24. huhtikuuta 2008

Päätä seinään

Eilinen kirjoitus tuotti luonnollisesti sen, mitä ajattelin.

Että kiduttaminen on kiellettyä, paitsi joskus, jos olosuhteet sitä vaativat.

Että valtion harjoittama yksittäisten ihminen surmaaminen on kukaties surullista, mutta oikeastaan hyvä ratkaisu.

Uutisissa kerrotaan, että urheilua ja politiikkaa ei saa sotkea. Olettehan kuulleet, miten ihanteellisesti tästä periaatteesta pidettiin kiinni, kun Kiovan Dynamon henkiin ja vangiksi jääneet pelaajat ottelivat saksalaisia sotilaita vastaan 1943 saksalaisten huvitukseksi?

Muutamia kiovalaisia tosin ammuttiin ottelun kuluessa, koska he tekivät maaleja, mutta urheilua ja politiikkaa ei sekoitettu.

Tämä on rakentavaa toimintaa ja olympiaihanteen mukaista.

Lehdissä on kerrottu, että jopa sodat on tapana keskeyttää olympialaisten ajaksi. Sitä ei ole mainittu, että näin väitetään tehdyn kolmatta tuhatta vuotta sitten antiikissa. Berliinin kisoja 1916, Helsingin olympialaisia 1940 ja Lontoon olympialaisia 1944 ei kuitenkaan pidetty.

Mistähän sekin johtui? Taisi olla urheiluhengen puutetta.

Tony Judtin eilen mainitsemani kirja on saanut jo kielteisen vastaanoton arvosteluissa.

Häntä haukutaan pasifistiksi ja liennytyksen kannattajaksi Chamberlainin vuoden 1938 hengessä.

Itse en ole pasifisti, mutta vastustan sotaa. Liennytys (appeasement) on mielestäni sana, joka merkitsee sopimuksen tekemistä. Jos Yhdysvallat ei olisi liennyttänyt suhteessa Neuvostoliittoon, meitä ei luultavasti olisi enää olemassa.

Pahoinpitely on kiellettyä. Ennen poliiseihinkin suhtauduttiin hyväntahtoisesti ja kumipatukkaa sanottiin Nokian nuorisovalvojaksi. Siitä kaikesta tehtiin loppu.

Kun lasten kurittaminen kiellettiin, jotkut ilmoittivat pitävänsä sitä maailmanlopun merkkinä. Ja tiedättekö – lain mukaan naisiakaan ei saisi lyödä!

En ole käsittänyt, että tästä tiukkuudesta olisi aiheutunut ongelmia. Tuomarit joutuvat kieltämättä joskus miettimään, onko rintaan tai rintoihin töytäiseminen pahoinpitely vai ei, mutta nämä rajankäynnit ovat juuri se asia, josta tuomarit saavat palkkansa.

Tietysti olen huomannut, että kirkon viholliset ja kristinuskon vihaajat esittävät käsityksensä yleensä kuivissa ja lämmitetyissä tiloissa ja keskittävät kritiikkinsä hyvin vaikeisiin olemisen ja olemassaolon kysymyksiin. En ole kuullut arvostelua kriisipalvelusta enkä edes moitetta siitä, että meillä on papisto, joka on velvoittautunut kuuntelemaan ihmistä.

Soininvaaran blogin kommentoijista muutamat olivat kovin pilkallisia. Kallista uutisaikaa oli tuhlattu bussionnettomuudelle, vaikka liikenteessä kuolee Suomessa harva se päivä suunnilleen tuo määrä ihmisiä.

Toisen ihmisen tunteiden, etenkin surun vähätteleminen onkin kovasti muotia. Työelämässä se on suurta muotia.

Meillä on uusi ihmistyyppi, joka keskeyttää ja sanoo: ”Seli-seli.” Siis turha yrittää selittää, miksi on esimerkiksi myöhässä YPJ-lomakkeiden täyttämistilaisuudesta. Syyhän voisi olla esimerkiksi auton alle jääneen lapsen auttaminen ambulanssiin. Bah. Sellaistahan tapahtuu melkein joka päivä. Pientä se on virkavelvollisuuksiin verrattuna.

Bussionnettomuutta käsitellään laajasti, koska se on dramaattinen ja tunteisiin vetoava. Sitä paitsi ainakin televisiot ja näkemäni lehdet olivat ottaneet opikseen Jokelan ylilyönneistä. Jutut olivat asiallisia, jopa ihmisen huomioon ottavia.

Ehkä nuo kommentoijat harmistuivat juuri siitä?


32 kommenttia:

  1. Joskus 5-6 vuotta sitten bbc, tai cnn näytti haastattelun jostakusta Kiovan Dynamon pelaajasta. Kertoi stalinismin saduksi koko jutua pitkälti, eikä ketään ammuttu pelin jälkeenkään. Osa pelaajista joutui Siperiaan sodan jälkeen ja osaa sai paistatella Stlinin auringossa. Yritin googlettaa, mutten löytänyt tästä lisää.

    Tuomarit voisivat hommata tietokoneistetun olion, johon määritetty kipupisteet. Poliisi merkkaisi kipupisteen kohdan tietokoneelle ja tuomari napsauttaisi hiirellä ko. pistettä jolloin ilmaantuisi kivun määrä ja tuomio samassa paketissa. Myös eukon verbaalisuuden tuottama kipu olisi mitattava ja tästä vähennettävä.
    Jäisi tuomareilta aikaa muuhunkin kuin rintojen tutkimiseen.

    Kun kerran laki määrää ettei ketään saa lyödä, niin lyöntien määrä vain lisääntyy. Mikä laki se sellainen on joka lisää tuskaa?

    Ihmettelin kuullessani jonkun STT:n toimittajan narisevan televisiossa ettei saanut lisää verta haastatteluihinsa.
    Oli nautinto kuulla, että sivistys on Jokelan jälkeen valtaamassa jälleen ja joksikin aikaa ihmismieliä. Ihmiset osaavat sanoa: NYT RIITTI.

    Mutta ei se mitään. Poliittiset elimet olivat kuitenkin soitelleet omaisille suruvalittelujaan. Stubido se taisi olla.
    Tulevat toiset vainoojat entisten tilalle. Soitteleeko Stubido myös sairaaloihin, jossa yhdessä näistä voi kuolla pari kymmentä ihmistä päivässä.
    Jos minulta omainen kuolisi ja Stubido soittelisi kotiini, niin ei soittelisi vähään aikaan sen jälkeen kellekään.
    Uh, sorry, Viime perjantaina Halonen hyväksyi joitain terroristilakeja ja nyt uhkasin jo StubidoLibidoa.
    Niin, että hyvästi sananvapaus. Terroristeja ei saa kiitellä eikä kannattaa. Jotta että haista sitten P herra StubidoLibido.

    Uskaltaako Kemppinen sitten nykyään auttaa auton alle jäänyttä lasta, jos tämä lapsi onkin terroristi, joka saitraalaan päästyään räjäyttää koko putiikin, josta syystä StubidoLibido taas soittelisi jokaiselle omaiselle, koska uhreja on enemmän kuin kolme. (Tulikohan tähän loppuun kysymysmerkki)

    PS Millainen on se laki joka sallii olosuhteisiin katsoen kiduttamisen täällä Suomessa?
    Menkää vanhainkotilaitoksiin katsomaan, jos olette kiduttamisesta kiinnostuneita. Nälkään ja janoon tappaminen on kidutusta. Mutta ketäpä tuo kiinnostaa, kun ei kukaan kuuntele eikä ole omaisia kidutetuilla hoksaamassa.

    VastaaPoista
  2. Niin kuin työvoima on valtiovallan erityissuojeluksessa, on myös ihmiselämä. Kuolevan nelivuotiaan viimeiset sanat ovat yhteistä omaisuuttamme. Sen olemme lööpeistä nähneet.

    "Politiikkaa ja urheilua ei pidä sotkea tosiinsa, siksi menen olympiakisojen avajaisiin".
    -poliitikko-pääministeri, Berliini 1936

    VastaaPoista
  3. Ad JarMom:

    Katso Wikipedia The Death Match - ei koko tarina näytä olevan pelkkää propagandaa.

    Asiasta on joukko mainintoja tavanomaisissa sotahistorioissa (J. Keegan ym.) ja sitten ne kaksi elokuvaa.

    Mielestäni olen nähnyt joskus tämä televisiosta - tuskin erityisen todenperäinen, mutta nähtävästi tämä Kiovan Dynamoon tukeutunut FC Start on totta.

    VastaaPoista
  4. http://www.newstatesman.com/200104160047

    Tämän mukaan neljä ammuttiin uusintamatsin jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Mielestäni tässä tämänkertaisessa bussiturman tunteilu-jeesustelu-ivailu-kolmiossa voi nähdä kolme pääkulmaa, joista vain yksi on mielestäni tekopyhä: Papin jeesustelu.

    Ulkoministeri on aiempiin verrattuna poikkeuksellisen osallistuva ja tunteikkaasti osaa ottava. Tekopyhä populistipaska. Höpöhöpö - no vähän korkeintaan. Mutta mitä vikaa siinä on, jos tunteillaankin vähän?

    Paatuneen viisastelijan blogikommentteissa - ja vähän blogimerkinnässäkin - ollaan kyynisiä. Kysytään miksi moista uutisoidaan niin dramatisoiden? Miksemme käytä markkaa ennalta ehkäisyyn ja tuhlaamme siihen viisi kakan iskiessä tuulettimeen?
    Kyynistä - vain osittain. Ei huono kysymys.

    Pohjanoteerauksen veti kuitenkin tällä kertaa papiston edustaja. Piispan boltsit (www.pod.fi/heikka/) näkevät tilanteessa opportunistisen mahdollisuuden pelotella Kriisiyhteiskunnasta. Sillälailla.

    - Surullinen tragedia: onnettomuudet ovat aina.
    - Huonoa resurssien kohdistamista: on yhteiskunnassa aina - mutta mikä on suuntaus?
    - Riskiyhteiskunta? Halleluja!

    VastaaPoista
  6. Minä olen ihmisyyden puolella väkivallatonta diktatuuria vastaan.

    Valtion oikeutta harjoittaa murhaamista minä astustan tiukasti, mutta yksityiseen suhtaudun huomattavasti liberaalimmin.

    Valtion oikeus tappaa kansalaisiaan on minusta rikosihmisyyttä vastaan, ja olen yrittänyt tätä utsia mutta en ole saanut vastausta:----

    ---Olen ymmärtänyt niin, että Suomessa voidaan asettaa ihmisiä syytteeseen rikoksista jotka eivät ole tekomaassa rikoksia, mutta Suomessa ovat.

    Näin esim. vaikka Espanjassa seksuaalinen suojaikä on 13/15 voidaan Suomessa asettaa syytteeseen hankilö joka on maannut Espanjassa 13-vuotiaan.

    Näin ollen. Jos on ulkomailla osallistunut kuoleman rangaistuksen langettamiseen, voidaanko Suomessa haastaa oikeuteen murhasta?


    Minä olen väkivallan kannattaja.

    Ja ihminen, joka kasvattaa väkivallalla ja pelolla, pitäisi poistaa geenipoolista.

    Mutta takaisin saa lyödä. Se ei ole minusta oikeus, vaan velvollisuus.

    Minä löin poikaa, kun hän oli pieni. 16 kertaa. Hän löi minua poskelle ja ja minä takaisin.
    Silmät kapenivat, hän napitti minua kohden poski punaisena ja löi.
    Ja minä takaisin.
    Ja hän löi uudelleen.
    Ja minä löin.
    Kuusitoista paria.
    Sitten kun se oli ohi, minä kerroin sen, että näin maailma toimii.
    "Jos sinä lyöt, toisella on oikeus lyödä takaisin.
    Näin ollen sinun on arvioitava se, että jos sinä lyöt ensin, lyökö se takaisin ja hyväksyttävä ne seuraamukset mitä siitä on.
    Toisaalta taas; jos sinua lyödään, sinulla on velvollisuus puolustaa itseäsi ja lyödä takaisin, tehdä selväksi: ei käy meillä eikä Poikolassa että kiippaan kustaan."

    VastaaPoista
  7. Ps. tarkistan tuttavaltani tuohon matsiin liittyvän asian ja palaan tiskille.

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia -
    CIA:ta koskevan kovin palkitun kirjan kirjoittaja Tim Weiner esitti hetki sitten (24.4. klo 8.40-9.00 aamu-TV:ssä joukon samoja ajatuksia, joita me tässä.

    "Kenraalit käyvät aina edellistä sotaa."

    "Kuka tahansa tulee valituksi presidentiksi, kieltää kidutuksen."

    VastaaPoista
  9. ..., kun Kiovan Dynamon henkiin ja vangiksi jääneet pelaajat ottelivat saksalaisia sotilaita vastaan 1943 saksalaisten huvitukseksi?

    Niin - sitä juuri ihmettelen, miksi vapaata urheilijaa ei liikuta Tiibet?

    Ja kenen pillin vihellyksestä liikutaan katsomossa.

    VastaaPoista
  10. Kemppiselle:

    Wikipedia kiva, mutta löysin Hesarista arvostelun:

    Andy Dougan: Kiovan Dynamon kunnia (Dynamo: defending the Honour of Kiev). Suom. Petri Kortesuo. WSOY. 268 s. 28 e.

    "Neuvostolegenda selitti sodan jälkeen, että heti ottelun jälkeen koko joukkue oli ammuttu pelipaidat päällä Babi Jarissa. Siksi on outoa, että monet virallisesti kuolleet pelaajasankarit saattoivat silti elää Neuvostoliitossa vielä pitkään.

    Tilanne olisi yhtä absurdi, jos vainajiksi luullut Sami Hyypiä ja Jari Litmanen yrittäisivät vuosikaudet kulkea keskuudessamme tekoparta naamallaan. Vai luotiinko Dynamon miehille uusi henkilöllisyys jossain kaukana Kiovasta, jotta legenda eläisi?

    Ristiriita ei selviä Douganin kirjasta, mutta stalinistisella pelon ilmapiirillä on varmaankin ollut osuutta vaikenemisessa.

    Dougan on parhaimmillaan juuri myytin riisumisessa. Hän hahmottaa episodin realistisessa suhteessa ukrainalaisten uskomattomaan ahdinkoon, tajuaa paisuttelemattakin yhden pelin henkisen merkityksen. Lisäksi hän kuvaa pätevästi elämää ja kuolemaa natsien armoilla."

    Nyt olisi jonkun perustettava "Kemppisen Blogin lukusäätiö", joka avustaisi näissä kirjaostoksissa, joita lukijalle viikottain tulee blogia lukiessaan...

    VastaaPoista
  11. Eikö olisi yksinkertaisempaa säätää laki pahuuden kieltämisestä ja vielä asetus tämän lain toimeenpanosta. Luotaisiin oikein virasto, jolla on riittävät valtuudet tarkkailla pahuutta ja puuttua synkimpään pahuuteen. Valitusoikeus tietenkin pitää olla, jotta tuomioistuin voisi puntaroida rajatapaukset, eikä kansalaisten oikeusturvaa vaarannettaisi. Kirkolla ja muilla maailmankatsomuksellisilla yhteisöillä olisi oikeus antaa lausunto asiassa, joka ei kuitenkaan olisi tuomioistuinta sitova, jotta se säilyttää riippumattomuutensa.

    VastaaPoista
  12. Hei hyvä Jukka Kemppinen,


    Kiitos taas kiinnostavista pohdinnoistasi!

    Kiduttaminen ei ole moraalinen asia. Se on itsestäänselvästi
    väärin.
    Pasifismista: Eikö jokaisen kristityn pitäisi olla pasifisti(!)?
    ( ks. myös Saarikosken käännös
    Matteuksen evankeliumista).
    Miten mitenkään kristitty voi
    oikeuttaa ihmisen tappamisen? Minusta ei mitenkään olematta ristiriidassa itsensä kanssa,
    tekee mieli sanoa sodassa itsensä kanssa;)


    Ystävällisesti Matti Taneli

    VastaaPoista
  13. Yleinen varoitus:
    Jarmom on tänä aamuna niin pahantuulinen, että on selvästi noussut perse edellä ylös.

    VastaaPoista
  14. Andy Dougan: Kiovan Dynamon kunnia (Dynamo: defending the Honour of Kiev). Suom. Petri Kortesuo. WSOY 2002

    Mm. näin siellä lukee:
    Dramaattinen ottelu käytiin Kiovan kansoitetulla Zenit-stadionilla 9. elokuuta 1942.

    Käsikirjoitus kuitenkin petti. Alun natsitervehdyksen asemesta startilaiset kajauttivat neuvostourheilijoiden tunnushuudon "Fizkult-ura!" eivätkä täysiverisinä urheilijoina suostuneet sopupeliin, vaan voittivat raivoisasti taistellen 5-3. Loppuniitiksi tuli se, että Startin mies jätti varman kuudennen maalin tahallaan tekemättä. SS-tuomari vihelsi pelin poikki ennen aikojaan.

    Viikon kuluttua Gestapo vei startilaiset koviin fyysisiin kuulusteluihin, sitten keskitysleirille lähelle Babi Jarin surmanrotkoa. Puolen vuoden päästä neljä heistä oli teloitettu, mikä oli miestappiona yhtä suuri kuin Kiovassa keskimäärin.

    Neuvostolegenda selitti sodan jälkeen, että heti ottelun jälkeen koko joukkue oli ammuttu pelipaidat päällä Babi Jarissa. Siksi on outoa, että monet virallisesti kuolleet pelaajasankarit saattoivat silti elää Neuvostoliitossa vielä pitkään.

    VastaaPoista
  15. Jaakolle.

    Kävin katsomassa Heikan blogin. Se toden totta on kirjoitettu pehmustetusta norsunluutornista käsin koskematta mihinkään. Jos Heikan siteeraus jossain toisessa yhteydessä olisikin oiva, ei tässä mihinkään riskiyhteiskuwntaan tuossa mielessä ole astuttu. Heikka kirkonmiehenä sai vain muistutuksen elämän rajallisuudesta. Se kyllä yleensä on juuri kirkonmiesten erityisosaamista. Kempppisen viittaus aiheeseen on sekin vastaansanomaton.

    VastaaPoista
  16. Tuli mieleeni.

    Oli kerran tapahtuma jossa sai kirjoittaa otsikoita, joita kuvittelee lukevansa 2010 lehdistä.

    Itse kirjoitin
    "Maailma protestoi Bushin kuolemantuomiota vastaan!"

    Mutta pitäisikö Bushin regime saattaa oikeuteen rikoksista ihmisyyttä vastaan?

    VastaaPoista
  17. Silloin, kun vielä oli aktiivinen ja puhui ihmisten kanssa, joutui yleensä selittämään kahta asiaa: 1) Miksi ei juo? ja 2) Miksi ei kannata armeijaa?

    Ensimmäiseen kysyjä yleensä oletti syyksi jonkin lapsuudentrauman tai uskonnollisen lahkon. Jälkimmäisestä seurasi vakiojatko: Missä sinäkin olisit, jos kaikki Suomessa olisivat ajatelleet noin 1939? Etkö tosiaankaan tekisi mitään, jos hullu murhaaja pitäisi puukkoa äitisi kurkulla?

    Jotenkin se kysymyksenasettelu turhautti. En tiedä, mitkä olisivat oikeat kysymykset, mutta tuskin nuo.

    Kansalaistottelemattomuus ei taida nykyään olla muotia? Viinaa en juo vieläkään, mutta kukaties eläkeiässä vielä aloitan.

    VastaaPoista
  18. Vaikka ja koska varmasti meistä jokainen olisi sopivissa tai siis sopimattomissa oloissa valmis lähes mihin tahansa, toisen ihmisen kidutukseen todennäköisesti hyvinkin helposti, meidän on vallitettava tätä uhkaa siedettäviin uomiin. Luulen, että eutanasiaan usein sovellettu on sopivin, eli pidetään se normaalien sanktiouhkien piirissä, mutta säädetään erityinen peruste seuraamuksitta jäämiselle, esimerkiksi tietty virka-asema ja luvallinen operaatiokehys tms, en ole asiantuntija pakkokeinoissa. Näin julkinen paheksunta on selvä ja kynnys tekoon korkea, mutta pakkokoneistomme legitimiteetti säilyy - muutoin se olisi vaarassa "ticking bomb" -tilanteissa.

    VastaaPoista
  19. Eilen kuulin Eq-pankin seminaarissa Peter Immosen kiintoisan analyysin, jonka mukaan Bushin hallinto edisti USA:n alasmenoa ja painopisteen siirtymistä Aasiaan 10 vuodella. Ensinnäkin talouspolitiikallaan, joka suosimalla velkavetoista kulutusta antoi Kiinalle ja Japanille valtavan kauppataseylimääärän. Toiseksi tunaroimalla Irakin sodan, joka on tehnyt öljyntuottajamaat (Gulf-alueen lisäksi Venäjän) rikkaiksi tai ainakin velattomiksi (Brasilia, Venezuela).

    VastaaPoista
  20. "Katso Wikipedia The Death Match - ei koko tarina näytä olevan pelkkää propagandaa."

    Jännää. Ja jäin tietysti googlailemaan lähteitä, joista yksi oli Aino Kuusisen kirja. Rouvan mielenkiintoinen historiikki: http://www.encyclopedia.com/doc/1G1-17100947.html

    Taas paljon sellaista, josta en tiennyt.

    VastaaPoista
  21. Ps. tarkistan tuttavaltani tuohon matsiin liittyvän asian ja palaan tiskille.

    Loppuiko pojan kanssa sittenkin tyrmäykseen?

    Viinaa en juo vieläkään, mutta kukaties eläkeiässä vielä aloitan.

    Kadehdittava asema - saa ottaa muita kiinni.

    VastaaPoista
  22. Historiankirjoittajat voisi todella katsoa kuten tämän päivän Hbl prof. HM kirjoittaa: katsoa eteenpäin eikä märehtiä vanhoja (vaikka vanhan kirjoittaminen on tärkeää sen automaattisyöttäminen ei enää ole järkevää tulevien sukupolvien kannalta koska menneisyys on peili mutta samalla se auttaa pään lyömistä seinään, uudelleen ja uudelleen mikäli ryhdytään olemaan deterministinen väärien kategoriointien osalta).

    Luethan: tässä on paljon ideaa ja minä olen mielelläni mukana tämänkaltaisessa tieteen arkkitehtuurissa sillä se ei muuta mitään muuta kuin se, että se luo innovaatioille ja tulevaisuuden suunnittelulle myös ovia eikä vain seiniä.

    VastaaPoista
  23. Hissipojalle:

    Kuules. Ekan tekstin kirjoitin aamuyöllä.
    Tokassa tekstissä kehuin Kemppisen blogia hyvistä aiheista, jotka ohjaavat jopa kirjahankintojani. Blogin sisältö herättää usein keskustelua myös porukkapiireissä vaikkapa iltaravintolassa.

    Toisekseen, en herää aamuisin, herään päivisin.

    Varsin hyväkuntoisilta nuo Kiovalaiset näyttävät otteluvalokuvissa. Ei ainakaan nälässä pidettyinä tai kärsineiltä.

    VastaaPoista
  24. Entäs sitten jos kiduttamalla tiettyä epäilyttävää porukkaa olisi saatu estettyä 9/11 iskut ja koko Irakin sota? Eikö silloinkaan voida hyväksyä kidutusta?

    VastaaPoista
  25. No niin harhailua elämän suurella ulapalla. Ei meillä sellaista papistoa ole. Diakonissasto kylläkin, josta siitäkin on viime sotien jälkeen ollut havaittavissa kehovuotoa ulkomaille. Suurin osa aivoista, tai ainakin mielestä, on kyllä pysytellyt kotimaassa.

    VastaaPoista
  26. "Itse en ole pasifisti, mutta vastustan sotaa. Liennytys (appeasement) on mielestäni sana, joka merkitsee sopimuksen tekemistä. Jos Yhdysvallat ei olisi liennyttänyt suhteessa Neuvostoliittoon, meitä ei luultavasti olisi enää olemassa."

    Aika kummallinen käsitys kylmästä sodasta tuo on.

    Olemassaolon takasi viime kädessä molemminpuolisen varman tuhon periaate. Neuvostoliiton johtajat olivat vainoharhaisuudestaan huolimatta perusteiltaan järkeviä ihmisiä (reasonable men). Eli he ymmärsivät, mitä varma tuho tarkoittaa.

    Liennytys edellyttää, että sen takaa löytyy uskottava pelote. Jos tämä puuttuu, liennytys on pelkkää tyhjää puhetta, jota häikäilemätön vastapeluri voi käyttää hyväkseen pelatakseen aikaa.

    Liennytyksen onnistuminen edellyttää, että osapuolet neuvottelevat "hyvässä uskossa" eli pyrkivät sopimukseen ja sen solmimisen jälkeen myös noudattamaan sopimusta. Näin on kansainvälisessä politiikassa valitettavan harvoin.

    VastaaPoista
  27. Tuttuni vastasi lyhyesti koskien Kiovan Dynamoa.

    Hänen isänsä kuului siihen rosvojoukkoon,(vainaantui jo -80, joten informaatio on parin mutkan takaa), joka tuolloin oli tunkeutunut Ukrainaan ja oli kertonut aikanaan ettei ollut itse näkemässä ottelua, mutta oli tavannut muutamia, jotka olivat nähneet.

    VastaaPoista
  28. Entäs sitten jos kiduttamalla tiettyä epäilyttävää porukkaa olisi saatu estettyä 9/11 iskut ja koko Irakin sota?

    Silloin pitää toivoa että Jack Bauer pelastaa päivän ennen seuraavaa mainoskatkoa.

    Nämä mutmut-entäs-jos-tilanteet ovat sellaisia joita ei tapahdu tosielämässä.

    VastaaPoista
  29. Entäs sitten jos kiduttamalla tiettyä epäilyttävää porukkaa olisi saatu estettyä 9/11 iskut ja koko Irakin sota? Eikö silloinkaan voida hyväksyä kidutusta?

    Ketä olisit kiduttanut? Irakin sota suunniteltiin ennen iskuja. Vastustan myös ajatusta rankaisemisesta ennen kuin teko voidaan todistaa. (Kidutuksessahan yleensä pyritään vasta hankkimaan näitä todisteita ellei sitä tehdä huvikseen.)

    VastaaPoista
  30. @toipila,
    olen peräti hämmentynyt, jos löydät todisteita siitä, että joskus, jossain olisi ollut tällainen ns. tikittävä aikapommitilanne. Enimmäkseen kidutuksen kannattajat keksivät tallaisia kummallisia hypoteettisia tilanteita, joita ei todellisuudessa tapahdu juuri koskaan. Sen sijaan mieleen tulee ihan helposti tapauksia, joissa poliisi on kiduttanut viattomilta tunnustukset, ja syylliset ovat jääneet jatkamaan toimintaansa.

    VastaaPoista
  31. Petja Jäppiselle:

    Mikä "rosvojoukko"?

    Jos puhutaan suomalaisista SS-vapaaehtoisista, niin rosvojoukosta ei ole kyse. Suoraselkäisiä, rohkeita
    ja kunniallisia olivat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

    Vielä suurempiin hirmutöihin syyllistyivät suomalaiset sotilaat talvi- ja jatkosodan aikana. Niistä ei vaan paljoa puhuta. Pahaa jälkeä olisi syntynyt jos jotkut olisivat näistä asioista vaikkapa valvontakomissiolle kertoillut.
    Sotavankien murhaamista, siviilien eli naisten ja lasten murhaamista, raiskauksia jne.
    Samoilla perusteilla voisi siis sotaveteraaneja rosvojoukoksi kutsua?

    Ja mitä tulee vielä ministeri Stubidoon, niin on se aika rankkaa kun poika on "äärimmäisen murheissaan" Espanjassa menehtyneistä. Kuinka huolissaan tämä nervöösi olisikaan sodan syttyessä? Pyörtyisi varmaan paikalleen.
    Kyllä isänmaa tarvitsee vain sellaisia ministereitä jotka säästeliäämmin käyttäisivät äärimmäisyyksiä ja varaisivat ne tosi tarpeeseen.

    VastaaPoista