Kuolleen kunnia

Lupaava ja nuori Päivi Tiilikka on puhunut lyhyessä ajassa uskottavuutensa sangen vähiin.

Tuomioistuimilla ja tiettävästi parilla ministeriöllä ja eduskunnan valiokunnalla on tietenkin käsityksiä ja odotuksia eri asiantuntijoiden lausunnoista.

Yksityisoikeudessa riita-asioissa annettiin ja annetaan edelleen hyvinkin laajoja ja äärimmäisen kalliita lausuntoja (tuhat euroa sivu). Eräiden professoreiden lausunnot sivuutettiin vähin äänin, koska kaikki tuomarit tiesivät, että lausunto oli itse asiassa vain oppisanoin koristeltu kirjelmä – asianajoa.

Edelleen on samanlaisia professoreita kuin Ylöstalo –vainaja. Muistan hänen ilkikurisen ilmeensä, kun hän palautti asiakirjat ja sanoi antavansa ehkä lausunnon – vastapuolelle. ”Te olette väärässä”, professori sanoi.

Mainitsen Tiilikan nimeltä, koska luullakseni tilanne on edelleen sama kuin oman tuomarinkokemukseni aikana. Tuomioistuimet panevat pahakseen, kun professori (tai tohtori) ottaa arvioidakseen näyttöä.

Tiilikka näkyy kirjoittaneen, ettei A:n lehtikirjoitus juuri kuolleesta kansanedustaja B:stä ollut hänestä kunniaa loukkaava, vaan oikein ilahduttava. Kuka tahansa muu saa sanoa näin, paitsi asiantuntija.

Tiilikka on jo aikaisemmin osoittanut, ettei hän oikeastaan tunne lakia kuolleen henkilön kunniaa, yksityisyyttä ja henkilötietojen salassapitoa koskevin osin, hänen on syytä sopeutua siihen, että häntä pidetään vastaisuudessa iltapäivälehtien asianajajana.

Ennakoin vastaväitteitä. Asianajo on hyvin tarpeellinen ammatti. Asianajajan tehtävä on esittää ne näkökohdat, jotka puhuvat hänen päämiehensä puolesta. Vastapuolella on toinen asianajaja tai syyttäjä, joka tekee saman. Näin tuomioistuin välttyy siltä inhottavalta tunteelta, että jompikumpi asianosainen ei osaa tai huomaa esittää asioita, jotka voisivat vaikuttaa ratkaisuun.

Esimerkki: useammin kuin kymmenen kertaa olen istunut tuomarina tekijänoikeuden loukkaamista koskevaa juttua, jossa vastaajan olisi todella kannattanut kiistää kantajan tekijänoikeussuoja. Yllättävän usein kysymys oli esimerkiksi muutaman liuskan joutavanpäiväisestä monisteesta, joka silmin nähden oli peräisin kansainvälisistä lähteistä. Niin sanottu teoskynnys ei siis ehkä ylittynyt.

Joku viisas prosessualisti – kuten Virolainen – voisi ottaa kantaa, voisiko tuomioistuin tutkia dispositiivisessa riita-asiassa kanteen perusteena olevan oikeuden, kun väitettä asiasta ei ole esitetty. Käytännössä ei tutkita ex officio.

Toinen vastaväite: tarvitaanko oikeudellisia asiantuntijoita? Kyllä. Tuomari voi olla aidosti kiitollinen pätevästi laaditusta paperista, jos jutussa on riitaa esimerkiksi siitä, vastaako laivan laitteistossa olevalla kojeella tehdystä patentinloukkauksesta aluksen omistaja, aikarahtaaja vai rahdinottaja.

Jo nyt on näkyvissä, että 1.7. voimaan tuleva uusi asunto-osakeyhtiölaki aiheuttaa ongelmia, joihin tuomari ei löydä ihan vähällä vastausta lain esitöistä.

Jatkuvaa erimielisyyttä on ollut siitä, onko sopivaa tai edes sallittavaa, että virkatuomari toimii välimiehenä. Korkeimmasta oikeudesta lähti juuri eläkkeelle pitkän lakimiesdynastian viimeisin vihanta Gustaf Möller (hänen setänsä taisi olla sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtaja).

Hän toimi erittäin näkyvissä ja merkittävissä välimiestehtävissä kotona ja maailmalla.

En osaa pitää tuota pahana. Vaikea, kansainvälinen liikejuridiikka, etenkin finanssitoimintaa ja toisaalta kuljetusoikeutta sivuava, on vierasta maailmaa virkatuomarille. Kun näitä konstikkaita kysymyksiä kuitenkin tulee silloin tällöin esiin, on hyvä, että tuomarikunnassa on joitakin, jotka aidosti tuntevat asiat.

Aikoinaan parikin tuomaria toimi kansainvälisissä elimissä luotaessa kansainvälisoikeudellisia perusteita mm. mannerjalustan käyttämiselle esimerkiksi öljynporaukseen. Olen tietävinäni, että Suomen valtio on ollut muutaman kerran välimiesoikeuden kaltaisessa menettelyssä asianosaisena, ja Eurooppaoikeuden kasvaessa tällaisia tilanteita tulee lisää.

Asiantuntija on siis henkilö, joka on mahdollisimman aidosti puolueeton. Puolueettomuuden säilyminen edellyttää tietysti, ettei kajoa kahdesti samaan asiaan – vaikka lain valmisteluun osallistuminen ei tee esteelliseksi soveltamaan samaista lakia.

Lisäksi se edellyttää, ettei ryhdy neuvomaan viranomaisia eli esittämään käsityksiä siitä, mihin lopputulokseen asiassa olisi tultava. Asiantuntija latoo esiin analyyttiset työkalut ongelman ratkaisemiseksi, mutta jättää johtopäätösten tekemisen niille, jotka ovat siitä vastuussakin.

Tämä on oma perusteluni sille etten halua ottaa kantaa ”päivän kysymyksiin”, en varsinkaan sellaisiin, jotka ehkä ratkaistaan muualla. Siten en ota myöskään kantaa alussa mainitsemaani lehtikirjoitukseen.