9. maaliskuuta 2010

Ahtojää



Maapallon elämän ehto on veden kummallinen jäätyessään. Melkein kaikki muu supistuu, kuten puu ja rauta ja teräs ja kupari. Entisen maailman kiskonvälit kolkkasivat kovasti talvella ja puhelinjohdot roikkuivat. Ja roikkuvat korkejännitysjohdot edelleen, kun on kylmä.

Luin joskus jääkäriksi Saksaan aikoneesta, jolta pääsi itku keskellä Merenkurkkua. Sitä en muista, kääntyikö hän takaisin vai heittäytyikö kavereiden raahattavaksi.

Merenkurkku pahoissa ahtojäissä on hiihtäjän tai jalkamiehen ylitettäväksi lähes mahdoton. Se on niin kuin ylittäisi suket jalassa Länsi-Pakilaa – seinää ylös rintamamiestalon katolle, harjaa, seinää alas, aidan yli jne.

Olin sitten Turussa. Olivat siellä hupinassa yhden sillan takia. Sanoivat jäiden painaneen. Jos se on totta, tieto on hiukan huolestuttava. On niitä jäitä toisinakin vuosina. Ei kovin monta vuotta sitten Seine jäätyi, ja Pariisin sillat kestivät. Jotkut niistä ovat keskiajalta. Jotkut niistä ovat valurautaa, jonka lämpölaajeneminen lienee rajua.

Kerroin oppilaille kulttuurista ja käytin eilistä Koskenniemi- kirjoitusta luennon lähtökohtana.

Kun yhteen kirjoitukseen ei kumminkaan pidä panna liian paljon asioita, jatkan nyt sanomalla, että koskenniemeläinen konservatiivinen kulttuurikäsitys ja Eino Leinoon liittämäni liberaali perinne eivät edes yhdessä riitä.

Olen alkanut vähä vähältä epäillä, että oman sukupolveni kaksi kulttuuriheerosta ovat Pekka Gronow ja Peter von Bagh. Jätkät ovat molemmat seikkaileet myös akateemisilla kentillä, Pekka tohtorina ja Petteri Taikin proffana.

Sanoivat Koskenniemi ja Leino mitä sanoivat ja vaikka muistan sitten 1960-luvulla valtaan päässeiden virtausten käsityskannat, olen uhmakkaasti edelleen rillumarei-kulttuurin ihailija ja roskakulttuurin kannattaja.

Gronow ryhtyi kai ensimmäisenä suhtautumaan äänilevyihin vakavasti eli huolehtimaan niiden arkistoimisesta ja selvittämään niiden syntyjä. Hän ei nähnyt mitään syytä syrjiä Dallapeta tai Georg Malmstenia näissä puuhissaan. Petteri kirjoitti kuka ties ensimmäisenä Suomessa gradun elokuvasta – tietysti Hitchcockin Vertigosta (”Punainen kyynel”). Ja muuten samoihin aikoihin Heikki Kaukoranta teki gradun sarjakuvista, joka sekin oli käänteentekevää, varsinkin kun työ oli hyvä.

Petteri on edelleen sen verran vilkkaasti kehissä, että joudun itse hämmästymään miten uskomattoman varhain hän teki fiksuja, asiallisia ja helliä dokumentteja muun muassa Tapio Rautavaarasta ja Olavi Virrasta (1977). Kuuntelin Rautavaara-juttua Ylen elävästä arkistosta. Se on hurmaava.

Matala kulttuuri tuli laajemmin tietoisuuteen 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa. Kukaties ylipoliittinen vaihe, jota nimitetään yleistäen stalinismiksi, pyyhkäisi muistoja kuin ahtojää.

Siitä alkaen on ollut luvallista pitää sekä Kipparikvartetista että King’s Singersistä. Edelleen on luvallista sanoa, että vaikka äänessä ei ollut kehumista, Hiski Salomaa ja Esa Pakarinen lauloivat merkillisen puhtaasti ja osoittivat mainiota rytmitajua.

Kulttuurin kellokkaat olivat sangen taipuvaisia kiipeilemään norsunluusta rakennettuihin torneihin ja suhtautumaan sangen kylmästi kansanomaisten näytelmien (tyyppiä ”Tukkijoella”) hurmaan ja rehellisesti raa’an kaupalliseen viihteeseen (tyyppiä Disney).

Minun piti Turussa katsoa muutamia Koskenniemen elegioita. Sen sijaan syvennyin lehtikioskista ostamaani sarjakuvalehteen Agentti X 9, jossa oli pari ns. klassikkosarjaa Modesty Blaisea ja selvästi mainosmielessä laadittu kirjoitelma, joka jäi askarruttaman, koska siinä voi olla perää – onko Lisbet Salander omaan aikaamme siirretty muunnelma Modesty Blaisesta, tytöstä taistelemassa ja pitämässä puoliaan vaikka ketä vastaan, kunnostautumassa tekniikan ja talouden alalla, luomassa uutta naiskuvaa?

18 kommenttia:

  1. Siis, täh? Johdot roikkuu, kun on kylmä.

    VastaaPoista
  2. Minulla on edessäni uusi Agentti X9, Modesty Blaise ja la Machine... Toivon tämän aiheuttavan kateutta.

    VastaaPoista
  3. http://www.youtube.com/watch?v=nerQhIyOwxM
    After the collapse in 2007 of the I-35W highway bridge in the city of Minneapolis, increased public attention has been brought to bear on the condition of bridges across the US, and it has been reported that the Brooklyn Bridge approach ramps received a rating of "poor" at its last inspection. According to a NYC Department of Transportation spokesman, "The poor rating it received does not mean it is unsafe. Poor means there are some components that have to be rehabilitated.” A $725 million project to replace the approaches and repaint the bridge is scheduled to begin in 2009.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Brooklyn_bridge

    Sarjakuvataiteen mukana tuoma amerikkalaisuus taitaa olla se hyväksytyin amerikkalaisuuden laji siitä luettavasta. Carl Barks ei ollut ensimmäinen. Esimerkiksi:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Nast
    http://afrocityblog.files.wordpress.com/2009/05/nastrepublicanelephant.jpg?w=1024
    Vaikka Euroopassa heitä myös oli:
    http://en.wikipedia.org/wiki/John_Tenniel
    http://arthist.cla.umn.edu/aict/Tennielweb/punch/611207.html
    http://en.wikipedia.org/wiki/Arthur_Szyk
    http://goodcomics.comicbookresources.com/wp-content/uploads/2008/10/szyk9.jpg

    Agentti X 9 tulee välillä luettua, mutta kyllä televisiosta aivan samalla mielellä tulee katseltua esim 24-sarjaa tai Supernaturalia - kaikki tuotantokaudet on DVD:lläkin. En niin jyrkkää rajaa vetäisi noiden tai Housen, tai Jeevesin välille.

    Ja sama agenda jatkuu pelimaailmassa - kyllä kaduttaisi (ikään katsomatta) jollen olisi pelannut GTA:ta, tai BioSchok:ia, tai Assassins Creed:iä Xboxilla.

    http://www.youtube.com/watch?v=OT-4Eo4izQE&feature=SeriesPlayList&p=EA85E843361FF972

    VastaaPoista
  4. Lapsuus vaikuttaa. Tiedän lakit. tohtorin, jolle tuli Aku Ankka loppuun asti joka torstai.

    VastaaPoista
  5. Ad Omnia: Vuosikaudet huolehdin siitä, että UC Berkeleyssä oleville tohtoriopiskelijoillemme tuli Suomesta Akkari.

    Saadun tiedon mukaan siitä taisteltiin. Joukossa oli miehiä ja naisia, insinöörejä ja juristeja.

    VastaaPoista
  6. Ad Anonyymi: - amerikkalaisten sarjakuvien Suomeen tulosta ja vaikutuksista ks. myös Kaukoranta-Kemppinen, Sarjakuvat (1972, 2. p. 1982).

    Viimeistään 1930-luvulla amerikkalaissarjat olivat vakioaineistoa sanomalehdissä (Vihtori ja Klaara, Kissalan pojat jne). Komeaa sarjakuvaa nähtiin mm. Jännityslukemistossa (Flash Gordon, Tarzan).

    VastaaPoista
  7. Lisbeth Salander on auteurin mielestä Pippi Långstrump nykymaailmassa: arkullinen kultakolikoita ja tietotekniikan ja tarvittavan häikäilemättömyyden ansiosta maailman vahvin tyttö. Mutta oliko Astrid Lindgren sitten Modesty Blaise -vaikutteinen, vai oliko koko nais-asia silloin jo ilmassa yleensäkin?

    VastaaPoista
  8. Vesi voi olla nestemäisessä olomuodossa kuten rautakin. Tai sitten kiinteässä. Näiden lämpölaajeneminen ja -supistuminen toimivat samojen lainalaisuuksien mukaisesti.

    Pariisin vanhin silta on Pont Neuf. Valmistumisvuosi Wikipedian mukaan 1606 tai-07. Ei siis keskiaikainen.

    VastaaPoista
  9. Seinen jäät ja Pariisin rantojen routiminen lienevät yhtä lähellä Aurajoen tilanteita kuin Turku Pariisia.

    Aku Ankkaa lukemalla ylentää itsensä alakautta koukaten älymystöön samoin kuin äijät herrastelevat tilaamalla gourmet-ravintolassa plättyjä. Teon kliseemäisyys samentaa merkittävyyden.

    Viime vuonnako se oli, kun oli esillä Kemppisen julkisten luentojen nettijulkaisu (videon tms). Ilmeisesti asia ei ole toteutunut/-massa?

    VastaaPoista
  10. Kaukoranta-Kemppinen Sarjakuvat on tuolla yhdessä kirjahyllyssä laitimmaisena eräällä rivillä - estää pienempikokoisia kirjoja putoamasta hyllyn päästä (siinä on rako) pois. Ehkäpä kertaan opintoja asiassa illemmalla…. mutta oikeastaan mieleen tuli tuossa aiemmin se, että lukiko täällä joku esimerkiksi Harper's Magazinea esimerkiksi vuonna 1861 (ja siis oliko niitä sitten jollakin sen jälkeen esimerkiksi vessalukemistona vuosikymmenienkin päästä) josta jälkipolville olisi voinut ikään kuin välittyä jonkinlainen kiinnostus sarjakuvamaiseen piirtämiseen, ja sitten vaikkapa The Yellow Kidiin jne, vai alettiinko niitä julkaista lehdissä vain sen takia kun Ruotsissakin julkaistiin jotakin (esimerkiksi jonka vedin hatusta)…. Olihan se Disneyn tarjoama maailma aikamoinen kontrasti siihen Hitlerin tarjoamaan silloin 1930-luvulla.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Harper%27s_Magazine

    http://www.sonofthesouth.net/leefoundation/civil-war/1861/september/king-cotton.htm

    http://en.wikipedia.org/wiki/Yellow_Kid

    Tällä blogissahan oli pohdintaa menneinä viikkoina siitä - oliko se nyt 1920-luvun nuorisokulttuurista tms ja siitä mitä ne luki - ja kun asiasta tavallaan ja ohimennen tuli äitini kanssa eräänä päivänä puhetta (syntynyt 1920), niin ei nuo sarjakuvat vielä silloin kovin suuria intohomoja herättäneet puoleen, eikä toiseen - siis että olisivat esimerkiksi yhdistäneet sitä lapsilaumaa erityisesti jne (mitä ainakin muistan omassa lapsuudessani tapahtuneen).

    Siis tulkitsen äitini puheista, että lapset olisivat olleet siihen aikaan "poliittisempia" ;) kuin mitä he esimerkiksi nyt ovat. Esim kun äitini meni Kallion kansakouluun partiopuvussaan, olivat luokkatoverit huudelleet, että sä olet pispari (heh heh) - mikä ilmeisesti viittaa johonkin Mannerheimin porukoissa marssineeseen - eikä ollut auttanut kun äitini oli sanonut että oli vasta tonttu - mikä siis on partioarvo.

    Laitanpa tähän huvikseni vielä toisenkin muiston ajasta hetkeä myöhemmin - jonka kuulin samalla kertaa - että professori Kivimäki (käsittääkseni kirurgi aikanaan, ja äitini silloinen esimies yliopiston hammasklinikalla) oli Talvisodan sytyttyä sanonut äidilleni, että "antaa massojen tapella".

    Joten karkeaksi lopuksi - sarjakuvan lukeminen tuossa välissä saattoi olla vielä aika hankalaa tuohon aikaan, vaikka minulle se Aku Ankka sitten aikanaan tilattiinkin… eli mietin oikeastaan sitä intohimoa ja sen syntyä - suhteessa vaikkapa siihen sarjakuvaan, siis sekä sen lukemiseen, että sen levittämiseen. Kenellä oli ja kenellä ei. Siis vaikka Aku Ankka ei vielä silloin ilmestynytkään, niin kuvitella aina voi: Siis kenen käteen se olisi sopinut (intohimoisemmin luettuna); Uno Cygnaeus, J.V. Snellman, Aleksis Kivi, Mannerheimi, Edwin Linkomies (kunhan heitin), Taavetti Laatikainen (sama juttu), Mika Waltari, Eino S. Repo jne - en jaksa naputella nuorempia ehdokkaita….

    VastaaPoista
  11. Ihminen, joka kertoo julkisesti ihailevansa rillumarei-kulttuuria ja Hiskiä, ei voi olla pohjimmiltaan paha. Ainoastaan tyhmä.

    Tosin tyhmän leima alkaa himmetä nykyisin, kun laumalaiset eivät ole ihan varmoja, etteikö se sittenkin olisi coolia... Mutta 60- ja 70-luvulla se ei sitä ollut. Vakuutan. Ihailin silti, ihan ääneen.

    VastaaPoista
  12. Rillumarei-kulttuurin puolesta; ooppera-onaniaa ynnä muuta korkeakylddyyriä vastaan:

    "Mä mistä laulun aiheet saan,
    niin moni tiedustaa,
    kun kuljen laulun tietä huoletonta.
    On helppo käydä vastaamaan,
    kun kiertää maailmaa
    ja elänyt on vuotta kyllin monta.
    Laulun löytää ja ilmi sen tuoda voi,
    jos sen etsijän laulajaks Luoja loi.
    Ei lopu aiheet milloinkaan, jos esille ne saa.
    Niin paljon on aihetta lauluun.

    Sen aiheen antaa pakkanen
    Ja polte auringon,
    sen kertoilla voi helle sekä halla.
    Se tuiketta on tähtien
    ja kuohu aallokon,
    Sen maantie laulaa jalkojeni alla.
    Se on tuimassa tuiskussa tunturin,
    joka jäätä lyö hiihtäjän kasvoihin.
    Se kuun on hohde hopeinen
    tai laine vallaton.
    Niin paljon on aihetta lauluun.

    On laulu katse rakkaimman
    ja herkkä ystävyys,
    se suudelma kauneimmalle suulle.
    On hehku posken polttavan
    ja aitan hämäryys
    ja se, mi usein kerrottu on kuulle.
    Se on laulu, kun rakkaus valloittaa,
    se on aihe, kun orvoksi jäädä saa.
    Tuo kevät laulun riemuisan,
    mut surullisen syys.
    Niin paljon on aihetta lauluun.

    On laulun aihe köyhyyskin
    ja riemu rikkaitten
    ja murhe, mikä polttanut rintaa.
    Tuo laulun ilo räiskyvin
    tai jälki kyynelten,
    se myöskin, mikä onnemme on hintaa.
    Lyhyt matka on köyhästä rikkaaseen,
    lyhyt taival on riemusta murheeseen.
    On aihe lapsi pienoinen ja sauva vanhuksen.
    Niin paljon on aihetta lauluun."

    san. R. Helismaa

    Ko. kappaleen melodia lienee vähän yksioikoinen, mutta sanat kannattavat. Viimeisessä säkeistössä on kaikki. Kuten Karamazovin veljeksissä.

    VastaaPoista
  13. "Jotkut niistä ovat valurautaa, jonka lämpölaajeneminen lienee rajua." sanoi Kemppinen Pariisin silloista.
    Paria metriä pidempiä valurautasiltoja en ole Pariisissa nähnyt. Valurauta kestää kyvin korroosiota, mutta on haurasta (heikko iskusitkeys) ja siitä valmistettujen osien liittäminen toisiinsa sen ajan tekniikalla (pulttiliitos) ei ole toiminut kuin tunnelirakenteissa (London Underground on hyvä esimerkki)
    Pariisin vanhat "rautasillat" ovat kuten Eiffel-tornikin teräslevyn suikaleista tai sen ajan muototeräksistä kokoon niitattua kamaa.
    Hitsaustekniikka on myöhempää perua.

    VastaaPoista
  14. Ad Anonyymi: sekä Eiffel-tornissa että silloissa on sekaisin terästä ja rautaa. Pelkkä valurauta on mainitsemastasi syystä harvinaisuus.

    Metallisilta on tietysti maailman tavallisin (rautatiet). Pariisissa tunnetuin kokometallinen silta on 1800-luvun lopulta oleva Pont Mirabeau.

    VastaaPoista
  15. Silloista en tiedä, mutta kiffeli-tornin perustus on betonille laitettua valurautaa, koska se kestää tavattoman hyvin puristusta ja painetta.

    VastaaPoista
  16. Onhan se rillumarei ihan hirveätä paskaa. Ei siinä ole mitään a) hauskaa b) viihdyttävää. Tai ehkä joillekin on, mutta miksi muiden pitäisi kärsiä?

    VastaaPoista
  17. "Onhan se rillumarei ihan hirveätä paskaa. Ei siinä ole mitään a) hauskaa b) viihdyttävää. Tai ehkä joillekin on, mutta miksi muiden pitäisi kärsiä?"

    Aivan. Oopperan puolesta on sanottava, että he sentään osaavat pitää roskansa itsellään, eivätkä pyri sitä ehdoin tahdoin tuomaan muiden häiriöksi.

    VastaaPoista
  18. Pekka Gronow puuhasi sarjakuvienkin parissa 1960-70-lukujen taitteen tienoilla. PG muun muassa tilasi Yhdysvalloista laatikkokaupalla undreground-sarjakuvalehtiä, joita me muut käytiin ostamassa.
    Ja PG teki niistä radioon ohjelman, ellei parikin: haastatteli piirtäjiä lähettämällä kysymykset C-kasetilla ja sai samalla tavoin kasetilla vastauksetkin.
    On pitänyt kysyäkin Gronowilta, mahtaako niitä ohjelmia olla vielä tallella Ylessä. Nehän ovat kulttuurihistoriaa.
    Kävin kurkistamassa Ylen Elävästä arkistosta, muttei ainakaan Gronow-henkilöhaulla tullut esille muita kuin musiikkiaiheisia ohjelmia.

    VastaaPoista