Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
27. marraskuuta 2009
Juristeja ja muita hampuuseja
Minulla oli kolme ammatinvalinnan vaihtoehtoa, lakimies, konekivääriampuja tai hampuusi. Väittävät että olisin hajauttanut näitä veljillenikin, mutta asiasta ei ole todisteita.
”Poliisit ahdistivat aamulla Hämeenpuistossa pahantekijää”, sanoi Isoisä vuonna 1966. Joku, en minä, saattaisi nähdä pahanteon tiettyjen ammattien yhteisnimityksenä.
Helsingin Normaalilyseosta ylioppilaaksi kirjoittaneet henkilöt sanoivat nuoruudessani, että N.N. on jätkä ja että kaikesta näkee ja kuulee, että asianomainen on kotoisin Pitkänsillan pohjoispuolelta. Isäni kuullen he eivät sitä sanoneet, koska hän oli käynyt keskikoulun Norssissa Pitkänsillan pohjoispuolelta käsin.
Sitten jätkä muuttui ammattinimikkeeksi, joka syrjäytti metsuri, ja nyt maassa on tilastojen mukaan noin 7 metsätyömiestä, ja joutomieheksi nimitteleminen on rangaistava teko.
Vähän niin kuin ”sekatyömies”, jota käytettiin varsinaisasiain pöytäkirjoissa ja tarvittaessa korostettiin. ”Tuotiin sisään vangittu toimeton sekatyömies N.N….”
Autorämä, peltijuna, yhteiskunnan mätämuna, olet sinä, mutten minä.
Konekiväärillä en ole ampunut, vielä. Se television tieto oli minulle uusi, ettei Clyde Barrowille riittänyt pelkkä konepistooli, ”tommy-gun” (Thompson), vaan käytössä oli myös BAR-pikakivääri (Browning).
Jos joku upseeri on valmis ryhtymään toimeen, luulen että raskaan ilmatorjuntakonekiväärin ohella, jollainen kylvi pikkupoikien riemuksi ja kansankavaltajien kauhuksi hylsyjä Helsingissä Postitalon katolta 1939-1944, suosikkini olisi Madsen- konetykki. Sellaisella annettiin bolshevikeille kyytiä Bengtskärin verisessä taistelussa majakan ympärillä ja sitten heinäkuussa -44 Teikarin vielä verisemmässä taistelussa Viipurinlahdella.
Toisaalta sekä hiljan kuollut Kyösti Karhila että jo vuosia sitten edesmennyt Heimo Lampi kertoivat keskenään yhtäpitävästi, miten G-Mersun tykki oli sitä luokaa, että sillä kun latasi, rekyyli tuntui kuin olisi lentänyt kiviseinään.
Vaatimattomammista aseurhoista kenraali Dwight D. Eisenhower kuuluu penänneet kenraali Marshallille tai MacArthurille tai mahdollisesti Pattonilla, että kyllä hänkin on, toisin kuin väitetään, omin käsin ampunut vihassa vihollista. Hän oli nimittäin hotellimajoituksessaan Roomassa ampunut rottaa ja onnistunut ainakin haavoittamaan sitä jo kolmannella laukauksella. Olettaen että hän käytti virka-asetta toisin kuin Patton, Colt .45 ei itse asiassa ole varsinainen rottapyssy (ACP 12,1 mm, lähtönopeus 328 m/s, iskuvoima 644 J).
Hampuusin asemasta olen nuoruudessani haaveillut, mutta sain nopeasti kokea, että edellytykseni olivat heikot. Kauniiden naisten (tässä blogistani puuttuvaksi todettu porno-osio) tiedettiin lankeavan sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti ensimmäiselle tasaiselle tosi hampuusin lähestyessä vanhalle viinalle lemahtaen, pesemätön tukka vihertäen, hiensekaisen paskan aromeja levittäen, keltaiset hampaat virneessä.
Ehkä se kaatui jo siihen, että meillä oli suihku ja hammasharjoja jokaiselle.
Mutta lakimiehiäkin oli monta lajia. Voi olla, etteivät työnantajani todellakaan pitäneet vakosamettipuvusta ja Jokapoika-paidasta, koska he itse ostivat kokopukunsa Kestilän alennusmyynnistä ja kahisevan brinailon-välikausitakkinsa Kuusiselta. Liituraitamiehiä ei ollut vielä keksitty.
Tunsin, herra paratkoon, kaikenlaisia ihmisiä ja palvelin rikkaita miehiä, mutta sininen sheviotti ja hilsettä harteilla oli 1960-luvulla vielä käypä muoti kaupunginpalvelijasta oikeuskansleriin. Yhtä käypä oli eräänkin kollegani asianajajaisän tyylikäs tumma puku, jonka takamuksista melkein näki peilikuvansa, ja housut vetivät vertoja harmonikalle.
Asianajaja Matti X. kertoi aikoinaan joutuneensa sään kiroissa yöpymään maaseutukaupunkiin yhdessä asianajajakunnan terävää päätä edustavien ruotsinkielisten herrojen kanssa ja nähneensä nyt omin silmin, mikä oli miehisen eleganssin salaisuus. Nämä riisuivat päällyshousut ennen maate menoa! Matti X:llä ja monilla muilla oli hirttänyt asemasodan aikana kiinni se käsitys, että henkilökohtainen hygienia tarkoitti saappaiden riisumista ja jalkarättien ripustamista kamiinan päälle.
Tämä kaikki ja paljon muuta liikkui mielessä, kun televisio taannoin haastatteli Tuomari Nurmiota, joka minun tietämäni mukaan oli samanlainen hunsvotti kuin Matti Wuori; asiasta nimittäin valistivat eräät kauhistuneet professorit luennolla.
Luulen, että urani lähti pysyvästi alamäkeen, kun maaliskuussa -84 juoksentelin työpaikallani korkeimmassa oikeudessa telkeämässä tien arvoisilta oikeusneuvoksilta ja nuoremman poikani syntymän johdosta tyrkytin kaikille karkkipussia ja toistelin:” Hän on täällä tänään! – Ota namiski.”
Vai tiesivätkö he, että ”hän on täällä tänään” oli sitaatti alemmalle rahvaalle tarkoitetusta musiikkikappaleesta?
Sun nuorimmaises on nuorempi mun poikaani.
VastaaPoistaTuntui jotenkin... läheiseltä.
KAUHIA HOMMA
VastaaPoistaKummallinen mieliteko tama konekivaariampuja! Jukka K:n kotiin ei ilmeisesti ole tuotu konekivaariampuja-poikia arkussa ja muuten roikaleina. Tama on tata samaa; turvassa olleisiin, etten sanoisi takalinjojen miehiin iskenytta sodan ja sotakalujen ihannointia. -- Lahimmaiseni, joka oli ollut mm. Summassa 1940 ja Vuosalmella 1944 totesi taman tyyppisten juttujen kertojille: "Voi me olisimme tarvinneet Sinua Summassa/Vuosalmella". Jos asian ymmarsi, niin siina oli viesti "siella olisit nahnyt mita helvetti on; tuskin olisit sielta palannut juttujasi kertomaan". Tahan sisaltyy se ajatus, etta naista keventajista (iskuryhma) alle puolet palasi monasti noina kovina paivina. Niin etta jos oli ollut "sankarina" viidessa kevennyksessa tai iskussa, niin hengissa olemisen todennakoisyys oli olematon. Sankarit ovat sankarihaudoissa!
Sama koskee tyypillisesti tavallista konekivaariampujaa.
---No olla postitalon katolla ja rauhan aikana, se tietrysti on turvallisinta!
Tama konekivaariampujan vakanssi lienee tullut tarpeettomaksi ennen kuin Jukka K:n anomus ehti edes kasittelyyn. Kalasnikov AK-47 ja erilaiset ohjukset tekivat taman hirvean tyokalun tarpeettomaksi ja tehottomaksi. Tappaminen on tehostunut!
Ad Anonyymi: - sopimaton vitsini konekiväriampujasta liittyy varhaislapsuuden leikkeihin ja tarkoittaa lentokoneen (BL tai JU) konekivääriampujaa, sillä kun isä oli tähystäjä ja moni kylän mies pilotti, mitoitus tuntui jotenkin realistiselta.
VastaaPoistaPommikoneet romutettiin vuoden 1948 loppuun mennessä. En siis ole koskaan nähnyt niitä ilmassa.
"Lakimies" ja "hampuusi" olivat yhtä salaperäisiä toimenkuvauksia - lapsen maailmaa siis.
Yksi sedistäni sai konekiväärisuihkun rintansa läpi mutta säilytti henkensä ja kävi monen, monen vuoden kuntoutuksen. Kukaties sanaan sisältyy siis myös varhaislapsuuden pelkoja tai painajaisia.
Tuolle sotahuudolle "hän on täällä tänään" luulisi löytyvän kysyntää Sitran Elinvoima-seminaarissa johon eilisessä kommentissa viittasin, ja jota JarMom osuvasti täsmensi.
VastaaPoistaSiellä etsii pari sataa maamme ehdottomaan vallankäytön huippuun kuuluvaa valoa energiapulassa ja opastusta hämärässä.
Vaan "hunsvotti" se vasta tosi ruma sana on...
VastaaPoistaEräs sotatöissä muutaman vuoden ollut nuorimies, joka ei ollut ehtinyt hankkia itselleen ammattia ennen talvisotaa, kirjoitti ensimmäisen työpaikkahakemuksen kohtaan siviiliammatti: konekivääriampuja.
VastaaPoistaSai työpaikan. Kuulin jutun hänen sodan ajan komppanianpäälliköltään, joka hänet myös palkkasi.
Voi miten heikoissa kantimissa on ymmärtäminen. Tarkoitan tuota ensimmäisen kommentoijan moraalinärkästysrajatilakokemusta. Olisiko nyt kuitenkin niin, että Kemppisen tyyli on tuollainen pakinatyylinen ja sinne saattaa joskus eksyä jotain, mistä kaikki eivät pidä ja närkästyvät. Tässä tapauksessa voi närkästyä a) sotien 1939 - 1945 veteraani tai b)konekivääriampuja. Muut voivat pitää nyllen tukossa ja ymmärtää oman häpeänsä kun elää toisten kokemuksista (lähimmäiseni) ja moraalinärkästyy sellaisesta mitä itse ei ole tehnyt.
VastaaPoistaKonekiväärillä on muuten ihan hauska ampua. Varsinkin vanha Maxim on aivan verrattoman hauska peli. Kevytkk on Lahden viinahöyryissän kopioima eikä siitä ole oikeastaan mihinkään. Tilalle onkin ostettu battle proof -kamaa, jonka tiedetään toimivan tilanteessa kuin tilanteessa.
Sitten vielä loppukevennys. Sodassa ei kaaduta, siellä kuollaan. Ja mitään sankarivainajia ei ole. Ne ovat sodassa tapettuja. Sankari on joku hyönteinen, joka tuhoaa puustoa. Niin sitä tuolla sanalla "kunnioitetaan" kuolleita. Verrataan kuoriaiseen. Hyi Yäk! Hävetkää.
Ensimmäinen kokemukseni lakimiehestä oli Kainuun prikaatin putkassa. Minä olin vartija, hän sellissä.
VastaaPoistaIhmettelin silloin suuresti, että miten lakia lukenut joutui koko ajan hankaluuksiin lain kanssa. Hän oli nimittäin siellä putkassa vähän väliä.
Kai siinä on takana sama syy kuin miksi pedofiilit hakeutuvat töihin lasten läheisyyteen?
Kyllähän sinä JK Päätalosi lukeneena tiedät, ja tietänet muutenkin, että sekatyömies oli ennn muinoin ihan oikea rakennusalan ammatti. Tietysti kaikilla työmailla on oma hierarkiansa - sitä muuten porvarispennut eivät ymmärrä! - mutta sekatyö ei suinkaan viitannut hätäaputöihin.
Jätkä on mielenkiintoinen nimitys. Pohjoisessa se on yhtä neutraali kuin neekeri, mutta täällä etelässä anoppini ei ikinä oppinut sitä sietämään. Se oli sällin veroinen haukkumasana ja sillä siisti.
Kuvaviitteen opuksen ylpeänä toimittajana (ja sivarivänrikkinä) on hauska jakaa lapsuuden selittämätön viehtymys konetuliaseisiin, mutta myös kauhu niiden realistisesta tehosta. Tuntemattomassa sotilaassa suorastaan nähdään Linnan kuvaamana, kuinka mies repeytyy kahtia tulisuihkun voimasta.
VastaaPoista1960-luvun lopulla Kallion 4. linjan asuntomme talonmiehen poika Pekka sai jostain vapaalippuja Kinoston elokuviin ja mehän luikuilimme sitten katsomaan "Kotkat kuuntelevat" Hämeentien Pirtti-teatteriin. Lienen ollut 13-vuotias ja Pekka vuotta nuorempi. Puolivälissä rivakkaa action-leffaa hän kuiskasi tohkeissaan: "Tulisi lisää konekiväärillä ampumista!" Olin tietysti samaa mieltä konetuliaseiden tuomasta lisäarvosta (Erityisesti Schmeisser tuli tutuksi), mutta toppuuttelin kyllä mielessäni moista tappamisen intoa. Olinhan sittenkin enemmän Siivet-ilmasodan ja herrasmiesten kaksinkamppailujen tukija kuin Korkkarien mosurisodan lukija.
Viidentoista korkkarivuoden aikana on moneen kertaan tullut kelailtua sotaviihteen ja oman rauhallisemman vakaumuksen ristiriitoja ja henkilökohtaista kaksinaismoralisimia. "Luutnantti Ilveksen" kaltaiset projektit kuitenkin palauttavat nuoren innoituksen, kun retkeillään tekijöiden kera ilmailumuseoissa tarkastelemassa sodan lentokalustoa yksityiskohtaisen tarkasti, jotta nämä sarjakuvan tekijämestarit ja hyvän "asevelihengen" heimolaiset saavat niistä vaikuttavan elävät tarinat aikaiseksi.
"Tuomari Nurmiota, joka minun tietämäni mukaan oli samanlainen hunsvotti kuin Matti Wuori; asiasta nimittäin valistivat eräät kauhistuneet professorit luennolla."
VastaaPoistaOn kovin loukkaavaa nimitellä henkilöä hunsvotiksi = hundsvåt.
Minua ei saa ainkaan nimitellä koiranvituksi.
Mun lapsuuden toiveammatti oli yliopiston johtaja.
VastaaPoistaKaipa joku vielä muistaa sanonnan "Jätkällä on uusi puku, kun se niin kiiltää".
VastaaPoistaAinakin vielä 1980-luvulla kevyt kk kuului kenttätykistössäkin patteriston lähipuolustuksen arsenaaliin, olisiko ollut jonkin taistelulähetin käytettäväksi. Lähipuolustuksen teho perustui kyllä riittävään miinoitukseen. Vähän kuin ylioikeuksissa, esittelijä- ja jäsenkunnassa on oltava kevyttä sarjatulta ja telamiinaa, sopivan yllätyksellisessä suhteessa.
VastaaPoistaHaukkumanimistä tuli mieleeni lempinimet.
VastaaPoistaMinua puhuttelivat tätini jefrettariksi kun oli pieni. Jostakin syystä vain minä kaikista serkuistani sain tuon tuvanvanhimman arvonimen.
Toinen outo hellittely nimi oli "Konsuli"
Naapurit herjasivat "Valkoinen kääpiö".
Laila-täti taas pilkkasi "Ylen kankia priha" ja "Pietro pa ruski, pieri ja puski"
Minua hieman ärsyttää tuo "jätkä" - sanan holtiton viljely eri yhteyksissä. Jääkiekkoilija puhuu pelikavereistaan "jätkinä" ja taisipa pari päivää sitten eräs jalkapallovalmentaja Anttikin haastattelussa nimittää joukkeensa jäseniä samoin. Minulle, itäisen Suomen kielialueelta tulevana, "jätkä" ei ole mitenkään neutraali ilmaus.
VastaaPoistaMutta kieli ja merkitykset voivat muuttua.
Joensuun Norssissa rehtorimme Aulis Koivusalo käski aina oikaisemaan, kun joku puhuu "keskiverrosta" vaikka tarkoittaa "keskiarvoa". Keskiverto oli muistaakseni (a x b):2 ja keskiarvo (a+b):2. Eli ovathan ne ihan eri asioita. En ole kuitenkaan enää vuosikymmeniin puuttunut asiaan, vaikka voitte uskoa, että joka kerran se kyrsii...
-osku
Vaan hieno, hieno on kuoriainen johon verrataan,
VastaaPoistaaatelinen..
Cerambyx cerdo, Sankari
http://www.naturfoto.cz/kafer-foto-2291.html
"Euroopan suurimpia kuoriaisia.
Elää vanhoissa tammissa.
Ei Suomessa, lähimmät elinpaikat
Ruotsissa (Öölanti),
missä laji on hyvin harvinainen
ja rauhoitettu."
Jos tuon Suomesta löytäisi,
pääsy päivälehden etusivulle olisi taattu.
Sanojen väri riippuu kontekstista, sanojasta ja kuulijasta. Mutta aina joku konekivääriampuja kyttää voidakseen opettaa,kuinka elämä olisi Kemppisenkin ollut parempi elää.
VastaaPoistaMinustakin tuntui taannoin ikävältä, kun valmentaja kutsui nappulaliigan pikkupoikia jätkiksi. Parikymmentä vuotta myöhemmin huomasin ilahtuvani "Sä oot helevetin hyvä jätkä"-määritelmästä, kun sen lausui minulle nuori työtoveri. Olen sentään ylipainoinen viisikymppinen mummo.
Joensuun Norssi-muistosta tulee mieleen Asenatunnelim K-marketissa kuulemani sananvaihto. Pitkätukkavihreä nuorukainen otti kuin kk:lla lävistyksiä täyteen tikatun daaminsa kantamasta vihreästämuovi(!)korista jonkin ostoksen pois:
VastaaPoista- Etsätiä, Nestlén tuottei piti poikotoida!
- (innostusta pidätellen) Ai! Miks?
- Tota, emmuista, mutta kummiskin.
- Joo, totta kai, hyvä että muistit!
Tavallaan oikeassahan mies oli, mutta enemmän tuossa parantui itsetunto (ei asian-), kuin maailma.
1950-luvulla syntynyt ei ihan varmasti voinut välttyä Korkea Jännitykseltä. Sen näkee kun katsoo omia koulunaikaisiaan koulukirjoja. Sivut ovat täynnään "korkkarista" apinoituja piirroksia. Lyijykynällä piirrettyäjä hakaristejä ja lentokoneita.
VastaaPoistaMihinpä tästä sitten päätyisi. Hyvä näin, että jälkipolvet, ainakin 50-luvulla syntyneet muistavat reaaliteetit.
Muistan, kun kerran eräässä räkälässä (Luppakorva, Jyväskylän Pupuhuhta) kysyin naapurinpöydän jengiltä (= t-paitaisia shortsijalkaisia kaulaan asti tatuoituja miehiä) että "onko tuo Keskisuomalainen vapaa?". Lehti oli levällään niiden pöydällä. "Totta kai", lähin ukko sanoi ja nousi ja ojensi lehden, "herrasmies on hyvä". Samalla kaikki kolme muutakin nousivat, nyökkäsivät, ja istuutuivat takaisin...
VastaaPoistaEn vieläkään tiedä oliko se vittuilua vai ei? Mutta olin todella ällikällä lyöty.
Mikko L