Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
2. kesäkuuta 2009
Todisteiden arviointi
Kaksi valehtelevaa todistajaa riittää tuomioon.
Tuo on menneen ajan sopimatonta tuomarihuumoria. Sanonta esitettiin yleensä ruotsiksi: två falska vittnen ar fullt bevis.
Mutta oikeudenkäymiskaarta muutettiin dramaattisesti vuonna 1948, jolloin siirryttiin vapaaseen todisteiden harkintaan eikä ”puolia näyttöjä” voinut enää olla.
Muistan pari kihlakunnantuomaria, jotka eivät tullee panneeksi merkille lain muutosta, ja yhden, joka ilmoitti tuomitsevansa Jumalan ja Ruotsin lain eikä kenenkään professoreiden mielipiteiden mukaan.
Franz Kafkan romaanien lukeminen edellyttää Saksan ja Itävallan rikosoikeuden erojen syvällistä ymmärtämistä.
Saksassa oli, kiitos ennen kaikkea von Liszin, siirrytty sangen uudenaikaiseen rikosprosessiin ja otettu monta askelta kohti todennäköisyystahallisuutta. Itävalta-Unkarissa oli pidetty kiinni vanhoista ”hyvistä” tavoista.
Niinpä ”Oikeusjuttu” alkaa maininnalla, että joku oli luultavasti panetellut K:ta, vaikkei hän ollut tehnyt mitään pahaa. Niinpä Josef K. oli vangittu.
”Jemand musste Josef K. verleumdet haben, denn ohne daß er etwas Böses getan hätte, wurde er eines Morgens verhaftet.”
Silloisessa keisarillisessa Saksassa pahan puhuminen („panettelu“) ei olisi riittänyt vangitsemiseen. ”Pahan tekeminen” ei olisi liioin riittänyt. Prosessi alkaa, kun väitetään, että joku – kuten Josef K. – on tehnyt tietyn, nimetyn rikoksen.
Kafka oli lakitieteen tohtori. Hän juutalaisuudestaan on kirjoitettu kirjastoja, mutta rikosoikeudellisiin näkökohtiin ei ole viitattu juuri koskaan. ”Oikeusjuttu” ja ”Linna” ovat vaivoin kuviteltavissa saksalaisen tai sveitsiläisen kirjailijan (siis saksaksi) kirjoittamina.
Luin kerran Bamberger Halsgericht –tekstin (1507) ja sitä myöhemmän Lex Carolinan (1539). Viimeksi mainittu taisi jäädä lainsäädäntöhankkeeksi.
Molempien säädösten todistelua ja todisteiden harkintaa koskevat säännöt ovat peräti mielenkiintoisia.
Koska 1500-luku oli tuumaustauko noitavainoissa, valistunut lukija tekee viisaasti perehtymällä noitaoikeudenkäyntien käsikirjaan ”Malleus maleficarum (1497). Se löytyy verkosta. Saksannos – vain muutamia vuosisatoja vanha – on ainakin omassa hyllyssäni taskukirjana (Hexenhammer). Ja kun tuossa noitatohtorien kirjassa on selvästi piirretty nykyisenkin rikosprosessin perussäännöt, kuitenkin hieman erikoisesti, sen rinnalle on nostettava Friedrich Speen ”Cautio criminalis”, joka on kuin ensimmäinen järjen tuulahdus rikosoikeuteen.
Katso http://de.geocities.com/wunstorpium/spee.htm
Eilen kirjoittamani johdosta lukija kysyi, miksi ihmisen ei tarvitse todistaa itseään vastaan ja miksi syytetty saa valehdella. Vastaus löytyy edellä luettelemistani teoksista: kidutuksen estämiseksi.
Rikosten tutkinta oli hyvin kauan tunnustuksen hankkimista. Tietääkseni siihen tähdättiin mm. Neuvostoliitossa ja DDR:ssä vielä 1980-luvulla. Tunnustusta pidettiin muita todisteita tärkeämpänä, ja niinpä sitä liioiteltiin.
Joissakin Yhdysvaltain osavaltiossa harrastettu ”kolmannen asteen kuulustelu”, jota meillä Suomessa käytti ainakin Etsivä Keskuspoliisi (kuulustelija U. Kekkonen oli kuulemma hyvä lyömään), saatiin Amerikassa kuriin julistamalla eräin keinoin hankitut todisteet oikeudenkäynnissä kelpaamattomiksi (Miranda-oikeustapaus) ja muualla tapojen vähittäisen siistiytymisen myötä.
Mutta kyllä sitä vielä oman lakimiesurani alkuvaiheessa joskus ihmetteli, miten monella paikkakunnalla putka on toisessa kerroksessa, kun portaissa kaatuneita ja siten mustelmia ja muita vammoja saaneita oli aika paljon.
Elän siinä uskossa, että Risto Leskinen toteutti oikeusasiamiehenä ja oikeuskanslerina hiljaisen puhdistuksen ensin Helsingin rikospoliisissa ja sitten muualla. ”Nokian nuoriso-ohjaaja” (poliisin pamppu oli Nokian valmistetta) jäi aika nopeasti 1970-luvulla muodista.
Tilanne on nyt toinen, ja tuomioistuimen on perusteltava johtopäätöksensä todisteista kaiken asiassa ilmenneen nojalla. Todisteille annetaan toisistaan poikkeava paino. Jokainen tuomari tietää, ettei todistajiin pidä uskoa liikaa. Vaikka se on Suomessa poikkeuksellista, ristikuulustelin kerran kahta poliisia todistajina. Toinen oli varma, että talon kuistilla oli palanut valo, kun he ryntäsivät sisään, ja toinen oli yhtä vakuuttunut, että missään ei ollut valon häivää. Kummallakaan jepellä ei ollut mitään käsitettävää syytä puhua palturia.
Siten tuomioistuin yrittää tunkeutua tekijän tajuntaan. Korkein oikeus kirjoittaa, että syytetyn ”piti ymmärtää” että kaverin tuikkaaminen puukolla rintaan tai vatsaan voi aiheuttaa kuoleman. Viime kädessä tämä on tyhjä perustelu. Ei ehkä ymmärtänyt, mutta piti ymmärtää.
Niin kirjoitin itsekin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJK: "epäilty/syytetty saa valehdella"
VastaaPoista- - -
Näinhän kuulee joskus jopa puheenjohtajan ohjeistavan/ mainitsevan vastaajalle oikeussalissa (sic).
Jos tarkkoja ollaan, epäillyllä/ syytetyllä ei velvollisuutta todistaa itseään vastaan, oikeus olla vaiti.
Ja, että hänen valehtelusta ei seuraa rangaistusta, ellei kyse ole väärästä ilminannosta.
Miten voi perustellusti kirjoittaa, että "on pitänyt X:ää puukolla ylävartaloon lyödessään ymmärtää ...", kun useimmiten tekijä on umpijuovuksissa ja on täysin sattumankauppaa, mihin puukonhuitaisu osuu.
VastaaPoistaCJ
Kemppinen käsittelee blogissaan, jonka olen mielessäni ja hyvää tarkoittaen nimennyt "mennyt maailma -blogiksi", hauskasti, nokkelasti ja monin anekdootein aihetta kuin aihetta taivaan ja maan väiltä. Niin myös todisteiden arviointia eli todistusharkintaa, Kafkasta Urho Kekkoseen ja Risto Leskisestä omien asianajojuttujensa muisteluksiin.
VastaaPoistaKafkan ja muiden maailmanluokan kirjailijoiden kirjoittamilla oikeusjutuilla vain on kovin vähän enää tekemistä nykypäivän oikeusjuttujen kanssa. Tämä koskee myös todisteiden arviointia.
Jos joku haluaisi perehtyä siihen, miten nykyisin tuomioistuimet arvioivat hankalia näyttökysymyksiä, niin voisi lukea KKO:n kotisivuilta eilen annetun ennakkopäätöksen KKO 2009:43. Se koski todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä porilaisen opiskelijapojan kuolemaan päättyneessä muilutusjutussa.
Alioikeus hylkäsi ko. jutussa tapposyytteen ja tuomitsi syytetyt kuolemantuottamuksesta, hovioikeus puolestaan tuomitsi taposta - presidentti Könkkölä oli eri mieltä - ja KKO myös taposta, kuitenkin hieman eri perustein kuin HO.
"Piti ymmärtää" on preskriptio eikä deskriptio. Olisi pelottavaa, jos saisi olla ymmärtämättä puukon voimaa, vaikka ei ymmärtäisikään; runoilijan sanoja ulkomuistista väännellen:
VastaaPoistaLakia, mi sitä ei opeta,
Sitä lakia ei tääll' tarvita.
Se laki on usmien, haamujen,
Ei lakia lihallisten miesten.
Tamahan on oikein hyva ja sopivasti maustettu blogi-kirjoitus!
VastaaPoistaOnhan niita hyvia kirjoituksia tuolla Jyrki Virolaisellakin, mutta kun haa jauhaa yleensa asiaa ja vaan asiaa. Sanoisinko, etta tyyli on toinen ja vahan sitkean lainen (sorry)! -- Onhan sita paikkansa Virolaisenkin kirjoituksilla; ne luovat jotain uutta nekin.
Ad Omnia: - en kerro enempää oikeustapauksesta, koska asianomainen otti minuun yhteyttä siksi että olen juristi.
VastaaPoistaYleisemminkin: vaikka tavoittelen näissä blogeissa edesvastuuttoman lörpöttelyn sävyä, todellisuudessa on koko joukko asioita, joista en kirjoita.
Sinänsä olisi erinomainen asia, jos joku tekisi opinnäytetyön esimerkiksi juuri virkamieslain ja rikoslain puheena olevista tulkinnoista empirian pohjalla eli kaivamalla esiin virkamieslautakunnan, Helsingin hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden asiakirjat.
Jahas, tuollaisen "lähdesuojan" tai "yksityisyyden suojan" taaksehan on aina niin kivaa piiloutua!"
VastaaPoistaAnonyymi A:lle sanoisin, ettei minulla ole varaa kirjoittaa blogissani uskottavuuden takia mitään höpöhöpö -juttuja.
VastaaPoistaKellähän mahtaa olla "todistustaakka" Tiananmenin aukion verilöylystä, josta tänään tuli kuluneeksi 20 vuotta.
VastaaPoistaNo, arvaan kyllä vastauksen: eihän tapausta voida edes tutkia sen "arkaluontoisuuden" ja "yksityisyyden" vuoksi.
Ad Jyrki Virolainen: - ei, toimin jutussa asiamiehenä, jolloin olen OK 17: 23 4-kohdan nojalla vaitiolovelvollinen, RL 38 : 1 säätämän rangaistuksen uhalla.
VastaaPoistaJutussa oli luonnollisesti mukana asianajaja, mutta avustin.
Viittaukseni muista asioista, joista en kirjoita, tarkoitti tuomioistuimen neuvottelusalaisuutta.
Mitenkäs nyt käy professori Virolaisen uskottavuuden? Puheet "Mennyt maailma -blogista menevät ehkä rajallisen kulttuurituntemuksen ja yleisen änkyröinnin piikkiin, mutta tietosuojaheitto oli jo sulaa haahuilua tällä tasolla.
VastaaPoistaVert. laamani Kullervo Kemppinen, Laamanni muistelee (2000), jossa isä-Kemppinen kertoo hyvin avomielisesti ja nimet aina mainiten monista vuosien varrella ajamistaan käräjä- ym. jutuista.
VastaaPoistaKullervo Kemppinen olikin - ja on edelleen - suuri lakimies, niitä harvoja asianajajia, joista voi käyttää perustellusti termiä huippuasianajaja.
Ad Anonyymi: "Laamannin muistelmissa" hankittiin luonnollisesti luvat yksilöidyiltä ja nimetyiltä muistaakseni lukuun ottamatta niitä tapauksia (tyyppiä Hannu Salama), joissa oli puhe vain lehdissä julkaistuista aineistosta.
VastaaPoistaMielestäni noin 90 prosenttia tarinoista jäi kirjaan viemättä.
Kuriositeettina: isäni editoi tästä näkökulmasta Herbert Gumplerin muistelmateoksen, ja minä tarkastin työn.
Tässä syy, miksi asianajajat eivät yleensä muistele ja heistä siis tiedetään vähän.
Tämä koskee myös tuomareita, joiden käsitys asianajajien työstä ja tavoista perustuu vain tuomarinpöydän takaa nähtyyn, ja se taas voi olla rikosasioissakin pieni osa työstä.
Ad Rienzi: - kiitos kommentista. Perustelut vaikenemiselleni esitin jo, mutta kommenttisi johdosta jatkan, että salaamassani jutussa olivat keskeisessä asemassa eräiden henkilöiden mielenterveysongelmat ja heidän niihin saamansa hoito ja lääkitys.
VastaaPoistaSitten kun se on mahdollista yleisellä tasolla, haluaisin kyllä mielelläni sanoa lukijoilleni, että kliinisesti kiistaton harhaisuus todella on kuvassa mukana joskus ja joissakin viranomaisten käsittelemissä asioissa. Tulkintani mukaan nämä ovat asioita, joista on vaiettava, vaikka viranomainen ei olisi julistanut käsittelyä ja asiakirjoja osittain salaisiksi.
..."että salaamassani jutussa olivat keskeisessä asemassa eräiden henkilöiden mielenterveysongelmat ja heidän niihin saamansa hoito ja lääkitys.
VastaaPoista...
Tulkintani mukaan nämä ovat asioita, joista on vaiettava, vaikka viranomainen ei olisi julistanut käsittelyä ja asiakirjoja osittain salaisiksi."
Mutta, mutta mikä on vaikenemista ja mikä pikkuoperaation tms. demonisointia. Tasa-arvo voi alkaa vasta sieltä, missä ihmisen ominaisuuksia kohdellaan tasaveraisesti, eikä joitakin pudoteta pimeyden äärettömän hiljaiseen kuiluun.
Jos tuo juttu/jutut - joista Kemppisen kirjoitusten perusteella ei saa kyllä oikein selvää edes sitä, minkätyyppisiä ne olivat (rikosjuttuja ne eivät liene ainakaan olleet, ja J.K:n blogikirjoitus käsitteli vain niitä) - ovat niin hirveän mystisiä ja salaperäisiä, niin miksi ihmeessä J.K. sitten edes vihjaa niistä omassa kirjoituksissaan? Kun joku "änkyrä" saa sitten päähän kysellä asioista hieman tarkemmin, eli lähinnä vain sitä, oliko tapauksissa kyse rikosasioista vai hallintolainkäyttöasioista, blogisti sulkeutuu kokonaan kuoreensa ja vetoaa vaikka mihin salassapitosäännöksiin.
VastaaPoistaÄlä sitten, hyvä mies, kirjoita tuollaisista "salaisista" tapauksista yhtään mitään1 Eikö se oli ratkaisu ongelmaan? Sitä paitsi olet usein sanonut, että et ota kantaa yksittäisiin oikeusjuttuihin muutenkaan. Kuitenkin joissakin juutissa on tällaisia mystisiä viittauksia joihinkin "tuijottelu- ja ahdistelujuttuihin." Taitavat olla suureksi osaksi vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta!
Juridiikan sijasta Kemppisen kannattaisi oman uskottavuutensa takia keskittyä lähinnä vain kirjallisuuteen, elokuviin, historiaan ym. kulttuuria käsitteleviin teemoihin..