17. helmikuuta 2010

Puusta pudonnut



Markku Kuisman uuden kirjan ”Rosvoparonien paluu. Raha ja valta Suomen historiassa” luettuani olen kuin puusta pudonnut. Olen ylistänyt hatarasti tuntemaani kollegaa jo aikaisemmin niin paljon kuin olen iljennyt. Niin ovat kyllä monet muutkin.

Nyt olen aivan aseeton. Tämä kirja on samaa tasoa kuin brittien ja ranskalaisten historia-politiikka-talous –akselin kruununjalokivet, lainatakseni Kuisman mielisanan. Viittaan sellaisiin kirjoittajiin kuin Bloch, Braudel, Hobsbawm, Bayly, jotka oivalluksillaan käänsivät ymmärryksen suuntaa. Ja tuskin on tärkeämpää asiaa kuin itseymmärrys. Älkääkä tulko selittämään, että etenkin Hobsbawm on kirjoittanut myös kaikenlaista roskaa. Kuka ei olisi?

Myös otsikko on mukailtua Kuismaa. Tarkastellessaan niteen lopussa Suomea Nokiana – mikä oivallus – hän korostaa, että emoyhtiössä oli perinteinen paperiosaaja ja kaksi puusta pudonnutta, tai pudottautunutta, nimittäin Gummitehdas ja Kaapelitehdas. Saattaen häpeään asiasta ennen kirjoittaneet hän vetäisee tästä esseistisen linjan ja onnistuu ensimmäisenä maailmassa kuvailemaan ja ehkä selittämäänkin, miten Nokia onnistui ja miten Suomi onnistui.

Sitä ennen hän on pohtinut muun muassa sotaa johtopäätöksin, joihin yhdyn, ja ehdotan, että Hitlerille olisi pystytettävä patsas Senaatintorille. Tai ehkä kaksoispatsas, jossa olisi myös Stalin, siunatun hulluutensa ansiosta Suomen pelastaja vastoin tahtoaan. Patsaan nimi? – ”Veljekset kuin ilvekset”.

Sitä ennen hän on palauttanut mieleen maan suurimman sotasankarin, vuorineuvos Eero Mäkisen, joka Outokummun johtajana onnistui vastoin Mannerheimin ja Rytin vaatimusta kusemaan silmään saksalaisia, joiden määräämä ryöstölouhinta olisi vienyt pohjan sotien jälkeen alkaneelle metsä- ja metalliteollisuuden nousulta.

Sitä ennen hän on ottanut esitelläkseen entisen Suomen teollisuusmiehenä Olli Paloheimon, joka oli siis metsänhoitaja, jääkäri, eversti ja vuorineuvos ja kuului samaan sukuryppääseen kuin Järnefelt, Sibelius, Swan, Manninen, Halonen ja muutamat muut.

Suomi on maa, jossa oli kerran arkkipiispa pankin päällikkönä (Mikko Juva vaimovainajansa Brofeldtin osakkeilla ja totta puhuen ennen arkkipiispavaihettaan) ja sitä ennen vuoroon sotilaspappina, vuoroon konepistoolia käyttelevänä komppanian päällikkönä.

Huomion kiinnittäminen 1800-luvun papinpoikiin (Brander-Paloheimo, Juvelius-Juva, Johansson-Kaila, Brofeldt-Aho ja kaksikymmentä muuta) kantaa väitettä fennomaniasta eli suomenmielisyydestä maan historian kaikkien aikojen vahvimpana kulttuurivirtauksena, jonka yksi keskeinen tavoite oli pudottaa vieraaksi väitetty eli siis ruotsia puhunut aikaisempi yläluokka satulasta.

Sitä ennen Kuisma on huomauttanut, että Balkanilla näyteltiin 1990-luvulla sama näytelmä kuin Suomessa 1918 ja hätkähdyttävässä määrin samoista asetelmista, vaikka Bosnian sodassa sortuneen keisarikunnan osaa oli näytellyt nyt Titon Jugoslavia.

Kirja on täynnä tulevaisuuden iskulauseita ja kiteytyksiä, kuten ”Reaganin ja Thatcherin [uusliberalismi] oli utopia siinä kuin kommunismikin.

Mainittuaan odotuksia herättävästi, että IG Farbenin johtajat olivat, kuten liikemiehet yleensäkin, hyviä ihmisiä, hän päätyy nostoon:

”Jos historioitsijalla on julkista vastuuta, jos viha on osa heidän metodiaan ja jos varoituksen antaminen on osa heidän tehtäväänsä, on välttämätöntä, että he vihaavat tarkasti, täsmällisesti.”

Ja nyt asiansa osaava ja arvovaltainen henkilö toteaa kantansa perustellen, että tämän hetken finanssinerot, joista nimeltä mainitaan Björn Wahlroos ja Mikael Lilius poliittisine renkeineen (tyyppiä Mauri Pekkarinen) ansaitsisivat nimityksen (minun, ei Kuisman kielenkäyttöä) ”Ålborgin riemuidiootti – Aalborg Jubilæum Idiot”.

Esiteltyään samaan hengenvetoon Otto-Ville Kuusista ja Björn Wahlroosia Kuisma syventyy kartellien ja valtionyhtiöiden syviin ongelmiin myöntäen suoraan, ettei EU:n kilpailun edistäminen ole ehkä enempää kuin tuhoisa amerikkalainen humpuukimuoti, hän esittää terävän kysymyksen. Miten hallita valtionyhtiöitä, siis sekä luonnollisia monopoleja että valtiolla sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi tai kulttuurisesti kuuluvia yrityksiä hän esittää peitetyn vastauksen, nimeä mainitsematta. Vastaus sattuu olemaan sama kuin oma ajatuksen – suurivaltainen politrukki, jolla on suhteet ja näytöt, eli siis Antti Herlin.

29 kommenttia:

  1. Jos patsasta ajetaan niin sitten siinä pitää vähintäänkin olla veljekset kaulakkain Euroopan tai maailman kartta kädessä, yhteisvoimin painamassa tavallisen kuolevaisen päätä sotilassaappaillaan mutaan.

    VastaaPoista
  2. Ei mitään Mikael Jungnerille tervattavaksi osoitettavaa Hitler-Stalin monumenttia, vaan Sankarivelipatsas Senaatintorille!

    Suomihan on suurmiesten maa, eikä luusereiden. Kirkonulkomaanavun johtaja, Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäisen sankariveli Antti Pentikäinen lähetti henkilökohtaisen kirjeen presidenttiehdokas Barack Obamalle, minkä seurauksena Obama kutsui hänet kehityspoliittiseksi sparraajakseen.

    Kirjeen sisältö oli kuitenkin niin kovaa tekstiä ettei Pentikäinen halunnut sillä Savon Sanomien toimittajan lapsenmieltä järkyttää vaikka toimittaja nimenomaan tahtoi sitä nähtäväkseen.

    VastaaPoista
  3. Arkistojen kätköistä olen onnistunut onkimaan esille pari puhelinkeskustelua, jotka tukevat patsashanketta. Otto-Wille on jo tyttärensä kautta kuvattu Laukaan vaakunassa.

    http://kariav-annat.blogspot.com/2008/03/knnykkkeskusteluja-ii.html

    http://kariav-annat.blogspot.com/2009/03/kannykkakeskusteluja-x.html

    VastaaPoista
  4. Minkä mainosmiehen maailma on sinussa menettänytkään!

    Ennestäänkin aika korkealla mielessäni ollut Kuisma-brändi kohosi kohisten taivaisiin, luo jumalan istuimen... Antaudun, tuo kirjahan on luettava.

    Tässä käy ilmi myös hyvän mainosmiehen tärkein ominaisuus: täytyy uskoa vilpittömästi siihen, mitä sanoo. Ainakin sen lyhyen hetken, kun sanansa pukee kaupalliseen muotoon.

    Olisiko hyvällä poliitikolla sama ominaisuus?

    Innostus johtaa toki sitten helposti romanttisiin höpsötyksiinkin, kuten vaikkapa valistuneen ruhtinaan kaipuuseen - jonka kirjoittaja itsekin huomaa peittäen hempeyttään politrukki-herjalla.

    Kyllä minä tämän silti ostan.

    VastaaPoista
  5. Jääkylmä akvaviitti on hyvää. Lentokentällä tilasin kerran "kaksi gammel danskii" ja pari olutta. Oluet tuli ja kaksi Camel-askia.

    Pitää käydä mainittu kirja ostamassa. Ainakin Kuisman Aamuteeveen haastattelu herätti mielessäni kummastusta.

    Heti ensimmäisenä pisti silmään Kuisman kertomus, jonka mukaan joka paikassa, kuten kauppakorkeassa jne opetetaan että "ahneus on hyve".

    Samoin puhuttiin "pienestä ihmisestä", vaikka juuri nämä "pienet ihmiset" ovat mielestäni juuri niitä ahneita pikku paskiaisia.
    Kukaan näistä pienistä ihmisistä ei muka ymmärtänyt mitä kahden asunnon loukku tarkoittaa. Kukaan näistä pienistä ihmisistä ei muka ymmärtänyt takaajan velvollisuuksia. Kukaan pienistä ihmisistä ei muka ymmärtänyt että lainat pitää maksaa takaisin.

    Sitten näille ahneille pikkuihmisille järjestettiin kaiken maailman velkasaneeraukset ja muut hyysäykset, jolloin asiansa hyvin hoitava kansalainen joutui maksumieheksi näille ahneille pikku paskiaisille.

    No, pitää lukea kirja ensin ja laittaa turvavyöt paikalleen.

    VastaaPoista
  6. Miksi näitä syvemmän ymmärryksen helmiä niin harvoin käsitellään julkisuudessa, vaikka luulen, että suuren yleisön joukossa olisi kiinnostusta muuhunkin kuin hömppään, jota kyllä auliisti tarjoillaan? Radiossa Ylen ykkösellä keskiviikkoaamuisin tulee ennen yhdeksää kiinnostava ykkösaamun kolumni (Jertta Blomstedt).
    Ajankohtaisohjelmatkin pysyttelevät päivän kuohujen pintapärskeissä useimmiten.

    VastaaPoista
  7. No siinä päivitetty versio kaksipäisestä kotkasta.

    VastaaPoista
  8. Lue mitä laitoin takkirauta.blogspot.com politiikan petikaverit -päreeseen
    joka kertoo miksi suunnanmuutos on tehtävä (jos emme halua sotia) ja se on enemmän kuin konkretiaa; nyt on pakko antaa ns. taiteilijoiden muuntaa käsitteiden sisäistä dynamiikkaa niin, että rigidimmätkin tajuavat mikä on tähän asti ollut suurin ongelma: rigidit eivät tajua mitään joka ei ensin ole kirjassa ja varmaan koko kulttuurin samaan aikaan tajuttua - ja se ei ole mahdollista, että samaan aikaan tajuavat sekä Vaasassa että Tammisaaresta suoraan Lovisaan vaan välissä on paikkoja kuten Pori, Salo, Lohja ja Porvoo jotka muuttavat suunnan ja taajuuden heti kun tieto sinne pääsee. Ovat gatekeepereitä puolin ja toisin ja sen takia ei ole luottamista, että nyt "sankari" elämä vaihtuu "kulttuuri" elämäksi koska molemmat ovat yhtä vääriä - niissä ero on olioiden suuruudessa; minä vai me. Mutta kun kyseessä on tajunta, ymmärrys ja abstraktinen totuus tai sen snaiju pitää antaa värien, muotojen ja mallien puhua mutta tässä tarvitaan minunlaisia tulkkeja, joiden kyky on myös kirjoittaa se tekstin muotoon. Jotenkin edes.

    Katso siis mikäli hän julkaisee sen.

    VastaaPoista
  9. Mitenka Outokumpu vaikutti (muka) puunjalostuksen ja metalliteollisuuden nousuun?? Ymmarran, etta Outokumpu vaikutti Outokumpu Oy:n nousuun, mutta en ymmarra mita vaikutuksia silla olisi ollut puunjalostukseen ja metalliteollisuuteen?-- Olen kiitollinen hyvasta selityksesta jo nain etukateen, kiitos!

    VastaaPoista
  10. Tuosta H Rönkön kommentista, että olikohan tekstin kehityspolitiikkaosuus jopa niin kovaa tekstiä vaikuttavuudeltaan, että siksi Barack Obaman patsas Indonesiassa siirrettiin pois keskeiseltä paikalta?

    Perustelu ainakin oli juuri mahdollisesti harjoitettu Indonesian etujen vastainen politiikka, joka USAn varallisuusvinkkelistä taitaa olla juurikin tuota kehityspolitiikkaa.

    Tästäpä tulikin mieleen, että ehkä kaksipäisen Hitler-Stalinin kotkapatsaan jalustalla pitäisi olla mukana noiden molempien kehityspoliittiset neuvonantajat, joista minulla ei nyt ole tietoa keitä he olivat.

    Heidän roolinsa on kuitenkin ratkaiseva, kun suuri johtaja muodostaa kuvaa siitä, mikä kehityssuunta on johtajan näkökulmasta minkäkin maan parhaaksi, ja kuinka se toteutetaan suuren johtajan kannalta mahdollisimman kivuttomasti - vastaanpanijoiden kipu johtuukin sitten siitä, etteivät he ymmärrä omaa parastaan kehitystyön edetessä.

    Kolmantena voisi pohtia pitkäänkin sitä, paljonko Suomen kohtalossa oli sattumaa ja paljonko strategiaa.
    Sattuiko Saksa hyökkäämään Venäjää vastaan omia aikojaan isolla osalla sotavoimiaan vai oliko strategista kannustusta?
    Siirsikö Venäjä voimiaan Saksaa vastaan pakosta vai luotiinko mielikuvaa turvallisesta ratkaisumahdollisuudesta olemalla pommittamatta Leningradia ja jättämällä elintarvikehuollolle aukon sen saarrossa?
    Turvattiinko Lappia lupaamalla sodan lopussa Saksalle sodan jatkamista, vaikka oltiin jo valmiita rauhaan?
    Eikä vähäisimpänä: turvattiinko Suomen asemaa sodan jälkeisissä (Pariisin) rauhanneuvotteluissa esim kieltämällä Muurmannin radan katkaisu salaa ja luomalla näin suhteet liittoutuneisiin, etenkin USAhan?

    Voitiinko pienenä maana tapahtumiin edes vaikuttaa, vai oliko Suomen turvaamisstrategiassa niinkin onnistuneita siirtoja, että suuret johtajat tekivät tietämättäänkin Suomelle päätöksiä? Sillä on merkitystä siihen, pitäisikö Hitler-Stalinin veljespatsasta pystyttää ja jos pitäisi niin olisiko sen oikea paikka Mannerheimin patsaan edessä - vai takana ja ehkä jopa kärryissä vedettävänä.

    VastaaPoista
  11. SUOMEN VUODEN 1918 ASETELMAT

    Blogikirjoituksessa lainataan vaitetta, etta Balkanin sodan asetelmat olivat suuressa määrin samat kuin Suomessa v. 1918.
    Oliko se nain?

    Suomessa olivat vastakkain valkoiset (porvarit/talonpojat) ja punaiset työmiehet ja mökkilaiset. Siis proletaarit aikoivat ottaa lopullisesti ja jäyhemmin vallan, joka heilla jo Tokoin senaatissa oli. -- Balkanilla oli vastakkain eri kansat tai heimot: serbit vastaan albanit, kroatit vastaan... jne jne.

    Missahan se samanlaisuus oli?

    VastaaPoista
  12. IDIOOTIT

    Mika tekee Wahroosista tai Liliuksesta idiootin?

    VastaaPoista
  13. Vielä tuskallisempi tilanne on minunlaisella ammatti-kasvattajalla jos sana kasvatus viittaa Orakkeelin "know thyself" ajatteluun, että kun ihminen on paitsi instrumentaalisesti jotenkin ajan tasalla mutta myös intrinsikaalisesti ajan tasalla (=tuntee ja tunnistaa oman tyyppinsä rohmuamisen, esteeellisyyden, häpeällisyyden jne) hän on tietoinen mitä tehdä. Tästä olen puhunut mutta kuuroille korville. Minun ymmärrys know thyself on siirretty tarkoittamaan kulttuurin normeja, miten käsitellä muita sosiaalisesti, miten syödä haarukalla ja veitsellä jne eli eivät tajua miten reflektio oikeasti toimii.

    Tästä tulen minun tuskaani: koska jotkut näistä mainitsemista ajatuksista, missä paroni on niin täynnä itseään hän ei enää tajua,että on vaaraksi muille. Kun heillä samalla on omistus googleen tai johonkin muuhun toimintaympäristöön he yrittävät vimmatusti falsifioida minut koska edustan heille sitä kauheinta, hirvittävintä ja uskomattominta pahaa koska joutuvat näkemään itsensä. Sitä eivät halua. Siksi postini rikotaan, poistetaan, työtäni rikotaan, kontaktini estetään, mainettani liataan jne jotta heidän ei tarvitse siirtää suuntaa sen mukaan kun laiva pitäisi siirtää kompassin mukaan. Nyt eivät tajua tätä lainkaan. Kaiken lisäksi eivät siis itse ymmärrä miksi laivaa rukataan kompassin mukaan eikä päinvastoin.

    Hitlerin työ voi äkkiä uusiutua jos ei saa kasvattaa oikealla tavalla puhuvia tai ilmentäviä ihmisiä. En ole saanut.

    VastaaPoista
  14. Ad Anonyymi: - kuparista - mietipä hetki. Sähköjohtimet. Yhteys on sama kuin Imatran ja seudun metsäteollisuuden - tarvitaan erittäin suuri määrä energiaa ja sitten verkko energia siirtoon.

    Toisen käyttöalueen määrää kuparin suuri korroosionkestävyys.

    VastaaPoista
  15. Katot ovat kuparia, näin perinteisesti myös kirkkojen katot. Ruotsi oli aikonaan jalojen metallien toimittaja, eiköhän sivistyskin tullut sitä tietä tai ainakin kompetenssit ja kyky myydä.

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: - Wahlroosiin ja Liliukseen liitetään ylisuuret tulot. Muun muassa Kuisma toistaa ajatuksen, josta olen samaa mieltä: kannustin ilman rangaistusta on tuhoisa ajatus, joka osaltaan yllyttää saajiaan liialliseen riskinottoon.

    Mielestäni erittäin halutuille johtajille voi hyvin maksaa miljoonia, mikä ettei kymmeniä miljoonia, kun heidän johtamansa yritys on menestynyt, mutta ne olisi perittävä takaisin, jos heidän johtamansa yhtiö on suistunut tappioihin.

    Olisi ehkä reilumpaa mainita tässä yhteydessä muutaman paperipatruunan nimi (Härmälä ja eräitä muita). Firma menetti hirmuisia summia ja johtajat saivat olisää rahaa.

    VastaaPoista
  17. Barackin pikku apuriksi ilmoittautuneesta tulee mieleen erään saksalaisen mediavaikuttajan nimeen liitetty oppi: esitä ihan järjetön valhe, pane täysi propaganda päälle niin läpi menee!

    Mutta nouseehan meillä mustiin puettu eduskunta yhä 2000-luvulla hanhenmarssia kansakunnan äidin perässä tuomiokirkkoon veisaamaan, että "kaunis on nuorena kuolla puolestas isänmaa".

    VastaaPoista
  18. Koko hyvinvointivaltion rahoitus lepää avoimen sektorin yritysten varassa. Jos ne eivät menesty kansainvälisessä kilpailussa sekä kotimaassa että ulkomailla, niin hyvinvointivaltion rahoitus ehtyy merkittävästi.

    Kannustimet ilman riskiä johtajille johtivat Jenkeissäkin ylisuuriin riskeihin aluksi pankeille ja sitten lopulta globaalisti meille kaikille tavalla taikka toisella. Helppohan sitä on toisten rahoilla pelata upporikasta ja rutiköyhää, jos kerran kävi miten tahansa, niin omaan taskuun tulee kuitenkin älyttömät palkkiot.

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi - "Mikä tekee Wahlroosista tai Liliuksesta idiootin ?" - Voi hellanduudelis !
    Testikysymys aina kyseisenlaisissa tapauksissa on : "Jos sinä et ole idiootti niin miksi sinä puhut,käyttäydyt ja toimit kuin idiootti?

    VastaaPoista
  20. Tässä toinen erinomainen kirja taiteen puolelta , asiantunteva , analyyttinen ja lisäksi hyvin kirjoitettu - Jotaarkka Pennanen : Elämää piemepi näytelmä
    Suosittelen lämpimästi !

    VastaaPoista
  21. Ad Anonyymi: - muunnelma (Kuisman kirjassa mainittu Groucho Marx): - mies näyttää idiootilta, hän puhuu kuin idiootti - mutta älä annan sen johtaa itseäsi harhaan: hän on idiotti!

    VastaaPoista
  22. Korjaan lyöntivirheeni : po. Jotaarkka Pennanen : Elämää pienempi näytelmä

    VastaaPoista
  23. Ad Anonyymi: - vilkaisin Jotaarkan kirjaa kaupassa. Se tulee viemään minulta aikaa, koska tunsin Jarnon ja tunnen Jojun takavuosilta hyvin. Kun Jarno oli kuollut ja Anjalla oli se lonkkavika, otin Pennasten koiran pysyvästi korteeriin. Se oli mainio newfoundlandilainen Tiru, josta Jarno sanoi, että se osaisi heiluttaa häntäänsä Internationalella, jos joku perheessä osaisi laulaa. Muistan hyvin että ei tosiaankaan osannut.

    Kuten usein käy, välien viilentymättä suhde etääntyi, kun Jotaarkka ja Annika (Idström) erosivat.

    VastaaPoista
  24. Kas linkki. Jootarkan sisarentytär on tuttujani.

    VastaaPoista
  25. SUURET BONUKSET JA IDIOOTIT

    Eikos tama kansan viha pitaisi suuntautua niihin, jotka myontavat naita suuria bonuksia.
    Eihan se joka pyytaa i..ootti ole, vaan se joka antaa...?

    VastaaPoista
  26. Idiootti ja idiotti on onneksi kaksi eri asiaa. Stand up for your rights, paraplegians.

    VastaaPoista
  27. "Jos sinä et ole idiootti niin miksi sinä puhut,käyttäydyt ja toimit kuin idiootti?"

    Wahlroosista en muuten tiedä, mutta aika hyvin hän on idiootiksi pärjännyt. En ole huomannut hänen valittelevan nettipalstoilla maailman vääryyttä ja omaa köyhyyttään.

    Liliuksesta tiedän sen verran, että Fortumin osakkeitteni arvo kymmenkertaistui hänen johtajakaudellaan.

    Kuulinko jonkun puuskahtavan, ettei se ollut Liliuksen ansio...?

    Kansalla on tunnetusti lyhyt muisti, mutta meillä osakeporhoilla se on himpun pitempi. Muistan kuinka kyrsien seurasin Vuorion ja Marttisen vuosien sähellystä Fortumissa, kunnes tuli Lilius ja sähellys loppui.

    Jos idiootin tunnusmerkit ovat suomalaisen pörssiyrityksen arvon moninkertaistaminen, ruotsalaisen pörssiyrityksen osakkeiden osto suomalaishallintaan sekä siinä sivussa oma rikastuminen, niin olisipa meillä enemmän tuonkaltaisia idiootteja.

    Mutta ei perkele... meillä on vaan näitä tavallisia.

    VastaaPoista
  28. Osta Tapani kultaa. Myy osakkeet pois. Vielä ehtii. Kahden vuoden kuluttua kulta noussut yli 200 prosenttilla.

    Tulipa mieleen Wahlroosin olevan samanlainen keinottelija kuin mitä eläkeyhtiöt ovat.
    Wahlroos keinottelee ja spekului aivan samalla tavoin mitä eläkeläisetkin.

    VastaaPoista
  29. Pieni korjaus:

    Koska olen laiska kirjoittamaan, piti peistata tämä Wikipediasta:
    "Si vis pacem, para bellum[1] (suom. Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan) on lainaus Publius Flavius Vegetius Renatuksen teoksesta Epitoma Rei militaris, jonka uskotaan olevan kirjoitettu noin vuonna 390. Lausetta on käyttänyt tunnuksenaan saksalainen aseteollisuusyritys Deutsche Waffen und Munitionsfabriken. Lausetta pidetään myös parabellum-termin lähteenä"

    Suomi-kp:stä vielä sen verran, että minulla on ilo omistaa sellainen. Valitettavasti (tai onneksi) se on deaktivoitu.

    VastaaPoista