Hauki puussa

Olen samaa mieltä kuin eräs ystäväni, jonka mielestä Hellaakoski oli todella suuri runoilija, ja lisäisin että Jääpeili oli hämmästyttävän varhainen teos, 1928.

Kosteasta kodostaan nous’ hauki puuhun laulamaan…

Niin villinraskaan se virren veti että vaikeni linnut heti…

Mutta mielessäni on tämä Internet.

Voisiko joku kertoa minulle, kenen suuri ansio on kirjasto.sci.fi ?

Korkeampaa kirjallisuutta ajatellen se kyllä on paras hakuteos kirjailijoista, ja siis suomalainen, englanninkielinen.

Luultavasti se on ahkerassa käytössä, koska Google antaa sen niin nöyrästi. Jos ei anna, voi hakea näin Hemingway: kirjasto

On siitä suuri apu, että näkee yhdellä silmäyksellä, mitkä kirjat on suomennettu.

Suomalaisia kirjailijoita on paljon, mutta toivottavasti työ on kesken, koska joiltakin on valikoima teoksia, toisilta taas kaikki.

Tunnen kyllä olevani välillä kuin hauki puussa, koska ennen maailmassa tuollaista tietoa kertyi muistiin, ja sillä oli sitten käyttöä. Nyt olisi ymmärrettävä, että netin olemassaolo vähentää ”yleissivistyksen” tarvetta, ja olen tässä vakavissani.

Ainakin minusta oli hauskaa, että osasin luetella joskus nuorena parin – kolmen tuhannen elokuvan nimet, ohjaajat ja keskeiset näyttelijät. Sen jälkeen kun IMdB tuli, aikaansa ja muistiaan voi käyttää paremmin.

Valitettavasti olen itse yksi niistä, jotka eivät suostu opettelemaan asioita kunnolla. On aina niin paljon hauskempi löytää tai huomata itse tai saada vihje luotettavalta taholta, kuten blogin kommentoijilta tai vaikkapa Herkolta.

Itkin hänelle, ettei tänne Kirkkonummelle näe nettitelevisiota, kun on niin huono yhteys. Hän sai minut lopulta uskomaan, että TVkaista flashillä toteutettuna on ratkaisu.

Eilen ja tänään opetin itselleni uuden tavan. Uutiset voi katsoa TVkaistalta silloin kun koneen ääreen istahtaa eikä siis ole välttämättä tarpeen pitää kelloa silmällä ollakseen tikkana kello puoli yhdeksän.

Ei sekään tunnu hullummalta, että jos niin onnettomasti kävisi, että jokin Ketonen & Myllyrinne jäisi katsomatta, vahingon voi ottaa myöhemmin takaisin.

Peukalotuntumalla puoleen niistä ohjelmista, joita katson, riittää huono kuva. Elokuvat ja dokumentit haluan poimia digiboksin levylle.

Ylen lakimies oli toissa päivänä sanomalehdessä sitä mieltä, että tämä palvelu on lainvastainen. Olisin kaikella kunnioituksella eri mieltä. Yksityiseen käyttöönsä saa myös valmistuttaa kappaleita julkistetuista teoksista. Eiköhän tämä ole juuri valmistuttamista.

Vaikka kopiointiliikkeet joskus harvoin korskahtelevat, saan tietysti viedä kirjaston kirjan tiskille ja tilata valokopiot koko roskasta. Saan myös skannauttaa, mutta totta puhuen molemmat ovat sen verran kalliita toimia, että teen ne käytännössä mieluummin itse.

Valokopiointi on yksi niitä harvoja asioita, perunoiden kuorimisen ohella, johon minulla on valtion koulutus.

(Tuomioistuimen esittelijän tehtävä on loputonta valokopiointia, ja minun aikanani sen teki esittelijä itse.)

Haen rytmitystä blogiin ja radio-ohjelmiini. Hirveän vaikeaa. Radiossa on kriittistä, ettei ole itse liikaa äänessä eikä anna kenenkään keskustelijan puhua liian pitkään. Lisäksi aihetta on vaihdettava asiasta lipsumatta noin kymmenen minuutin välein.

Blogissa haluan kirjoittaa tällaisia harmittomia juttuja silloin kun tekeillä on jotain isoa ja vaativaa ja työlästä.

Ennen pitkää kerron, miten maailmankuvani järkkyy Max Engmanin paksusta kirjasta Raja 1918-1920.

Kahta hurjempaa kun siinä järkkyvät myös eräät sukuni vakiintuneet tarinat.

Huomenna on kravattipäivä. Tulee Nokian ja valtion miehiä kuuntelemaan sangen edistyneitä esityksiä tietokoneohjelmien patentoinnista. Olen jo päättänyt, miten aloitan lyhyen johdannon.