Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
28. huhtikuuta 2010
Surullinen tapaus
Joulukuun 6. päivänä 1937 kuoli Viipurin lääninsairaalassa heinäkuorman päältä pudonnut työmies, joka oli elättänyt itseään viime ajat raskaissa ja voimia vaativissa töissä, etenkin ajamalla rahtia.
Vainaja oli ruhtinas Aleksandr Lopuchin-Demidoff, tsaarin sukulainen ja eräiden arvioiden mukaan ennen vallankumousta tsaarin jälkeen maan rikkain mies.
Hän oli onnistunut tuomaan Suomeen, Viipurin vierestä hankkimaansa Hämäläisen hoviin ja Mikkelin seudun Anttolan hoviin, 100 kilpa-ajohevosta, suuret määrät jalorotuisia koiria, kultaa, hopeaa ja perhekalleuksia.
Omaisuus hupeni tuntemattomalla tavalla. Tai ehkä se tapa ei ollult niin tuntematon. Hän teki kauppoja ainakin viipurilaisen Fritz Buttenhofin kanssa. Hänen vaimonsa Natalia kuoli Mikkelissä vuokramäkissä yhden lehmän omistajana 1957. Rouvan vanhemmilla oli ollult 2 000 härkää, 500 hevosta ja monta tuhatta merinolammasta.
Demidoffien suku oli aateloitu 1600-luvulla. Heillä oli palatseja muun muasa Firenzen seudulla ja heitä oli mukana hyvin vaikeasti selvitettävissä johtotehtävissä Temppeliherrojen järjestössä vielä 1900-luvulla.
Sukua elää edelleen Suomessa.
Rikkaiden emigranttien turmio on selitetty heidän omalla huikentelevuudellaan. Tarton rauhansopimuksessa, joka löyty verkosta Agricola –sivustosta, ei ole juurikaan mainintaa yksityisten taloudellisista oikeuksista. Poliittisista syistä Venäjältä vallankumousta paenneet olivat vapaata riistaa – ainakaan Neuvosto-Venäjä ei tuntenut tarvetta liikahtaa heidän vuokseen; Venäjällä ollut omaisuus oli jo sosialisoitu.
Haluaisin nyt esittää huomautuksen suomalaisten ryssävihasta. Muiden ohella Matti Klinge on todistellut, että puhe ikiaikaisesta vihanpidosta ei ole erikoisen vakuuttavaa. Hänen ja usean muun tutkijan mukaan välit olivat hyvät 1800-luvulla.
Paavo Haavikko oli tapansa mukaan liian varovainen sanoesaan ”Kansakunnan linjassa” että Suomen suuriruhtinaanmaa eli syöpäläisenä Venäjän turkissa pitämällä sitä siirtomaanaan ja nautti tavattomia taloudellisia etuja.
Ryssäviha kohdistuu venäläisiin kommunistisiin mielipiteisiin katsomatta – sotien jälkeen ryssiksi luettiin laatokankarjalaisetkin siihen katsomatta, että he olivat kukaties olleet Suomen kansalaisia vuosisatojen ajan. Tällä hetkellä epäluulo venäläisiä ja nykyjohtoa kohtaan sisältää xenofobian eli kansanvihan piirteitä.
Esitän selitykseksi sen häikäilemättömän ryösteluyn, jonka kohteeksi Suomeen paenneet emigrantit joutuivat.
Tuollainen menettely, joka saattoi aiheuttaa herkemmissä pahaa omaatuntoa, johtaa tyypillisesti hyökkäävään käytökseen.
Etenkin Viipurin seudulla kohteita riitti. Pelkästään Viipurin maalaiskunnassa oli 68 kartanoa, joissa huomattava osa oli 1918 venäläisten omistamia. Ennen Talvisotaa venäläisiä omistajia ei tainnut olla ainuttakaan, viipurilaisia sitäkin enemmän (Buttenhof, Klockars, Wolff, Hackmann, Alfthan, Thesleff jne.)
Äidinisäni oli mukana ostamassa Terijoen huviloita. Suomen valtio myi niitä pois siirrettäviksi. Rakennukset olivat tietenkin entisen Venäjän kansalaisten. Siitä minulla ei ole yksityiskohtaista tietoa, miten tonttien kävi, mutta arvelen, että Suomen valtio piti ne hyvänään ja ellei niille löytynyt parempaa käyttöä, niitä myytiin taatusti suomenkielisille halukkaille.
Tätä asiaa ei ole tietääkseni enemmin käsitelty, saati edes mainittu. Tarton rauhansopimus oli Suomelle edullinen. Pysyvinä muistona entisestä Venäjän valtionomaisuudesta ovat Suomenlinna ja Santahamina sekä tietenkin kaikki kasarmit ja venäläiset lyseot, joista eräässä toimii eläintieteellinen museo.
Tuttuni kertoi että hänen isänsä isoisä oli ollut köyhä kalastaja.
VastaaPoistaOli sitten soutanut pakolaisia Venäjältä Suomeen.
Sillä rahalla oli sitten koulutettu neljästä pojasta tohtorit ja ostettu kivitalot Viipurista ja Helsingistä.
Osin Demidoffien rahoilla perustettiin diakonissalaitos.
VastaaPoistaLaitoksen perustajan pojantyttären pojantytär pyrki muutama vuosi sitten Serbian presidentiksi.
Mainitsemasi surullinen tapaus ei ole Suomen mittakaavassa läheskään surullisin kommunismin tuotos.
VastaaPoistaAd Omnia: - täällä hti tiedettiin. Muuan Demidoff oli Aurora Karamzinin aviomies, joka kuoli pian ja jätti leskelle hirmuisesti omaisuutta. - En tunne asiaa yksityiskohtaisesti, mutta pidän Aurora K:ia vuosisatansa merkittävimpiin kuuluneena henkilönä. Se hyväntekeväisyys tuntuu olleen hyvin viisasta ja pitkäjänteistä.
VastaaPoistaTulevassa Journal of Finnish Studiesin Keisariaika-numerossa on artikkeli Aurora Karamzinista välittäjänä Venäjän ja Suomen välillä.
PoistaMistä julkaisusta muuten on tuo blogin kuvituksena käytetty kuva?
Ad Jukka,
VastaaPoistaTarton sopimuksessa Venäjä sai vastaavasti Venäjällä olleen Suomen valtion omaisuuden. Sitäkin oli aika paljon. Väinö Tanner, rauhanvaltuuskunnan jäsen, laski, että omaisuuserien arvot vastasivat toisiaan aika nätisti.
Ihan eri asia on Kannaksen venäläisasutuksen tuho. Terijoella ja sen ympäristössä tapettiin keväällä 1918 vähintään kymmeniä, todennäköisemmin satoja venäläisiä siviilejä. Sitten ne huvilat, joitten omistajat eivät olleet saapuvilla, otettiin korvauksetta valtiolle.
Kolmas suuri kysymys oli Suomen osuus Venäjän valtaisasta valtionvelasta. Suomen mielestä se oli nolla. Bolsevikkien näkemyksen mukaan se oli myös nolla, sillä bolsevikit olivat mitätöineet koko velan. Sen sijaan, jos valkoiset venäläiset olisivat voittaneet, olisi Suomi saanut maksaa itsensä kipeäksi Venäjän sotavelkoja.
On täällä eletty ennen 1800-lukuakin, vaikka se esim. 1700-luvun alkupuolella aika vaikeaa olikin - venäläisystäviemme seurassa...
VastaaPoistaEpäluulo venäläistä nykyjohtoa kohtaan on xenofobiaa? Anteeksi?
VastaaPoistaOlen tietysti yllättynyt moisesta väitteestä, koska en ole pitänyt itseäni xenofobina, mutta tunnen suuriakin epäluuloja käytännössä kaikkien epädemokraattisten yhteiskuntien nykyjohtoa kohtaan. Varovaisesti kysyisin toipuakseni tästä ikävästä taudista, että kuinka minun pitäisi sinun mielestäsi suhtautua Putinin hoviin? Ilolla?
Tuota noin, Johanniittojen, ei sentään Temppeliherrojen. :-)
VastaaPoistaMm. Terijoen tyhjillään olleita huviloita myytiin Suomen valtion toimesta, koska omistajat "tuntemattomasta syystä" (kenen likvidoimia?) eivät ilmaantuneet paikalle ja rakennukset ränsistyivät tyhjillään ja hoitamattomina ollessaan. Se oli todellinen paikallinen ongelma.
VastaaPoistaItse olen käynyt katsomassa kannaksella näitä kartanoiden ja huviloiden paikkoja, kun ne ovat matkareitille sattuneet. Eipä niissä ihailtavaa ollut, kun ei ollut enää rakennuksiakaan poikkeuksena Kiiskilä ja pari muuta.
Vedenpitävä osoitus suomalaisten ryssän- ja kansavihasta, häikäilemättömästä ryöstelystä ja tuhovimmasta, kulttuurin pyyhkäisemisestä - - ?
Ryssäviha ei voi mitenkään olla eilis- tai toissapäiväinen ilmiö, jos vähänkin katsoo kauemmaksi taaksepäin. Itse olen tarjonnut aiheeseen yhden näkökulman, ks. Tieteessä tapahtuu 5/2007, 40:
VastaaPoistahttp://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/262/235
"Rouvan vanhemmilla oli ollult 2 000 härkää, 500 hevosta ja monta tuhatta merinolammasta."
VastaaPoistaJa muutama tuhat maaorjaa?
Ja kaikki kovalla omalla työllä ansaittuja?
En minä näitten paskiaisten (anteeksi) kohtaloa kamalasti osaa surra. Ehkä pitäisi.
mikis
Eihän Venäjän maaorjasysteemi ole heidän vikansa.
PoistaAsioissa on puolensa. Venäjän vallankumouksen ja sitä seuranneen teurastuksen hintaa maksaa Venäjä juuri nyt. Bolshevikit olivat melko perusteellisia tuhoamisessaan. Tottakai sellainen terrori jättää jäljen kansakuntaan.
Ad Omnia: - kuten kommentissa osoitetaan, valtion omaisuus ja yksityisten omaisuus olivat eri asioita. Yksityisten rooli ei Tarton rauhanneuvotteluissa kiinnostanut ketään.
VastaaPoistaNoissa olosuhteissa ihmiskohtalon nostaminen esiin sääliteltäväksi olisi outoa. Minua kiinnosti Demidoffin tarinassa tämä juonne, että rikas mies elätti itseään ja vaimoaan sitten raa'alla ruumiillisella työllä. Lieneekö romanttista osoittaa ihmetystä ja arvonantoa?
Ad V. Putin: - en luota hallintoonne eikä arvoisa henkilöllisyytenne miellytä minua senkään vertaa kuin tämän Medvedevin. Meillä täällä lännessä mielikuva lyhytkasvuisesa santsarista, joka on sen näköinen, että panee mummon päreiksi, ei saa suurempaa kannatusta edes RUK:ssa tai kadettikoulussa.
VastaaPoistaAd Anonyymi (maaorjista) - Demidoffit olivat tunnettuja erittäin laajasta humanitaarisesta työstä, jota maaorjien pojat (maorjuus lopetettiin 1863) ankarasti vastustivat, kuten mm. Tshehov on kuvaillut.
VastaaPoistaAd Anonyymi: (Terijoen huvilat) - äidinisäni kävi ostamassa niitä huviloita Terijoelta ja pystytti Kauhavalle niitä ainakin puoli tusinaa. Hyvät hirret, terve laudoitus. Ei ollut kuulemma hinnassakaan moittimista.
VastaaPoistaArvaan että mansardikatto sai rakentamisessa suosiota myös tuota kautta. Tunnettuhan se toki oli myös puurakennuksissa mm. Ruotsista 1700-luvulta.
Luen juuri Natalia Baschmakoffin ja Marja Leinosen teosta "Russian Life in Finland 1917-1939: Local and Oral History."(2001).
VastaaPoistaAinahan on puhuttu kenraaleista, jotka päätyivät autonkuljettajiksi ja hissinkuljettajiksi Pariisiin, mutta on unohdettu, että suurin osa vallankumosta paenneista oli tavallisia ihmisiä, jotka menettivät isänmaansa, kotinsa ja kaiken omaisuutensa.
Ensin pakenivat oppineet ja varakkaat, mutta heidän jälkeensä pakeni ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikkialta Venäjältä.
On kummallista, että suomalaiset kohdistivat vihansa juuri venäläisiin pakolaisiin, jotka olivat kommunismin uhreja. On liikuttavaa lukea näiden ihmisten elämästä.
Venäläisiä vihattiin niin paljon, että Mannerheimkin joutui salaamaan suomalaisilta yhteytensä venäläisiin emigrantteihin, joita hän auttoi monin tavoin taloudellisesti ja muutoinkin.
Venäläisiä pakolaisia levisi kaikille maailman kulmille. Heitä ei vihattu muualla, mutta heidän toimeentulonsa oli vaikeaa. Pahinta oli menettää kokonaan menneisyytensä ja kotimaansa. (ks Leonid & Marina Vlasov: "Gustaf Mannerheim ja valkoiset emigrantit. Historia kirjeissä." 2007 Suom. Jukka Mallinen)
Demidovin noousivat muutamassa sukupolvessa sepistä Venäjän ylimpään aatelistoon, eikä suku ole vanhoja pajarisukuja.
VastaaPoistaDemidovien rikkaus perustui ennen muuta rautaan, ja sen ympärillä olevaan teollisuuteen. Demidovien rautateollisuuden tuotanto- ja laatutasoa kuvaa se, että aikana, jolloin Englannin terästeollisuus oli maailman huippua, voittivat Demidovien tehtaat tarjouskilpailun Westminsterin palatsin, eli Parlamenttitalon teräsrakenteista.
Demidovit kustansivat omasta pussistaan paitsi sairaaloita ja kouluja, perustivat oman yliopiston ja loivat Demidovin palkinnon, eli Venäjän tiedeakatemian palkinnon, joka oli Nobel -palkinnon esikuva, jo 1830-luvulla.
Maaorjien omistaminen on jokseenkin samanlainen synti kuin tupakointi; aikoinaan kuului hyviin tapoihin ja yleissivistykseen, mutta josta maailma ja sen muodit ajoivat ohitse. Tavallaan sääli.
Poikkeuksena vastaan Anonyymille.
VastaaPoistaTuskin heillä oli muutamaa tuhatta maaorjaa, sillä he olivat rikkaita, eivätkä mitään pienviljelijöitä.
"Sen sijaan, jos valkoiset venäläiset olisivat voittaneet, olisi Suomi saanut maksaa itsensä kipeäksi Venäjän sotavelkoja."
VastaaPoistaJos valkoiset venäläiset olisivat voittaneet , Suomen itsenäistyminen olisi tällöin jäänyt saamatta.....
Siinä oli yksi syy miksei Mannerheim pyydettäessä antanut sotilaallista apua valkovenäläisille ; koska nämä eivät olisi tunnustaneet itsenäisyyttämme ,
kuten Neuvostovenäjä teki.
Ihmisen, jolla on vähän omaisuutta, on vaikeampi tehdä suuria lahjoituksia humanitaarisiin tarkoituksiin kuin ihmisen, joka on perinnyt jättiomaisuuden. (Jonka hänen esi-isänsä ja -äitinsä, ankarasti ahkeroiden, ovat haalineet kasaan ennen vuotta 1863.) - synonyymi
VastaaPoistaMansardikatto se on Aleksis Kiven syntymäkodissakin, rakennettu varmaankin 1800-luvun alussa.
VastaaPoistaOlen lukenut monesta paikasta myös, että Terijoen seudulla harjoitettiin myös ihan puoliteollisesti siirrettäviksi tarkoitettujen hirsikehikkojen tuotantoa, ja että ne tuhannet "Terijoen huvilat" joita vanhemmilla omakotialueilla on seisonut, olisivat pääosin tämmöistä perua.
VastaaPoistaRyssänvihan juuret näyttävät yltävän Upsalan ja Lundin ylioppilasradikalismiin, katsoo Matti Kuusi arvioissaan Hannes Sihvon Karjalan kuva -väitöksestä (Kanava 1973). Läntinen karelianismi oli yhteydessä skandinavismiin, jonka piirissä haudottiin revanssia 1809 Suomen menetyksestä.
VastaaPoistaMielestäni valkoinen Suomi ,jossa s-ruotsalaisilla säiyi valitettavasti valtaa , lietsoi ja piti yllä tietoisesti ryssänvihaa 20-30 -luvuilla itärajalla esimerkiksi Terijoella ja Kannaksella joissa suomalaisilla oli venäläisiin oli paljon suhteita ja kauppaa.
20- ja 30 -luvuilla valkoinen Suomi edisti kansallismielistä turismia Terijoen rivieralle, jossa moni kirjailija ja taiteilija viihtyi suomalaisjärjestöille esimerkiksi lotille siirtyneissä halvoissa huviloissa käyden katsomassa punaista naapuria Rajajoen rajasillalla...
Ajatusleikkinä: jos punaiset olisivat voittaneet Suomessakin ja saaneet aikaan nykyistä oikeudenmukaisemmman ja tasavertaisemman yhteiskunnan, niin olisivatko Ruotsin kuninkaalta kartanomaita saaneet s-ruotsalaiset, punaisten valtaa Ruotsiin paenneet kartanoherrat vaikkapa von Creutz, Ehnrooth tai Askolin pudonneet köyhinä hevosmiehiä kuorman päältä Sveamamman tantereelle ?
Suomessahan kartanot säilyttivät kiitos saksalaisten omista strategisista syistään von Golzin johdolla tekemän maihinousun - eikä Mannerheimin tai pohjalaisten - tänä päivänäkin EU:n maataloustukiin oikeuttavat maansa, joita ei evakoille 44 juuri jaeltu kiitos puolestaan Juho Kusti Hellstenin (myöh. Paasikivi)tuella muovatun kielipykäläm -jos sosialistinen Suomi oisi syntynyt , niin venäläisemigranttien olisi pitänyt jatkaa vielä Ruotsiin ryssiteltäviksi .
Saksalaisten ratkaisevasta, vieläkin historiankirjoissa peitellystä siirrosta valkoinen Suomi sitten kiitti jatkosodassa viemällä ryssänvihaa puhkuvan maamme Hitlerin liittolaiseksi... Mutta jos Hitler olisi voittanut, niin olisivatko Deminoffit päässeet palaamaan kuin Porkkalan evakot jo -56 vai olisi kansallissosialistien Suomi likvidoinut emigrantit ?
Демидов, jonka venäjäntaitoinen luontevasti lukee Demidoviksi, muodostui kaakkoiskulmalla legendaksi. Yleensäkin ruhtinaiden "hoveissa" eli kartanoissa oli eri meininki, kuivaa oli meikäläisen aatelin meno niiden rinnalla. Piikominen niissä ympyröissä oli kuin au pair -keikka myöhemmin, kielikosketusra myöten. Moni kulki Pietarin- ja/tai Moskovan-taloissa myös, muistan kuinka mummut muistelivat "venäläistä ruhtinaselämää" (puhun nyt ajasta ennen vallankumousta, tietysti).
VastaaPoistaTarton rauhansopimuksen vaikutuksesta yksityiseen omistusoikeuteen on mielenkiintoinen korkeimman oikeuden ennakkotapaus: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2005/20050028
VastaaPoistaJos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa,
VastaaPoistasen surullisen tarinan, joll´ei oo vertoa,
se on laulu ukko-ryssästä,
joka joutui Suomehen,
putosi evakkoreestä kuin eno veneestä...
😡
PoistaSuomeen pyrähti vallankumouksen jälkeen kymmeniä tuhansia varakkaita pakolaisia. Ei ihme, että isien isoisät rikastuivat äkkiä hoitaessaan heitä salateitse rajan yli. Kaikki muutkin pyrkivät hyötymään heistä ja taskujen tyhjennyttyä potkivat ulos maasta. Siellä sitten Pariisissa aatelismiehet ajoivat taksia ja Lontoossa suuriruhtinaat soittivat balalaikkaa ravintoloissa. Varmaan se oli heille opettavaista.
VastaaPoista"Sotakamreeri"
Hänen Keisarillisen Korkeutensa kenraaliluutnantti, paroni Mannerheimhän olisi antanut apua Venäjän valkoisille kenraaleille, jos olisi ollut mitä antaa. Suomen kapinallishallitus ja kapinallisten johtaja Ståhlberg ei siihen suostunut ja tämä vaikutti pitkään Paroni Mannerheimin ja kapinallisten väleihin.
VastaaPoistaKun roskaväen välinen ammuskelu oli ohi, yritti Mannerheim saada Englannin tuen hyökkäykselle Pietariin ja piti silloin yhteyttä Suomen lailliseen valtionpäämieheen, Suuriruhtinas Kirilliin, joka silloin oleskeli Haikon kartanossa.
Vasta kun oli selvää, ettei saisi Englannin tukea hyökkäykselle Pietariin laillisen hallituksen palauttamiseksi Suomeen ja Venäjälle, loppui Mannerheimin kiinnostus politiikkaan vuosien ajaksi.
Lontoossa eivät Suuriruhtinaat soittaneet balalaikkaa.
VastaaPoistaSuuriruhtinaita oli vuonna 1917 vain Keisarillisen perheen miespuoliset jäsenet, Keisarin jälkeläiset kolmanteen polveen. Aikaisemmin kaikki hallitsijaperheen miespuoliset jälkeläiset olivat suuriruhtinaita, mutta Aleksanteri III muutti käytäntöä, kun lapsia alkoi jäädä eloon huolestuttavia määriä ja tämä uhkasi arvonimen arvostusta, ja Keisarin taloutta.
Aikaisemmin oli ollut muutama ei keisarillinen Suuriruhtinas, mutta ne oli jo aikaa aikaisemmin liitetty imperiumiin, kuten Novgorodin, Vladimirin ja Rostovin suuriruhtinaskunnat.
Ruhtinaallisia sukuja taas Venäjällä oli noin 200, joista vanhimmat olivat ns. Rurikidejä, vanhojen venäläisvaltioden ruhtinassukuja, jotka polveutuivat Rurikista.
Sitten oli Geminodivikit, jotka polveutuivat Liettuan suuriruhtinaista.
Itämaiset ruhtinaat taas polveutuivat mongolien ruhtinaista, kuten Jusupovit, joiden nimi tulee Nogai tataarien kaanin pojasta, Jossufista. Tai Gudunovit, jotka olivat sukua Astrakananin kaanille.
Sitten olivat Kaukasuksen alueen ruhtinaat, jotka tulivat mukana kun Venäjä liitti sen alueen omaan imperiumiinsa 1801.
Rurukilaset on moneen kertaan jo todettu ja hyväksytty suomalais-ugrilaisiksi. Skandinaaveiksi väitettiin aiklinaan, koska tumiv "ruotseista".
PoistaSe on muuten hupaisaa - vain löyhästi tähän aiheeseen liittyen - ja myös syvästi inhimillistä, että neuvostovaltion ja kommunismin mentyä maan rakoon monesta vanhasta vasemmistolaisesta vaikuttaa sukeutuneen russofiili. Hyvyys, kauneus ja inhimillisyys ikään kuin tuntuvat sijaitsevan idässä, jota ilmansuuntaa edelleen vanhasta tottumuksesta puolustetaan ja rakastetaan. Venäjä on rauhan kieli!
VastaaPoistaEmigranttivenalaisten haave:
VastaaPoistaSotaveteraani lehdessa no. 2/2010 on Ohto Mannisen kirjoitus Talvisodan tase. Manninen kertoo, etta talvisodan jalkeen Stalinille paljastui, etta venalaiset emigrantit olivat varvanneet Suomessa sotavangeista Venajan aapautusarmeijaa. Tuhat (1000) miesta olisi riittanyt, koska koko matkan Moskovaa kohti olisi joukkoon liittynyt lisaa Soviettiin tyytymattomia. Manninen mainitsee, etta laskelmat menivat niin, etta Moskovassa sanotun vapautusarmeijan vahvuus olisi jo ollut 50 divisoonaa. -- Eivat nama emigrantit ihan saamattomia ja ideattomia olleet! 180 miesta varvattiin Mannisen mukaan.
Siilin olisi syytä opiskella historiaa. Neuvosto-Venäjä tunnusti Suomen Saksan vaatimuksesta (aseleposopimuksen ehto).Lenin toimi pakkotilanteessa.
VastaaPoistaMielenkiintoinen detalji on se, että Roschierien suonissa virtaa Demidoffien veri
VastaaPoistaPidän sangen hupaisana asiana surkutetella venäjän mäaorjien asemaa kun samaan aikaan tietää, että Suomen suuriruhtinaanmaassa väestöllä oli palveluspakko eli velvollisuus yleensä mitätöntä palkkaa ja ylöspitoa (lue huonoa ruokaa) vastaan oli jokaisen oltava jossain talossa kirjoilla. Miten tuo eroaa ns. turpeeseen sitomisesta. No joo. Ei palkollisia suoraan myyty kuten "sieluja", mutta pestuumarkkina ei oikein poikkea muusta ihmiskaupastaa. Kun vielä muistamme, että matkustaa ei saanut edes omassa maassa ilman pastorin kirjoittamaa matkapassia, niin olen sitä mieltä, että elämä Suomessa on ollut kurjaa 1995 vuoteen saakka.
VastaaPoistaRajojen siirtelystä ja hävyttömän miehityksen purkamisista puheenollen voisi mainita Itar-Tassin eilisen uutisoinnin Neuvosto-Venäjän maailmansodanaikaisten sankarikaupunkien palkitsemisesta sankaruudesta miehittäjän ikeen alla.
VastaaPoistahttp://www.itar-tass.com/eng/level2.html?NewsID=15091125&PageNum=0
Yksi 27:sta venäläisestä sotasankarikaupungista on nyt Viipuri, joka urheasti kesti suomalaisten ja natsien miehityksen 1941-1944, kunnes neuvostojoukot vapauttivat kaupungin suomalaisten ikeen alta.
Mehän muistamme, että Viipuri ehti kuulua Neuvostoliittoon vuoden verran välirauhan ajan ennen tuota edellämainittua kolmen vuoden miehitysepisodia, mutta se lienee aivan sivuseikka.
Näkökulmia on monia, kuten tämä osoittaa.
Hm. sattumalta luin tämän. Kyseessä on isovanhempani(Demidoff). Tänä päivänäkin venäläiset arvostavat sukuamme erittäin paljon heidän hyväntekeväisyytensä vuoksi.
VastaaPoistaHän oli minun isoäitini.
VastaaPoistaHei Pirjo..onko sinulla jonkinlaiset valokuvat taimuut paperit isoäitistasi??
PoistaMeitä kiinostaa kovasti hänen historia...
voisitko ota yhteyttä... lempiinga.kirjanen@gmail.com
Minun mimi on Roy Tapio Kosonen. Minä olen amerikkalainen, mutta vanhempani ovat syntyneet Suomessa. Äitini syntyi Viipurissa ja asui Raivolan kylässä ennen v. 1939. Hänen äidin äitinsä oli Aleksandra Bessonoff, ja myös sukunimet Djomin ja Mikulin ovat hänen sukupuussa. Nämä venäläiset olivat asuneet Raivolassa ainakin 1700-luvun lopun jälkeen. He työskentelivät Raivolan rautaruukissa ja myös Sestroretskin asetehtaassa 1800-luvulla. Heistä tuli Suomen kansalaisia 1918 jälkeen.
VastaaPoista