Passio

Tuskin muuten rikkoisin lupaustani ja vaarantaisin terveyteni rippeitä, mutta tämä tietokone, tämä tietokone.

Oikea silmä tosin lainehtii (kaasua). Olen ihan sairaslomalla, useita viikkoja.

Mutta sitten se surunpäivä valkesi, kun kiintolevy otti ja halkesi. Viisi päivää sitten.

Nyt tiedän, missä on se palvelu, joka puuttuu tavallisilta kunnon ihmisiltä. Kone on tutkimuslaitoksen. Kuinka ollakaan, levy vaihdettiin takuuna jotain kahden vuoden käytön jälkeen, mikrotuen pojat asensivat ja Herkko toi koneen kotiin ja pisteli piuhat kiinni.

Enkä siis malta olla kokeilematta, toimiiko blogin postaus, kun kaikki muu tuntuu nyt toimivan.

Vainoharhaisuus on realismia. Minulla on ihan kaikki isolla LaCien ulkoisella levyllä, data toisella pienemmällä levyllä ja lisäksi 81 kappaletta CD- ja DVD-levyjä.

Tekstiä, kuvia tai musiikkia ei joutunut kateisiin lainkaan.

Huojahtelin hetken miettiessäni, josko siirtyisi järeään Maciin. Asiantunteva poikani sanoi, että isokin läppäri aiheuttaa harmia ainakin henkilölle, jolla on kaikenkarvaisia periferaaleja.

Tunsin samalla tarvetta sanoa, että en pitänyt radion lähettämästä Matteus-passiosta. Se oli hätäinen tulkinta.

Tätä lukiessanne jo kertaalleen lähetetyssä perjantain radio-ohjelmassani pohdimme passioita siksi että kun se ei ole musiikkiohjelma.

Esitän radiossa itselleni kysymyksen, miksi tämä teos on niin suuri ja kuuluisa uskonnollisen musiikin ihme, vaikkei se ole oikeastaan uskonnollinen eikä eräässä mielessä musiikkiakaan.

Se poikkeaa niin paljon jopa kantaateista.

Radiossa soitamme pätkän W. Furtwänglerin ikivanhasta kokonaislevytyksestä, joka on naurettavan hidas – vielä paljon hitaampi kuin Klemperer, joka on pakkomielteeni myös solistien takia (Peter Pears, Dietrich Fischer-Dieskau, Nicolai Gedda, Walter Berry. Elisabeth Schwartzkopf, Christa Ludwig).

Se ei ole uskonnollinen , koska sen teologia vaatii teologian tohtorin, jollainen radiossa tosin oli. Tarina päättyy hautaan. Ylösnousemusta ei ole.

Musiikillisesti se on merkillisen matemaattinen - eräänlainen näyte diskreetin matematiikan mahdollisuuksista ennen kuin sitä oli keksitty. En puhu numerologiasta, vaan jostain samantapaisesta kuin Hofstadter. Hänen kirjastaan ”Gödel, Escher, Bach” on muuten artikkeli Wikipediassa.

Se kirja oli hyvin innostava silloin kauan sitten, 70-luvun alussa.

Sain inttämällä Mäntylän myöntämään, että Hofstadter oli ainakin silloin vakavasti otettava AI:n kehittäjä ja että hän aivan oikeasti ymmärsi tietojenkäsittelyn teoriaa. Kirja tietenkin on tahallisen hassu – pitkä essee eikä tutkimus.

Mutta ehkä on onni, että kirjoittaja ihmetteli etenkin Die Kunst der Fugea. Matteus-passion kimpussa olisi voinut järjen valo vähentyä. Sehän on täynnä ”sulautettuja” teoksia eli sävellyksiä sävellysten sisällä (melodisesti ja harmonisesti) ja jatkuvaa polyfonian ja harmonian päällekkäin asettamista, kuten alku- ja loppukuorot.

En sitten viitsinyt puhua tuossa yhteydessä Noam Chomskystä, vaikka olisi ehkä pitänyt.

Musiikin generatiivinen kielioppi on aivan totta esitetty, mutta tietenkin siitä kiistellään raivokkaasti.

Kerron tuonnempana terveisiä sairaalasta ja kirjoitan jotain niistä lukuisista uutistapahtumista, joihin liittyviä asioita olemme käsitelleet jo moneen kertaan.

Ja hyökkään Chomskyn argumenteilla muun muassa Helsingin Sanomien kimppuun. Blogien sopeuttaminen yksimielisyys-ideologiaan näyttää olevan isokin tehtävä.

Mutta nyt oikein lehdessä lukee, että viihdettähän tämä on ja sellaisena vähäarvoista ja pian katoavaa, verrattuna esimerkiksi sanomalehdistön edustamaan suureen sanataiteeseen.