Kaksi lamppua

Eilen siis päätettiin kansalaistileistä verkkoon, ja Risto Siilasmaa puhui ajankohtaisohjelmassa asiasta hyvin.

Media muuttaa ongelman muotoon ”Suomi on pudonnut kehityksen kärjestä”, ja valitettavasti kärjistys on oikea.

Tunnen asiasta kirjoittamisen joko turhaksi tai turhauttavaksi, koska olen kirjoittanut tästä suoraan tai vinosti tähänkin blogiin kymmeniä kertoja ja opettanut ja esitelmöinyt tätä asiaa kymmenen vuotta.

Vaikeita ovat hyvin tärkeiden perusoikeuksien yhteensovittamisen ongelmat.

Tuo oli se lause. Eilen puhuttiin tekniikasta ja sanottiin, edelleen osuvasti, että muun muassa rokotussotku olisi ollut täysin vältettävissä, mutta eri viranomaisten ja etenkin ministeriöiden ja kuntien tietojärjestelmät eivät tunnista toisiaan eli eivät toimi yhdessä.

Ehkä vielä pahempi asia on se, että pelottavia perusasioita, kuten yksityisyyttä ja eri viranomaistahojen pääsyä käsiksi ihmisen hyvinvoinnin, toimeentulon ja jopa hengen kannalta tärkeisiin tietoihin ei ole tutkittu paljon eikä opeteta esimerkiksi tietotekniikkainsinööreille eikä juristeille (paitsi meillä surkean pienessä mittakaavassa).

Sairaalat, ainakin HUS, pystyvät lukemaan potilastietoja toisten sairaaloiden, terveyskeskusten ja työterveysasemien tietokannoista. Niin on oltava.

Aika lailla alkutekijöissään on se kysymys, miten hoito- ja hoiva-alalla potilas tunnistetaan. Voi olla että vastaus on implantti eli siru ihon alla, mutta voi olla, että on helpompiakin ratkaisuja.

Ongelma ei ole alkuunkaan teoreettinen. Kun ensiapuun tuodaan tajuttomia potilaita, on välttämätöntä saada nopeasti selvä siitä, onko heistä jollakin sydämentahdistin tai vaikea diabetes.

Juttelin hammaslääkärissä hampaista tunnistamisesta. Tsunamin uhreja oli kuulemma haravoitu eri kaupunkien hammaslääkäreiltä, ja joitakin oli löydettykin. Sanoin vain jotain sanoakseni, että luullakseni hahmon tunnistuksen pohjalla voisi luoda kourallisen algoritmeja, jotka nopeuttaisivat hakua aivan huikeasti. Tämä ei ole minun alaani, mutta luullakseni mallintaminen ja siihen pohjautuva systematiikka ei olisi edes vaikeaa. Röntgenkuvat, jotka ovat nykyisin digitaalisia, ovat jopa kaksiulotteisia.

Television esittelemä kansalaistili tarjoaa mahdollisuuden yhdellä sisään kirjoittautumisella hoitaa vero- ja eläkeasioita, varata aika lääkäriltä ja saada tietoja vaikkapa kaavoituksesta, koulupiireistä ja päiväkodeistsa.

Pääministeri tunnusti nöyrästi, että kun budjettivalta on ministeriöillä, tuloksena on kunkin ministeriön ja monen sadan muun viranomaisen yksityisiä virityksiä, jotka eivät välttämättä edes toimi kunnolla eivätkä ainakaan toimi yhteen vieraiden järjestelmien kanssa.

Kytken tämän mielessäni päivän toiseen uutisaiheeseen, Helsinkiin muotoilukaupunkina.

Aalto-yliopistolla on kaikki edellytykset kehittää tämä puuttuva järjestelmä ja kehittää se nimenomaan niin, että ihmisten kaikinpuolinen turva – turva myös viranomaisten asiattomuuksia ja typeryyksiä vastaan – on toteutettu järjestelmän tasolla.

Siinä on esimerkki tekniikan, kauppatieteiden ja taideteollisuuden yhteisestä ongelmasta. Lisään siihen oikeustieteen. Lisään varoituksen. Oikeudellinen sääntely ja sääntelyn ymmärtäminen ei todellakaan ole helppoa.

Asiaan liittyy päivän kolmas uutinen. EU torppasi sen ajatuksen, että epämiellyttävät ja rikkeistä kiinni jääneet ihmiset voitaisiin helposti kytkeä irti verkosta. En osannut muuta kuin ihastella. Vaikka ihminen olisi kiusankappale, hän voi silti tarvita tietoyhteyksiä.

Tämä johtaa neljänteen ja päivän viimeiseen asiaan. Tietokoneistaminen on edelleen merkittävä tasa-arvo-ongelma. Kaikilla ei ole varaa, kykyä tai viitseliäisyyttä pelata tietokoneiden kanssa.

Nyt ollaan kuitenkin juuri tulossa tilanteeseen, jossa peruspalvelut voi toteuttaa esimerkiksi seuraavan sukupolven älypuhelimin niin että riittää, kun vanhus ottaa kojeen käteensä ja esimerkiksi ravistaa sitä tai lyö seinään. Hetken kuluttua tullaan hätiin.

Olen itse ollut yhteyksissä hallintoihmisten, valtiokonttorin, pankin ja verottajan kanssa asioissa, jotka koskevat eläkkeelle siirtymistäni. Luulen olevani keskitasoa huomattavasti kokeneempi ainakin asioinnissa. Nähdäkseni mutkikkaat asiat on useinkin hoidettu, mutta perusasiat epäselviä. Esimerkki: saako yliopisto maksaa palkkaa vanhuuseläkkeellä olevalle? Koska aion jatkaa moniakin hommia, minusta on tärkeä kuulla, ovatko maksajat selvillä siitä että kyllä saa. (Eläke ei tietenkään enää kerry.)

Arvaatte ehkä, kuinka monta puhelinsoittoa ja sähköpostia tarvitaan ennen kuin vastaus näinkin suoraviivaiseen kysymykseen löytyy.