Jatkojupinaa puhelimesta

Kuten sanottu, inhoan syvästi Soneran kytkykauppaa. Kuten ei sanottu, Lippulaivassa oli ensin myyjänä henkilö, jolla oli tarve osoittaa, miten tavattoman etevä ja kaljuksi ajeltu henkilö hän on. Sitten silmiini osui toisena päivänä samassa paikassa savolaismallinen myyjä, joka ei poikennut epäedukseen Savonlinnan kauppatorin peruna- ja muikkukauppiaista, joista minulla on usean vuosikymmenen kokemus.

”Tänäänkö on aamulla perunat kuokittu.” - ”Kyllä, itse kuokin.” - ”Elä valehtele. Akkasi panit kuokkimaan.” - ”Ja palijonko pannaan?”

Ostin siis sekä iPhonen että iPod Touchin kaikilla herkuilla ja myyjä kehotti poikkeilemaan iliman aikojaankin.

Tämä on jo kerrottu. Uutta on tämä: olen lukenut muutaman romaanin iPodilla ja puhelimella. Ensimmäinen oli Mccall Smithin (”Naisten etsivätoimisto No 1”) lyhyt romaani portugalin kielen epäsäännöllisistä verbeistä.

Kysymyksessä on ilkeä, vastenmielinen, paljastava ja kiusallinen tarina yliopistomaailmasta. Nautin joka sanasta. Päähenkilöt olivat kollegoita, Herr Doktor Dozent Dozent...

Olin hiukan epäillyt tätä. Toisin kuin esimerkiksi Wodehousella farssin alla on piilossa toinen, totisempi kertomus. Niille lukijoille, jotka eivät ole astelleet akatemioissa levähtelemässä laakereilla (kysymys ei ole kuulalaakereista), on kai kerrottava, että tämä arvostetun tutkijan (Edinburgh, lääketieteen oikeudelliset kysymykset) selvitys tutkimusten hyödyllisyydestä, tutkijoiden hyödyttömyydestä ja ystävyyden näennäisyydestä on tavattoman tuttu. En mene väittämään, että se olisi tosi, mutta väite on kieltämättä kieleni päällä.

Seuraavassa osassa, jonka luen tänään, kun on hämärä kesäyö, kerrotaan vierailevan professorin vaiheista Amerikassa. Luulisin tietäväni aiheesta jotain, vaikka en ole lingvisti eikä minua ole luultu eläinlääketieteen tuntijaksi eikä pantu leikkaamaan mäyräkoiria. Mutta silti...

Epäilen että ennen pitkää aiheesta huono maineeni voi hitusen parantua. Mikä on odottaessa rouvaa, ystävää tai kollegaa, kun romaani on taskussa.

Kyllä, oikean paikan etsimisen oppii muutamassa minuutissa. Minulla on iPodissa Dumas’n teoksia kai noin 40 romaania samoissa kansissa ja Isä Brown –omnibus. Näytöllä on kaksi eri muotoa, toinen lukemista ja toinen hakemista varten. Hakeminen onnistuu sekä hakusanalla että virtuaalisella liukukytkimellä.

Apple liioittelee laitteittensa intuitiivisuutta. On niissä opettelemista. Olen vakavissani sitä mieltä, että digitaalinen versio voittaa sekä lukemiskirjat että hakuteokset ja lisäksi huolella ja huokaillen luettavat kirjat, tyyppiä tilastomatematiikka.

Sähkökirjojen myynnin väitetään Amazonilla ylittäneen paperille painettujen kirjojen myynnin. En tiedä, olisiko tuo tottakaan. Tällä hetkellä Applen tuotteet ovat parempia ja kätevämpiä lukulaitteita kuin Kindle. Ja suomalaiset ovat kaukana, kaukana perässä. Asiaa voi tosin avittaa itsekin, jos tekijänoikeus sallii sen – on minulle Eino Leinon Kootut teokset myös kannettavassa laitteessa, koska iPod näyttä jokseenkin ongelmattomasti pdf:ää eli Acrobat-tiedostoja. Leino löytyy netistä.

En oikein usko kotimaisten kustantajien taitoon tässä asiassa. Maksullisten kirjojen muokkaaminen niin vaivattomiksi kuin iTunes store ja Amazon ovat vaatii valtavasti työtä. Mutta antaapa katsoa, olenko näkemässä Pentti Haanpään koottujen teoksen verkkoversion – kun viimeisin printtiversio tehtiin hillittömän inttämisen jälkeen, sitä myytiin noin sata kappaletta ja kohta se ei kelvannut antikvariaatteihinkaan.

Ovat amerikkalaisetkin hitaita. Lähes ainoa löytämäni rahan arvoinen sarjakuva on Krazy Kat –antologia. Ihmettelen ja odotan. Ajattelisin, että sarjakuva olisi paras mahdollinen ajatus haettaessa vehkeisiin sisältöä. Modesty Blaise (kattavasti olemassa mutta ei saatavilla vain ruotsiksi, ei siis englanniksi) olisi kova juttu. San Franciscon undergroundin parhaat 1970-luvun alusta...