Onko Halonen höperö?

Presidentti Tarja Halonen on kohta toimivista poliitikoistamme vanhin, 66 vuotta. Eduskunnan ikäpresidentti Jakke Söderman on vain 71.

Seuraan uteliaana, miten höperöityminen etenee Halosella, koska kysymys on minulle itselleni erittäin ajankohtainen. Olen päivälleen vuoden nuorempi.

Vastaan esittämääni kysymykseen, että ei ole. Tasavallan presidentin mielentila ei ole kevyt kysymys. Kekkosen lisäksi Paasikivi oli lähimpien työtovereittensa silmissä sekä luonnevikainen että yli-ikäinen vuonna 1938, jolloin hänet lykättiin Kansallispankista pitkällä puulla eläkkeelle.

Kysymys on tarkoitettu näyttämään kohtuuttomalta, koska meillä on paljon vanhemmat Ahtisaari (s. 1937) ja Koivisto (s. 1923) edelleen kuvassa.

Vitsi on siinä, että jos vanha ihminen välttää muistisairaudet ja saa rappeutua omia aikojaan, hän kykenee toimimaan reippaasti yli 80-vuotiaana. Mutta se toiminta on keskusteluja, valmiiksi mietittyjä puheita, kirjoituksia. Toiminta jalopeurojen luolassa (politiikka) on aivan eri asia.

Vaikka luulen, että seuraava pääministeri on muuan Matti Vanhanen (s. 1955), hänkin alkaa olla hiukan ikääntynyt tuohon tehtävään. Tasavallan presidentiksi Niinistö (s. 1948) on jo liian vanha.

Asia on nimittäin niin, että vanhentuminen muuttaa luonnetta. Perusviritykseltään maanis-depressiivinen ihminen menee täydestä. Peruslaadultaan skitsofreniaan taipuva ihminen tulee aina vain yksitoikkoisemmaksi ja kummallisemmaksi omissa, läpitunkemattomissa maailmoissaan.

Jos luette jonain päivänä lehdestä, että asiakas kuristi vanhuksen marketissa, tuo vanhus olen todennäköisesti minä. Olen yhä enemmän juuri se henkilö, joka tukkii kunnon ihmisten tien jäämällä lörpöttelemään sietämättömästi ja jaarittelemaan pitkäpiimäisesti esimerkiksi kaupan myyjän kanssa.

Seuraava vaihe on väijyminen Aleksanterinkadulla – asianomainen hupsu syöksyy jostain porttikäytävästä kiireisen kansalaisen kimppuun ja alkaa ladella tälle juurta jaksain otteita uskomattomasta ja surullisesta elämäntarinastaan. Jos uhri on entinen oppilaani tai jos hänellä on kaunis kotikasvatus, eihän hän voi muuta kuin vaihtaa jalkaa ja vilkuilla kelloa yhä näkyvämmin. Kaikki yritykset keskeyttää vetoamalla kiireisiin torjun ruhtinaallisen suuripiirteisesti.

Lauantaiaamuinen televisiojuttu oli Haloselle mainio tilaisuus. Hyväntahtoinen haastattelija ja rauha keskittyä vastauksiin ilman välihuutoja suosii kokenutta, joka ei omia aikojaan kompastu kieleensä.

Siitä huolimatta Halonen on unohtanut mediaopetuksen. Sävy – ainoa asia jonka keskivertokatsoja rekisteröi – on kaikille tuttu, koulusta. Hiukan syyllistävää narinaa. Syyllistävä sävy on televisiossa paha, koska kohde ei ole kokoomus tai Niinistö tai kukaan muu pahis, vaan katsoja, joka luultavasti vasta vetelee kalsareita jalkaansa.

Tiedän syyn. Terveisiä eläkkeeltä. En ole lakannut nauttimasta asiasta, jota eläkekeskustelussa ei muisteta mainita: vapaus.

En käsittänyt sitä siirtyessäni heittohommiin eli tekemään vain sellaisia töitä, joihin olen suostunut. En häpeä eläkettäni, koska olen tehnyt täysiä töitä 45 vuotta ja täyttänyt 65. Aamuisin ajattelen, mitä teen tänään ja minkä laiminlyön, mitä puen päälleni, mitä syön, luenko roskaa vai rautaa.

Poiliitikko – presidentti – on valtaoikeuksiin katsomatta tiukasti töissä. Siihen väsyy.

Voi olla, ettei meidän iässämme pysty enää naputtelemaan nokkeluudella, mutta meillä olisi ase, jota Halonen ei huomaa tai jaksa käyttää, suvereenius. Siihen pystyy, kun on tehnyt selväksi, että oma henkilökohtainen kuolema ei ole kaukana, ja se on isompi asia kuin tyylipisteet julkihaastatteluista.

Kun ei ole kenenkään pyöritettävissä, voi ja katsella keskustelukumppania hyväntahtoisesti. Ellei osaa vastata, voi sanoa: ”En tiedä. En osaa sanoa.” Jos osaa vastata, voi ilman alentuvuuden ja syyllistämisen häivää tehdä selkoa ajatuksistaan. Jos ne vinksahtavat vähän vinoon, ei sillä ole niin väliä. Vastauksen voi aloittaa sanomalla ”Jassoo”, tai ”kas mokomaa” tai ”kaikkea sitä kuuleekin”. Noin puolet maan isoäideistä osaa sen, isoisistä harvempi.