Kirjoittamisen alkeet

Innostavia kommentteja tuli eiliseen tekstiin, jossa oli olevinaan puhe käyttöjärjestelmän valinnasta ja versiosta.

Muistin jälleen velvollisuuden edistää kirjoittamista. Muistin sen kyllä siitäkin, kun luin lehdestä harvinaisen huonosti kirjoitetun (Matti Mäkelä) tekstin sangen hyvästä romaanista (Joel Haahtela). Jos Hesari järjestää äänestyksen vuoden huonoimmista kirjoituksista, tätä ei pidä unohtaa, vaikka kilpailu on kova.

Mutta - yllättävän moni ikäiseni ja nuorempikin romaanikirjailija Suomessa ja Amerikassa kirjoittaa teoksensa ensin käsin ja sen jälkeen kirjoituskoneella.

Paatuneena opinnäytetöiden ja eräiden muidenkin käsikirjoitusten lukijana ymmärrän tuon. Tietokoneella kirjoittaminen johtaa toistoisuuteen ja huonoon jäsentelyyn.

Kun kirjoittaminen on fyysisesti riittävän vaikeaa, miettii tarkemmin, mitä panee paperille.

Ennen vanhaan tuomioistuinjuristina eroti viidessä sekunnissa sanellut kirjelmät itse kirjoitetuista. Saneltujen virkerakenne eli tapa yhdistää lauseita oli aivan toinen. Valitettavasti siitä oli tullut aikoinaan myös ylioikeuksien oma tapa. Saneleva oikeusneuvos ei kehtaa kysyä kirjoittajalta, että mihinkäs me jäimmekään. Tämän takia päädyttiin sivujen mittaisiin virkkeisiin ja niiden jäsentämiseen lukemattomilla puolipisteillä ja ihmeellisillä konjunktioilla. ”Sen vuoksi ja kun”, ”sittenkuin” jne.

Olen itse naputellut pitkiä resiittipäätöksiä (tämä ei ole parodia):

Korkein oikeus on esittelyttänyt itselleen jutun kirjat, ja saanut niistä tietää, sikäli kuin vielä on kysymys, että sitten kuin virallinen syyttäjä… oli… raastuvanoikeudessa… vaatinut… (viisi sivua tekstiä)…niin Korkein oikeus edelläesitetyn jälkeen katsoo, ettei ole syytä muuttaa sitä lopputulosta, johon alemmat oikeudet ovat jutussa tulleet, kuitenkin määräten, että asian luonteen johdosta asianosaiset saavat puolin ja toisin pitää niillä asiassa olleet kulut vahinkonaan. T. k. a. n.

Nuo mainitsemani romaanikirjailijat helpottaisivat toimittajien ja kustantajan vaivoja paljon, jos joku – nuori sukulainen tai vastaava – kumminkin ostaisi heille läppärin ja asentaisi sen avaamaan suoraan ascii-editorin eikä mitään muuta. (Ja autosave päälle.)

Silmiini sattui verkosta raivokas ja hyvin perusteltu hyökkäys tekstinkäsittelyohjelmia vastaan – sellaisia kuin tämä Word.

Kyllähän tämä on suuren luokan huijaus. Todellisuudessa pelkkä, suunnilleen oikein kirjoitettu teksti riittää, eikä siihen tarvita mitään ihmeellisiä sihteeritoimintoja.

En siis neuvo etsimään kirjoituskoneita, vaikka muistan oikein hyvin, miten miellyttävän suojakuvun koneen rätinä pystytti kirjoittajan ympärille.

Vähän erikoista ajatella, että perheenjäseneni nukkuivat siinä metelissä kuin ellun kanat.

Tavattoman hyvästä Olivetin sähkökirjoituskoneesta siirryin vielä IBM:n pallokoneeseen, joka oli tarpeettoman iso ja juhlallinen.

Vakinaisen lehtikirjoittelun aloitin 14-vuotiaana en aikakauden mekaanisella matkakirjoituskoneella. Kaikki Windowseja ja Leopardeja rakkaammassa muistossa on konttoritasoinen kirjoituskone Adler, jonka kirjasinvarret ottivat ikään kuin vauhtia. Ei Waltari ollut läheskään ainoa, joka paukutti tuollaiset 40 liuskaa päivässä.

Nuorena jaksaa. Varsinkin jos on lisäksi hiukan hullu.