Taivaassa tyhjää

Kirjoitin tähän blogiin 7.11.2006 tekstin, jonka otsikko oli ”Mikael Lilius ei pääse taivaaseen”. En iljennyt kirjoittaa sitä juttuun, mutta voi olla, että korvissani soi Eppujen ”Taivaassa perseet tervataan”.

Samainen Lilius lähtee uutisen mukaan eläkkeelle, ja menee ovesta saranapuolelta.

Näytös on mielenkiintoinen, kun se sattuu tällaiseen aikaan. Jopa amerikkalaiset ovat johtajien kurkussa palkka-asioiden vuoksi.

Muutos on merkittävä. Perinteisesti Yhdysvalloissa osakeyhtiön johto on käsitetty osakkeenomistajien luottamushenkilöiksi, joten tavallaan on luonnollista, että he ovat myös näiden liikekumppaneita. Voitto tasataan.

Vaivihkaa yleistyivät palkkajärjestelyt, jossa johtaja sai palkanlisää ilman riskiä – toisin kuin omistajat. Jos yritys ei ansaitse, omistaja ei saa rahaa, mutta johtaja saa.

Euroopassa osakeyhtiön johto toimi kauan luottamushenkilöinä, eräänlaisina virkailijoina. Ajatus voitto-osuudesta ei ollut täälläkään tuntematon. Ennen sotia sellaiset henkilöt kuin esimerkiksi pankinjohtaja J.K. Paasikivi saivat järkyttävän suuria tantiemeja eli osuuksia yhtiön vahvistetun tilinpäätöksen osoittamasta ylijäämästä. Kun rahaa oli, tantiemi otettiin usein yhtiön osakkeina tai rahoilla ostettiin osakkeita tai suorastaan järjestettiin osakeanti. Ja johtajista tuli vähä vähältä jopa pankkien suurimpia henkilöosakkaita.

Suomalaisessa julkisuudessa nämä systeemit sekoitetaan joskus harvoihin jäljellä oleviin perheyrityksiin. Sellaiset firmat kuin Erkkojen Sanoma ja Reenpäiden Otava ovat aidosti suppean henkilöjoukon yrityksiä. Otava ei ole edes pörssissä. Koneella on astumassa remmiin viides suoraan aleneva sukupolvi.

En ole täysin tietämätön syksyllä ilmestyvästä Pekka Herlinin elämäkertateoksesta enkä siitä, että luvassa on mielenkiintoista tietoa.

En voi tietää asiaa, mutta mielessä on käväissyt, että nämä oikeat kapitalistit, jotka ovat sukupolvesta toiseen vetäneet firmojaan talouden ja politiikan ja maailmansotien läpi, olisivat saattaneet vetää Liliuksen kaltaiset henkilöt kölin ali.

Yksikin mekastaja, joka haukkuu lähtiessään omistajat, kuten Lilius eilen, vahingoittaa lukuisia muita isäntärenkejä eli ammattijohtajia. Liike-elämässä maksetaan tuntuvia ja ajoittain ylettömiä palkkoja nimenomaan siitä, että saaja on lojaali silloinkin kun tulee korville, aiheesta tai aiheetta.

Olen totta puhuen ollut joskus erottamassa toimitusjohtajia. Se tapahtuu avaimet käteen –periaatteella, eli johtajalle sanotaan, ettei tässä ole mitään kiirettä, viiden minuutin kuluttua kirjoituspöydän ja auton avaimet tähän käteen, eikä sitten muuta kuin hymyillään, jos sattuisi käymään niin, että tavataan.

Mikael Lilius ja hänen hengenheimolaisensa eivät tiedä, että mellakoissa ja kansannousuissa raivo kohdistuu ensin voutiluokkaan, ei herroihin. Kuningas on hyvä mutta hänen voutinsa ja sheriffinsä roistoja.

Nyt saadaan olla kieli keskellä suuta. Poliitikot puhuvat jo avoimesti kriisin syvyydestä ja vakavuudesta, vaikka ei siitä ole kuin muutama kuukausi, kun he toppuuttelivat toisia ja jupisivat jotain tilapäisestä häiriöstä.

Nyt uhkakuva on ”social unrest” eli yhteiskunnalliset levottomuudet. Obama tuntuu ymmärtävän tämän täysin ja yllättävää kyllä Sarkozy samoin. Niinistö puhuu kuin presidentti eli ikävästi ja suoraan, kun taas presidentti Halonen tuntuu irtautuneen turvallisesti todellisuudesta.

Suomalaiset ovat hitaita perustamaan punakaarteja, mutta liika on aina liikaa.

A propos – Timosen Pekka esittää julkisuudessa asian taiten. Minä katsoisin asiakseni väittää hiukan vastaan. Ei laillisesti sovittujen optioiden tai bonusten periminen tuomioistuimessa takaisin ole niin mahdoton asia kuin väitetään. ”Edellytysoppi” kuuluu siviilioikeuden suppeaankin oppimäärään. Jos ne olosuhteet, joiden vallitessa oikeustoimi on tehty, muuttuvat osapuolista riippumattomista syistä dramaattisesti, seurauksena voi olla sopimusjärjestelyn raukeaminen. Katso Juhlajulkaisu Matti Ylöstalo 1987, Jan Hellner, Förutsättningsläran rediviva s. 133-155 ss.