Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
10. huhtikuuta 2010
Töyssyt
Sinne ajaessani radio jupisi töyssyistä eli hidasteista kaduilla. Asiasta ilmeni erilaisia mielipiteitä. Kotiin tullessani, ruhtinaallisessa pimeydessä, kuuntelin Shostakovitshin kvarteton nro 12 loppuun, ja kun otin levyn pois, seuraavaksi asiaksi ilmoitettiin hitaus.
Keskustellessamme muuan muusikko, joka sanoi syventyneensä viime vuosina erityisesti turkkilaiseen ja arabialaiseen musiikkiin, mainitsi että soittamisessa tärkeintä on kuunteleminen. Radiotoimittaja pahoitteli eri keskustelussa kuuntelemiskulttuurin rapistumista ja sanoi tietävänsä, että tämä on erinäisten nuoruusiän kielen- ja mielenhäiriöiden takana. Kieltä ei saa omakseen, ellei sitä opi – taukoineen, kadensseineen, hidastuksineen.
Paikka oli Orimattilan perukoilla, presidentti Kekkosen arkistosäätiön tiloissa. En tullut kysyneeksi, minkä verran Kekkonen lopulta ehti viettää siellä aikaansa, mutta Kalle Päätalon kuvaaman kaltainen raanu pani minut ottamaan valokuvan. Jos Kekkonen kallisti siihen haivenettoman päänsä, hänellä oli ainakin ympärillään hiljaisuutta, hitautta ja paljon pimeää.
Ainakin Nokia voisi lisätä puhelimen käyttöohjeisiin:” Koska puhelimesi on tuoretuote ja suunniteltukin nahistumaan nopeasti, 1.6. – 31.8. välisenä aikana laske puhelin narun varassa kaivoon, maakellariin tai muuhun viileään paikkaan virta suljettuna.
Oli näet tällä kertaa unohtanut puhelimen matkasta ja iloinen siitä. Tämä puheenvuoro ei ole luddiitin, sillä ilman navigaattoria (Becker) en olisi osannut perille enkä varsinkaan takaisin kotiin.
Tunnen olkapäiden luissa, että ihmiset on kiskottu nyt liian kireälle. Työelämästäkin puuttuu sen ydin, asiaton töllistely ja joutavanpäiväinen jaarittelu, jotka ovat elämisen laadulle yhtä tärkeitä kuin Orimattilaan Kajaanista hankittu Kajaanisssa juuritaikinasta tehty, kiviuunissa hitaasti paistettu ruislimppu.
Ensin tietokoneet aiheuttivat sen, että johtajista tuli sihteereitä ja sihteereistä hallinnollista henkilökuntaa, jonka tehtävänä tuntuu olevan täyttää turhia lomakkeita ja keksiä tarpeettomia kuponkeja. Johtaja (professori) vastaan puhelimeen, kirjoittaa kirjeet, ottaa kopiot, nuolee kirjekuoret.
Sitten kehitys meni siihen, että jokaisesta tuli vahtimestari. Ennen niitä oli, esimerkiksi tuomioistuimissa ja virastoissa sekä paremmissa toimistoissa ja konttoreissa. Vahtimestari loi tulijaan tuikean katseen ja kysyi, oliko tällä oikein asiaakin ja (Otava) jos tarkoitus on pyytää rahaa, kannattaa kääntyä takaisin jo tässä. Vahtimestarin korkeaa arvoa korosti koppalakki ja joka tapauksessa oloissamme harvinainen pukupuku, paita ja kravatti.
Jos oikein iso herra halusi kesken tärkeän neuvottelun itselleen, oikeuskanslerille ja ministerille possumunkit ja limpparipullon mieheen, konkkaronkka ei suinkaan lähtenyt kiskalle, vaan matkaan laitettiin vahtimestari.
Päivällä olin käynyt kirjakaupassa, jossa ilmenee palvelua. Se sijaitsee sangen lähelle Ruotsalaista teatteria. Vanha kaverini, myyjä, sanoi että Miseliinit ovat tuolla kolmannessa kerroksessa. Siellä menin urputtamaan toiselle myyjälle, että tehän nyt sällejä olette, kun hyllystä ei löydy Mislään vert –sarja Akvitantiaa koskevaa nidettä. Tämä vastasi nielaisematta, että jos tämän kerran kävisi englanninkielinen versio, niin löytyy, ja siinä olisi Aragon mukana. On yhdet häät heinäkuussa ja olen ajatellut ryhtyä lopullisesti katumuksentekijäksi ja nousta Rocamadourin portaat polvillani.
Kysymyksessä on aiesopimus, jonka olen tehnyt itseni kanssa. Jos täytyy esimerkiksi valokuvaamista varten poseerata, on viisasta ottaa syndit mukaan. Arkihousuni ovat Snickersit, joissa on helposti ilmeneviä betoniraudoitustehtäviä silmällä pitäen lokerot polvisuojuksille. Olin kyllä ajatellut käyttää niitä lähestyessäni merkkihenkilöitä, mutta lounasystäväni, joka oli hiljan valittu kansainvälisen kirjastopuljun johtoon, sanoi edellyttävänsä vastedes hyvän bysanttilaisen esimerkin noudattamista. Lähestyjän, etenkin rahaa pyytävän, on langettava kolmasti kasvoilleen ja saatuaan kukaties mahdollisuuden puhua, varjostettava kädellä silmiään korkean henkilön ylenpalttiselta loisteelta.
Mutta Kekkosella oli pimeää, eikä isäntä itse ollut enää kotona.
Kireälle on todella kiskottu.Terveiset Kajaanista.
VastaaPoistaKaikella ystävyydellä, mutta valehtelet puhumalla totta.
VastaaPoistaHyviä havaintoja blogistilta. Itse olen usein miettinyt sitä, kuinka vapaamuotoinen "jaarittelu" työpaikalla väheni rajusti noin 2-3 vuotta sitten. Samoihin aikoihin väheni yhteinen lounaalla tai kahvilla käyminen. Aluksi ajattelin, että tämä seuraa työnantajan jatkuvista tehostamis- ja raportointivaatimuksista, löysää aikaa ei yksinkertaisesti kehdata käyttää eikä etenkään näyttää. Se on varmasti osa totuutta.
VastaaPoistaMyöhemmin tajusin, että jaarittelutoiminto on siirtynyt ainakin osin Facebookiin, joillakin ihmisillä 24/7. On kai siitä jotain iloa kun on itsekin vähän opetellut siihen, mutta lärvikirjaan kirjoittaminen on myös sosiaalisen verkoston seuraama ulostulo. FB-termi "statuspäivitys" on harvinaisen kuvaava. Kavereiden kesken jaarittelun ilo taas oli siinä, ettei se ole mitään oman itsensä sosiaalista asemoimista vaan nimenomaan töllistelyä ja leukojen lonksuttelua, vaikka mukana joskus kulkisikin jotain muuta toisarvoista, kuten "tietoja".
Työpaikasta on tullut paljon ikävämpi. Siksi siellä ei juuri huvita käydä jos voi tehdä etätöitä. FB-, blogi- ja sähköpostiviestintään liittyy aina riskejä ja laskelmia alkaen siitä että viestit jäävät jonnekin ja ovat monien nähtävissä. Matalan tai olemattoman riskin tavat tuulettaa päätään ovat monella työpaikalla luultavasti vähissä. Ei varmastikaan mikään ihan pikkujuttu.
Tämä teksti ei ilmestynyt ajoissa! En voinut valvoskella ja odottaa kun oli jaksettava nousta niin kovin varhain ehtiäkseni ajoissa töihin. Mutta olipa hyvä että en voinutkaan. Tuon ihanuuden kannatti säästyä aamupalaksi. Hyvää huomenta Kemppisellekin ja päivää ja vaikka mitä
VastaaPoistatoivoo asiaton töllistelijä
Ja lähetinhän minä tuon äskeisen anonyyminä? Jos en lähettänyt niin Kemppinen on hyvä ja korjaa sen.
VastaaPoistavahtimestarit ovat kuollet sukupuuttoon
VastaaPoistaAsiaton töllistely ja joutava=välttämätön jaarittelu loppui yhtä aikaa tupakkahuoneiden katoamisen kanssa. Itse sain tupakkahuoneessa parhaat ideat.
VastaaPoista"Sotakamreeri"
"Johtaja Matalan sihteeri Ylhäinen puhelimessa". (ote erään sihteerin muistelmista)
VastaaPoistaTurhien puhuminen on työmaalla paljon tärkeämpää kuin raporttien teko. Jengi pysyy vedossa!
Keveänä kuin Kemppinen keväällä Kunnaksen Ilkka
JK: "Tunnen olkapäiden luissa, että ihmiset on kiskottu nyt liian kireälle. Työelämästäkin puuttuu sen ydin, asiaton töllistely ja joutavanpäiväinen jaarittelu..."
VastaaPoistaVäitän vastaan: ei ole kiskottu, eikä puutu.
Tämä mantra työelämän kiristymisestä on pelkkää psykologiaa. Ihmiset jännittävät paikkansa puolesta tai muuten vain epävarmuudessaan, ja se vie tarmon.
Aika menee kiristymistymisen siunailuun. Työntekoon se ei mene. Ei mennyt ennenkään, mutta silloin ei siunailtu, vaan juotiin kahvia ja poltettiin tupakkia.
Joutavanpäiväinen jaarittelukin on vain pilattu siirtämällä se palavereihin.
Byrokratiatalkoot voisi aloittaa kieltämällä selkäsaunan uhalla kaikki palaverit. Asiat sovitaan 3 minuutin puheluilla. Niin kuin nytkin.
Jotenkin rentouttava ja inhimillinen teksti.Kiitos.
VastaaPoistaSihteereiden puute näkyy kirjoitusvirheinä ja väärinä otaksumina kyseessä olevasta asiasta, oli se sitten mikä tahansa.
VastaaPoistaLuulen että esim. virastoiden työntekijät odottavat että milloin se johtaja oppii että suunnittelu on suunniteltava kunnolla, nyt kun sillä ei ole enää muistuttajaa, joka siis oli se sihteeri.
Johtajan asema on muuttunut, koska yhä ruotsalaistyyppinen ay-henkisyys on lyönyt läpi. Kaikilla muilla on paitsi tarkkaan määritetyt tehtävänsä myös kehityskeskusteluin ja coaching-sessioin kudottu ura- ja work-life balance viritykset suojanaan, että vain kokonais/tulosvastuussa oleva on se, joka jokerina hoitaa tehtävät, jotka on tehtävä juuri nyt, kellosta tai muista suunnitelmista huolimatta.
VastaaPoistaJoviaalin fiksut, istuvassa työpuvussa postit virastopäällikön virka-autolla ajelevat ja kahvitarjoiluunkin hymyillen taipuvat virastomestarit ovat olleet eräiden valtionhallinnon piirien erikoisuus, yleensä vaksit ovat olleet enemmän talkkareita, autonkuljettajat johdon kavereita ja sihteerit hoitaneet varsinaiset virkatyöt, mukaanlukien kahvitukset. Vartiointiliikeiden myötä mestareita ei enää ole, on vain vääpeleitä tai kessuja, miehet tietävät mitä tarkoitan. Useimmissa auloissa istuu lisäksi cocktail, securitaksen ym timmin daamin vieressä istuu esim sodexholainen plösö mies. Jos haluatte jättää vierailijatietonne vajaiksi, kysykääpä ko henkilöiden tehtäväkenttin rajapinnasta tarkkuuskysymys, takaan että eivät ihan heti saa asiaa selväksi itselleen/toisilleen/kysyjälle.
Sihteerit ovat julkisella puolella nykyisin kaikki asemastaan ylpeitä viranhaltijoita, joita ei pompoteta. Kolleegat yksityisellä ovat asemastaan epävarmoja, mutta selvästi siihen tyytymättömiä, assistentteja, jotka pompottavat kaikkia, erityisesti assisteerattaviaan. Avokonttorit ovat erityisen herkkiä tälle, koska vierekkäin sijoitetaan kello- ja tuloskorttilaisia. Edelliset täyttävät tavoitteensa vain olemalla paikalla, usein rempseän musiikin voimin, joten jälkimmäiset joutuvat pakenemaan kälätystä ja poppia työnantajan tai asiakkaan neukkareihin tai väistävät etätyöhön koteihinsa.
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen
VastaaPoistaKemppinen, Kemppinen, Kemppinen, Kemppinen, Kemppinen
Kekkonen, Kemppinen, Kekkonen, Kemppinen...äsh..miten se nyt menikään...
Tiedättekö mikä tehostaisi esimerkiksi lääkärin työtä muutamalla kymmenellä prosentilla? Palkataan lääkäreille pikku sihteerikköjä vaikka työttömistä apuhoitajista, joille on annettu hieman koulutusta aateekoo-ohjelmista. Pikku apulainen tekee päivitystä lääkärin puheen mukaan ja lääkärin ei tarvitse turhata aikaa naputteluun.
VastaaPoistaHuomasin tämän kun olin piiiitkääästä, piiiitkästä aikaa lääkärissä. Se tunari LKT käytti varmasti 2/3 ajasta sen paskan ohjelman käyttöön. HALUAN MAKSAA HOIDOSTA JA DIAGNOOSISTA! En siitä, että joku tunari säätää atk-ohjeman kanssa (vaikka sen nyt ei mitään rakettitiedettä ole) suuren osan ajasta. Sama muuten koskee johtajia, päälliköitä ja jopa asianajajia. Onkohan tuo joku arvovaltakysymys ja korkeasti koulutetut viranhaltijat luulevat osaavansa muutakin kuin kapean ydinosaamisen. Avustavat asiantuntijahenkilöt takaisin, ne osaavat hommat.
Sotakamreerille: pääasiallisesti tupakoimattomana saan parhaat ideat suihkussa tahi junassa. Molemmissa yhdistyy liike ja paikoillaan oleminen. Junassa ei laulata, mutta toisaalta ei se olekaan niin kokovartalon virtauskokemus kuten suihku on.
VastaaPoistaHarvakseltaan tupakoidessani huomio kiinnittyy liikkuviin savukiehkuroihin, jotka hiljalleen täyttävät kaikki selkeästi aistittavat ulottuvuudet. Jälleen kahden vastakkaisen komponentin kaunis kätttely kyseessä. Kiikkustuolissa mieluiten.
Töissämme on nikotinisti. Ei tupakoitsija, vaan nikotinisti. En tiedä kuinka kirjoittaisin vakuuttavasti hänen työtodistukseensa, että hän tekee kolmen ihmisen työt ja valittaa jostain vain joka toinen kuukausi, silloinkin miedosti. Olen raportoinut asiasta esimiehelleni.
Ainoa oleellinen asia on vastustajan viiltäminen.
Nimimerkki Tapsan puheessa on lujasti järkeä. Harvoin työ sinänsä on tosissaan niin rankkaa, että se murtaa hartiat. Pelko potkuista tai pätkän loppumisesta stressaa paljon kauheammin. Itse asiassa stressaavin työpaikka on sellainen, jossa ei työn puutteen takia tahdo saada aikaansa kulumaan. Sellaisiakin on, paljon, vielä nytkin.
VastaaPoista"Sotakamreeri"
Aikaisemmassa elämässä, eikä niin kovin kauan sitten, minulla oli tapana tehdä kerran pari vuodessa ruusukiertue vahtimestareiden ja puhelinkeskusten pariin.
VastaaPoistaJaoin firmojen ja virastojen vahtimestareille ja puhelinkeskuksille ruusuja.
Tämä sitten edes auttoi kovasti haastateltavien ja muitten vierailijoiden löytämistä silloiseen työpaikkaani, kun nämä porttien vartijat kertoivat minulle kuka ja missä.
Mutta sitten keskukset ja vahtimestaajat ulkoistettiin, eikä se enää vastannut tarkoitustaan.
Nyt sitten jaan ruusuja muutoin vain, ohikulkeville.