Historian puolustus

Tony Judtin ”Postwar”, jonka olen maininnut ennenkin, on sopiva kirja sodanjälkeisestä Euroopasta.

Yritän selittää, mitä tarkoitan sopivalla kirjalla.

Suomen kirjallisen tarjonnan ammottava aukko on juuri historia. En lue aukkoihin luonnontieteitä enkä tekniikkaa, koska ne ovat luonteeltaan kansainvälisiä ja molempia harjoitetaan itsestään selvästi suurkielillä, useimmiten englanniksi.

Historia on toista. Se ei ole samassa mielessä tiede, vaikka ollakseen uskottava se vaatii tukea tieteiltä ja tiukan metodin. Silloin tällöin on kiihkokausia, joiden aikana haluttaisiin hyväksyä vain tiukka ja kapea tutkimus tyyppiä ”Ylisen Satakunnan voudintilit lokakuussa 1618”, tai sitten kuriton eli kirjallinen julkaisutoiminta, jossa selvä päämäärä on säikäyttää. Meillä, ammattilaisista puhuen, Heikki Ylikangas on harrastanut tätä – mutta myös sitä toista, tiukasti dokumentteihin tukeutuvaa ja niistä näköaloja avaavaa tutkimusta.

Sitten on esseistiikka, jossa ovat kunnostautuneet Haavikko ja Meri, kirjailijat.

Mutta tuo ammottava aukko on sillä kohdin, missä Matti Klinge on ahkeroinut. Sitä voisi sanoa kansantajuiseksi kirjallisuudeksi nimenomaan niissä tilanteissa, jossa teksti ei perustu kirjoittajan uuteen tutkimukseen.

Historian surkeus näkyy yhdellä silmäyksellä. Suurten maiden kirjallisuudessa Suomea ei mainita, tai jos mainitaan, ei ainakaan oikeassa asiayhteydessä.

Ruotsia on pakko kadehtia. Kollegojen (olen väitellyt historiasta) karsaudesta huolimatta pidän Herman Lindqvistiä erinomaisena ja sitä varsinaista Ruotsin historiaa (Historien om Sverige) korvaamattomana myös Suomen 1900-luvun talouden ja elinkeinojen käsittämiseksi. Ruotsalaisilla on Peter Englund, joka olisi helmi millä tahansa kielellä kirjoittaen. Ennen kaikkea heillä ostetaan historiaa koskevia kirjoja kuin meillä grillimakkaraa.

Joku on joskus kysynyt, miksi minä en yrittäisi. Ajatus on minulle mieleen. Arvelen olevani liian vanha, laiska ja lihava. Tietysti jos jokin säätiö maksaisi sen verran, että voisi jättäytyä virasta ja silti olisi varaa ostaa tarvittava aineisto…

Kuvassa on muuten yksi Tatu, joka näytti kirjojaan. Hänellä on hyllykilometreittäin kuranttia ja vähemmän ajankohtaista tietotekniikkaa ja tekniikkaa, mutta lisäksi valtava määrää hakuteoksia ja tieteellisten aikakauskirjojen sidottuja vuosikertoja. Silmään sattui mm. lääketieteen The Lancet (perustettu 1823).

Sain puurra huultani, etten ehdottanut, että hankittaisiin hänen hyviin hyllyihinsä myös Pekka Lipposet ja Korkeajännityssarja. Kansa Taisteli minulla on, kuten olen kehunut.

Arvollinen ponnistelujen aihe olisi kirjoittaa Suomen kulttuurihistoria 1975-2005. Siinä olisi kova työ, koska olen lähes tietämätön useimmista tuon tuntemattoman aikakauden ilmiöistä.