Jatkaakseni keskustelua

Kirjoitan tämän oikeastaan yleissivistyksen takia. Näitä luotettavina pitämiäni tietoja ei ole helposti löydettävässä muodossa juuri missään.

Tiedossani ei ole toistaiseksi tutkimusta, josta kävisi ilmi, ketä olivat ne ihmiset, jotka kaatuivat sodissa 1939-1944.

Oma aineistoni on alkujaan peräisin puolustusvoimien verkkosivuilta. Olen työskennellyt tuon aineiston kimpussa monia vuosia varsin paljon, mutta tutkimusta siitä ei tule. Pelkästään aineiston saaminen vertailukelpoiseksi on ollut kaamea käsityö. Olen muuttanut ammatiksi ”maanviljelijä” mm. merkinnät mv. maanv., maanvilj., til., tal., tilallinen, talollinen ja talokas, mutta en esimerkiksi ammattinimikettä ”mäkitupalainen” tai ”palstaviljelijä”.

Se ei ole tämän päivän aihe, mutta verkossa olevissa tauluissa joukko-osasto on ilmaistu lukemattomin eri tavoin, esimerkiksi JR 7/II/6, Jr 7/6/II, JR 7/6, JR 7/6 komp, 6/jr 7 jne.

Tutkimukseksi sanoisin sellaista, jossa tietoja voisi verrata johonkin. Sotavoimaan kuuluneista ei ole kokonaisesitystä eikä sellaisen aikaansaaminen tunnu mahdolliselta.

Jos voisi verrata kaatuneita henkiin jääneisiin ja vielä haavoittuneisiin, sitten tietäisikin jotain.

Olen torjunut kymmeniä kertoja nimiini pannun väitteen, että kaatuneista olisi löydettävissä poliittinen jakauma ja siten sotaherrojen ilkeyttä. Tämä ei tietenkään ole totta eikä voi olla totta.

Itse asiassa esitin kerran kysymyksen, mahtoiko talvisodassa kulua taistelujen loppuvaiheessa paljon sellaisia joukkoja, joiden sotilaskoulutus oli huono tai olematon. Yksi ryhmä näistä olivat armeijan oman myöntämisen mukaan ”punaisiksi” merkityt.

Tuo kysymys on kuitenkin aika toisarvoinen.

Kysymyksen takana on ongelma: tilastojen analysoiminen on hyvin vaikeaa, ja etenkin kaikki yleistykset kaikista kaatuneista ovat hyvin epäilyttäviä. Lukumäärä on niin suuri. Kun muuan pitäjä (Längelmäki) joitakin vuosia sitten nimettiin maan pahimmat tappiot kärsineeksi, siellä oltiin kovin ihmeissään.

Vähän väliä kysytään, selvisivätkö ruotsinkieliset pitäjät kovinkin helpolla.

En ryhtyisi vastaamaan siihenkään, koska pitäjäkohtaisiin tappiolukuihin vaikuttivat niin monet seikat. Listoiltani löytyy selviä suomenkielisiä pitäjiä, jotka pääsivät vähällä.

Mutta siinä on monta ongelmaa, onko sankarihaudan sijainti tai arkistoitu viimeinen asuinpaikka osoitus kotipaikasta. Suurimpien kaupunkien kuntarajat olivat epämääräisiä. Esimerkiksi Munkkiniemi, Haaga ja Oulunkylä eivät kuuluneet Helsingin kaupunkiin, saati Pitäjänmäki.

Sopivan tarkan näköinen luku kaatuneista on 91 948 henkilöä, joista talvisodassa kaatui 26 353.

Sotatappiot ovat siis alle 3 prosenttia kokonaisväestöstä.

Vuonna 1941 kaatui 26 938, 1942-1943 18515 ja 1944 20141.

Jatkosodassa hyökkäysvaihe oli siis raskaampi kuin suurtaistelut -44.

Lukuihin kuuluvat rauhan aikana, tyypillisesti sotasairaaloissa sotavammoihin menehtyneet.

Sitä on sitten vaikea sanoa, paljonko kokonaistappiot olivat, koska sotavoiman määrä vaihteli jatkuvasti. Äärimmäisen karkeasti kuvaillen aseissa oli 400 000 – 450 000 ihmistä. Luku lienee suurimpia koko maailmassa.

Suomen väkiluku oli 1939 3,7 miljoonaa ja 1945 3,77 miljoonaa. Miespuolisen väestönmäärä oli 1,8 ja 1.78 miljoonaa, joista 20-50 –vuotiaita 816 000 ja 796 000. Kaatuneita oli siis sotaan lähteneistä yksi kahdeksasta. Arvaan että taisteluihin osallistuneista osuus olisi ollut noin yksi viidestä.

Upseereita eli RUK:n 1920-1944 käyneitä oli 29 931. Sotavuosina upseerikoulutuksen sai 14 354 miestä.

Upseereita kaatui 5 030, joista talvisodassa 1 157. Vänrikkejä kaatui 2 700 ja luutnantteja 1 784.

Noin puolet kaatuneista oli sotamiehiä ja noin viidennes korpraaleja tai alikersantteja.

Upseerien osuus kaikista kaatuneista oli noin 5,5 %.

Karkean laskelman mukaan upseerien osuus koko sotavoimasta olisi suunnilleen sama.

Jatkossa ilmoitetuista ammateista – jatkosodan kaatuneista maanviljelijöitä oli ainakin 20 000 ja erilaisia työmiehiä 15 000.

Yhden kaatuneen ammatti oli tivolin johtaja, mutta olipa sukunimikin Sariola.