Stieg Larsson

Yritän ymmärtää, miksi Larsson-vainajan Millennium-sarjan kolmea dekkaria on myyty Ruotsissa 3 miljoonaa ja maailmalla yhteensä 10 miljoonaa nidettä.

Luin kaksi ja nyt kolmatta, ”Miehet jotka vihasivat naisia” ja ”Tyttö joka leikki tulella”. Kolmas on ”Pilvilinna joka romahti”. Se tuntuu parhaalta.

Olen odotellut vuosikausia, pääseekö joku suomalainen läpi samalla tavalla kuin ruotsalaiset Mankell, Guillou ja nyt Larsson. Brittilähteiden mukaan Sjöwall & Wahlöö oli tunnustettu ja myyty pari jo 70-luvulla. Brittiarvostelujen mukaan skandinaavisista jännäreistä – menestyjiä on jo monta muutakin – on vakiintunut jo ennakkoluulotkin. Jättiläismäisiä laiskiaisia, jotka roikkuvat pää alaspäin oksasta ja saattavat välillä räpäyttää jompaakumpaa silmäänsä, kun silmä kostuu itsesäälistä.

Larsson – ei mitään vaikeuksia lukea, eli tarina vetää. Tekstin kirjallinen taso – tukevasti keskinkertainen. Kokonaisvaikutelma – keskeneräinen. En ihmettele, että kirjat ovat kirjoittajan kuoleman jälkeen julkaistuja.
Paras puoli – tottuneen journalistin taito kuljettaa keskenään kilpailevia juonikuvioita. Hyvä ”skarvaus” eli siirtymä kohtauksesta toiseen. Heikkoa – sekä henkilöt että tapahtumat ovat liian outoja, kun lajityyppi on kuitenkin realismi. En pannut merkille henkilögalleriassa yhtään tavallista ihmistä.

Kaikki kolme päähenkilöä, merkillinen Lisbet Salander, tavallinen ja silti fiksu Mikael Blomqvist ja yläluokkainen mutta yllättäen fiksu Erika Berger ovat syvästi epäuskottavia. Kakkoskirjan kaksi asianajajaa – epäuskottavia. Pahikset – mahdottomuuteen asti epäuskottavia.

Kirjoitan tämän tietäen, ettei kukaan järkevä kustantaja olisi kallistanut korvaansa Ian Flemingille ja että James Bondin hahmo oli kaikkien asioita vähänkin tunteneiden silmissä täysin naurettava. Luulen että Flemingin oma arvio oli sama; hän kuoli ennen kuin menestyksen rannattomuus kävi ilmi.

Mutta eipä Aku Ankkakaan ole erikoisen uskottava tyyppi – eikä scifin hulluuden rajoilta (Gibson) lähtöisin oleva Terminator.

Ehkä suomalaisten dekkarin kirjoittajien puute on poliittinen. Guillou, Mankell ja Larsson ovat kaikki olleet ja Larsson taisi vielä kuollessaan olla hyvin vasemmistolainen. Sitä perua heille on yhteistä epäluulo, ajoittain vihamielisyys, esivaltaa ja auktoriteetteja kohtaan. Siksi he kuvaavat usein huonoja poliiseja, huonoja tuomareita, vastuutonta mediaa, rikollisia rikkaita.

Jännärin pysyvä ongelma on uskottava paha vihollinen. Korkeajännityssarja tuli toimeen natseilla vuosikymmeniä. Bond siirtyi taistelemaan Neuvostoliiton sijasta omituista rikollisjärjestöä vastaan. Suomessa on tehty uskottavia (Rönkä) ja kohdin vähemmän uskottavia (Reijo Mäki) yrityksiä löytää paha Viron tai Venäjän järjestyneestä rikollisuudesta.

Viimeistään tässä kohdin nousee mieleen populismi.

Vanha työväenliike menestyi vastustamalla ”herroja”, ketä he sitten olivatkaan. Vennamo sanoi, että kyllä kansa tietää, mutta ei selittänyt, mitä kansa tietää. Luen Soinin perussuomalaiset populisteiksi.

Vakava kysymys: entä jos Ruotsin kaltainen yhteiskuntamalli todella on vaikenemisen salaliitto, joka piilottaa kauheuksia? Entä jos rasistit, fasistit ja rodunpuhdistajat nykivät edelleen naruista?

Olen alkanut epäillä, että dekkari on tavalla tai toisella satuun ja myyttiin verrattava kanava esittää asioita, jotka ovat totta, vaikka eivät pidä paikkaansa.

Onko menestyvä dekkarin kirjoittaja piiloanarkisti?

Larsson, Mankell ja Guillou ovat avoimesti ”anarkisteja”. Analyysi on vaikea. Helpoin selitys heidän edustamaansa kirjallisuuteen on raha ja kuuluisuus. Kun niitä on, mallaa olla toisinajattelijakin.

Toisaalta ”populisti” viehättää. Ehkä termi on saamassa vanhaa merkitystään – taistelua ”tavallisen ihmisen” puolesta hallitsevaa eliittiä vastaan.

Ehkä meidän on Suomessa vaikea käsittää tätä, koska meillä valtaeliitti on ollut perinteisesti vieraassa maassa, Suuressa itäisessä vaalipiirissä.

Ehkä olisi tanssittava tähtien kanssa. Itse jään epäluuloisena seuraamaan tilannetta.

Muuten – Larssonin Lisbet Salander on Modesty Blaisen kääntöpuoli, luonnonnero, jolla on suunnaton selviytymisen tahto ja taito.