Sen vuoksi ja kun

Paljastan miksi lakikieli ja tuomioistuinkieli on niin huonoa.

Perussyy on huono lukeneisuus.

Suomessa suoriutui mainiosti ylioppilaaksi oppimatta kunnolla lauseoppia. Kielioppi, se Setälän, oli hallittava, koska se oli pettämätön puoliherran merkki.

Viranomaistoiminnassa käytettiin pyöreitä ja kolmikulmaisia viiloja pilkkujen viimeistelemiseen, mutta pisteitä pelättiin.

Hyvän ja täsmällisen tekstin kirjoittamista ei opetettu missään. Sitä vastoin kirjoituskaavoja käytettiin ahkerasti ainakin 500 vuotta. Kokoelmia julkaistiin, ja niitä saattoi täydentää muilla viranomaistekstillä. Helsingin yliopiston kirjaston – joka kuuluu muuttaneen nimeään – kortistosalin lehterin toisessa kerroksessa on parisataa osaa käsittävä saksalainen oikeustapauskokoelma, jonka kieli ja tyyli on itkettävän tuttua.

Roomalaiset juristit olivat kirjoittaneet kohdin aikansa parasta kieltä. Mutta niinpä moni muukin kuin Cicero toimi firaabelihommana asianajajana tai jopa konsulina.

Ciceron ”kirjelmät” eli oikeudenkäyntipuheet ovat tavoittamaton esikuva. Niistä saa hyvän käsityksen selailemalla esimerkiksi Penguinin nidettä ”Murder Trials”.

Ongelman nimi on vernakulaari. Tuo outo sana tarkoittaa kansankieltä. Korkeat virkamiehet ja kirjurit kävivät koulunsa ja lukivat kielioppinsa latinaksi pitkälle 1800-luvulle. Siksi latinan lauseoppi siirtyi kansankieliin, joihin se ei yhtään sovi.

Latinan näppärät lauseenlyhennykset, kuten ablativus absolutus, johtivat kauheisiin kiertoilmauksiin. Cicerone vivo – ”kun Cicero eli”.

Käytännölliset erikoisverbit (deponentti jne.) johtavat epäkäytännöllisiin hirmuisuuksiin. ”Constat” – ”on katsottava että…”, ”patet” – ”on todettava ilmeiseksi”.

Latinaa pystyy ymmärtämään käsittämällä sijamuodot ja jäsentämällä virke mielessään. Suomi on sallivampi, koska kielemme rakenne on niin toinen. Silti tuomareilla oli ylivoimainen kiusaus kirjoittaa ensin sivukaupalla kuvausta tapahtumista, tökätä siten tekstiin ”sen vuoksi ja kun”, jota kukaties seurasi viittaus lakiin, ja sitten ”minkä takia” osoitti tuomiolauselman alkua.

Naurettavin on edelleen käytössä oleva patenttivaatimus, jonka kielellinen muoto on ”renkaan muotoinen esine, tunnettu siitä että sitä pidetään sormessa”.

Kirjoittajat eivät usko determinatiiveihin eivätkä asiayhteyteen. Jos joku on ajanut autolla metsään, entisajan tuomari jankutti ”sanottu auto”, ”mainittu auto”, ”jomainittu auto”, ”vielämainittu auto” – ikään kuin siihen juttuun uhkaisi tulla lisää autoja.

Tautologian pelko on tyhmyyden alku.

Turun hovioikeus taivutti vielä sotien jälkeen sitkeästi ”auto - audon” (vrt. tauti – taudin).

Ratkaisu aloitettiin sanalla ”sittenkuin”. Sittenkuin virallinen syyttäjä oli vaatinut…”

Tämä perinne elää Englannissa ja Amerikassa (whereas) ja EY:n direktiiveissä (preambula - whereas). Käsitykseni mukaan tuo sana ei tarkoita varsinaisesti mitään, paitsi ehkä ”ottaen huomioon”.

Ranskassa hovioikeus aloittaa jokaisen kappaleen sanoilla ”attendu que” (ottaen huomioon että), mutta vain korkeimmalla oikeudella on lupa käyttää samaa merkitseviä sanoja ”considerant que”.

Ennen latinan ja kirjureiden valtakautta laki ja uskonnollinen teksti kirjoitettiin komeasti.

Suosikkini on Upplannin lain lausuma kuninkaan murhasta: …”se on tihutyö, jonka tekijä on murtanut jumalten lukot”, (brutit guda lås). Tai jopa 1743 lain rikoskaari (pahanteon kaari):”Joka varastaa neljännen kerran, hirtettäköön.”