Muisto

Ranskalaisen elokuvan uusi aalto (Truffaut, ”400 kepposta”) täyttää 50 vuotta. Sarjakuva Asterix täyttää 50 vuotta.

Heikki Kaukoranta kävi ehdottamassa Asterixin julkaisemista WSOY:lle 60-luvulla. Häntä kehotettiin poistumaan kiinteistöstä, mielellään vähin äänin, ja viemään mokoma myyntikelvoton roska mennessään.

WSOY oli julkaissut neljä Tintti-albumia, jotka filologi Aimo Sakari oli suomentanut kohdittain omituisesti.

Sanoma Oy aloitti Asterixin 1969, eikä menestyksellä ole ollut loppua. Kukaan ei muista kunnolla, että Outi Valli sekä suomensi että toimitti Asterixeja, ja tekstaamisen suoritti R. Aaltonen. Sarjakuvan tekstaaminen on yllättävän vaikeaa. Aaltonen oli paras.

Tintti (Seikkailu Punaisella merellä) alkoi 1970. Asiaan vaikutti vahvasti ekonomi Jorma Opas, joka loi suhteita erilaisiin lehden- ja kirjankustantajiin. Ratkaisevan sanan sanoi kirjallinen johtaja P. Haavikko.

Kustantajilla oli ongelmana jakelu. ”Lehtikoodilla” julkaisut menivät myös kioskeihin, ”kirjakoodilla” vain kirjakauppoihin. Nyt kustantajat ja sitten asiakkaat pakottivat avartamaan jakelukanavia.

Kyllä, tapasin ohimennen René Goscinnyn, joka kuoli hiukan yli 50-vuotiaana sydänkohtaukseen, kuntopyörää polkiessaan. Kyllä, olen ollut Gaston Dargaud’n tarjoamilla päivällisillä.

Kävin Dupuis’llä ja Castermanilla, joka on Tintin kustantaja Charleroin kaupungissa. Ja oli vielä Lombard, Brysselissä. Kaikki mainitut, Castermania lukuun ottamatta, ovat nyt samaa monikansallista yritystä Média-Participations. Yrityksellä näyttää olevan kadehdittava kyky karkottaa parhaat tekijät. Enki Bilal seikkailee muualla. Italialainen Milo Manara (kuva) julkaisee milloin missäkin ja milloin mitäkin.

Tintti on erikoistapaus – katolisen nuorisojärjestön ja partiopoikien juttu, joka yllättäen osoittautui aivan liian hyvin tehdyksi. Hergé piti selvästi alun perin Neuvosto-Venäjää, Afrikkaa ja Amerikkaa kaikki yhtä kavahdettavina paikkoina. Muutoin ratkaisevat virikkeet tulevat nimenomaan Yhdysvalloista, jossa Goscinny ja Lucky-Luken piirtäjä Morris (M. de Bèvére) oleskelivat pikapuoliin aloitetun Mad-lehden luojien porukoissa.

Nyky-Euroopassa on syytä tähdentää, että ranskalainen itseriittoisuus ei ole muuttumaton ilmiö. Uuden aallon elokuva ja uuden aallon sarjakuva perustuvat lahjakkaaseen ranskalaisten ihailuun amerikkalaisuutta kohtaan ja ylitti ajoittain sen, minkä amerikkalaiset itse saattoivat käsittää. Sekä elokuvassa että sarjakuvassa ranskalaiset juoksivat jenkeissä ja saattoivat sekä kunnon karvarintaiset elokuvaohjaajat että sarjakuvan piirtäjät (Taika-Jimin, Mustanaamion jne.) hämmennyksen valtaan kohtelemalla heitä taiteilijoina.

Vain Hitchcock tuntuu olleen avoimesti ironinen nuorelle Truffautille, joka haastatteli häntä kirjaansa varten. Mutta Hitchcock oli britti ja kukaties saksalaiset olivat lisäksi kertoneet hänelle ranskalaisista yhtä ja toista, kun hän asusti siellä nuorena miehenä oppia saamassa.

Tietty yleissivistyksen ulkopuolelle jäävä kantaisä oli näiltä ranskalais-belgialaisilta piirtäjältä omin korvin kuulemani mukaan Tex Avery, Warner Brosin piirrettyjen tekijä (Droopy eli Lurppa ja paljon muuta).

Tuon yhteyden muistona Pariisissa suurimmassa sarjakuvakaupassa, joka on latinalaiskorttelissa Rue St. Jacquen ja Bd Ste-Germaine-dès Près’n kulmassa, myydään edelleen ylihinnoitellun Tintti-krääsän ohella ylihinnoiteltua Tex Avery-krääsää. – Amerikkalaiset itse eivät ole Averystä kuulleetkaan.

Ranskalaisilla oli tämä hyvä ja kiltti sarjakuva, jonka suurin nimi oli Goscinny ja keskeinen kaupallistaja Pilote-lehti. Heillä oli paha sarjakuva, joka oli poliittisesti, siveellisesti ja muutenkin joka suhteessa vähintään arveluttava.

Mielenkiintoista, että kun sarjakuva on ranskalais-belgialaisessa muodossaan levinnyt Eurooppaan ja elokuva on korkea taide, musiikki ei soi.

Joku osannee luetella maan mainioita rock ja pop-yhtyeitä. Minä en ole niistä selvillä. Mutta sekä iskelmä että laulelma (chanson) ovat niin kielessä kiinni, että ne eivät kiinnosta naapureita.

Olisiko Piaf ainoa poikkeus? ”Kuolleet lehdet” suomalaisessa muodossaan voisi olla peräisin mistä maasta tahansa. Kosman – Prèvertin alkuperäinen Yves Montandin esittämänä tai Juliette Grecon laulama Queneau – taitavat olla herrojen herkkua.

Monsieur Dargaud toimitti Fouquet’lla suurieleisesti pöytäämme jotain ”mitä ette ole ennen nähneet”. – Metsämansikoita. Kiittelimme kohteliaasti.