Tuulimyllyt

Tiedotusvälineet ovat kuin tuulimyllyjä. Ne luulevat tuottavansa tuulen.

Kun ne kääntyvät, ne ajattelevat, että näin sitä käännettiin tuuli.

Kun ne pysähtyvät, miete on, että antaakin olla tuulematta.

Ajatus laasta saasta rakkaast’ isänmaasta on pohjaltaan fasistinen. Tai ainakin fasismit ovat tulleet aina esiin toisarvoisten tai keksittyjen mätäpesäkkeiden merkeissä.

Tänään poliittista ja taloudellista järjestelmää selvitettiin pitkin päivää uutisissa, mutta itse asiassa oltiin vain muisteltaessa 1990-luvun alun pankkikriisioikeudenkäyntejä. Ohjelmassa todettiin aivan oikein, että säästöpankkiryhmä lahjoitettiin halukkaille ja että kymmenten miljardien virheet eivät aiheuttaneet seuraamuksia.

Pois populismi. En ole vieläkään keksinyt, miten liikepankit olisi voitu päästää kaatumaan samaan kasaan säästöpankkien kanssa. Iiro Viinanen puhuu vähällä sivuutetussa muistelmateoksessaan valtionkonkurssista. Se oli pari kertaa viikon tai muutaman päivän päässä.

Meistä oli tulossa se, mitä oikeasti olemme, banaanitasavalta ilman banaaneja.

Haluan muotoilla ongelman näin: yhtiöillä ja yhteisöillä ei ole äänioikeutta vaaleissa. Se on demokratian kriisi.

Kun nykyisen kaltaiset järjestelmät luotiin, valtiosta irrallisia oikeushenkilöitä oli hyvin vähän. Merkittävä, kansainvälinen pankkiiritoiminta sijoittuu 1800-luvun alkuun, vaikka järjestelmä tietenkin toimi Italiassa jo 1300-luvulla.

Kun valtion Suomessa ulkoisti omistuksiaan, poliitikot unohtivat, että yksityistettyinä nämä firmat alavat äänestää (rahalla).

Oikeushenkilöillä ei ole perusoikeuksia. Ne eivät ole myöskään luonnonlakien alaisia, koska ne ovat kuolemattomia. Osa niistä on.

Sanon yhtiöiden äänestävän rahalla, koska ne äänestävät välittämillään veroilla. On täysin ymmärrettävä ja luonnollista, että kun Nokia tai paperiteollisuus haluavat jotain, poliitikot kuuntelevat herkästi ja tarkasti.

Liikemiehet alkavat olla hyvin koulutettuja, mutta poliitikot eivät välttämättä.

Kun valtionyhtiön johto pistelee taskuunsa kymmenien miljoonien eurojen bonuksia, tähän esitetään pätevältä kuulostavat perusteet. Kun kansan edustaja sujauttaa liiveihinsä muutamia tuhansia, joiden ei edes väitetä menevän yksityiseen kulutukseen vaan kansanedustajan pestin jatkamiseen, siitä kohistaan.

En kiellä kohisemasta. Liian moni poliitikko luulee elävänsä Kekkosen ajan maailmassa, jossa sääntöjä sai aina muuttaa sopivasti. – Kenen muuten luulisitte rahoittaneen Kekkosen vaalikampanjat, joista 1950 ja 1956 olivat ennennäkemättömän kalliita. Puoluesihteerinä hääri tämän Korhosen edeltäjä, muuan Korsimo.

Poliitikkojen rahoituksen vaikeinta osaa nimitetään taloudellisiksi tosiasioiksi. Olen kuunnellut niitä välillä valiokunnissa asiantuntijana. Yrityksillä on sellainen tapa, että ne nimittävät tavoitteitaan taloudellisiksi tosiasioiksi, joiden toteutumatta jääminen on turmio.

= = =

Sodan oikeushenkilöistä eli organisaatioista jatkan pian. Nyrkkisääntö aikuisille ja edistyneille: divisioona tarvitsee liikkuakseen rakennetun maantien. Rykmentti pystyy taisteluosillaan liikkumaan tiettömässäkin paastossa. Lukutaito tuli muotiin, kun Napoleon organisoi divisioonia jättiläisarmeijoihinsa. Kersanttien ja jopa korpraalien oli saata selvä kupongista, jossa luki, että yön aikana marssitte tuonne noin ja odotatte uutta käskyä.