Muistiinpanot eli siis tietokone mukaan ja kaikki sen lisäksi. Luentoja ja virka-asioita Lappeenrannassa kolme kokonaista päivää. Illoiksi Simon Schaman juuri ilmestynyt ”American Future – a History” eli Amerikan tulevaisuuden historia. Suuret syrjälleen menon vuodet 1932, 1976, 2008…
Olen usein kirjoittanut luennon tai esityksen muistiinpanot blogiksi, en tänään.
Televisiossa on näytetty tositapahtumiin perustunut draama Hannu Salamasta. Se jäi muutaman vilkaisun varaan.
Eilen annoin eteenpäin valikoiman Haavikon runoja kuudelta vuosikymmeneltä. Panin nimeksi ”Kevyesti käyden, ympäri kiirehtien”, kun olin käsittänyt, että se lyyrinen elämäntyö oli sulkeutuva, niin kuin sonaattimuodossa.
Nimi on italiaksi allegro andante, rondo presto.
Ajattelin, kirjoitanko Salamasta mitään. Olin mukana jumalanpilkkaoikeudenkäynnissä. Isäni oli Salaman asianajajana. Tekee mieli huomauttaa ainakin juristeille, että Salaman raastuvanoikeudelle lähettämä tunnustus teki asian vaikeaksi. Minua se säälitti silloin ja nyt. Olisimme saaneet oman Dreyfus-juttumme, mutta kirjailijan ele tekee mahdottomaksi sanoa, olisiko Suomessa tuomittu 1960-luvulla romaanikirjailija poliittisin perustein.
Tunnustus on rikosasiassa niin vahva asia, ettei tuomioistuin voi oikein jättää sitä huomiotta. Silti korkein oikeus äänesti. Juuri ylimääräiseksi neuvokseksi tullut Paavo Salervo olisi hylännyt syytteen.
Itse tapaus ei liittynyt pahemmin Jumalaan eikä arkkipiispaan, vaan politiikkaan. Salaman ympärille taas ryhmittyi lähes koko kirjallinen kerma. Siitäköhän Hannu hermostui?
Mutta Salama ja Haavikko, jotka molemmat erehtyivät sitkeästi yhteiskunnallisissa analyyseissään, opettavat meille tärkeän asian kirjallisuudesta.
Hyvin kirjoittaminen on vähemmistötaidetta. Se ei kerta kaikkiaan voi sattua yksiin tapahtumien mielekkyyden tai enemmistön totuuden kanssa. Pitää paikkansa, että Jumala pilkkasi Salamaa, mutta ei tämä ole puolestaan antanut sitä anteeksi. Pitää paikkansa, että läntinen talousjärjestelmä on romahtamassa nyt, kun Haavikko ei ole ennustamassa tuhon tuloa.
Minusta on mieluisaa, että kirjojen lopussa on yleensä muutama tyhjä lehti – painoarkin 16 sivusta yli jääneitä. Se kertoo mielestäni lukijalle mahdollisimman selvästi, että tekstiä seuraa läpitunkematon tyhjyys.
Hyvässä tekstissä on vain yksi pinta niin kuin Möbiuksen renkaassa. Kuva. Wikipedia. Tee se. Siihen riittää nitomakone ja paperiliuska. Leikkaa se pitkin pituuttaan halki.
Renkaasta tulee alkuperäistä suurempi rengas. Tekstin sisällä on alkuperäistä suurempi teksti.
Pakko sen on menna kahteen osaan.
VastaaPoistaVoin todistaa:
Pista lehti leikkuulaudalle.
Veda reippaasti isolla veitsella yhdella vedolla lehti halki lautaa vasten. Sait sen kahteen osaan.
Myos on hauska leikata kolmeen yhta leveaan osaan.
Jotenkin analoginen se on myos lauseen
"Tama lause on epatosi" kanssa.
Suhteita.
Teksteistä tuli mieleen Alma Median tulosvaroitus. Lehtitalot eivät ole vieläkään oivaltaneet, että niistä on tullut freelancereita ilmaisjulkaisuun nimeltä internet. Rahaa kaipaamattomia kirjoittajia on paljon. Pian ei muita olekaan.
VastaaPoistaPainokoneen ja päätoimittajan virkaa ajaa google.
Jos google pitäisi tilata ja se tilittäisi hiteistä maksun. Sentin murto-osillakin kertyisi miljoonia jonnekin.
Hyvin kirjoittaminen on vähemmistötaidetta.
VastaaPoistaja näin myös sen johdannaiset, musiikki, elokuva, ...
ps.
Vilahditkos ikään kuin siinä 1. osassa Katso ihmistä - kuten ajattelin?
Moebiuksen nauha on mielenkiintoinen sikälikin, että se antaa kurkistaa ulottuvuuksien järjestyksen ohitse.
VastaaPoistaTekstuaalisesti tätä on vaikea selittää, periaatteessa kuitenkin samankaltaisten mallien kautta on ihmisellä ainut tietoinen mahdollisuus nähdä varjo neljännestä ulottuvuudesta.
Toinen mielenkiintoinen systeemi on paperimalli itsensä ympärille kääriytyvästä todellisuudesta, jonka kautta myös voi aika mielenkiintoisella tavalla jäsentää sitä todellisuutta missä me olemme.
Teksti, paperi, kello, ne ovat kaikki sen kaltaisia kaksi ulotteisia ilmiöitä, joitten käyttäminen ajatusten mallintamisessa automaattisesti, ei aina, eikä kaikkialla, mutta useimmilla, vaikuttavat ajatteluun, niin että paperille piirrettyä mallia luullaan todellisuuden kuvaksi, vaikka se on vain projektio.
Kun moebiuksen nauhan kaltaista kaksi- ja kolmiulotteisen maailman kohtauspistettä ikään kuin siirtää sitten kolmi- ja neliulotteisen todellisuuden malliksi, tai yhdistää moebiuksen nauhan eräisiin muihin "nauhamalleihin" ja soveltaa tätä ajattelussa, voi avartaa omaa ajatteluaan, pois paperin, tekstin ja kellon lineaarisuudesta.
Tämän saman sovaltaminen, oivaltamnen ja ymmärtäminen sitten psykologiaan, ihmisen persoonallisuuteen, avaa myös näkemystä ihmisestä moniulotteisena ilmiönä, jossa fyysinen ympäristö, genetiikka, meemit ja "ei-memeettiset" kokemukset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.
Näin ollen, kaikki päätetyöläiset.
Tehkää myös kolmiulotteisia asioita.
Petja lähtee tekemään vaimolle talvitakkia.
Onneksi elämän lopussa on usein sijaa muutamalle tyhjälle lehdelle. Ne kertovat sen ikiaikaisen ajatuksen, jota muut eivät osaa lukea, eivätkä sanoin kuvailla.
VastaaPoistaElämän voi myös leikata kahtia, jolloin elämästä muodostuu alkuperäistä suurempi osanotto ja juuri tästä muodostuu elämän suurin salaisuus.
Taisi Salama hermostua siihen oikeusfarssiin, ja ajatteli että pääsee jutusta nopeammin eroon, kun tekee täydellisen tunnustuksen. Katsoin sen tv-draaman eikä se ollut kummoinen.Tuntui kuin tekijät olisivat jähmettyneet suuren mestarin edessä ja tehneet hänestä kärsivän pyhimyksen. Olisivat mieluummin tehneet dokumentin kuin tuollaisen puolifiktion.
VastaaPoistaSalama jakaa elämäni. Ennen häntä uskoin merkittävien ihmisten järkevyyteen, hänen jälkeensä kauhistuin totaalista typeryyttä.
VastaaPoistaSalaman tunnustus oli ehkä juridisesti virhe, mutta inhimillisesti ylväs teko.
Hän kieltäytyi leikkimästä keksityillä säännöillä ja pokkuroimasta mielikuvitusolentoja. Hänen tekonsa julisti, että jos teidän leikkilakinne mukaan olen syyllinen, tuomitkaa.
Tulee mieleeni lähes Yrjö Kallinen sotatuomarien edessä 1918.
Harmi, ettet katsonut sitä eilistä Salamaa tarkemmin. Olisi ollut jännä kuulla kommenttejasi. Isäsikin mainittiin siinä ihan nimeltä heti alussa, samoin Borenius.
VastaaPoistaMielestäni dramatisointi oli ihmeellisen hyvä ja nuoret näyttelijät loistavia! Ei mitään ylinäyttelemistä. Mm. Kreeta Salminen Salaman parikymppisenä vaimona oli hyytävän hyvä.
Toivottavasti tulee joskus uusintana.
Mitä HON tarkoitaa, eikö tunnustuksen (ja lähikäsitteen eli myöntämisen) merkitys ole juuri rikosasioissa pienimmillään?
VastaaPoistaTein ja leikkasin; kyllä tuli!
VastaaPoistaTulleen,isomman lenkin leikkasin vielä halki...ja siitä tuli jo kaksi, toisiinsa kytkeytynyttä lenkkiä. On se ihmeellistä:-)
Ei vaimo ensin uskonut;nyt uskoo!
"Kyllä Suomen...Kemppinen tietää!"
pekka s-to.
Salamasta:
"Tunnustaminen" oli rehellisen kirjailijan, harkittu teko!
http://www.adressit.com/kotus_focis
VastaaPoistaTuolla voi allekirjoittaa adressin täälläkin taannoin esillä olleen Kotuksen puolesta. Yleensä miehitetyt alueet ja vähemmistöt puolustavat äidinkieltään - näin on marjat nyt suomen kielen kohdalla. Mihin leimautuvat he, joilta oikeutta anotaan?
Ad Rienzi: tarkemmin: kun syytetty tunnustaa, asianajalla ja tuomareilla ei ole paljon tekemistä. Törkeissä rikoksissa, etenkin henkirikoksissa tilanne on toinen.
VastaaPoistaEräs seuraus Salamasodasta: minä erosin kirkosta. Pappi oli kimpaantunut.
VastaaPoistaOlikohan Salaman jutussa kirjailijan tunnustuksella kuitenkaan ratkaisevaa merkitystä? Tämä ei mitenkään ilmene ainakaan korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 1968 II16; tämä ratkaisu on muuten jostakin syystä poistettu finlex-rekisteristä!
VastaaPoistaOlen käsitellyt Salaman jumalanpilkkaprosessia tämänpäiväisessä blogissani.
Heurekan puistossa on tuommoinen Möbiuskin, mutta paljon paremmin muistan sieltä "Kleinin pullon". Se oli semmoinen teräslangasta hitsattu hökötys, jonka "sisään" saattoi kyllä mennä ryömimään, mutta pian huomasikin, että sen sisä- ja ulkopinta olivatkin sama asia. Yksi parivuotias ryömi sinne jonnekin ja sai äkillisen ahdistuskohtauksen eikä rohjennut tai osannut tulla pois. Niin möngin minä perässä, otin pennun syliini ja etenin siellä teräslankojen välissä niin. Olo ei ollut laaja, pikemmin hiukan kafkautunut. En ollut yhtään varma, että osaan sieltä enää pois. Metallilankaa oli kuulemma monta sataa metriä siinä ympärilläni.
VastaaPoistaKieltämättä lukiessa tulee joskus samanlainen olo.
Olin joskun vuonna 1995 Peter Nymanin Mediapelin jatkoajassa, jossa vastapuolella muunmuassa Rauni-Leena Luukanen, joka elämöi ulottuvaisuuksilla. Ikäänkuin ylemmän ulottuvuuden kautta voidaan helposti siirtyä mihin tahansa.
VastaaPoistaOtin esimerkiksi kaksiulotteisen pöytämaailman, jossa piti siirtyä paikasta A paikkaan B kolmannnen ulottuvuuden kautta. Jostain syystä matka piteni kummasti.
RLL tuhahti, ettei kiinnosta.
Tunnustaminen kohdistuu tosiseikkoihin ja myöntäminen käsittääkseni kannevaatimukseen, ts. syyttäjän rangaistusvaatimukseen.
VastaaPoistaVastaaja siis voi myöntää, että tunnustetut tosiseikat toteuttavat rikoksen tunnusmerkistön.
Tunnustaminen lievissä ja tavanomaisissa rikoksissa johtaa aika usein teonkuvauksen toteennäyttymiseen. Tuomioistuin kirjaa tuomioon usein että "oikeudenkäynnissä ei ole tullut esille tunnustamisen oikeellisuutta vastaanpuhuvia seikkoja".
Vaikeita tilanteita syntyy, kun miehensä toimesta tunnustamaan pakotettu vaimoparka sanoo kotoa löytyneen huumenyssäkän olevan hänen eikä aviomiehensä. Näissä tapauksissa käy usein valitettavasti sitten niin, että molemmat tuomitaan hallussapidosta.
Tunnustamisessa on tietty heikkous: se on helposti peruutettavissa. Esitutkinnassa annettu tunnustus ei kovin hyvin sido käräjäoikeudessa asiaa käsiteltäessä. Teoreettisesti lienee mahdollista, että alioikeudessa annetun tunnustamisen voisi peruuttaa vielä hovioikeudessakin. Tuomiota kun ei ainakaan tulisi perustaa pelkästään sille seikalle, että vastaaja joka ei ole totuusvelvollinen jotain sanoo.
Näissä tapauksissa tosin näytetään ensiksi, että rikos on tapahtunut ja vastaajan tunnustamisella se, kuka rikoksen on tehnyt. Silloin pelkkä tunnustus ei ole ainoa näyttö vaan näyttönä on tunnustuksen lisäksi esimerkiksi kuva rikotusta ikkunasta.
Myöntämisellä ei sen sijaan kai ole yhtään mitään merkitystä, koska tuomioistuin tutkii viran puolesta toteennäytettyjen tosiseikkojen suhteen rikoksen tunnusmerkistöön.
Jyrki V:n blogikirjoitus on hyvin selventävä ja juuri tuonkaltainen käsitys minullekin asiasta on vuosien varrella syntynyt.
VastaaPoistaYmmärrän tietysti, että tuomari tuomitsee lain mukaan. Mutta minusta kyse on moraalista.
Mitä itselleen rehellisen ihmisen on silloin tehtävä, kun laki on väärä?
Kiemurteltava juridisten koukeroiden mukana ja puhuttava läpiä päähänsä - ihan kuin pikkupoika yrittäisi selittää, ettei hän todellakaan sanonut "vittu" vaan yritti huutaa kaverilleen että "sovittu".
Ja hyväntahtoinen setä myöntelisi, että juuri näin, hänkin kuuli sen niin.
Eikö olisi rehellisempää sanoa, että sanoin "vittu" ja mitä sitten? Paksuksi ette saa ja tappaa ette uskalla.
(No, jossakin päin maailmaa ne uskaltaa kyllä tappaakin.)
Jaa-a.
VastaaPoistaMielestäni Hannu Salaman pitäisi suorastaan ylistää ja kiittää häntä syyttäneitä tuomareita ja kumartaa nöyrästi häntä jumalanpilkasta syyttäneitä kansalaisia.
Parempaa mainosta ei keskinkertainen ja katkera kirjailija voisi edes kuvitella.
Olettehan kaikki samaa mieltä?
Jokainen tavallinen ja keskiluokkainen suomalainen tuntee kirjailija Salaman pelkästään 60-luvun oikeudenkäynnistä. Ei hänen kirjoistaan.
M.O.T.
Tapsa P:
VastaaPoistaIhan oikeesti: Kiitoskisa. Hyvin sanottu ja kerrottu.
Mahtoikohan se tunnustus olla kovinkaan rehellinen? Että kirjailija muka istuu koneen ääreen kirjoittamaan kirjaa tarkoituksenaan pilkata jumalaa. Epäilen, että tunnustus oli kirjailijan tuskastumista ja vittuilua. Oikeus meni halpaan ja otti tunnutustuksen tosissaan, kun ei ymmärtänyt kaunokirjallisen työn luonnetta. Ja sitä että kirjailijat ovat ammattivalehtelijoita.
VastaaPoistaHarro Koskinen taisi saada jotain samaa kuin Salama. Rushdie puolestaan muslimeilta vähän enemmän. Jos sanon, etten usko mihinkään, mutta käytökseni ei muutoin muutu, niin jo on kimpussa liuta ihmisiä. Näin ainakin muinoin, kun tehtiin miekalla lähetystyötä.
VastaaPoistaSain muuten pienenä selkääni lujasti, kun tulin lausuneeksi sovitun ilman so:ta. Sanan toistelusta on tullut muoti-ilmiö. Ei ole yhdenvertaista, että muille ei anneta moisesta lujasti selkään. Oikeudenmukaistahan se ei ole koskaan ollutkaan :)
Samaa mieltä tapsa p.!
VastaaPoistaLöysin myös tämän toisen tuomarin ja motkotin sille "taidearvostelusta", vaan lestissään pysyessään, tuntui sekin ihan tolkun jätkältä.
pekka s-to.
Askartelu kannattaa, ja olen samanmielinen. Mutta päteekö tämä kaikkeen taiteeseen?
VastaaPoistaMuuta olekkaan yhtä paljon kuin painopaperin laidasta revittyjä - siis ensin viikkaamalla molemmilta puolilta et repeää tarkasti suoraan - paperiliuskoja.(Japanin paperit repeää kauniisti märällä siveltimeen kärjellä ohuesti koskettaen ja sitten eri suuntiin vetäen.) Mutta saksia ei löytynyt eilen. No nyt!
VastaaPoistaMuuten olen kokenut pelastuksena sen, että en ymmärrä suuntien määrää - niiku avaruudessa ja siksi voi vain luottaa kylkiviivojen signaaleihin, ettei ihan tuiki tuntemattomaan yksin ui. Jotenkin tuntuis että on aika vaikea saada harteiltaan Salama-oikeudenkäynnin kaltaista taakkaa, koska ajan virta on kuivunut alta pois ja on niin tylpän hiljaista.
Montako prosenttia minussa on tynnyrissä kasvanutta tyttöä, en kehtaa arvailla ääneen. Logiikka pätee kaikissa mahdollisissa maailmoissa, Raili Kauppia huvitti arkipuhe, et logiikka muka johtaa...
Mitä tulee kirkostaeroamiseen ja sen perustelemiseen, paras, mitä olen kuullut, on tämä:
VastaaPoista- Menin 15-vuotissyntymäpäivänäni kirkkoherranvirastoon ja ilmoitin eroavani kirkosta.
Kirkkoherra oli paheksuvan näköinen ja yritti esittää eräänlaista sovitelupuheenvuoroa ja kysyi: - Miksi ihmeessä aiotte erota kirkosta?
Minä vastasin:
- Siksi, kun sinun edeltäjäsi tämän seurakunnan kirkkoherrana ampui tuolta kellotapulista konekiväärillä minun sukulaisiani.
Kirkkoherra meni vaikean näköiseksi eikä sanonut enään mitään.
- Veikko-setä -
Ja lisäkysymyksiä. Jos alkuperäisen tekstin sisällä on vielä isompi teksti, sanoja, jotka eivät mahdu ihmisen suuhun, mitä sanoja ne ovat? Ei kait ajatella, että taiteilija tavoittelee kuuta taivaalta. Mikä on siis tämä arkikielellä lausumaton, joka sanataiteessa murtautuu? Käykö todellisuuden merkitys - elämän tarkoitus? Jos käy, kyse on jumaluusopista. Onko Möbiuksen nauha -esimerkki kuinka velvoittava? Miten tämä eroaa ekspressionismista?
VastaaPoistaTäytyy sivuta tätä toistakin asiaa johon järki ei riitä eli ulottuvuuksia.
VastaaPoistaOlin aikoinani tähtitieteen kurssilla, jonka luennoitsija aloitti sanomalla, että avaruus on pohjimmiltaan yksinkertainen ymmärtää – lähiavaruus on mielenkiintoinen, mutta kauempana on yksitoikkoisen samanlaista.
Ajattelin, että hän pilailee.
Odotin sitten koko syksyn, että hän pääsee asiaan ja sanoo, ettei avaruutta voi arkijärjellä ymmärtää.
Mutta ei... ikinä hän ei sitä sanonut, vaan uskoo varmaan yhä, että avaruus on tylsää tyhjyyttä täynnä oleva 3-ulotteinen ääretön pallero.
Etsin siis totuutta muualta.
Selkein määritelmä maailmankaikkeudesta on, että se on 4-ulotteisen pallon 3-ulotteinen pinta. Ymmärrän sen teoriassa, en käytännössä.
Honkajoki rakensi ikiliikkujaa, minä rakennan mielessäni avaruuden pienoismallia. Yhtä turhaa touhua molemmat. (Paitsi zeniläisessä mielessä.)
Mette kirjoitti...
VastaaPoista"Eräs seuraus Salamasodasta: minä erosin kirkosta. Pappi oli kimpaantunut. ..
tv-elokuva Katso ihmistä muuten kuvasi ansiokkaasti jutun taustakontekstia, kuinka salamasota vaikutti taustalla; kirkkoon syntyi linnakkeita, lähinnä Raamattuopiston suunnalla kiivaileva koulukunta, oli se Martti Suosalon esittämä hahmo erinomaisen kuvaava puuhamies - ja sitten taas Kotimaa-lehden liepeille leiriytynyt henkisesti vapaampi genre, ja näiden välinen jännite. Tuosta se alkoi.
Tullakseen kirjailijaksi pitää elää sellainen elämä, josta tulee kirjailija. Erno Paasilinna.
VastaaPoistaTullakseen tunnetuksi kirjailijaksi pitää kirjoittaa sellaisia kirjoa, joista joutuu oikeuteen. Hannu Salama.
Olen Catuluxin kanssa eri mieltä. Salama on merkittävä kirjailija.
Muuten ei saisi niskaansa molempien uskovaisten piirien vihoja - kirkollisten ja taistolaisten.
Maailman kaikkeus on 32.ulotteisen kirkkoveneen varjo.
VastaaPoistaTapsa:
VastaaPoista"Mutta ei... ikinä hän ei sitä sanonut, vaan uskoo varmaan yhä, että avaruus on tylsää tyhjyyttä täynnä oleva 3-ulotteinen ääretön pallero."
Ja muistetaan myös Einsteinin oivallus siinä putoavassa hississä:
Gravitaatio ei suinkaan ole fysikaalinen voima, vaan itse asiassa 3-ulotteisen avaruuden ominaisuus.
Painovoima kertoo avaruudelle miten sen tulee käyttäytyä (kaareutua) ja miten avaruus vaikuttaa painovoimaan sitä en enää muista.
Liike on myös kuulema aina suoraviivaista, joten kuu näyttää kiertävän maata vain siksi koska katsomme kuuta maapallon aiheuttamasta avaruuden gravitaatiokuopasta.
Harmin paikka oli, kun Geneven uusi kiihdytin meni rikki. Samalla särkyi tai ainakin siirtyi eteenpäin toive löytää Higgsin hiukkanen, joka kertoisi meille enemmän gravitaation saloista hiukkastasolla.
Teosofinen seura yritteli oikeusjuttua mua vastaan, mutta vetäytyi siitä. Kirjassani v. 1995 oli joitakin heille arkoja ja ehkä kiusallisiakin asioita - nykygenrejen taustaa.
VastaaPoistaPidin todella absurdina, mitä kuulin siitä poisvedetystä tutkintapyynnöstä.
Tapsa, maailmankaikkeudeus voi kaareutua myös negatiivisesti.
VastaaPoista"Gravitaatio ei suinkaan ole fysikaalinen voima, vaan itse asiassa 3-ulotteisen avaruuden ominaisuus."
VastaaPoista"Samalla särkyi tai ainakin siirtyi eteenpäin toive löytää Higgsin hiukkanen, joka kertoisi meille enemmän gravitaation saloista hiukkastasolla."
Noissa lainauksissa paljastuu nykyfysiikan ongelma, joka juontaa juurensa jo Einsteiniin ja Bohriin.
Suhteellisuusteorian mukaan gravitaatio on avaruuden ominaisuus, kvanttiteorian mukaan hiukkasen aiheuttama voima.
Ratkaisematon ristiriita.
Mitä taas tulee hirttäytymiseen johonkin Higgsin hiukkaseen, sitä ihmettelen, miten se mistä ei ole tietoa, voi rajata niin perusteellisesti muita mahdollisia selittäviä vaihtoehtoja pois.
VastaaPoistaItse katson, että muinainen gnostinen Kiina saattoi omalla tavallaan tämänkin mysteerion tuntea, chin, joka on elämänenergia, jolla on massa.
Tjaa, siis tää jakoa Tapsa P.n viestiin, jos tulee muita väliin, tiedotan.
Ratkaisematon ristiriita.
VastaaPoistaAi niinkuin aalto ja hiukkanen?
Tulkintani Salaman tunnustuksesta on, että hän halusi _pakottaa_ oikeuslaitoksen tuomitsemaan hänet taipumattomuudesta ylimmän auktoriteetin edessä. Kaipa teokratia ja majesteettirikokset olivat jo poissa muodista 60-luvun Euroopassa. Salama halusi viedä oikeudelta mahdollisuuden tehdä jotain muuta.
VastaaPoistaMarttyyriuden oli tarkoitus näyttää absurdilta. Nolatulla oli mahdollisuus nolata.
T.