Lintu vai muna

Ilkka Kanerva soitti aamulla. Sitä ennen oli soittanut sopimuksen mukaan maikkarin aamutelevisio. Jyrki Kasvi kirjoitti Digitodayhin harvinaisen selkeän selityksen. Sitten soitti Kalevi Suortti, joka on vanhan polven telefoonimies jo HPY:n ajoilta, ja edelleen kehissä.

Olen hiukan kiipelissä, koska minun pitäisi ainakin tenttipapereita korjatessani tietää, mikä on tekstiviestin oikeudellinen asema. Sähköpostin luulen tietäväni. Mesestä en ole varma.

Jyrki Kasvi, lähetä sähköposti. Voisimme keskustella myös radiossa, Ylen ykkösessä, tunnin.

Kasvin tekstistä käy ilmi asia, jota en ollut tiennyt: sähköisen viestinnän tietosuojalakia säädettäessä eduskunnassa pohdittiin, saavatko sekä tekstarin lähettäjä että vastaanottaja tehdä sille mitä tykkäävät, siis tuon lain puitteissa. Vastaus on että saavat.

Tekstiviesti ei olisi perustuslain (10 § 2) tarkoittama luottamuksellinen viesti.

Se olisi oikeudellisesti suojattu vain rikoslain nojalla, yksityisyyden suojan nojalla.

Juuri tätä Kanerva halusi tietää – miten on mahdollista että hänen ja Vanhasen tekstareiden suoja olisi erilainen. Yritin selittää että Vanhasen viestit jäävät yksityisyyden sisään mutta Kanervan ehkä eivät.

Eräälle toimittajalle selitin rikosoikeudellisen yksityisyyden suojan ajatusta mielestäni mahdollisimman selvästi: vaikka kohde olisi kuinka poliitikko, kuva hänestä vessassa tarpeitaan tekemässä loukkaisi yksityisyyttä.

Assosiaatio ei ole välttämättä miellyttävä, mutta myös seksuaalisuus on eräässä mielessä tarve, jonka tavanomainen tyydyttäminen (meillä yleensä parisuhteessa) on intiimi asia ja sellaisena suojattu julkisuudelta.

Joku heiluu kotona humalassa. Sekin on hyvä esimerkki. Tavallinen ihminen, joka järjestää itsensä kotona sellaiseen kuntoon, että on käveltävä puita pitkin ja muutenkin niin kuin yksivuotias, on yksityisyyttä ja ei kuulu sivullisille, ei vaikka oksentaisi kenkäänsä.

Työssä käyvän tai virassa olevan henkilön palkanmaksajalla on täysin perusteltu tarve tietää ihmisen heilumisista työaikana toisten näkyvissä. Monissa ammateissa siitä tulee potkut per heti ja monissa toisissa päättäväinen hoitoonohjaus.

Jos nyt Matti Vanhanen kaatuu kännissä Tukholmassa ja saa laastarin otsaansa, ihmisillä on oikeus tietää tämä eli tapaus ei kuulu hänen yksityisyytensä piiriin. Jos pienen paikkakunnan johtajaopettaja tulee samanlaiselta reissulta samalla tavalla paikattuna, asia ei kuulu edes johtokunnalle, kunhan kysymys ei ollut työmatkasta.

Rikoslaki 38 : 3 kieltää avaamasta toisen kirjekuorta tai murtamasta toisen sähköistä viestiä. Asia ei ole aivan selvä, mutta mielestäni toisen saamaa tekstaria ei saa lukea toisen puhelimesta. Sellaista kieltoa ei ole, joka estäisi viestin saajaa näyttämästä sitä kenelle haluaa tai lähettämästä sitä edelleen, ehkä.

Puhelinsalaisuuden suoja on erilainen. Salakuuntelu on rangaistava teko, jos se tapahtuu teknisellä laitteella. Omat puhelunsa saa nauhoittaa – kertomatta. Toisen puheluja ei saa nauhoittaa.

Tässäkään, kuten ei kirjesalaisuudessa eikä tekstareissa, suojan kohteena ei ole viestin sisältö, vaan viestinnän luottamuksellisuus.

Keskustelukumppanini Suortti esittää blogissaan lintuperspektiivi.blogspot.com että SMS on puhelu eikä kirje.

Olen miettinyt tätä. Sähköisen viestinnän tietosuojalaissa sanotaan, että viestin lähettäjä tai vastaanottaja ”voi käsitellä viestiä”, mikä tarkoittaa, että voi tehdä sille mitä tahtoo. Vastaanottaja on lain mukaan henkilö, jolle viesti on tarkoitettu vastaanottavaksi.

Lainsäädännön johdosta tekstiviesti ei ole kirje eikä puhelu, vaan ’tekstiviesti’, josta on säädetty erikseen.

Sääntely pitäisi oikaista. Sähköpostin suoja on kirjoitettu lakiin suojauksen murtamiseksi, ja siihen riittää käyttäjätunnus. Tulkinta on se, että vaikka toisen tietokone olisi auki, se on avattu käyttäjänimellä ja tunnuksella, joten kukaan muu ei saa käyttää konetta – ei myöskään työnantajan edustaja eli esimies.

Luullakseni hyvin monet ihmiset eivät käytä PIN-koodia matkapuhelimessaan. Niinpä tekstiviestien lukemisessa ei ole mitään murtamista. Näin huterasti perusteltu lainsäädäntö ei kelpaa. Lainkohdan voisi kirjoittaa muotoon ”toiselle osoitetun sähköisen viestin avaaminen”.

Viestin sisältöä ei voi suojata yleisesti. Sekään ei ole rangaistavaa salakuuntelua, että kuuntelee mitä junassa tai bussissa puhutaan. Siellä kuulee muuten mitä hämmästyttävimpiä asioita.

Tietyt asiat (valtiolliset ja yrityssalaisuudet) voi suojata ja tietyt henkilöt (lääkärit) voidaan määrätä vaitiolovelvollisiksi. Iltapäivälehtiä kiinnostavia asioita ei voida määrätä kieltoon, vaikka ne hävettäisivät ja harmittaisivat asianomaisia. Raja on yksityisyys ja kunnia.

Tämä on vastaus Kanervalle. Hänen viestinsä eivät mahdu poliitikon suppeaan yksityisyyteen, mutta Vanhasen mahtuvat. Vastaan tietämättä, millaisia ne viestit todella olivat, ja sivuutan tässä tekijänoikeuden ja sen tosiasian, että Vanhasen viestit oli tuomioistuimessa määrätty salassa pidettäviksi.

Vielä kerran, veljet: jos minä lähetän Petja Jäppiselle viestin, että koska ryypättäisiin oikein kunnolla, viesti kuuluu minun ja Jäppisen yksityisyyden piiriin eikä sitä saa levitellä. Jos Vanhanen lähettää Kanervalle viestin että vedetään kuule Ile kerrankin hirveät lärvit, perse olalle, oikein kuopiolainen kyykkykänni, viesti ei kuulu yksityisyyden piiriin, ja sen saa painaa lehteen.

(Äänestäjillä on oikeus saada tietää, ehtiikö kansanedustaja ryyppäämiseltään tehdä töitäkin.)

Lopuksi tunnustus, joka osoittaa, miksi minusta ei enää olisi virkatuomariksi. Olen liian vanhoillinen. Mielestäni Kanervankin tekstiviestit jäivät oikeudellisesti hänen yksityisyytensä piiriin. Häly ja ero oli poliittinen ongelma. Vaikka en aja asioita, varoitan: mahdollisesti tai luultavasti tuomioistuimet olisivat eri mieltä. Nykyisin on vanhoillista olla salliva seksuaaliasioissa ja modernia suhtautua niihin kireästi – viestien arvioiminen äänestäjien asiaksi sisältää kireän käsityksen sukupuolisen käyttäytymisen merkityksestä ja vaikutuksesta muuhun toimintaan.