21. tammikuuta 2009

Russofobia



Joku kommentoija vihjailee jatkuvasti russofobiasta. Luulen että hän tarkoittaa tuolla harvoin käytetyllä sanalla minua ja siis venäläisvihaa.

En tiedä, mihin ajatus perustuu. Ei kuitenkaan asiantuntemukseen.

Kuvassa tyypillinen venäläinen.

Isänisäni oli Venäjän kansalainen ja kävi koulua Pietarissa. Venäjän kieltä hän osasi yhtä hyvin kuin suomea.

Tämänkin takia opin jo alle kouluikäisenä, että venäläisiä on samalla tavalla kuin suomalaisiakin ilkeitä ja ihan mukavia. Siksi Pohjalainen ryssäviha ei mahtunut oikein ymmärrykseeni – siis että muka kaikki venäläinen olisi venäläisyyttään huonompaa.

Jussi Kemppinen vihasi kovasti bolshevikkeja. Se saattoi johtua siitä, että nämä tappoivat hänen isänsä ja äitinsä, melkein kaikki sisarukset ja serkut. Syy oli ”suomalaisuus”. Kotipaikka oli Pargala, johon tämä sukuhaara oli vaeltanut 1800-luvun alussa Rautjäreltä.

Haapakankaan Kemppisten sanominen kulakeiksi edellyttää jo mielikuvitusta. He olivat tavallisia maalaisia ja harjoittivat tavallisia maalaisaskareita.

Katri-täti pääsi Hrustshevin suojasään aikana käymään Suomessa. Hän ja Hilda olivat selvinneet jollain ilmeellä Kolymasta hengissä, Hilda kaksi kertaa.

Kuulin sitten yhteenvedot kokemuksista.

Olen itse sitä mieltä, että Lenin ja Stalin olivat suuria murhamiehiä ja etenkin Lenin tyhmänsitkeille ihmisille tyypillisesti vainoharhainen. En pidä Putinista, kuten en yleensäkään preussilaisista tyypeistä. En muuten pidä liioin Bushista, Sarkozystä enkä Berlusconista. Isoista poliitikoista arvostan Gordon Brownia. B. Jeltsin oli mieleiseni mies, kunnes sortui venäläis-suomalaiseen kansantautiin eli määrättömään ryyppäämiseen.

Putin on henkilö, jollaisista Dostojevski ja Tshehov kirjoittivat paljon (esim. ”Kaksintaisteluj”).

Jos itse joutuisin valitsemaan naapurikansoista, venäläinen maanis-depressiivisyys on monin verroin mieluisampaa kuin ruotsalainen teeskentely.

Ajattelun tasolla on mielestäni perusteltuja pitää yllä hyviä välejä kaikkien naapureiden kanssa ja varoa pahoittamasta heidän mieltään. Tämä koskee sekä naapureita täällä Kirkkonummella että kansallisia naapureita.

Kommentoijalle haluaisin ilmiantaa russofobin, joka jatkuvasti yllyttää etnistä ryhmää eli venäläisiä, etenkin pietarilaisia vastaan – F. Dostojevski.

Myös A. Tshehovilla on koko joukko kielteisiä mielipiteitä venäläisistä.

Ylen Teemalla alkoi hiuksia nostattavan hyvä Svetozarovin ”Rikos ja rangaistus”. Siinä on taas tämä tuttu rytmiin liittyvä ilmiö – se on enemmän hermoston myötäinen kuin amerikkalaiset televisioelokuvat. Sen kerronta liikkuu syvyyssuunnassa.

Mitä sitten lopuksi vielä kerran russofobiaan tulee, mainittujen kirjailijoiden lisäksi tunnen oman ääneni tai tunnen itseni resonoiva Shostakovitshin musiikissa, jonka lähellekään kukaan toinen 1900-luvun säveltäjä ei pääse.

Sitä hiukan harmittelen, että kielen taitoni on niin alkeellinen. Perustelen asiaa sillä, että Hannu Mäkelä ja Martti Anhava opiskelivat juuri siihen aikaan (1970-luvulla) Otavassa kieltä menestyksellisesti. Pidin soveliaana keskittyä romaanisiin ja klassisiin kieliin.

Muuten, myykää joku minulle paras tietämäni kirja – minulla ei sitä ole. Tshehov, Sahalin.

42 kommenttia:

  1. Mikä ihmeen venäläinen maanis-depressiivisyys tai ruotsalainen teeskentely - kas kun ei suomalainen dementia.

    VastaaPoista
  2. ELMO KAILA: RYSSANVIHASSA

    Mitenkahan taman asian erittely menisi?

    Russofobian (1) kuvittelisin tarkoittavan venalaiskammoa tai venalaispelkoa. Psykoligian alalta loytyy lisaa juttua fobioista. Olen mielestani kokenut tata 'sovietinpelkona' 1940-1970 luvut, kun tunnepohjalta olin sita mielta, etta on vain ajan kysymys kun 'sovietti' tulee ja panee tilit selvaksi. Aito, aika hirvea pelko! Can you imagine? Ei Jukka K. tunnu tata tautia karsivan--ainakaan nykyaan.

    Toinen aarilaita olisi tama ryssanviha (2) noin Elmo Kailan tai 1920-1930 luvun tyyliin. Tama on 'silmillemenoa'.

    Dislike of Russians (3): tama ilmaus kohdistuu henkiloon ja tallaisia mieltymyksiahan meilla on. Saa kai olla, mutta onko pakko huutaa ulos joka kulmassa.

    Antirussian (4): Tama voisi menna imperialismin ja suurvaltapolitiikan puolelle, jonka Jukka K. jo tunnustikin.

    Venalaismyonteisyys (5): Kansanedustaja J. Laakso tuolta Tampereelta kavisi esimerkista.

    Rakkaus maahan ja kansaan (6):
    Ei esimerkikia just tahan hataan!

    VastaaPoista
  3. Kansallisia etuja ajetaan kaikella tavalla. Viedäänköhän tsuhnaa nyt tukka putkella.

    Asensipa putken mihin tahansa, sitä valvottaisiin "turvallisuussyin", se nähtäisiin Venäjän ulokkeena ja "turvasaarekkeet" turhan monikäyttöisinä.

    Jospa putki pantaisiin keskelle ja vartiointi järjestettäisiin rantavaltioiden yhteisin voimin. Se voitaisiin panna jopa ehdoksi sijoitukselle.

    Lähimmän rantavaltion poliisi/asevoimien tulisi voida auttaa turvauhkassa vartiointifirmaa.

    Putkihan veisi keskiosat itänaapurin valvontaan ja haltuun.

    VastaaPoista
  4. JK:
    "Ajattelun tasolla on mielestäni perusteltuja pitää yllä hyviä välejä kaikkien naapureiden kanssa ja varoa pahoittamasta heidän mieltään."
    entä tekojen tasolla? Tietääkö oikea händy, mitä vasen tekee?
    Tätä juuri on yritetty vihjata, ettei ruokittaisi (taas nettiaikana) päinvastaiseen systemaattisesti pyrkiviä ääriaineksia.
    hyvä, että tuli puheeksi.

    "Tämä koskee sekä naapureita täällä Kirkkonummella että kansallisia naapureita."
    Ei tääkään edellinen tietysti pahaa tee,
    Mutta vähä jälkimmäisen kanssa tekemistä, henkilökohtaista hurskautta.

    VastaaPoista
  5. Eikö tuo russofobia pikemminkin kuulu jotenkin opittuun/opetettuun pelkoon tai kauhuun venäläisistä ja vasta sen kautta sitten muuttuu tietyissä tilanteissa muuttuu silmittömäksi ryssävihaksi. Ehken sen takia enimmäkseen että jää väittelyssä heikomman astian osaan.

    Ylpeänä voin sanoa, että elämää seuranneena huomiotani on kiinnittänyt seikka joka hämmästyttää hywin runsaasti. On outoa, että aika usein ne miehenpuolet jotka esiintyvät "miehekkäinä miesten miehinä" ja jotka pitävät "akkoja" heikompina astioina, useimmin ovat sitten juuri tässä ryssä-asiassa ensimmäisenä ivaamassa/haukkumassa ryssiä (kai fobiansa varjossa).
    Kyllähän se niin on, että raavas mies ei pelkää mitään.

    Kummallista kyllä, jos nyt kysyttäisiin listaa tuntemistani naaraista, en siihen listaan osaisi yhtäkään ryssänpelkoista ilman kunnollista mietintää lisätä. Tai liittää.

    Samansuuntaistahan on susipelko, joillakin löyhäpäillä se on vallitseva tola kaikkialla, vaikkei susista olisi ollut minkäänlaista havaintoa 50 vesikesään. Siitä vaan jaksetaan vatvoa päivästä ja vuodesta toiseen. Tilanteen muuttumatta miksikään. Erästä korppia lainaten: "Ei milloinkaan!"

    Winha perä saattaa olla siinä että kaikki em. fobia riippuu asianomaisen humeettiveen laadusta, pikemminkin kuin varsinaisista substansseista.

    Procul harum.

    VastaaPoista
  6. Mikä tekee Tsehovin Sahalinin sinulle parhaaksi kirjaksi. Liittyykö russofobiaan?

    VastaaPoista
  7. Hieman kärjistäen, russofobia heijastaa suomalaisuuden paradigmaa: jollakin -millä tahansa- perusteella "enemmistöön" luokitellut muodostavat pelkällä olemassaolollaan uhan "vähemmistöön" kuuluville.

    Toisenlaista ajattelua kuulimme eilen Obamalta: elämässä on kysymys ihmisarvosta, Se on yksilön inhimillistä arvokkuutta, jotakin joka kuuluu jokaiselle, säädystä tai asemasta riippumatta.

    Siis pitää puhua toivosta, ja paremmasta tulevaisuudesta sekä yksilön oikeuksista vaikuttaa omiin valintoihinsa. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

    VastaaPoista
  8. Sahalin on minunkin lempikirjojani.

    Arvelin että minulla olisi niitä kaksi kappaletta, mutta toinen onkin mökillä, saaressa Hauholla.

    Kirjastahan on tehty pokkariversio, joka löytynee hyvin varustetuista kirjakaupoista.

    VastaaPoista
  9. Suomalaiset demonisoivat venäläiset ja glorifioivat ruotsalaiset. Se kertoo enemmän suomalaisista itsestään kuin venäläisistä ja ruotsalaisista.

    VastaaPoista
  10. Olemme sitä mistä puhumme. Esim.
    suomalaisten puolueiden "kotiryssistä" voitiin keskustella, mutta samojen puolueiden "kotihurreista" ei voi keskustella. Ei vaikka kummatkin on olemassa, mutta toisia "ei ole."

    VastaaPoista
  11. "Jos itse joutuisin valitsemaan naapurikansoista, venäläinen maanis-depressiivisyys on monin verroin mieluisampaa kuin ruotsalainen teeskentely."

    Tää on kyllä jo raakaa yleistämistä.

    VastaaPoista
  12. Venäjän takana on vielä russompi tai rujompi todellisuus; maat ilman Kristinuskoa (tai mitään pyhää).
    http://www.informationr.net/

    Tämä on esimerkiksi suomessa (Åbo Akademi, Tampere x 2 sekä Oulun kanssa yhteistyössä ja miten luinkin, en tajunnut oliko se British Library sen takana vai ei). Tässä on siis suuri systeemiteoreettinen osaaminen taustalla ja osaavat myös uusinta näkökulmaa eli kriittisen realismin syviä kuvakulmia. Sitä kun voi käyttää omien arvonnostojen hyödyksi yhtä paljon kun yhteisten.
    Näin tiede ja tieto on aina kaksipiippuista sillä se, joka omistaa tiedon on aina toisen yläpuolella ja pystyy manipuloimaan (esim. vääntämällä nimet niin lähelle arvovaltaa, että sekoittuu ja siksi tiedonkulkukin sekoittuu).
    Minä mietin lähinnä sitä, miksi tässä on käytetty ilmaisblogia jos on BL taustalla? Ja miksi Flickor, eiku Flickr on niin esillä heti ensimmäisellä sivulla. Etteikö olisi tulevaisuuden kartoteekki toisenlaiseen toimintaan missä kuvilla on suurempi merkitys. Täytyy muistaa, että vain täällä Pohjolassa meillä on Naisilla niin suuri merkitys; suurin osa maailmaa ns. myy naisensa eli hyödyntää, panettaa, panettelee ja kaupittelee sitä mitä nainen/lapsi edustaa: orjaa miehelle ellei kasvatus ole päässyt riittävän hyvin hoitumaan.
    Tälläkin hetkellä (jos tämä on bluffia eikä sitä mitä voisi kuvitella) nämä toimenpiteet mitä hoidetaan Malaysian ja Suomen välillä voivat siis olla hyviä ja voivat olla pahoja mikäli Suomi myy sellaisia prosesseja tietotekniikkaan mistä ei pitäisi.
    Ja jos siellä on Lund tai Göteborg taustalla heidän olisi myös oltava tarkkoja miten asiat käytetään samalla lailla kuten lääkärienkään ei pidä päästää markkinoille tuotteita, joiden negatiivinen vaikutus on aivan liian suuri. Tai ainakin valvoa miten hoituu. Nyt on informaatio vuorossa ja kaikkien maiden informaatiotulvaa voi siis hyödyntää sääntämällä mitkä tiedot ovat missäkin ja milloinkin. Näin on jollain aina ETULYÖNTIASEMA vaikka me saataisiin kuinka paljon rahaa siitä väsäämisestä mitä tulee kotiinpäin kun myy.

    Mutta siksi myynti yksin globaalitaloudessa ei saisi nyt päästää vapaaksi vaikka toimintaa pitää kyetä jatkamaan yli maitten.
    On nimittäin niin, että pitkässä juoksussa epäeettinen kasvaa koska naisia on enemmän kuin miehiä ja miehet myyvät arvoa: mitä he sitten pitkässä juoksussa myyvätkään? Kun ruoka on säännöstelty ja ohjattu, kun media on harvojen omistuksessa kuten energiakin...mitä sitten enää ns. tehokkaasti (Keynesiläisittäin ajateltuna) enää oikeasti myydään ellei toisemme.

    Tästä olisin aikoinaan puhunut Eva Biaudetille; ei paljon painanut teksti. Hän tosin sai huomiota ja niin joku politikko nosti eteenpäin. Näin on mennyt mitä ikinä olen yrittänyt: pian sinut prof. Kemppinen nostetaan jonnekin koska sinäkin opit minusta. Minä en itse vaan tunnu kelpaavan koska minä poltan mekanismia löytämällä niin paljon. Mutta - pääasia on silti pääasia: ettei päästetä idioottimaisia lakeja tai prosesseja edes syntymään.

    Kiitos. Lue tarkkaan.

    VastaaPoista
  13. Sahalinistä . . .

    Soutajat alkavat heti sadatella. Kun kuulee heidän (soutajien) mojovat manauksensa saattaa luulla, ettei ainoastaan ajomiehelläni, hevosilla ja heillä itsellään vaan myös vedellä, lossilla ja airoillakin on äiti, jota kirota. (s.12.)

    Historia ei elämöi vastakkaisilla kirjoilla eikä lähitulevaisuus näytä korjaavan tuota puutetta.

    VastaaPoista
  14. Ihan oikeasti, aina ja kaikkialla meillä on tapa karsastaa naapuria - perinnönjaoissa sisarusten ja heidän puolisoidensa keskinäiset ennakkoluulot klimppiytyvät näkyviksi, kaikilla on outoja seinänaapureita ja intissä se pelottavaa olikin, miten aidosti meni mukaan kai leikillisen kilpailuttamisen varjolla lietsottuihin yksikköjen ja aselajien välisiin mollaamisiin. Tiedättehän: "sotilaskotisisaret, lennosto, rannikkotykistö ynnä muut puolisotilaalliset järjestöt", esimerkki sieltä keveimmästä päästä.

    Minua on aina kummastuttanut venäläisten tapa käsitellä nimiä, patronyymit ja deminutiivit kyllä tajuan ja symppaan, mutta miksi siellä elää sitkeänä tapa viitata ja merkitä "V.Lenin, V.Putin, A.Saharov" jne?

    VastaaPoista
  15. Minkäslaista jälkeä esim. sinne Porkkalaan jäikään, kun venäläiset häipyivät?

    Vastenmielisyys ryssiä kohtaan voi perustua myös henkilökohtaiseen kokemukseen.

    VastaaPoista
  16. Mahdanko muistaa oikein, että Dostojevski olisi ollut osittain liettualaista aatelissukua;
    saksalaistakin verta hänessä taisi olla?
    Selittäisikö se hänen suhtautumis-
    taan venäläisiin.

    Taas ruotsalaisten nurjasta suhtautumisesta maassaan asuviin suomalaisiin olen kuullut usein lähipiirissä. Esim. Uppsalasta, jossa on ollut vielä viime aikoina rotubiologista tutkimusta, on monilla siellä opiskelleilla
    suomalaisilla ollut ikäviä kokemuksia.

    Pohjanmaan ruotsinkielisillä paik-
    kakunnilla, esim. Vaasassa, olen
    itse aikaisemmin huomannut ruotsinkielisten ylimielistä
    suhtautumista suomenkielisiin. Muiltakin olen kuullut samaa. Kaipa siinä on kuitenkin menty jo parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
  17. Olen todennut, että russofobia tarkoittaa samaa kuin takavuosien neuvostovastainen.

    Ainakin sitä käyttävät samat tyypit samassa tarkoituksessa.

    Leimaus on ihan hyvä juttu, kun se tapahtuu omassa päässä, mutta tylsä tapa toisen otsaan tähdättynä.

    VastaaPoista
  18. Mutta aina yhtä viettelevä Huuto auttaa:

    http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=95961574

    VastaaPoista
  19. Meni taas väärin:

    http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=96365883

    VastaaPoista
  20. Russofobiaa voisi olla tunne, jonka valtaan joutuu sanoista "nootti" tai "yhteiset sotaharjoitukset".

    VastaaPoista
  21. Tapsa P kirjoitti...
    "Olen todennut, että russofobia tarkoittaa samaa kuin takavuosien neuvostovastainen. "
    Tjaa,
    Pikemminkin kyse on räikeästä tyypittelystä, kuten itse tuolla (mistä tämä nähtävästi on popup) aiemmin totesit.

    Oikein taas tuo neuvostovastainen-analogia pelitä, kun mua sellaisena pidettiin; mielestäni vain oli reilumpaa arvostella ko. valtiojärjestelmää sen olemassa olon aikana.

    VastaaPoista
  22. Kun nyt ip katson tuota omaa linkkiäni siihen on tullut toinen websivu ennen tuota blogspot-sivua; mutta eipäs ollut siinä alun perin. Tämäkin on niitä dorkia sanontoja, joiden uskottavuus on tyhmä. Pitää siis aina heti reagoida tai pitää salassa koska tuntuu että sanominen ainakin minun koneelta on yhtä kuin 24 h valvottu ? Voinko olla niin tärkeä? Siinä tapauksessa voisin kirjoittaa Obamalle ja kertoa mitä olen mieltä mittareista ja miksi hän ei saa maataan kääntämään katsetta pois nykypäivästään ellei hän ymmärrä, että mittarit pitää ensi töikseen muuttaa. Maa pitäisi rakentaa niin, että arvo ei ole lineääristä (raha valuu aina aina aina kohti kannattavaa ja se on tappamisessa tai huumaamisessa tai ihmiskaupassa) vaan kolmikantaista tai sisältää nimenannon kolme kulmaa: isä (asiakas), poika (työntekijät) ja pyhä henki (arvonlisäys eli inhimillisesti ja luonnon kannalta oikeat asiat).

    Pyhä kolminaisuus - ja kristillisissä olosuhteissa vallitsee kasteen tuoma vapaus: jos vanhemmat ovat olleet sikoja ei saa lähteä siitä: rasismi on sitä.

    Russot ovat hauskoja sipulituoksuineen. Minäkin pidän heistä kunhan muistavat olla vähän pidättäväisiä kuten etelänmaalaisetkin: liian passionata, liian passionata...sano Putinille (jos treffaat) että pitää muistaa, että me Pohjolassa olemme paljon hitaampia ja siksi meitä pitää kunnioittaa eikä nähdä tyhminä tai Jenkkien juoksupoikina.
    Venäjä on sitä paitsi vanha maternaalinen kulttuuri; olisi hyvä yhdistää meidän aika paternaaliseen (tämä ei päde Suomeen; meilläkin on maternaalinen tietyssä mielessä jos vertaat katolisia ja juutalaisia alueita).

    Hiljaa hyvää tulee.

    VastaaPoista
  23. Oh-show-tah hoi-ne-ne:

    "On outoa, että aika usein ne miehenpuolet jotka esiintyvät "miehekkäinä miesten miehinä" ja jotka pitävät "akkoja" heikompina astioina, useimmin ovat sitten juuri tässä ryssä-asiassa ensimmäisenä ivaamassa/haukkumassa ryssiä (kai fobiansa varjossa)."

    Sama malli pätee kaikessa maahanmuuttokritiikiksi naamioidussa ulkomaalaisvihassa. Äänekkäimmät ovat kovasti torjumassa rajojemme yli tulvivia afrikkalaismassoja. Tekosyynä käytetään, ovelaa kyllä, että nuo kirotut islamistit aikovat alistaa Suomen naiset kunniamurhien ja kotiorjuuden ikeeseen.

    (Vaikka siis kunniamurhia Suomessa tekevät natiivisuomalaiset. Niistä kerrotaan aina yhden palstan uutisissa: "Puukotus Pasilassa", "Mies ampui lapsensa ja vaimonsa Anjalankoskella".)

    Samojen henkilöiden ylin vihan (ja siten siis pelon) kohde on kuitenkin punavihreä feministinainen. Ja Tarja "DDR:n tunnustaja" Halonen, josta käytetään pelkästään vähättelysanoja ("Tavja", "Haloska", "Muumimamma"). Tämä nainen tuo maahanmuuttajia Suomeen sekä verottaa espoolaisia insinöörejä ja antaa rahat tyhjäntoimittajille, jotka usein ovat tietysti samoja maahanmuuttajia.

    Ristiriita? Kyllä ja ei. Pohjimmiltaan kyse on naiskammosta. Kaikkea, mitä nämä naiset kannattavat (tai mitä heidän luullaan kannattavan), kuten monikulttuurisuus, vaihtoehtoiset energiamuodot, hyvinvointivaltio tai ennen kaikkea muut miehet, pitää vastustaa vimmatusti.

    Itse olin samanlainen nuorna miesnä. Kun lukion tytöt pukeutuivat Jokereiden pelipaitoihin, minä aloin kannattaa Turun Palloseuraa, jonka toivoin pieksevän narrijoukkueen hengiltä.

    VastaaPoista
  24. Sahalin verkkoantikvariaatissa, 20 €

    http://www.menec.fi/detail.php?id=46049

    VastaaPoista
  25. Lyhyesti otsikosta.

    Russofobia lienee poliittisesti tarkoituksenmukainen ja punaisesti virittynyt nimitys loogiselle tunteelle, joka lävistää koko sinivalkoisen kansan.

    Historiansa tuntevan suomalaisen suurin tunne Venäjää kohtaan on epäluulo.

    Tämä ei ole mikään ns. rasistinen ennakkoluulo, vaan matemaattinen tosiasia, jonka todistuksen voi lukea historiasta ja Suomen rajojen kovasti vaihtelevasta muodosta.

    Asian voi vahvistaa vielä hengissä olevilta Karjalan pakolaisilta, joiden kertomukset ja tuntemukset korreloivat erittäin vahvasti Venäjäepäluulon kanssa.

    Tätä epäluuloa vahvistaa nykyisen Venäjän Tsaari Putin I:n käytös ja hallintotapa; joka tappaa sananvapauden ja toimittajat ja samalla kaiken demokraattisen kehityksen idun Venäjällä.

    Teologille sanoisin sen, että Kemppisen suositun blogin asettaminen jonkin LIPUN alle on epämääräistä ja arveluttavaa toimintaa.

    Toisaalta ei mitään uutta auringon alla. Eräs nainen vilkutteli taannoin kovastikin vihervalkoista lippua vannoen fundamentalismin nimeen.

    Mutta liput mustuvat salkoihin ennen kuin pää kääntyy.

    P.S. Käsitteet Kemppinen ja russofobia eivät kyllä mielestäni korreloi.

    VastaaPoista
  26. Iivari Rämä, Kirkkonummen entinen kirkkoherra ja Espoon rovastikunnan lääninrovasti kertoo muistelmissaan, että "Paikallisen väestön [kirkkonummelaisten] keskuudessa tunnetaan vielä leikkimielinen sanonta: Jos ei muuta työväkeä ole saatavissa, niin onhan suomalaisia (Om man inte får folk, så får man finnar). Toisten mielestä tämä voi kuvastaa loukkaavaa ylimielisyyttä, toiset sanovat että se on vain realismia.

    VastaaPoista
  27. Jos kunnolla perustelet, miksi Sahalin on mielestäsi paras tietämäsi kirja, saat sen minulta ensi tiistaina Turussa...omistuskirjoituksella!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  28. Oh-show-tah hoi-ne-ne:

    On outoa, että aika usein ne miehenpuolet jotka esiintyvät "miehekkäinä miesten miehinä" ja jotka pitävät "akkoja" heikompina astioina, useimmin ovat sitten juuri tässä ryssä-asiassa ensimmäisenä ivaamassa/haukkumassa ryssiä (kai fobiansa varjossa).

    Pahan pistit. Mutta ikään kuin fobiat olisivat geeneissä. Onko sinulla jokin fobia ryssävihaa vastaan tai puolesta vastaan?

    Jos apinoita koulutettaisiin vaikkapa paperimiehiksi ja vielä 10.000 euron kuukausipalkalla, niin kyllä viha apinoita kohtaan suuresti kasvaisi.

    Vähän sama juttu tässä seuraamassasi "naisasiassa". Ämmätkään eivät tiedä paikkaansa eikä osaansa.
    Äitini osti aina valikoituja, tuoreita vihanneksia/kasviksia joista teki kunnollista laatikkoa tai pataa.
    Saarioisten ämmät, joita äideiksi mainoksissa kutsutaan, tekevät huonolaatuisesta paskasta ruokaa muiden huonolaatuisille lapsille, jota ruokaa omatkaan lapset eivät söisi. Tai pakkohan se on kun ämmät ovat töissä, eivätkä huolehdi edes lapsistaan.

    Ryssäviha on hieno *aate*. Voiko ylipäätään olla ihmistä joka ei kanavoisi vihaa jonnekin tai itseensä.
    Itse en edes katso näitä uusia James Bondejakaan, koska päänäyttelijä on kasvonpiirteiltään ihan perus-ryssän näköinen. Oikein puistattaa.

    Voisin kyllä listata kymmeniä naisia, jotka ovat omakohtaisesti saaneet tuta syyn, miksi ovat ryssävihaisia ja ylpeitä omaksumastaan ikiaikaisesta vihasta. Sitä vihaa kannattaa vaalia ja helliä.

    VastaaPoista
  29. Kammo Venäjää ja venäläisiä kohtaan ei laantunut popedan, ladan eikä mossen myyntimenestyksen myötä.

    Se ei häivy tyystin silläkään, että itärajan takaa huristelevat turistit kantavat selkä mutkalla valuuttaa maahamme ja sotakorvaukset on jo moninkertaisesti näinpäin takaisin kassoihimme kilahdelleet.

    Ikuisten vihanpitojen arvet puolin ja toisin ovat syvät. Eikä niiden täydellisesti paranemiseen auta ainakaan se, että valtioterroria jatketaan edelleen Kaukasuksella ja niiden toimien arvostelijat pyritään eliminoimaan murhaamalla toimittajia keskellä kirkasta moskovalaista päivää.

    Voiko nykyistä suomalaisetn tuntemaa kammoa enää silti fobiaksi kovin yleisessä mielessä sanoa?

    Tiedän kyllä tyyppejä, jotka eivät tankkaa "ryssäbensaa" Teboililla rajan tällä puolella, mutta käyvät hakemassa sitä toiselta puolelta koska hintaero on huomattava.

    Tuskin suurin osa autoilijoista kuitenkaan edes ajattelee, mitä minkin jakeluaseman logon takana maailmalla puuhastellaan. Mitä Shell teki Nigerian suistoissa jne.

    Mistä maasta tahansa oleva tavallinen ihminen käy verrokiksi jokaiselle meistä. Samalla tavalla hän nukkuu, syö, juo, nai ja jos aivokäyrät voitaisiin piirtää vierekkäin kunkin tapahtuman kohdalla yhtä aikaa, eivät nekään toisistaan eroaisi.

    Fobioiden syntyyn syyt alkavat löytyä vasta sitten, kun armeija astuu kuvaan mukaan. Kun miehelle rivissä annetaan ase kouraan ja sanotaan: "Mene ja tapa, raiskaa ja kiduta!"

    Tämäkin toiminta on osalle ihmislajista kautta aikain ja valtakuntien ollut tyypillistä.

    Siitä sitten kärsivät kaikki. Niin täällä kuin muuallakin.

    VastaaPoista
  30. Ad Teologi
    Itse ilmoitin kannattavani Moskovan ZSKA:ta sillä minulle oli kerrottu että se on paras.

    VastaaPoista
  31. Asian voi vahvistaa vielä hengissä olevilta Karjalan pakolaisilta, joiden kertomukset ja tuntemukset korreloivat erittäin vahvasti Venäjäepäluulon kanssa.

    Ketähän pakolaisia tässä tarkoitetaan? Kyllä Karjalan siirtoväestö tuotiin pois ihan suomalaisviranomaisten toimesta. Eivät ne mitään pakolaisia ole.

    VastaaPoista
  32. Ryssän pelko on viisautta, normaalia itsesuojeluvasistoa.

    Se on pelkoa suurempaa kansaa kohtaan, joka satoja vuosia vallannut (itämeren)suomalaisten asuttamia alueita, alistanut ja pakottanut muuttamaan pois, suorastaan likvidoinut jne.

    Ja sitten suomalaista syytellään "russofoobikoksi", rasisteiksi jne.

    Se on kohtuutonta ja mielipuolista.

    VastaaPoista
  33. Catulux, häh?

    "Teologille sanoisin sen, että Kemppisen suositun blogin asettaminen jonkin LIPUN alle on epämääräistä ja arveluttavaa toimintaa."

    En ole asettanut Kemppistä minkään lipun alle. Luin kommenttini uudelleen enkä nähnyt siinä mitään liputtamista. Jos siis avaat minulle vähän tuota arvoitusta...

    Komppasin vain susi-herran havaintoa, jonka mukaan russofobia käy käsi kädessä naisvihan kanssa. Sovinismi on kovin usein sekä kansallista että sukupuolista.

    Russo- ja islamofobia eivät muuten ole mitään natsikortteja, kuten natsit usein haluavat väittää. Jos jollakulla on jotain "ryhmää" kohtaan on kategorinen INHO, VIHA, ja KIELTÄMINEN (kuten ihmiset, jotka ovat tai joiden oletetaan olevan islaminuskoisia), niin kyllähän se ainakin minun kirjoissani menee fobian piikkiin.

    Oma pieni lisäykseni ulkomaalaiskammossa on se ujohko arvelu, että ehkä ulkomaalaiset, vieraat, ovat vain työkalu, jolla naisia pelkäävät miehet yrittävät proverbiaalisesti lyödä naisia. "Feministit haluavat Suomeen maahanmuuttajia. Estämällä maahanmuuton heikennämme feministejä".

    VastaaPoista
  34. "Feministit haluavat Suomeen maahanmuuttajia. Estämällä maahanmuuton heikennämme feministejä."

    Primitiivinen sisulogiikka kulkee tuota rataa, ja kannatus kasvaa: nyt jo mittauksessa viidenneksi suurimman puolueen sisällä lymyillen.
    Onneksi perussuomalaiset menettävät samaan aikaan maltillisia, vain oikeutta etsineitä järki-ihmisiään.

    VastaaPoista
  35. sotakorvaukset on jo moninkertaisesti näinpäin takaisin kassoihimme kilahdelleet

    Kauppa on kauppa eikä mikään korvaus. Oli miten oli, Karjala lie vielä pitkälti maksamati..

    VastaaPoista
  36. "Sama malli pätee kaikessa maahanmuuttokritiikiksi naamioidussa ulkomaalaisvihassa."

    Hyvä teologi. Teesisi nostaa maahanmuuton ja maahanmuuttajat kaiken kritiikin yläpuolelle. Jos erehdyn kritisoimaan maahanmuuttoon liittyviä selviä ongelmia, on se vain osoitus syvällä sisimässäni jylläävästä rasismista ja ulkomaalaisvihamielisyydestä.

    Tekstisi kärki osoittaa tietenkin Jussi Halla-ahoon, jonka Helsingin ihmiset nostivat valtuustoon äänestämällä väärin. Punaviher-akselin mielestä.

    (Lippu on siis nostettu.)

    Katsomalla avoimin silmin Ranskaan, Britanniaan, Tanskaan ja Ruotsiin voi huomata miten suuria ongelmia hallitsematon maahanmuutto on tuonut tullessaan.

    Suomelle en soisi samanlaista tietä.

    Kysymys ei siis ole mistään suomalaisen miehen peniskateudesta, ei islam- eikä russofobiasta. Eikä munattomien miesten nais- ynnä femakkopelosta (hoh hoijaa.

    Siis maahanmuutto aiheuttaa ongelmia; eikä monikulttuurisuus valitettavasti ole rikkaus (Orwellilaisen moku-kielen mukaan kylläkin on), vaan enemmän rasite Euroopan valtioille.

    VastaaPoista
  37. "Ketähän pakolaisia tässä tarkoitetaan? Kyllä Karjalan siirtoväestö tuotiin pois ihan suomalaisviranomaisten toimesta. Eivät ne mitään pakolaisia ole."

    Ja suomalaisviranomaisetko siirsivät puoli miljoonaa ihmistä hetken mielijohteesta pois kotiseudultaan???

    Voi hyvänen aika. Eihän tässä voi muuta kuin todeta alikersantti Hietasen sanoin: "Kuka tommottii päästi suustaan???"

    VastaaPoista
  38. "Karjalan siirtoväestö tuotiin pois ihan suomalaisviranomaisten toimesta. Eivät ne mitään pakolaisia ole."

    Tämä AA:n (anonyymi aalio) lausuma on huippu!

    Se ratkaisee koko maailman pakolaisongelman tylysti: se joka onnistuu pääsemään hyökkääjää pakoon, ei ole pakolainen. Mot.

    Nobel tänne ja heti!

    VastaaPoista
  39. Kemppisellä kun on ollut sukulaisia Parkalassa, niin siinäpä oiva syy katsoa FST:n dokumentti Inkerinmaasta ja inkerinsuomalaisista.

    Ehtaa "russofobiaa" mutta totta.

    http://arenan.yle.fi/toista?id=1797725

    VastaaPoista
  40. Se ratkaisee koko maailman pakolaisongelman tylysti: se joka onnistuu pääsemään hyökkääjää pakoon, ei ole pakolainen. Mot.

    Thinking outside the box.

    VastaaPoista
  41. anonyymi A sanoi...

    Venalaismyonteisyys (5): Kansanedustaja J. Laakso tuolta Tampereelta kavisi esimerkista.

    Jaakko Laakso on syntyisin Turusta ja vaikuttaa Vantaalla.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Laakso

    VastaaPoista