Robert Capan meksikolaisesta matkalaukusta on nyt kirjoitettu paljon. Se siis löytyi ja negatiivit olivat kunnossa.
Nyt on taas aika miettiä, oliko kuolettavan osuman saaneen espanjalaisen taistelijan kuva aito vai aseteltu.
Kuvat löytyvät mm. The New York Timesistä
Robert Capa käytti Espanjan sisällissodassa Leicaa (luultavasti II) ja maailmansodan jälkeen Contaxia ja Nikonia, jollainen hänellä oli kädessään, kun hän kaatui Vietnamissa 1954.
Suomalaisia sota-ajan kuvia alkaa tipahdella esiin ja hyvä niin. Melkein kaikissa kirjoissa on aina samat kuvat, joista minun tietoni mukaan osa on otettu kaikessa rauhassa Santahaminassa.
Katsokaa itse. Esimerkiksi ”suomalainen konekivääri asemassa siellä jossain” tai ”tulenjohtopaikka Taipaleenjoella”. Ympäristön lumi on puhdasta, lumipuvut ovat aivan puhtaita, oksilla on kevyttä puuterilunta. Sotilaat esiintyvät leuka ajeltuna tavalla, jota ei oikein voi uskoa, kun vesi oli lämmitettävä pakissa ja peili oli mikä oli eikä myöskään valon puoli ollut parhaita.
Talvisotamuistelmissa esiintyy kyllä muutama puolalainen vapaaehtoinen, joiden aamutoilettiin meni kaksikin tuntia.
Suomalaisilla TK-miehillä oli myös Contaxeja, jotka oli hankittu Helsingin olympialaisia 1940 varten.
Yksikin Risto miettii nyt väiteltyään tohtoriksi seuraavaa kirjaa näppäilystä eli turhista valokuvista. Mielestäni aihe on valloittava. Olen jo usuttanut hänet Vilho Setälän ja Sakari Pälsin kirjojen kimppuun.
Ehkä hän saa selvitetyksi, miksi parhaitten valokuvaajien parhaat kuvat ovat joskus kuin – amatöörin onnenkantamoisia.
Ei puhettakaan, etten arvostaisi syvästi palkkikameramiehiä ja Simo Ristan tyyppistä työskentelyä, jossa yhtä valotusta valmistellaan koko päivä ja valotus voi olla kymmeniä minuutteja.
Mutta parhaissa näppäilykuvissa on jotain selittämätöntä tenhoa – jotain samaa kuin parhaiden kirjailijoiden muistilappujen katkeavissa lauseen pätkissä.
Ehkä hetken mielijohde on se iso asia, se ihmisen jälki.
- -
Ai niin - Amazonin isossa paketissa oli nyt Alan Weismanin The World Without Us.
Jos kaikki ihmiset kertakaikkiaan katoaisivat jäljettömiin, torakat kuolisivat lämmittämättömissä kaupungeissa ja sitten metrot joutuisivat tulvan valtaan.
Hienoa että joku järkevältä vaikuttava ihminen uskaltaa esittää myös höynäpäisiä ajatuksia.
Mutta pohja on faktaa. Polymers are forever...
Myös Robert Capan valokuvaamat tilanteet ovat olemassa kuvina ja ääninä - aaltoliikkeenä, joka on menossa jostain johonkin, laajenevassa maailmankaikkeudessa.
Robert Capa oli suuri kuvaaja, koska hän on myös tarinankertoja.
VastaaPoistaHän vaihtoi nimensä, väritti nuotiotarinoitaan eikä oikeastaan koskaan edes muuta halunnutkaan. Hän olisi halunnut olla kirjailija. Kun kaverit Pariisin valtauksessakin olivat Hemingway ja Steinbeck , juttu varmaan lensi mukavasti. Capa taatusti tunsi olleensa mukavassa jengissä. Tosin hän oli vähän katkera siitä, että Papa ehti vapauttaa Pariisin Ritz-hotellin baarin ennen häntä.
Tarinankerronta jättää hienot jäljet kuviin ja harva edes ymmärtää totuutta kaivatakaan. Mielenkiintoista olisi tietää joidenkin tarinoiden todelliset taustat. Kuvan lojalisti ilmeisesti oikeasti todella kaatuu kuvassa. Siitä oli olemassa joitakin viitteitä jo aikaisemmin ennen negatiivien löytymistä. . Asiasta mainitaan mm. kirjassa
Robert Capa: Sotakuvaaja (Slightly Out of Focus). Suom. Leena Tamminen
Varsin mielenkiintoista olisi tietää se, mitä tapahtui todella OMAHA- beachin kuville. Maihinnousun kärjessä otetut kuvat olivat kuulemma loistavia ja mykistäviä. Laboratoriossa apulainen tumpeloi sitten kuivauksessa ja sulatti negatiivit käyttökelvottomiksi. Kahdeksan negatiivia säilyi. Nekin epätarkkoja. On esitetty teoria, että suurin osa materiaalista oli sotamoraalin kannalta hankalaa ja tuhoutumista ei niin kovin olisi edes harmiteltu.
No Capan elämä oli täynnä tarinoita. Hyvässä kuvassa niitä on aina. Totuuttakin tarvitaan. Mutta totuus on sodassa usein tarkoituksenmukaisuutta ei aina rehellisyyttä.
Tämä kuva herättää muistoja, eli, missä näit tämän kuvan ensimmäisen kerran.
VastaaPoistaTiedän blogin pitäjän Leica-hulluuden. Harva asiakas kiinnittää huomiota millä kameralla häntä uhataan. Taustalla oli valkoinen lakana ja miehellä piippu. Toisen silmä katseli M4-2 takaa.
Filmi Tri-X, valotus 640 Asan mukaan, kehite Emofin kaksivaihekehite.
Ranskassa näkee vielä Leicoja kuvaajien kaulassa.
Those where the days...
Minua on viime päivinä ankarasti vaivannut kysymys johon kukaan edustamastani mökämusiikkia kuuntelevasta nykynuorisosta ei osaa vastata.
VastaaPoistaPiano vai cembalo?
sanot---
VastaaPoistaMutta parhaissa näppäilykuvissa on jotain selittämätöntä tenhoa
---
Minkä luulet itse olevan tuo tenho?
Minulle se tenho on kuvissa oleva ihminen,- siinä ympäristössä mikä on tuon kuvatun omaa.
Nykyvalokuvaus sortuu epätoivoisen hypen metsästyksessä siihen. että valokuvaajan tehtäväksi on tullut lavastaa kameran eteen jotain omituista ja sitten painaa nappia.
Jos muuta ei keksitä niin naiskuvaaja seisoo surkean näköisenä vinossa tyhjässä huoneessa alasti tai rasvaa itsensä ja laittaa päähän kaasunaamarin ja sen letkun työntää anukseensa.
Kun näin taiteilijoiden työt ovat täysin vailla inhimillisyyttä niin tavallinen näppäilykuva ottaa palasen oikeaa elämää. Siinä se on.
Capan Kuolevan sotilaan kuvassa minua häiritsee oikean käden sormien asento. Se on jotenkin teennäisen teatraalinen.
VastaaPoistaEn ole koskaan törmännyt kuvaan liittyviin aitous- / epäaitousargumentteihin.
Mitähän ne ovat ja mistähän niitä löytyisi?
Kyselee yli 30 vuotta Nikonilla kuvannut harrastaja.
Jore puusa:
VastaaPoistaKivat takahampaat sinulla -
Kijassa Robert Capa: Sotakuvaaja (Slightly Out of Focus). Suom. Leena Tamminen johdannossa väitetään, että ensimmäiset epäilyt lojalistimiliisin kuolevasta otetun kuvan aitoudesta olisi esittänyt muuan vanha brittiläinen lehtimies.
VastaaPoistaLehtimiehen nimi ei esiinny epäilyn yhteydessä, mutta tämä oli väittänyt, että Capa olisi ottanut kuvan lyhistyvästä sotilasta sotaharjoitusten yhteydessä.
Myöhemmin on todistettu, että Capa oli kaukana sotaharjoitusten pitopaikalta, lähellä paikkaa, jossa miliisi, Frederico Borrell Garcia sai kuolettavan osuman. Kuolema tapahtui lähellä Cerro Murianon kylää, Gordobasta pohjoiseen 5. syyskuuta 1936.
Wikipedia tietää asiasta enemmänkin. Tuo brittiläinen lehtimies on minulle jäänyt tuntemattomaksi.
Tilannetta on kuulemma tutkittu ahkerasti ja huhun liikkeelle laittaneen lehtimiehen muistia on epäilty.
Asiasta käydään mielenkiintoista keskustelua mm. täällä
http://www.pbs.org/wnet/americanmasters/database/capa_r4.html
cembalo - ehdottomasti!
VastaaPoistaAd Pauli Vanhala:
VastaaPoistaNäin oli. - Oma suhteeni valokuvaukseen on kai sitä perua, että toisaalta en ole hyvä enkä edes keskinkertainen valokuvaaja, mutta silti olen sitä paljon harrastanut.
Velivainajani oli ammattilainen, ja hänellä oli tapa ja tarve toistaa painokkaasti, että en tiedä valokuvaukseta mitään, ja myönsin sen aina.
Pitkä mieltymys alaan on kumminkin ollut siitä siunauksellinen, että hyvät valokuvat tuottavat suurta mielihyvää, ja hyvät kamerat samoin. Sen ettei näiden kahden välillä ole sanottavaa yhteyttä, ymmärrän toki.
"Rintamalinja etenee taas vähäsen. Tulee joku ylikersantti taluttaen vatsaan haavoittunutta sokeaa vankia, suolet laahaavat perässä pitkänä käärmeenä hiekassa. Tierummun alla hänet vapautetaan vaivoistaan laukauksella, ja ylikersantti tulee takaisin itkien. Sotaa!" -- "Kauempana kylässä. Raitille teodoliittiemme viereemme pysähtyy ambulanssi. Sen sisällä huutaa joku sydäntäsärkevästi, avaa oven ja ryntää alastomana, sokeana ja korventuneena raitille, konttaa taas sisään kuljettajan taakse, kunnes JSP:n poika saa esille ruiskun ja tyrkkää sen haavoittuneen selkään. Tämä lysähtää kasaan ja vaikenee. Jatkamme mittausta."
VastaaPoistaTorsten Nygård: Päiväkirja Itä-Karjalasta 1941-1944.
Näen nämä valokuvina.
Näyttämökuvan (todistus)voimasta lukisin mieluusti viisaita: Mitä Kristian Smeds näyttää ja todistaa, entä häipyvä näky, teatteri yleisemminkin.
VastaaPoistaTässä Capan kuvassa on hyvät ainekset, ehdoton hetki (ratkaiseva, on joku kääntänyt), musta kivääri, valkoinen paita kuin Goyan kuuluisassa maalauksessa,harmaata niin, että silmä poimii varjon ja valon(romantiikan) leikin. Ja iso asia on myös totuustekijä, tämä on ainakin kuvaajalle totta.
VastaaPoistaNäiden vanhojen starojen myyttisyys on myös osaksi sitä, että he näyttävät asettuvan heikomman puolelle. Tuomareilla ei näytä olevan tätä armon lahjaa virka-aikana.
Ehkä monille valokuvaajille ei riitä enää pelkkä "tatsi". On vktohtoreita, jotka porautuvat älyperäisesti kuvaan, näin tyhjäkin saa selityksen. Tämä on hyvä asia, kaikelle on nyt tilausta. Meidän pitää tuntea myös vktaiteilijan tarina.
Olen aivan varma, että blogin pitäjä on hyvä valokuvaaja: Itsenäinen ajattelu ja rohkeutta nähdä lähelle, tuoda julki omat mielipiteet. Tekniikan oppii nopeasti. Mutta kaikkeen ei ole aikaa?
1. Kuvasta
VastaaPoistaKuvaa analysoidessa kiintyy huomio pään asentoon sekä tukn muotoon. Selvästikään kehon asento ei kerro näyttelemisestä vaan joko liukastumisesta molemmin jaloin tai osumasta.Liukastumisessa ihminen pitää päänsä suorassa ja etukenossa niskasta. Sama pätee rintahaavaan; tasapainoaisti tulee ensinnä. Oletan: osuma päähän alhaalta ylös ja ulostulo päälaelta (joka selittää tukan asennon). Kysymysmerkki: miksi Capa olisi henkilön edessä ja kuvaisi taaksepäin? Sattuma? Tarkoittaa, että piti ottaa hyökkäyskuva mutta tuli luoti. Toinen teoria: piti ottaa kuva mutta ukko liukastui.
2. Leicasta
Ystävieni, Saftran kuvaajien, suosikkikamera oli Leican mittaetsin. Syystä, että se piti minimaalisen vähän ääntä tilanteissa (keskussuljin, ei peili) ja että optiikat olivat loistavaa lasia.
Nämä pojat olivat opiskelleet Tukholmissa Strömholmin fotoskolanissa ja tulivat fen-landiaan tekemään valokuvasta sitä mitä se on nyt. Muun muassa vaikkapa levykansilla (Vuorimies ja Kaila).
Kuva-analyysia.
VastaaPoista"Katsokaa itse. Esimerkiksi ”suomalainen konekivääri asemassa siellä jossain” tai ”tulenjohtopaikka Taipaleenjoella”. Ympäristön lumi on puhdasta, lumipuvut ovat aivan puhtaita, oksilla on kevyttä puuterilunta. Sotilaat esiintyvät leuka ajeltuna tavalla, jota ei oikein voi uskoa, kun vesi oli lämmitettävä pakissa ja peili oli mikä oli eikä myöskään valon puoli ollut parhaita."
Mikä tahansa rintamakuva etumaastossa, joka on otettu kohteen edestä, on epäilyttävä. Tarkka-ampuja on ilkeä otus joka ei säästä valokuvaajaakaan.
Jore: "Kun näin taiteilijoiden työt ovat täysin vailla inhimillisyyttä niin tavallinen näppäilykuva ottaa palasen oikeaa elämää."
VastaaPoistaOlen ollut panevinani merkille, että on syytä erottaa toisistaan taiteilijoiden ottamat valokuvat ja valokuvaajien ottamat taidekuvat (jos nyt tämmöistä nimitystä halutaan käyttää). Esimerkiksi Kolehmainen vs. Sammallahti. Lampaansyöjiä muistellen, joissakin valokuvissa viiva elää ja kertoo tarinan, joissakin ei.
Mitä tulee kuvaamiseen käytetyn kalun laatuun, eihän se juuri vaikuta lopputulokseen, mutta kyllä huippuunsa viimeisteltyä työkalua, kuten Leicaa, on ilo käyttää. Kuuluu varmaan samaan sarjaan kuin tuntemamme henkilön viehtymys Omega Moonwatchiin, vaikka viidellä eurolla saa yhtä tarkan ajannäyttäjän...
Timorille:
VastaaPoistaEhkä tarkoitit analogiaa, elävä kuva/piano, valokuva/cembalo? Piikin räpsähdyttämä kieli on näpsäys aikaa, sitä ei huopavasaran kohtaamiseen jälkeen pedaalilla soljuva pyöreä ääni paljoa muistuta. Minulla oli varusmiesaikana cembalo-buumi, silloin 1980-luvulla vanha musiikki oli jotenkin uutta ja erikoista. Oli hauskakin halveksua romantiikkaan juuttuneita vanhempia ihmisiä omilla paljon vanhemmilla musiikkimauilla.
Cembalon säksätys sopi täydellisesi siihen aikaan, jona elämän filmi on juuttunut kahden ruudun välille, kasarmille tulon ja lomalle pääsyn. Paluu oli hätäinen kuin uutiskuva, mutta lomatarkastuksessa, tiedättehän, asetellaan kuin laatukuvaan, stand still. Sitten koitti Mainion päivä, 5.9., jona kotiutuessa tuli Tänään kotona ja Wohltemperierte Klavieriä pianolla.
Ad Männistön Muori:
VastaaPoistaMitä Smedsiin tulee, niin mieluusti tietäisin mitä sieniä hän syö.
Vielä kommentti Capa keskusteluun. Seuraavassa linkissä on kuva, johon on piirretty kaatuneen sotilaan paikka nuolella ja sitten ristillä se paikka, jossa Capa oli kuvaa ottamassa.
VastaaPoistahttp://www.pbs.org/wnet/
americanmasters/database/
capa_r6.html
Näyttää olevan suojainen juoksuhauta ja kuolevaa sotilasta alempana ja etupuolella.
Kuolevan sotilaan vasen käsi näkyy hieman. Sormien asennosta joku kuolinsyytutkija on myös päätellyt, että kuolema oikeasti tuli
Leica oli tai on edelleen ainoa kamera, jonka saa viedä Usan oikeussaliin, hiljainen suljin. Pitääkö paikkansa, sivistynyt suhahdus?
VastaaPoistaHieman myöhään tätä kommentoin... Löysin sivun kun Googlasin Capan elämänkertaa. Eikö Suomessa enää törmää kuvaajiin, jotka kulkevat Leica kaulassa? Vielä harvinaisempi lienee Nikonin mittaetsinkameralla kuvaava kummajainen?
VastaaPoista