Kurja Karjala

Otsikko viittaa ”Karjalaisten laulun” kiisteltyyn sananmuotoon mutta etenkin tietoihin ja kuviin luovutetun Karjalan nykytilasta.

Kehun edelleen karttasarjaa, jota maanmittauslaitos ei ole osannut myydä. Jopa Akateemisen kirjakaupan vakinaiset myyjät kertovat, etteivät ole kuulleetkaan moisesta.

http://www.maanmittauslaitos.fi/default.asp?id=874

Olen kirjoittanut tästä ennenkin ja kehunut värittäneeni 368 karttalehteä. Alun alkaen idea oli opetella Adobe Photoshopin käyttöä näin. Photoshop on mielestäni epätavallisen vaikea, kai ammattilaisille tarkoitettu ohjelma. Tavallinen digikuvaaja tulee mainiosti toimeen ilmaisohjelmilla, joista IrfanView on edelleen suositeltava.

Fotarissa on mainioita omaisuuksia kartan eli viivapiirroksen käsittelemiseen – ”taikasauvan” ja ”magneettilasson” seurana on nykyisin vallan mainio pikavalintaväline.

On muuten syytä kehaista myös verkkoalbumeja, sellaisia kuin Flickr. Mummun syntymäpäiväkuvat voi joutessaan syöttää verkkoon, josta halukkaat paikalla olleet voivat käydä katsomassa ja kopioimassa niitä. Kuvien liittäminen sähköpostiin on välillä ongelmallista. Esimerkiksi matkapuhelimet eivät yhtään tykkää jpg-liitteistä, ja matkapuhelimen sähköposti puolestaan on mainio keksintö. Olen silloin tällöin osunut avaamaan viestin, jossa samaksi illaksi tai huomiseksi ilmoitettu tilaisuus peruutetaan…

Nyt tämän jutun kuvana on Vuoksenranta eli paikka, johon J. Virolaisen esi-isä hukkasi verkkonsa. Kunta on perustettu 1924 vuoden alusta, joten Sakari Pälsin edellisellä vuosikymmenellä toteama löytö tapahtui silloisessa Antreassa. Nimi johtuu siitä. Kunnan perustamista edelsi pitkäaikainen rettelö. Luin kerran Muolaan historian ja käsitin, että puhe on toisesta, minulle vieraasta maailmasta. Siellä oli hovissa niin ilkeä vouti, ettei hän olisi kelvannut edes portsariksi Lappeenrantaan.

Sakari Pälsi häipyi kohta verkon ja muut kalut löydettyään uskomattomalle tutkimusmatkalleen maailman ääreen. Kirjastoista helposti löytyvä ”Pohjankävijän päiväkirja” on sekä muodon että sisällön puolesta verraton. Tutkimusmatkailija jäi Beringin salmen lähelle nalkkiin, kun Venäjällä alkoi vallankumous, ja rahatkin loppuivat. Hän tienasi laivalipun hinnan ryhtymällä turkisten ostajaksi japanilaisille Kamtsatkalle ja palasi aikanaan laivalla kotiin.

Pälsi tunnettiin nuoruusvuosinani Fallesmannin Arvo –muisteluksistaan, jotka tuntuivat minusta silloin ja edelleen jotenkin ällöttäviltä. Hänen matkakirjansa sitä vastoin ovat huikean tasokkaita, ja myös valokuvaajana hän oli huippuhyvä. Kivikausi-romaani ”Kova mies ja nimetön” on jotenkin puiseva, jos nyt kivikaudesta voi niin sanoa.

Pälsistä ei koskaan tullut täysivaltaista professoria, vaikka hänen tohtorinväitöksensä oli jo merkittävä. En ole varma asiasta, mutta olen käsittänyt asian niin, että hän oli suuresti mieltynyt väkeviin juomiin ja ajoittain myös kevytkenkäiseen seuraan. Näin hänet Otavassa 1960-luvulla ja sain häneltä suullista opastusta eri asioista; silloin hän oli hauska, hyväkuntoinen, vanha mies.

Olisi kovin hyvä, jos nuori polvi ottaisi järjestelmällisesti valokuvatakseen ja videoidakseen koko luovutetun alueen ja mielellään myös Suomen jatkosodassa miehittämään alueen merkittävät ja mainittavat paikat.

Kartoistani olen havainnut, että esimerkiksi Impilahti ja Sortavalan seutu ovat ainutlaatuisen kauniita ja osaksi hyvin säilyneitäkin. Hiljan ilmestynyt ”Kielletyt kartat 3” puolestaan näyttää, että Syvärillä, Äänisellä, Karhumäessä ja Uikujärvellä oli tosi mielenkiintoista maastoa. Kaikkein kummallisin on Kuuttilahti.

Kävin kirjaa läpi isäni kanssa, joka oleskeli pitkään Aunuksessa ja ennen kaikkea lensi seudulla. Tulenjohto- ja valokuvaustehtävien takia epätavallisen kartanlukutaitoiset sotalentäjät taitavat olla jo todella vähissä.

Kävin keskusteluja sotamuistoista vanhojen juristien, muun muassa oikeusneuvos J. Leivosen kanssa, joka jumalisuudestaan huolimatta kertoi silmät säihkyen, miten hyvältä tuntui, sen kaiken jälkeen, johtaa tulta Viipurinlahdella heinäkuussa 1944. Paavo Salervo kertoi haavoittuneensa Lunkulan maihinnousurevohkan yhteydessä 1944. Eero Takala oli yksi Teikarin saaresta haavoittuneena pois päässeistä. Curt Olsson haavoittui pahasti Hangon suunnalla hyökkäysvaiheessa. Viipurilainen Martti Miettinen haavoittui lapsuusvuosiensa maitotalon Leitimon takana Kärstilän rapakivivuorella, mutta ehti parantua vielä Lapin sotaan.

Korkeimmassa oikeudessa oli neljä Sortavalasta kotoisin olevaa jäsentä (Mäkinen, Lampi, Saarni-Rytkölä ja Leivonen) ja kolme viipurilaista (Salervo, Miettinen ja Jalanko).

Monien lähteiden mainitseman työmarkkinajohtaja Päiviö Hetemäen lisäksi bolshevikkien kassa läheisessä kanssakäymisessä olleita menneisyyden tuomareita ja juristeja on paljon. Muista tunnetuista henkilöistä epädiplomaattista toimintaa harjoitti ainakin Max Jacobsson, joka oli vuonna 44 Ihantalassa tulenjohtajana, samassa korsussa kuin Jaakko Pöyry.

Urho Kekkosen virallinen vastaväittäjä, Tapio Tarjanne, oikeustieteen tohtori ja maineikas tutkija, lensi ilmaan Kuukaupin sillan mukana 1941 Antreassa. Loput miinat purki sillalta myöhempi kenraali Lauri Sutela.

Päädyin kartoista näihin sotatietoihin, koska muuan nuori henkilö ilmoitti miettineensä korkeiden tuomareiden sielunelämää. Nykyiset ovat kaiketi paljossa kaltaisiamme, mutta minuun tekivät vaikutuksen kiltit miehet, 1917-1925 syntyneet, joista siis eräät olivat joutuneet repimään bolsevikkeja kappaleiksi paljain käsin. Professori Ylöstalo sai Kiestingissä pioneeriluutnanttina rautaristin. Professori Kaarle Makkonen haavoittui vänrikkinä Kempin prikaatissa Viipurissa, joka menetettiin…

Kyllä sen vaistosi. Se oli sitä maailmaa. Jotkut samat tiet kulkeneista yöpyivät pääpostin roskalaatikoissa ja heitä nimitettiin rappioalkoholisteiksi.