Mitä on olla suomalainen

Suomalainen muotovalio on tietysti tänään muistettu Tauno Palo. Elokuvien lisäksi olen nähnyt miestä näyttämöllä – tosin en Kowalskina. En liioin muista ”Kauppamatkustajan kuolemaa”. Luottamani asiantuntijat, joita löytyy jo perheestä, ovat vanhastaan sanoneet, että Tauno Palo osasi kaikki fakit. Joskus hän oli farssikomedian Ventti-Ville, joskus raskaan murhenäytelmän sankari.

Samat asiantuntevat tahot huomauttavat, että Suomen elokuva jäi paljon vaille, kun 1963 näyttelijälakko keskeytti pahimmoilleen elokuvanteon.

Lisäksi hän oli aito, melkein syntyperäinen Sörkan Sälli.

Suomen kansan syvimpien tuntojen tulkki monien vuosikymmenien ajan oli puolestaan Georg Malmsten, hänkin tyhjältä pohjalta noussut ihmeellinen lahjakkuus.

Asiassa on ainakin yksi mielenkiintoinen lisänäkökulma. Uudessa elämäkertateoksessa selostetaan tarkoin, että Tauno Palo oli suomenruotsalaisen ja vahvasti venäläisen perimän tulos. Itse asiassa on vähän vaikea kuvitella epäsuomalaisemman näköistä miestä. Venäläisenäkin ajatukset menisivät syvään etelään.

Vanhastaan on tiedetty, vaikka asiaa ei ole erikoisesti mainostettu, että Malmstenin äidinkieli oli ruotsi ja että myös hänen toisen puolensa sukujuuret olivat selkeästi Venäjällä, ja lisäksi hän sai suoraan tai välillisesti ratkaisevat vaikutteensa Pietarista.

Niinpä hänen kansanomaisimmistakin ralleistaan puuttuu tuttu navetantuoksu. Esimerkiksi ”Amalia Armas”.

Siitä minulla ei ole mitään tietoa, mutta sanoisin pienellä äänellä ja kysyvästi, eikö kolmas arkkityyppinen sankarimme, Tapio Rautavaara, kuulu joukkoon – siis epäsuomalaisen näköisenä ja oloisena; ruumiinrakennekin toi mieleen pikemmin kasakan kuin tutun persejalkaisen miestyypin.

Science-lehti julkaisi 7.10.2005 useiden kymmenien kirjoittajien tekstin ”National Character Does Not Reflect Mean Personality Trait Levels in 49 Cultures”.

”Useimmilla ihmisillä on uskomuksia omista ja muiden kulttuurien edustajien tyypillisistä persoonallisuuspiirteistä. Nämä huomiot kansallisesta luonteesta saattavat olla yleistyksiä, joiden pohjalla on oma kokemus, stereotyyppejä, joissa on ’totuuden siemen’, tai epätarkkoja stereotypioita. Saimme 3989 henkilön antamat lukemat 49 kulttuurista ja vertasimme niitä kyseiseen kulttuuriin kuuluvien henkilöiden omiin havaintoihin ja huomioitsijoiden arvioihin. Kansallista luonteenlaatua koskevat luvut olivat luotettavia mutta eivät sopineet arvioituihin piirteisiin. Huomiot kansallisesta luonteenlaadusta näyttävät siis olevan perusteettomia stereotypioita, jotka kenties pitävät yllä kansallista identiteettiä.”

Luonteenpiirteinä nimettiin mm. anxiety, angry hostility, depression, self-consciousness, impulsiveness, vulnerability, warmth, gregariousness, assertiveness, activity, excitement-seeking, positive emotions, fantasy, aesthetics, feelings, actions, ideals, values, trust, straightforwardness, altruism, compliance, modesty, tender-mindedness, competence, order, dutifulness, achievement seeking, self-discipline, deliberation.

Varovaisuussyistä en rupee suomentamaan.

Sitä vastoin arvelisin lopputuloksen samaksi, jonka olen tuonut eri muodoissa esiin tässä blogissa – että kansa ja kansanheimot tarvitsevat sopivat yhteisen valheen itsestään, ja onnellisessa tapauksessa tuo ei-mihinkään-perustuva valhe hirttää kiinni niin että ihmiset alkavat suorastaan uskoa siihen.

Esimerkkejä voisivat olla suomalainen sisu (”sisu” tarkoitti vanhassa kirjakielessä uppiniskaisuutta) tai amerikkalainen avoimuus ja yritteliäisyys.

Jolloin perussuomalaiset Palo ja Malmsten olisivat toiveiden projektioita?