Appropriability

Nyt on aika pitää tauko. Menen pieneen silmäleikkaukseen tai kahteen. On niitä ollut ennenkin, ei sillä. Mutta nyt on viisasta olla pari viikkoa ilman kirjoittamisen viettiä ja kukaties sen jälkeen pari viikkoa verkosta pois kytkeytyneenä eli ns. lomalla.

Ei siis blogin postauksia.

Jatkan silti vielä tänään eilisestä ajatusrakennelmastaa. Otsikon helppo ja vaivattomasti äännettävä termi tarkoittaa innovaation tekijän toimintaympäristön määräämiä mahdollisuuksia hankkia itselleen hyötyä.

Pia Hurmelinnan teki Lappeenrannassa asiasta väitöskirjan ja artikkeleita.

Termi saattaa olla tuttu liiketaloustieteessä. Siinä on terve ja mielenkiintoinen ydin. Kun elinkeinotoiminnassa saadaan syntymään jotain aikaisemmasta poikkeavaa, on paikallaan miettiä, tarvitaanko tuotteen tai palvelun kehittämisen tueksi toimenpiteitä, esimerkiksi oikeudellisia.

Karkeistettuna: elinkeinonharjoittaja itse miettii, tukeutuako esimerkiksi tekijänoikeuteen, patenttiin tai tavaramerkkiin tai vedotako tarvittaessa liikesalaisuuteen.

Yleinen oppi on se, että kannattaa keskittyä tuotteeseen ja innovaation tuottamaan etumatkaan kilpailijoista. Jos rupeaa puuhaamaan oikeuksien kanssa, siihen se aika kenties meneekin.

Väitetään että Nokiassa oltiin ainakin ennen sitä mieltä, että yhtiön lakimies, joka aiheuttaa oikeudenkäynnin, saa potkut. Näin muka tehtäisiin, vaikka lakimies olisi oikeassakin. ”Toimiala on puhelinten valmistus ja myynti, ei käräjillä juokseminen.”

Näissä asioissa ei ole suuria periaatteita eikä selkeitä sääntöjä. Sellainen ei ole piraattipuolueiden kenties harjoittama tekijänoikeuden ja patenttien vastustaminen. Tekijänoikeus ja patentit ovat hyvin tarpeellisia – eräissä tilanteissa.

Keskustelu kampeaa, kun keskustelijat eivät malta erottaa toisistaan kahta asiaa: alkuperäisen tekijän oikeus ja alkuperäiseltä tekijältä hankittu oikeus.

Erehdys on ymmärrettävä, koska tekijänoikeus rinnastetaan niin usein omistusoikeuteen, joka periaatteessa siirtyy sellaisenaan, ja sen kuuluukin siirtyä. Työnjaon ajatus näyttää olevan suunnilleen sama asia kuin kulttuuri eli siis ihmisryhmien hengissä pysymisen edellytys. Tyypillisesti henkilö, joka on hyvä tekemään kivikirveitä ei ole mahdottoman hyvä napsimaan toisten kalloja puhki kivikirveellä. Tarvitaan työnjakoa eli perusmuodossa vaihtokauppaa: minä hion sinulle kirveitä ja sinä suojelet henkeäni ja tuot joskus mehevän mammutin kinkun.

Ajatus tekijän oikeudesta ei syntynyt kirjapainotaidon myötä 1400-luvulla, vaan massamedian myötä 1800-luvulla. Kirjapainotaito toi kuvaan kirjanpainajille annetut määräaikaiset yksinoikeudet; kirjoittaja oli sivuhenkilö. (”Tekijänpalkkiota” alkoi siunaantua näytelmäkirjailijoille ja useille oopperan säveltäjille 1800-luvun alussa, vaikka mitään lakeja asiasta ei.)

Teokset eivät ole kauppatavaraa, teoskappaleet ovat. Muistattehan määritelmän: teos ilmenee teoskappaleena. Teos on sama, ilmenee se suomen- tai ruotsinkielisenä kirjana eli teoskappaleena.

Käsitteellisesti luullakseni mahdoton muutos tapahtui pitkälle automatisoidun kopioinnin tultua kaiken kansan käyttöön. Tietenkin äänitallenteita tehtiin 1930-luvulla, mutta tuskallisen vaikeasti ja lähinnä radiossa. Tietenkin valokopiointi on periaatteessa sama asia kuin ”reproaminen”, joka oli normaalia kirjapainorutiinia noin 1900 (fototypia, autotypia). Mutta Xerox ja C-kasetti muuttivat maailman.

Philips jätti C-kasetin (Compact Cassette) 1960 kilpailijoiden käyttöön, eli ensin Sonyn kynsiin. Väline oli ilmaislisenssi. Ajatus oli oivallinen – appropriability. Philips laskelmoi saavansa paremman katteen kasettisoittimista, ja oli oikeassa, vaikka Sony ajoi sitten nopeasti ohi Walkmaneilla.

Sekä valokopiointi että kotiäänittäminen järjestettiin sopimuslisensseillä, jotka ovat edelleen voimassa niin että harva edes muistaa kopiokorvauksien ja kasettimaksujen olemassaoloa.

Xerox ja sen myöhemmät kilpailijat ja kasetinvalmistajat olivat luoneet teollisen standardin. Digitaalinen tekniikka johti sitten siihen, että luotettava ja (lähes) täydellinen kopiointi muuttui arkiseksi ja tuli kenen tahansa ulottuville.

Ja tässä kohdin tekijänoikeuslainsäädäntö ja patenttioikeus lakkaavat toimimasta tavoitteiden mukaisesti.

Maailma on väärällään esimerkkejä tilanteita, joissa hyvä tuote kuihtuu ja katoaa nopeasti. Joskus asialla on kilpailija, joskus yleisö lakkaa ostamasta esimerkiksi huopahattuja.

Ei pitäisi puhua musiikin kopioinnista varastamisena. Meneillään näyttää olevan ”työtaistelu”. (Suomessakin on julkaistu oikeudellisia tutkimuksia siitä, onko työlakko laillinen ja sallittava toimenpide…)

Vertaus vihreisiin on hyvä – eikös se kaikki alkanut ns. kansalaistottelemattomuutena, josta myös rangaistiin? Ei ole sattunut silmiin viime ajoilta tietoa, että metsähallitus olisi nostanut syytteitä vahingonteosta, kun mehtäkoneita on estetty ajelemasta puskoissa.