Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
29. tammikuuta 2010
Dokumentit
Huomenna kai saa ensiesityksen elokuva ikävästä aiheesta, saksalaisten mukaan 1944-1945 lähteneistä suomalaisista naisista.
Tämäkin on esimerkki asiasta, jonka kaikki tiesivät mutta josta ei haluttu puhua mitään.
Julkaisimme (Otava, 1974-1975) Onerva Laineen kirjan ”Nainen leirissä”. Onerva oli Mainos-TV:ssä filmipäällikkö Seppo Huhtalan sihteeri. Tutustuin, kun olin siellä töissä elokuvatoimittajana 1966-1967. Hän suostui lopulta aika pienen suostuttelun jälkeen kirjoittamaan muistamaansa, ja kirjasta tuli kerralla hyvä. Hän oli taitava, kielitaitoinen, erikoinen, sen ajan mittojen mukaan hiukan ”boheemi”. Tuota sanaa tosiaan käytettiin, mutta boheemin maineeseen riittivät kullanväriset kengät ja normista poikkeavan värinen huulipuna.
Hän oli näitä naisia – seurasi saksalaista sulhastaan. Kirjan alussa on ainoa tuntemani alkuperäinen suomenkielinen kuvaus Dresdenin pommituksesta 1945. Onerva oli siinä vaiheessa vankilassa. Hänellä ei ollut papereita, ja hän vaelsi milloin minkin tahon vakoilijaksi epäiltynä Saksassa, Italiassa, Tunisiassa, Ranskassa, Itävallassa, kunnes vuosien kuluttua Ariadne toi hänet Suomeen.
Historiantutkijat ovat hiukan huonoja huomaamaan muistelmateokset. Tämä teos on aito. Olen nähnyt mainittavan sensaatiomaisiksi jopa kuvauksia junamatkoista sodan tuhoamassa Berliinissä tai Pariisissa 1945. Tämä on kertomus hengissä pysymisen taistelusta eri puolilla Eurooppaa, keskellä pahoja ja säpsähdyttävän hyviä ihmisiä.
Vaikka kirja myi hyvin, siihen aikaan ei tunnettu ”kohua”, ja meillä oli Suomessa sama taudinkuva, joka on nyt tuttu mm. Virosta. On paljon asioita, joista puhuttiin vain vaimealla äänellä.
Rinnastan tämän asian toiseen elokuvaan, jota sitäkään en ole nähnyt. Vastaan kautta rantain nuorille ja toistaitoisille, jotka välillä kyselevät kommenteissaan, eikö ole älytöntä jauhaa menneitä, kun tulevaisuus on jo alkanut.
Tuo on perinteinen bolshevistinen ajatus. He perivät sen jakobiineilta, suoraan giljotiinin juurelta. Vino terä, jossa on riittävästi massaa ja liike-energiaa on pettämätön keino ratkaista muistin arvoitukset, ja samalla se tekee tilaa eteenpäin suuntautuneille ja oikein ajatteleville ihmisille.
Me eilisten suolistokaasujen edustajat sanomme, että menneisyys toimii samalla tavalla kuin Fordson-Majorin kammella käynnistettävä moottori. Se potkaisee. Virkeä kehityksen käynnistäjä joutuu toteamaan, ettei kone käy, mutta sen sijaan peukalo on sijoiltaan ja värttinäluu poikki.
Minusta maailma on nyt ja ehkä pysyvästi veivattavaa mallia.
Keskiviikkona illalla ”Voimala” esitteli dokumenttielokuvaa äijistä saunassa. En olisi korvaani lotkauttanut, ellei vaimoni olisi tuonut sanaa. Tekijät ovat lahjakkaita ja syntyisin muualta kuin Kampin kolmiosta. Asiasta oli kuulemma kohistu ”Pahan perheen” ensi-illassa, ja sekin oli saadun tiedon mukaan harvinaisen hieno elokuva, vaikka päähenkilö kuulemma olikin hovioikeustuomari, joka pyrki määräilemään maailmaa tai sen puutteissa perhettään.
Yhtäkkiä ei tule mieleen mitään yhtä mielenkiinnotonta aihetta kuin äijät saunassa. ”Voimalan” näytteet ja keskustelut osoittivat kuitenkin aivan toista. Ihminen – mies – puhuu vain, kun saa aikaa ja tilaa.
Tämän takia ”Kotikatu” ja ”Salkkarit” ovat mielestäni teeskenneltyjä ”ikään kuin-maailman” saippuaoopperoita. Ei ole aikaa, ei tilaa.
Uusi dokumentti oli oikeasti kuvattu muutaman vuoden aikana saunoissa eri puolilla Suomea. Kuvausryhmä oli tietysti työskennellyt munasillaan, ja kuvaaja mainitsi joutuneensa käyttämään ajoittain patakintaita voidakseen käsitellä kameraa.
Dokumentin keskeinen sisältö mahtuu ehkä yksityiskohtaan. Kertoja sanoi, että kun Isältä kysyi kuulumisia, Äiti vastasi aina, että hyvää sille kuuluu. Äidin kuolinvuoteelta poistuttaessa Isä oli alkanut puhua eikä ole lopettanut vieläkään.
Kukaan ei sanonut asiaa näin suoraan, mutta viesti oli, että ympäristö ja yhteiskunta tarjoavat diapamia ja edellyttävät, että kunnon karvarintainen mies pitää turpansa kiinni ja paiskoo kahta pirummin töitä menetettyään esimerkiksi puolison tai lapsen tai kariutettuaan itseltään avioliiton.
Taustalla on siis arvio, ettei miehillä ole tunteita eikä henkisiä tarpeita, ja jos nyt sitten kumminkin on, miehessä on jotain vikaa.
Minuun teki suuren vaikutuksen tällainen työnäyte, jota ei käännetä helppohintaisesti yhteiskuntakritiikiksi, vaan joka perustuu ihmisenä olemisen ehdoista vaikeimpaan ja edistää sitä, asenteettomaan, eleettömään kuuntelemiseen.
Vastausta:
VastaaPoistaTämäkin on esimerkki asiasta, jonka kaikki tiesivät mutta josta ei haluttu puhua mitään.
Miten niin ei puhuttu mitään? Näistä puhuttiin varsin paljon ja erittäin paljon halki vuosikymmenten.
Joskus tännekin blogiin "Kalusteiden seikkailut" helmikuu 2008 kirjoitin:
"Ja laulumuutoksiako? No tässä yksi: "Punertaa housut Marjatan, kuin niissä verta ois. On sakemannit lähteneet Oulusta kauas pois. Mukaansa ei sua ottaneet he maihin vieraisiin, jäit siveetönnä....."
Asia oli harvinaisen puhuttu ja käsitelty monina vuosikymmeninä erilaisissa medioissa ja kirjallisuudessa useita ja lukuisia kertoja.
ERITTÄIN tunnettu asia.
Ja vai ei muka ruumiita rantautunut Norjan rannikolle, kun laivasta heivasivat ämmiä. Hohhoijaa.
Näin sitä TAAS historiaa muutetaan. Vanhuus tuo sympaattisuutta ja empatiaa, mutta totuus on aivan toisenlainen.
Kemppisen käsittelemät kuvathan ovat enimmäkseen tämän viikon DocPointista. Festivaali sijoittuu Helsinkiin mutta mm. Yle Teeman samanaikaisen yhteistyön ansiosta kuuluu ja näkyy koko kansalle soveltuvin osin.
VastaaPoistaSaksalaisten mukaan 1944-1945 lähteneistä suomalaisista naisista kertoo Virpi Suutarin Auf Wiedersehen Finnland. Rovanniemeläissyntyinen ohjaaja on DocPointin entinen taiteellinen johtaja ja kaikien kaikkiaan tunnustettu dokumentaristi. Teatterissa perjantaina klo 17.30 (Bio Rex).
Saunaan sijoittuu Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro (mm. Bristolissa lauantaina klo 19.45).
http://www.docpoint.info/
Toistakymmentä vuotta julkisen uimahallin aamusaunassa käyneenä voin vakuutta lauteilla käytävän, hiljaista ja verkkaista, asiantuntevaa keskustelua mitä moninaisimmista asioista. Toisia ei tarvitse tuntea, parempi jopa päinvastoin. Missäpä muualla ensimmäisenä kuulisi esim. politikan viime käänteet. Mm. demareiden alkava alamäki jäi tuntemattomien kanssasaunojien kertomana mieleen: "nyt ei näytä hyvältä, edes ilmaiset kahvit ei käy enää kaupaksi." Tiurasta ei tämän tietotoimiston mukaan ole vielä kaikki kerrottu julki.
VastaaPoistaMonta juttua oli kerrottavan, myös pohtivammalta puolelta, mutta täytyy kiirehtiä aamukuudeksi paikalle kuulemaan viimeiset jutut.
AD JarMom: - Sinulla on hauska tapa, jolla pääsisi pitkälle politiikassa mutta ei miesten saunassa.
VastaaPoistaKirjoitin ja siteerasit "haluttu puhua". Sinä kommentoit että kyllä puhuttiin. Etkö huomaa eroa?
Ensimmäinen hyvin julkinen tarina oli Paavo Rintalan "Pojat" 1958.
Sinun tekstistäsi erottuva brutaali ja yleistävä puhetapa alkoi samalla hetkellä kun saksalaiset tulivat Suomeen välirauhan aikana.
Itse asiasta - minulla oli kansakoulun aloittaessani 1951 luokkatovereita, joiden isä oli tuntematon saksalainen, eikä paikka ollut Oulu.
He saivat kuunnella seitsenvuotiaasta noita lauluja, joita siteeraat.
Pohjoisen oloista vivahteikkaan kuvauksen peräytyvien saksalaisten mukaan lähdöstä sisisältyy Päätalon Iijoki-sarjaan.
Jar Mom vs Jukka K
VastaaPoistaHerrat commentoivat mielenkiintoisella tavalla.
Mielenkiintoisia nakokantoja molemmat. Kiitos vuan!
Ihan aitosuomalistenkin keskuudessa oli sita sota-ajan tragiikkaa. Juuri lapsen saanut perhe miltei hajosi, kun miehenpuoli (milteipa poika viela) lahti sotaan ja viipyi ja viipyi. Naisenpuoli saattoi loytaa kotirintamalta uuden kaverin. -- Kaipa tatakin on kasitelty romaanikirjallisuudessa? Ei vaan tule just nyt mieleen. Kerro pois, mita tulee mieleesi. Kiitos!
Tuliko äskeinen teksti perille? Kone herjasi.
VastaaPoistaLaitoin siitä, että kova nainen ohjaa tänä päivänä ns. markkinataloutta koska markkinatalous on sellaista tippaleipää mikä sopii naisen usein kieroon ja monilahjakkaan ihmisen ajattelumuotoon. Joten nainen on ehkä parempi ajattelija mutta onko hän parempi eettisessä mielessä, en usko.
Mies on joutunut tottelemaan kun elämän menoa ollaan sidottu yhä enemmän ala-maailmaan ja se on sääli sillä se lisää nuorisorikollisuutta, nuorisojen mokaamista (jota toinen ääripää eli sokeat toopet ylläpitävät retoriikassaan kun yrittävät puolestaan nostaa omaa gloriaa), huumeiden lisääntymistä ja kaikkea pahaa. Jos siis nainen on parempi kuin mies ajattelussaan niin miten nainen suostuu sellaiseen, sitä minä olen miettinyt.
Mutta ei se tule menemään perille; kovat ja filmaattiset pöllivät, eivät siis aio muuttaa suuntaa. Ja heikot menevät perässä, olkoonkin yliopistoväkeä.
Kemppisen mainitsema "Miesten vuoro" hakkaa tosiaan mennen tullen suunnilleen kaikki fiktioelokuvat, joita tässä maassa on julkaistu muutamaan vuoteen. Ko. elokuvasta puhuttaessa häiritsee, että se näemmä brändätty jo tuoreeltaan ns. mieselokuvaksi. Paskat, ei siinä ole kysymys miehistä eikä naisista, vaan ihmisistä. Ihmisestä. Muistoista, kivusta.
VastaaPoistaMinä puolestani haluaisin vilpittömästi tietää, miten saksalaisten "heilat" eroavat voittajavaltioiden ja Ranskan sotilaitten "heiloista" Saksassa sodan jälkeen? Äskettäinen amerikkalainen dokumentti Teemalta Amerikkalaiset sodassa, näytti amerikkalaisveteraanien häpeämättä kertovan saksalaisista girlfriendeistään, joille sotilaat hoitivat nailonsukkia, savukkeita ja elintarvikkeita. Olettaisin, että tavara maksettiin antamalla pillua. Luulen että saksalaisetkin Pojat-leffan oppien mukaan ostivat samaa tavaraa saksalaisilla tuotteilla. Miten nämä kaksi ryhmää ovat eri asemassa tätä kaupankäyntiä puidessa?
VastaaPoistaMitä osaa näiden naisten "paheksumisessa" esitti sodanjälkeinen "uusi poliittinen kulttuuri", jossa kaikki sodanaikaiseen aseveljeyteen liittyvä esitettiin mahdollisimman törkeänä? Muistammehan vapaussodan aikana ja sen jälkeen käsitellyn teeman "ryssän morsiamet". Kyseessä ei siis ole "taistelu naaraista" sinänsä, vaan poliittisesta suunnanmuutoksesta.
VastaaPoistaOulun korvilta kotoisin olevana voin vakuuttaa, että puhuttiin kyllä, mutta tietyllä sävyllä ja asenteella ja vaivihkaa - vähän samaan tyyliin kuin tunnetuista käpykaartilaisistakin.
VastaaPoistaTai ehkä käpykaartilaisia ymmärrettiin enemmän. Muistan isänikin, Ihantanlan veteraanin, vastanneen kysymykseeni sedästäni, siskonsa miehestä, joka piileskeli sodan lopun käpykaartissa, ilman mitään paheksuntaa että "sen hermot ei vaan kestäneet", ja jatkaneen että "ihme että itselläni kesti".
Oulun saksalaisista kuulin montakin juttua. Sääkerismiehiä olivat, ainakin naisten mielestä. Päätalo kertoo aiheesta muuten Koillismaa-sarjassakin.
Tunnen muutaman saksalais-suomalaisen romanssin, jotka päättyivät onnellisestikin.
Sitäpä ei muuten olekaan tutkittu, kun suomineidot sankoin joukoin menivät 60-luvulla kotirouviksi Saksaan. Epäilen taustalla olevan saman syyn kuin poikkinainnissa ja venakoiden avioliittoutuminen Suomeen - elintasoero.
Niin, ja rakkaus tietysti.
Jukka Kemppiselle:
VastaaPoistaTarkennan myös tarkoittaneeni, että haluttiin puhua ja purkaa tunteita. Eikä monikaan asiasta ollut moksiskaan.
Sukulaisiini mahtuu moneksi, kun on ollut 8 tätiä, kaikki 20-luvulla syntyneitä. Yhdelle piti oikein nyt aamulla soittaa, varmistaa ja kysyä haluttiinko puhua. Vastatattiin, että haluttiin ja paljon.
Ymmärsin, että nämä Suomeen jääneet sotamorsiamet olivat asiasta hyvinkin hissukseen, mutta Saksasta kiertäneet olivat oma ylpeä ryhmänsä.
Minua joskus sieppaa, kun jostain asiasta tehdään "dokumenttia" maininnalla "kauan vaiettu asia" tms.
K:
VastaaPoistabrutaali ja yleistävä puhetapa alkoi samalla hetkellä kun saksalaiset tulivat Suomeen välirauhan aikana.
Niin,
vaikka edellinen, keisarillisen Saksan vierailu, oli jo rikastuttanut geenipoolia. mutta ihmiset vain eivät puhuneet noin.
Siksi pidän arvokkaana tuotakin Martti Nurmen käsikirjoitusta, että siinä selvästi elää ajanhenki ja sen ajan kieli, ja löytyy tiemmä vielä aikalaisdiagnoosiakin (ja toivon mukaan sekin tulee julki).
Se tapa, miten ihmiset taas puhuvat esimerkiksi Leena Landerin kirjassa Käsky, ja siitä tehdyssä elokuvassa, A. Louhimiehen Käsky, jossa mm. komeilee keskuslämmityspatteri, myös ihmiset ovat kielenkäytöltään kuin aikakoneella 90 v. taaksepäin siirrettyjä nykyihmisiä.
Olin vuoden 1978 syksyllä kuskina isälleni ja sen kaverille metsästysretkellä Sodankylän Könkäällä. Porttipahdan tekoaltaan liepeillä ollutta majapaikkaamme asutti silloin 80-vuotias mies. Miesten kolme-neljä päivää kestäneen juopottelun aikana vanhus murisi kerran saksalaisten mukaan lähteneistä naisista muistamani mukaan suurinpiirtein näin: "Perkhele, sielä laivan kannella net saatanan natsit sitoivat naiset alasti toisiinsa kiinni ja naivat vuorotellen takhaapäin ennen kuin pyörittivät naiskärrynpyörät merheen..."
VastaaPoistaOlen itse asunut vuosia Lapissa ja jonkun verran ollut tekemisissä myös vanhemman väen kanssa, mutta yleensä suuri mykkyys on vallinnut ko. aiheen ympärillä.
Norjalaisen Herbjørg Wassmon kirjasta "Synti ja häpeä" on jäänyt järkyttävä kohtaus mieleen, kuinka saksalaissotilaat olivat lohdukkeenaan pitämänsä naisen heinäseivästäneet paetessaan...
Onko Irja Wendischin lisäksi ollut joku kansanedustajanakin toiminut mies, joka kirjoitti jokunen vuosi sitten kirjan saksalaisjuuristaan isän puolelta?
Siis keskustelua on yritetty herätellä, mutta aika alkaa olla vasta nyt kypsä kun vihassa hammastapurreet aikalaisaikuiset ovat hautoihinsa vaipuneet.
Itse en ole kaikkia tarinoita uskonut vaan arvellut, että seikkailuun mukaan lähteneille ei aivan kaikille ole huonostikaan käynyt. Tuskin heitä avosylin silti on kotiseutujensa polttajien jäljiltä kotiin takaisin toivoteltu. Ja tosiaan nämä "ei toivottujen" isien jäljiltä jääneet lapset, ei heidän kohtalonsa mikään kadehdittava liene missään päin maailmaa.
Synnytyssaleissa on huomattu suomalaisen miehen muutos, alkoi reilu 10v sitten, vahvistui merkittävästi hieman yli 5v sitten. Näin kertoivat siellä jatkuvasti palvelleet. Samoin kouluikäisten lasten isät kyselevät, että miksi hoidat lastasi, onko vaimo kipeä?
VastaaPoistaKeski-ikäistyvä polvi on edelleen sekalainen, sillä suuri osa elää edelleen sotavuosien siirrettyjä traumoja ja osa on niistä vapaa suvun kuolleisuuden, avioerojen ym. miehisen (epä)kommunikaatiolinjan katkettua. Toki jälkimmäiset muistavat nuoruudestaan linja-auton kuljettajien komennot, jotka annettiin kuten käskyt linjassa. Ei suoraan opittuna, vaan isältä perittynä kanssakäymisen muotona. Nykyäänhän puolestaan voi törmätä jo kohteliaisuuteen, tervehtimiseen ja muuhun sellaiseen epäoleelliseen sekä busseissa että muissa lähtökohtaisesti tympeissä palvelutilanteissa, joihin vapaaehtoispanoksella tuoda pehmeyttä. Jos sellaista on kotona opetettu.
Samoin keski-ikäisen pahoinvointi. Huomattavasti julkisempaa kuin ennen, kaikkea ei salata. Mutta sama jako asian käsittelyssä, toiset peittävät mahdollisimman - liian - pitkälle, toiset voivat myöntää heikkoutensa jossain määrin.
Kaikki kansakunnan miehet tappamaan pakotettuna. Terapiakeinona viina. Kyllä se sadassa vuodessa hellittää.
Kommenteissa mainittiin vertaisterapiasta shokkien hoidossa. Kamppailutaidon vakavuuden asteesta voi päätellä jotain, jos menetelmän oppeihin kuuluu traumojen käsittely.
Takkirauta sanoi seksuaali-/amerikkalais-tulkinnassaan omassa blogissa, että
VastaaPoista"Mitä taas perhemallin moraaliseen oikeutukseen tulee, toki meillä on oikeus kritisoida ja kyseenalaistaa sitä, mutta ellemme kykene esittämään vaihtoehtoisia malleja ja esittelemään niistä saatuja kokemuksia ja niiden seurauksia sekä naisen, miehen että lasten kannalta, meidän kritiikkimme on lähinnä haukkumista kuutamolla. Kritiikki ilman vaihtoehtojen esittämistä on yhtä tyhjän kanssa."
Niin tässä Kemppinen on niin monta virhettä, ettei sitä voi heti avata koska Ruukinmatruuna olettaa (!) että heidän tiedeyhteisön alkuperäinen tone-of-voice tai lähtökohtainen suhtautuminen elämään ja maailmaan ja historiaan on oikea. Olen siis sitä mieltä, että koko identiteettikäsitys on mennyt päälaelle ja se johtuu siitä, että uskotaan tiedettä liikaa. Silti tieteen hedelmiin pitää uskoa mutta ei sen henkeen tai sen sisällä toimiviin ihan tavallisiin ihmisiin, joilla on subjektiivinen valinta kuten RM:llakin kun rupeavat puolustautumaan tai olemaan oikeassa. En siis sano, että RM on väärässä mutta siinä on jotain fatalistista tai determinisista joukossa joka sekoittaa ja tyrehdyttää loput keskustelusta. Itse siis olen eri mieltä mm vitaliteetin merkityksestä ja silti se ei ole hyppäys promiskuiteettiin mikä oli joittenkin aika rumasti minua kohdanneiden professorien ensimmäinen mielikuva ja herjasivat sellaista, joka oli 35 vuotta vanhaa kiusatun historiaa. Oli siis kuvaus jo itsessään miten omnipotentti nykyinen ns. tiedeyheisön ihminen on tullut. Narsismi kukkii niin että soi ja raikuu ja sen tyrehdyttäminen ei käy että etsitään kiltit ja kauniit ja naulitaan heihin oma paha olo ja omat syyllisyydentunteet, joita ei ole saanut kokeilla. Paha freudlainen vamma elää ihmisissä joilla on noin ahdas näkemys kuten Takkiraudalla. Samalla on aina ilo lukea hänen tietoaan mutta jos jotain voi sanoa, niin se, että on pahaa olla liian sulava noissa tieto-asioissa. Rupeaa indoktrinoimaan.
Sisäinen luuseri esiin. Se on hyvä alku.
Pitkäaikainen tyttöystävä jätti ulkomaalaisen vuoksi, muutti puolta vanhemman miehen mukana Englantiin. Osaan kai hyvin kuvitella tämän puolen tunnoista, joita saksalaisten matkaan lähteneet naiset herättivät. Mutta siihen ymmärrys päättyy. Eiväthän saksalaiset olleet erirotuisia valloittajia, kuten japanilaiset Burmassa tai amerikkalaiset Vietnamissa. Tajuan katkeruuden Lapin sodasta, mutta eikö se rajoittuisi Lappiin; miksi Kauhavallakin pilkattiin?
VastaaPoistaJa momi tyttöystävänsä mereen heittäneistä Saksalaisista sotilaista sai kotiin palatessaan huomata, etteivät pysty kilpailemaan voittajien kanssa eds vaimostaan. Monella vankileireillä vuosia virunilla sotilailla ei ollut koulutusta, ei ammattia eikä usein enää vaimoakaan.
VastaaPoistaItse jakaisin "sotamorsiamet" kolmeen ryhmään. Saksaan lähtijöihin, lapsen saaneisiin ja seurustelusuhteessa olleisiin.
VastaaPoistaYmmärtääkseni ryhmiä kohdeltiin eri tavalla sotien jälkeen.
Talvisodan aikana englantilaiset, tanskalaiset ja norjalaiset vapaaehtoiset laittoivat alulle alle kymmenen lasta.
Venäläiset sotavangit parikymmentä. Jopa valvontakomissio jätti omat jälkensä.
Moni 1919 syntyneistä on saksalaisten sotilaiden jälkeläisiä. Kuusi? lasta 1917 syntyneistä on kiinalaisten "vallimiesten" jälkeläisiä.
Ja tietenkin nk. "ryssänmorsiamet".
Aika usein jokin pienryhmä asettaa itse itsensä "vainottuun" asemaan, vaikka ympäristö ei tätä tekisi, tai edes ajattelisi. Näin ne myytit syntyvät ja esiintyvät vuosikymmenten jälkeen totena.
Ongelma tässä maailmassa ei ole kuka on parempi parin muodostuksen kannalta ja kuka voittaa vuoden rakastajan palkinnon (ks. Actuspurunen.blogspot.com) vaan rakkaus lähtee kyllä paljon holistisemmasta näkemyksestä missä hedonismin osuus on tietysti osaksi mutta ei saa dominoida.
VastaaPoistaEikä saa dominoida miten kauniisti joku pari tanssii keskenään; sekään ei ole mikään priorisointi sille, kuka saa eläää ja kuka ei. Valinta on siis paljon korkeammalla tasolla kuin yksilö itse ja sitä eivät nämä jotkut kaikkivaltiaat ja itsevaltiaat ole lainkaan miettinyt.
Samalla olen aivan samaa mieltä heidän kanssaan, että asiat pitää rullata myös päiväkohtaisesti, ikäänkuin maailma olisi laittanut itsensä tuleen niin tietysti ensin pitää nuo tulipalot sammuttaa (Nokian uusi käänne - mistäs sekin tuli - ettei liittynyt johonkin tieteen sisällä olevaan varteenotettavaan innovaatioon joka tosin ei kuulu puhelimiin lainkaan mutta sen voi aina sanoa..).
Eli julmat vetävät mitä vetävät sillä pelastavat päivää joka päivä. Sen takia en sano mitään sen suhteen. Olkoon finite sen kiistan osalta ja olen pahoillani,että aiheutin suurta vapautumisen tunnetta tässä maassa joka oli menossa pää kainalossa suoraan oman tuhonsa luo.
Nyt ihmiset osaavat ajatella jotain sentään (!) ihan omilla aivoilla vaikka vaikeaa oli. Ja mitä tästä voisi sanoa? Tiedeyhteisö puskee ulos täysin mitättömä jees-jees ihmisiä koska joku muu tarvitsee heitä. Siinä on meidän ensimmäinen ongelma: antakaa noitten vanhojen pässien kouluttaa omat rahapellet ja samalla pitää oikea yliopisto pitää tarkkaa laatuseulontaa (mutta uskon, että pieleen menee koska minuakaan ei haluttu tajuta, ei mitenkään niin miten ne nyt oppisi tajuamaan minunlaisia outoja lintuja vastedeskaan; emme kaikki toimi samalla lailla voisin ajatella. Minulle oli pedaogiikka tärkeä eli halusin osoittaa että ensin pitää tulla tunne ja sen jälkeen vasta asia. Nyt makkaraa täytettään aamusta iltaan ja röyhtäistään ulos. Paras ja nopein ja hauskin röyhtäisijä kutsutaan sitten asiantuntijaksi - mutta eihän se niin mene.
On siis aivan päälaellaan jo pääkompetenssi eli opettamisen alue. Kuulostan kun olisin besserwisser mutta voin vain sanoa, että jos luova ja osaava kuten koen, että aivan varmasti olen ja olen ollut ei pääse edes puhumaan, ei kukaan kuuntele ja lopulta sakki, joka on itseihailun kerhossaan vedättänyt ja valehdellut, pöllinyt teokset ja dokumetit - eivät päästä edes dialogia käyntiin koska heidän aivot miettii koko ajan miten joku paritus olisi kivempi ja kellä on kivoin paritus ja kenen orgasmi on pisin ja miten pitkä ja onko pitkä ja kuinka taitava sängyssä ja onko sängyssä kivaa vai eikö ole .....jne
....niin todellisuus sen sänkykamarin ulkopuolella kasvaa kasvamistaan, riippuu aivan sairaan paljon ruokahinnoista ja ruoan tilanteesta joka on päästetty monopoliksi kuten energiakin ja näitten monopolien tai oligopolien tahtotila jakaa yhtään mitään on nolla niin voidaan sanoa että olemme kaikki näitten ihmisten Jumaluus-käsitteen alaisia. Jos heillä on surkea ja tylsä ja ahdas käsitys jumaluudesta eli miten tulisi uskoa ja kiiinnittää uskonsa niin loppupäässä viesti ei enää kaiku. Kun sitten Vanhasen kaltainen vahva uskonkantaja ja oikeuden puolustaja ei kuuntele lässytyksiä vaan yrittää ajatella itse rupeavat jahtaamaan oikeamielistä ihmistä koska hän poikkeaa siitä kananlennon tyylistä mikä yhdistää muita.
Tämä on äärimmäisen yksinkertainen asia mutta eipäs se sanottuna mene lainkaan perille koska MINÄ Minä minä -ego on heillä suurempi kuin meillä taivaankaari tai horisontti. Heidän oma minä omistaa maapallon ja me muut miljardit, jotka synnyimme heidän jälkeen olemme täällä armosta; heidän armosta. Ja siinä rakasteluliikkeet ja asennot eivät mitään muuta. On vain tapa miten yritetään viedä oikeista asioista huomio.
Valta, väkivalta ja huomion valta. Nainen ei valtaa käytä vaan yrittää olla tiedon kautta läsnä: se ei kelpaa; raivostuvat vaan ja pöllivät loputkin.
No ei Kauhavalla pilkattu.En muista koskaan kuulleeni.Olen syntynyt 40.
VastaaPoista"Ei se niin vaikeaa ole" kirjoitti ja kyllä oli kovin vaikea uskoa synnytyssalien kertomaa. Lapseni ovat kaikki tällä vuosituhannella syntyneitä ja kyllä kavereilla, kovilla työmyyrillä, on sellaiset vaimot, että kyllä on heillä menemisensä ja muut aivan samalla tavalla, lapset hoidetaan todella yhdessä; vaikka henkinen "primary parent" asema naisilla on, ja se on kadehdittavaa.
VastaaPoistaKirjoitin tuosta menneisyyden potkaisemisesta tänään firmani blogille
VastaaPoistahttp://www.doredo.net/the-news/127-muutosvastarinta-ja-sosiaalinen-media
Ad Anonyymi: - kysy äidiltäsi. Tosin ei Kauhavalla ollut näitä monta. Yksi hyvin tunnettu oli, tämä hammasteknikko, joka saavutti arvonantoa palaamalla Suomeen ja pitäjään heti kun se kävi päinsä. Tai miksei nimeäkin voi sanoa, koska kysymyksessä oli todella kunnioitettava tarina, Hans Schäfer. Tytär oli minun luokallani, Muuttivat Saksaan 1962.
VastaaPoistaKunnes pitävät todisteet esitetään, niin pidän tarinoita Jäämereen heitetyistä naisista sepitteenä, ja vielä enemmän juttuja "kärrynpyöristä". Jos rannikolle on joku joskus ajelehtinut, niin mistä tiedetään, että kyseessä on saksalaisen morsian? Laivoista on tapana poistaa esimerkiksi kuolleet ja ei niitä ole kriisiaikoina syytä erityisesti käsitellä hautajaismenoin.
VastaaPoistaHeippa Jukka.Schäferit kyllä muistan, mutta en yhtään kommenttia.Äidiltä on pahempi kysyä, kun kuoli vuosi sitten, mutta onhan muita, jotka tietää kaikenlaista.
VastaaPoistaMulla voi olla joku sensuuri päässä, että en kuule pilkkalauluja.
Äitini oli ovela. Hän seurusteli saksalaisupseerin kanssa, mutta hoiteli suomalaista luutnanttiakin siinä sivussa. Miehet olivat saman mittaisia ja aika lailla saman näköisiäkin, tummatukkaisia uroita. Huomatessaan olevansa raskaana saksalaisesta hän heitti tämän yli laidan ja meni kihloihin luutnantin kanssa.
VastaaPoistaKun minä synnyin, äiti ja luutnantti olivat naimisissa. Vasta kun varaisäni oli kuollut äitini kertoi minulle, kuka oli oikea isäni. Hänellä oli varmassa piilossa useita valokuvia miehestä. Saksalainen kuoli Berliinin puolustuksessa.
Luulen. että isäni tiesi asian, mutta antoi sen olla. Hän oli nuoruudessaan melkoinen häntäheikki itsekin ja kenties hänelläkin oli joku salaisuus takataskussaan.
Katsoin tänään uutiset ja ihmettelen mitä valtiovallan oikein pitäisi saksalaisten morsiamilta pyytää anteeksi.
"Sotakamreeri"
""Perkhele, sielä laivan kannella net saatanan natsit sitoivat naiset alasti toisiinsa kiinni ja naivat vuorotellen takhaapäin ennen kuin pyörittivät naiskärrynpyörät merheen..."
VastaaPoistaItse Torniojokilaakson pienenä miehenä ja myös Vittulanjänkän kiertäneenä korjaisin Valton tekstin oikeaan murremuotoon puuttumatta mitenkään sotaan, vietteihin ja yksilön kärsimykseen.
Eli mielestäni Valton tekstin pitäisi kuulua näin:
"Perkele! Sielä laivan kannela ne saatanan natsit sitoivat naiset toissiinsa kiini ja naivat vuorotellen takkaapäin ennen ko pyöritti naiskärrynpyörät merheen."
Tämä on mielestäni historiallista totuutta lähempänä oleva versio.
Mitenkä iso osa Suomesta lähteneistä saksalaissotilaista itse asiassa ehti enää Saksaan ennen sodan loppua? Blogi innosti katsomaan ainakin Wikipediasta mitä se tiesi Norjan miehitysajasta. Ainakin sen, että Saksan antautuessa 8.5 maassa oli 250 000 sotilasta, joista viimeiset viipyivät alkusyksyyn asti. Muistan lukeneeni, että näitä mukaan lähteneitä suomalaisiakin oli siellä vielä silloin, eli lähesvuoden päästä.
VastaaPoistaMä ja en ymmärrä koko tuota yleistä anteeksi_ pyytely_mentaliteettia.
VastaaPoistaVoihan sitä sanoa, vaikka olen paskahousu, en kykene seisomaan sanojeni takana, en ole sanojeni mittainen.
Mutten ymmärrä, mitä tekemistä sillä on sovituksen vapauttavan kokemuksen kanssa.
Suhtaudun aika kriittisesti veteraanisukupolven kuten yleensäkin itseäni vanhempien muistinvaraisiin tietoihin ja siksi useimmat huhut saksalaisten mukaan lähteneiden suomalaisnaisten kohtalosta ovat sitä yhtä ja samaa vanhaa paisuttelua ja "varmana pidettyä" tietoa.
VastaaPoistaAppi-ukko väitti kiven kovaan että ns. Alkon pataljoona, siis se joka riehui jatkosodan eräänä talvena Kajaanissa juovuspäissään olisi ollut Rukajärven porukkaa. Isäni muisti kyllä paremmin että tuo sakki oli Vihman divisioonan miehistöä, hän palveli 35 viestipataljoonassa ja muisti myös näitä sotilaita koskeneet "höykyytykset". Ja muitakin "varmana pidettyjä" veteraanien "tietoja" on osoittautunut tarkemmassa tutkinnassa humpuukiksi.
Siksi, ja varsinkin tässä suomalaisten naisten tapauksessa, on syytä olettaa että 95%-99% näistä jutuista on täyttä humpuukia. Asia on nimittäin niin, että suomalaisia fiksummin käyttäytyneet Wehrmachtin sotilaat vain yksinkertaisesti tyylikkäine univormuineen ja ennenkaikkea positiivisuudellaan ja empaattisuudellaan löivät laudalta peräkylän jäykät mutta kankeat suomalaissotilaat. Ja tästä sekä uudesta ulkopoliittisesta kulttuurista eli suomettumisesta (johon kuului myös kaiken paskan sälyttäminen saksalaisten kannettavaksi) johtuu tämäkin paisuttelu.
Lisäksi Lappi äärivasemmiston vahvana linnakkeena on erityisen otollinen maaperä kaunaisille huhuille ja legendoille. Jo lappilaisten puheen aksentissa korostuu negatiivisuus ja kaunaisuus, jos ette ole sitä jo huomanneet aiemmin.
JarMom: "Talvisodan aikana englantilaiset, tanskalaiset ja norjalaiset vapaaehtoiset laittoivat alulle alle kymmenen lasta.
VastaaPoistaVenäläiset sotavangit parikymmentä. "
Olisi mielenkiintoisaa tietää mihin tilastoihin nämä tiedot perustuvat. Onko väestörekisteristä hakutoiminnalla irroitettavissa tällaisiakin yksityiskohtia vai onko se "väestörekisteri" sittenkin vain se "oma hattu" josta "faktoja" nostellaan?
Kiitos Catulux, tiedän, ettei murteita koskaan oikein osata kirjoittaa. Ja kun ne naapurikuntien alueella kääntyilevät aivan toisiksi. Niin on omankin "äidinkieleni" -savon- laita.
VastaaPoistaSen tiedän, että Lapin alueella h-laitetaan eri laidoilla sakeammin sanoihin, aivan ylhäällä taasen ei juuri lainkaan. Ero on selvä ns. Itä- ja Länsikairojen suhteen; työtovereita rakennustellingeillä kerkesi olla molemmilta laidoilta ja keskeltäkin.
Korostan vielä uudestaan, etten minäkään ota kantaa po. aihepiirissä liikkuvien tarinoiden todenperäisyyteen.
"Minä puolestani haluaisin vilpittömästi tietää, miten saksalaisten "heilat" eroavat voittajavaltioiden ja Ranskan sotilaitten "heiloista" Saksassa sodan jälkeen?"
VastaaPoistaSaksalaiset hävisivät.
Tämä tietysti heijastui myös varakkuuteen.
Valto kyseli tätä kansanedustjaa, jonka isä oli saksalainen sotilas.
VastaaPoistaPauli Saapunki Kuusamosta hän on. Kirjoitti kirjankin asiasta. Taisi olla tv-ohjelmakin, jossa hän etsi isäänsä.
Anterolle:
VastaaPoistaTädilläni oli printattuna tutkimus, josta osan onneksi löysin nyt kysyessäsi netistä:
Sotalapsia
Lisäksi hän luki minulle pari saksalaista laajaa artikkelia noin vuodelta 2000, joissa kerrottiin laivasta heivatuista naisista hyvinkin tarkkaan. Olikohan niitä yhdessä laivassa parikymmentä, joista norjalaiset kalastajat löysivät 5 ja hautasivat. Perustui saksalaisten sotilaiden haastatteluihin.
Kirjoittajan nimi oli joku Fis???.
En muista tarkkaan kun puhelimessa asioita käytiin läpi ja täti on nyt matkoilla pirteänä 88-vuotiaana.
Anterolle:
VastaaPoistaLuin tuon pdf-tiedoston. Muutamia lukuja siinä ei ollut mainittuna, mutta tätini on seurannut vastaavia sota-ajan tapahtumia jopa päivittäin, vanhana historiantutkijana, joten uskon näiden muutamien lukujen todenperäisyyteen. Ollut varmasti yhteydessä mainittuun Marianne Junilaan.
Kielitiedettä vähäsen: muistelen lukeneeni, että peräpohjolan murteessa (jota länsirajan takana kutsutaan meän kieleksi) ylimääräinen h on peräisin samasta ilmiöstä kuin Etelä-Pohjanmaan murteessakin, joten hoon paikan voi helpostikin päätellä.
VastaaPoistaLapissa välivokaali on vain hävinnyt. Kun siis pohjalainen sanoo "mennähän", tullahan", peräpohjalainen sanoo "menhän", "tulhan".
En ole nyt aivan varma noiden esimerkkien oikeellisuudesta, mutta selitys on ainakin järkevä ja luonnollinen tälle "hoon päälle puhumiselle".
Anterolle:
VastaaPoistaTämä nyt 4 päivää myöhässä, mutta jos satut lukemaan.
Pikaisesti kauan aikaa googlettamalla löytyi tällainen Ulkoasianministeriön sivuilta:
"Lapin sota saksalaisessa mediassa"
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=56788&contentlan=1&culture=fi-FI
Saksankielisiltä sivustoilta en asiasta juuri mitään löytänyt. Puhutaan siis näistä mereen heivatuista naisista.
Pikantti yksityiskohta lienee, että tätini puhui myös "ämmistä", tarkoittaen ymmärtääkseni että tunnetut h-kirjaimella alkavat naiset heivattiin mereen.
Onervan tunsin minäkin kun olin Jukan kollega MTV:ssa. Onerva oli hieman eri asia koska hän lähti epämääräisen näyttämöuran jälkeen Saksaan jo ennen sotaa. Hänellä oli sikäli huono onni (vaikka selkärankaa), että mies jonka mukaan hän oli mennyt ilmeni antinatsiksi ja joutui häkkiin varhaisvaiheessa ja katosi. Sen jälkeen Onerva joutui pakkotyöhön ja leirille. Oli Onervassa boheemia enemmän kuin kultaiset kengät ja lähes kymmenen - hänen oman todistuksensa mukaan - toinen toistaan epäonnistuneempaa aviomiestä. Muuten olen samaa mieltä Jukan kuvauksesta.
VastaaPoistaVelipekka
Ad Antero:
VastaaPoistaJos suomettuminen selittää synkät kertomukset saksalaisten morsiamista, miksi naiset tulivat kameran eteen vasta 20 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen, eivätkä kaikki sittenkään?
Saako JarMomiin mitenkään yhteyttä? Haluaisin kysyä hänen eräässä kommentissa mainitsemasta Popu Somerharjusta.
VastaaPoista