Propaganda

Televisiossa käskettiin ottaa valokuvia luonnosta, joka on nyt erikoisen kaunis. Tässä valokuva olohuoneeni ikkunan alta. Kovia poikia. Lämminvesiputken mutka oli kestänyt ilman välttämätöntä muhvia yli 30 vuotta ja petti vasta nyt.

Huomenna tulee taas lämmintä huoneisiin. Hyvä niin.

Eiliset hirmulaulut saattoivat osoittaa vain kirjoittajansa huonoa makua ja rakoilevaa todellisuudentajua.

Kirjoittajalla oli oman käsityksensä mukaan kuitenkin mielessään propaganda, ja asian ajankohtaisuutta lisäsi Talvisodan muisto.

Me tahdomme suureksi Suomenmaan, / me voitamme vastustajan,
ja Vienanlahdesta Laatokkaan / me piirrämme miekalla rajan.
Se meidän on veljinä velvollisuus, / tää, veikot, on tunnussana:
Suur-Suomelle aamu on koittava uus / viel' untakin kirkkaampana!

Merkittävä osa nuorista reservin upseereista vähintäänkin tunsi tämän Akateemisen Karjala-Seuran aatteen.

Suomi ei ollut pelkästään viaton uhri, jonka kimppuun paha Neuvostoliitto kävi ihan trenkäämättä.

Tuo ajattelutapa johti käytännön toimiin Jatkosodan alussa 1941.

Ajattelutapaa sanottiin myös isänmaallisuudeksi. Itse sanoisin sitä anteeksiantamattomaksi typeryydeksi. Arvioitani ei muuta miksikään se vakuuttavasti todistettu tosiasia, että Neuvostoliitto oli päättänyt tai ainakin valmis sopivan tilaisuuden tullen miehittää ja valloittaa maamme tämän tai tuon poliittisen aatteen varjolla.

Epäilisin että maamme valmistautumattomuus sotaan, joka sitten tuli, saattoi johtua osittain tästä suunsoitosta. Osa valtion varoista päättävistä poliitikoista, kuten sosialidemokraatit, suurin osa maalaisliittoa, edistys ja jopa osa kokoomuspuoluetta suhtautuivat tähän kuitenkin torjuvasti.

Jos jää sen tiedon varaan, mitä tavallisissa lehdissä ja tavallisessa televisiossa esiintyy nyt Talvisodasta, on vaikea käsittää, miten näin vaikea sota hävittiin. Toisin sanoen nyt me otamme oman propagandamme täydestä.

Samoin kävi maaliskuussa 1940. Lähes yksimielisesti muistelijat kuvailevat rauhanehtoja tyrmistyttäviksi, vaikka kaatuneiden ja haavoittuneiden suuri määrä oli antanut aiheen aavistella.

Rintamamiehet eivät tyrmistyneet. He eivät jaksaneet. Suuri osa oli niin väsyneitä ja nääntyneitä kuin ihminen kerta kaikkiaan voi olla. Sotilaallisesti Suomen armeija oli täydellisen romahduksen partaalla.

Yltiöisänmaallisuus, jota oli tarvittu sodasta selviytymiseen, tukeutui Karjala-haaveiluihin, kansalaissodan täysin yksipuolisesti kirjattuihin muistoihin ja ns. sortokauden muistoihin. Molotoffi oli kuin Bobrikoffi, ja niin laulussakin laulettiin.

Muistelupropagandassa ei ole juuri vilahtanutkaan Ruotsi, jonka taloudellinen ja aseapu oli vastoin yleistä, propagandistista väitettä erittäin merkittävä.

Jotkut arvelevat, että Hitlerin hyökkäys kohti Moskovaa kesällä 1941 johtui osittain myös vihollisen aliarvioimisesta Talvisodan kokemusten perusteella. Voi olla. Suomalaisia kaatui heinäkuun ja joulukuun 1941 välisenä aikana enemmän kuin Talvisodassa. Se johtui aivan varmasti vihollisen aliarvioimisesta Talvisodan kokemusten perusteella. Menetykset olivat hyvin suuria myös siksi, että oman armeijamme aseet ja varusteet olivat jotain aivan toista kuin Talvisodassa, ja lisäksi armeija oli paremmin koulutettu. Ennen sotia reservin upseeriksi koulutettiin vain ne, joiden ”isänmaalliseen mielenlaatuun” saattoi luottaa. Välirauhan aikana tuo edellytys unohdettiin, etenkin niissä tapauksissa, joissa Niinisaloon RUK:hon lähetettävä oli osoittautunut hyväksi taistelijaksi edellisessä sodassa.

Aika hyvän käsityksen Talvisodasta ilman propagandaverhoa antaa Wolf Halstin ”Talvisodan päiväkirja” (1971, uusia painoksia). Halsti, joka saattoi olla hiukan hankalakin henkilö mutta erinomainen sotilas, saattoi olla ainoa henkilö, jolla oli käsitys sodasta Kannaksella. Hän oli armeijakunnan huoltopäällikkönä ja liikkui joka päivä rintamalla etulinjan uloimmissa asemissa asti. Tehtävänsä vuoksi hänellä oli hyvin tarkka käsitys voimavaroista ja sangen oikeaksi osoittautunut arvio vastustajan voimavaroista.

Sanoin ”ainoa”, koska etulinjan miehet ja upseerit eivät tienneet juuri mitään edes naapurilohkoista saati rintamatilanteesta, ja divisioonan, armeijakunnan ja armeijan tasolla taas tiedot etulinjan oloista, mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista olivat aika teoreettisia.

Uusimmassa tutkimuskirjallisuudessa erittäin suositeltava on Lasse Laaksonen (2005): Todellisuus ja harhat, Kannaksen taistelut ja suomalaisten joukkojen tila talvisodan lopussa 1940. Siitä käy paljon muun ohella ilmi, että pelkkä tietojen saaminen alkoi olla epätoivoisen vaikeaa.