Täsmäkiristys

Helatorstaina aamulla unohtui sanoa Enbusken radio-ohjelmassa, etteivät syyllisiä tekijänoikeuksien suuriin sotkuihin ole rikollisiksi väitetyt kuluttajat, vaan taitamattomat jättiläisyhtiöt.

Musiikin mestareiden eli BMG:n, Warnerin, Sonyn ja Disneyn aiheuttama tilanne muistuttaa erittäin paljon pankkikriisejä. Laskun maksajiksi omista möhläyksistä on haettu kuluttajat. Seuraavaksi ovat vuorossa veronmaksajat.

Tuotannollisen toiminnan kassavirta ja taseista luettava, väitetty varallisuus ovat karanneet liian kauas toisistaan. ”Tekijänoikeusjohdannaiset” hallitsevat. Oikeuksia käytetään luottoinstrumentteina ja vakuuksina ja niiden annetaan vaikuttaa yhtiön arvoon yrityskaupoissa.

Tekijänoikeuksissa on sama ongelma kuin fyysisessä varallisuudessa. Niillä ei ole paljon arvoa, ellei kukaan halua ostaa.

Sen kunniaksi myös Suomen eduskunta, suuri valiokunta ja sivistysvaliokunta, ovat vähin äänin muuttaneet mieltään ja hyväksyneet ”Lex Beatlesin”. Musiikkiesityksen oikeussuoja on pidentymässä nykyisestä 50 vuodesta.

Tilanne on sekä järjetön että kohtuuton.

Patentti on rakenteeltaan samanlainen kuin tekijänoikeus. Kohde on aineeton eli kuvitelma, ja kauppoja tehtäessä kukaan ei ole turvassa, koska saantosuoja ei ole.

Patenttibisneksen nerokas uudistaja on amerikkalainen Genzyme. Merkittäviä tuotteita on noin kuusi. Useimmat on tarkoitettu hyvin havinaisiin tauteihin. Lääkkeet ovat potilaille välttämättömiä. Eräissä esimerkkitilanteissa hoito eli lääkkeiden nauttiminen maksaa potilaalla 200 000 dollaria vuodessa, koko loppuelämän.

Siinäpä ansaintalogiikka!

Kieltämättä samaan aikaan jopa GlaxoSmithKline purkaa orpopatentteja päästämällä suojattuja mutta vähälle käytölle jääneitä preparaatteja markkinoille halvalla tai ilmaiseksi. Puhe on siis kemiallisista kaavoista eli valmistusohjeista, ei valmisteista.

Suomen lääketeollisuuden suuri idea oli ja meni – meillä ei ollut lääkepatentteja eikä niitä siis suojattu tässä maassa (muuta kuin mutkikkaasti valmistusmenetelmän kautta), joten meikäläiset lääketehtaat kopioivat kilvan länsimaisia valmisteita, ja niitä myytiin Neuvostoliittoon junalasteittain.

Muistaakseni vaikeuksia esiintyi jo silloin kun uusi lääke Tagamet käytännössä poisti mahahaavan teollistuneen maailman valikoimasta. Pitkälle 70-luvulle mahahaava oli ollut statussymboli siinä kuin Mercedeskin. Sen puuttuminen oli häpeällinen poikkavuus. Jopa työmiehet pistelivät lusikalla ruokasoodaa. Tietysti asiaan vaikutti sota-ajan ja pulavuosien niukka ruoka, joka tosin yleisesti, koko maan mittakaavassa kohensi kansanterveyttä.

Joskus on häiritsevää nähdä elokuvissa ratkaisevassa kohdassa asiavirheitä. Useammassa viime vuosien sotaelokuvassa haavoittuneet ovat tiputuksessa. Todellisuudessa tuohon menetelmään ei ollut edes neuloja. Haavoittuneet kärsivät jatkuvasta janosta. Antibiootteja ei ollut muilla kuin Yhdysvaltain armeijalla. Suomessa niistä tuskin tiedettiin. Tulehdukset tappoivat, ellei 30-luvun ihmelääke sulfa auttanut. Sitä sisältäneen Prontosilin patenttikausi oli onneksi ohi, kun valmisteen bakteereja tuhoava vaikutus tuli yleisemmin tietoon.

Otin lääkepatentit esimerkiksi, koska niissä on paljon hyvaa ja paljon arvaamattomiakin vaaroja. Tekijänoikeus on mainio asia tekijän kädessä, mutta teollisuuden tehtävä on katsoa, ettei se oikeus siinä kädessä kauan viihdy. Ja lisää suoja-aikaa Beatleseille ja Elvikselle on liikaa. Vanhojen esitysten rahallinen merkitys on näitä harvoja tähtiä huomioon ottamatta erittäin vähäinen.

Liikaa mikä liikaa.