Annoin tiernapojille kaikki rahat, mitä taskusta löytyi.
Kello oli aika paljon niin että rantamakasiinien luona hämärsi. Pojat olivat kai tapelleet tuiralaisten tai Raksilan tiernapoikien kanssa. Tähti oli rikki.
Kun kaikki muut ihmiset olivat jo kiirehtineet kotiin, he lauloivat pätkän minulle yksin. Olin aina kuunnellut sen radiosta istuen oudosti sohvan puisella käsinojalla.
Tällä kertaa oli siis oikeita oululaisia tiernapoikia ja alkava vuosi olisi -64. Perheeni oli muuttanut Helsinkiin tai oikeastaan johonkin Tapiolaan niin ei olisi enää kotia.
Päätin jäädä Kauhavalle siviiliin päästyäni. Voisin kirjoittaa puhtaaksi laskuja ja lukea runoja.
Sitten lähdin kävelemään sairaalan ja divisioonan sivu rykmenttiin. Puhalsi mereltä. Tuolta sillalta oli hypännyt jokeen taidemaalari Vilho Lampi ja kuollut sinne. Olin katsellut hänen taulujensa kuvia enkä ihmetellyt.
Porttivartiossa oli joku kolmannen patterin tyyppi. Kasarmissa kokelailla oli hajusta päätellen viinaa. Päivystävänä upseerina oli onneksi se vääpeli, jota ei huvittanut karjahdella.
Suurin osa oli lomilla ja muut aika hiljaisia. Eivät varmaan hekään olleet ennen jouluna poissa kotoa.
Lahjapaketissa oli villasukat. Pidin niitä jalassa yölläkin.
Kaapissa oli Colin Wilsonin "Sivullisen ongelma" sotilaskodin kirjastosta.
Niin kävi, että muistan sen vieläkin tarkasti kuin kasarmin lattiavahan hajun.
Yön nukuin levottomasti.
Colin Wilsonin Sivullisen ongelmaa pidän yhtenä niistä kirjoista, joiden lukemisen jälkeen en enää ollut enkä myöskään palannut entiselleni - aiempaan 'tietämättömyyteeni ja viattomuuteeni' (luin kirjan alunperin 1971).
VastaaPoistaMinusta tuli eksistentialisti ja rupesin polttamaan - Albert Camus'n kaveri kun olin - Galois-cigaretteja.
Koin näkeväni kauemmas ja 'syvemmälle' kuin 'eräät' muut. (Siis en paljon nenääni pitemmälle...)
Ehkä tämä itsetunnon ylennys johtui juuri Galois-tupakista, jota erehdyin silloin tällöin vetelemään jopa keuhkoihin asti.
Mutta on se kyllä kummallinen tunne, kun kokee törmänneensä 'sukulaissieluihin', ja niitä minä 'Sivullisen ongelmasta' totisesti löysin - olinhan hieman vakava- ja synkkämielinenkin nuorukainen siihen aikaan - sellainen sisäisen ja estyneen Sturm und Drangin vallassa oleva tyyppi.
Nykyään olen enää ylimielisen kyyninen ja suorastaan naurettavan epätoivoinen huru-ukko, joka silti yhä vielä haikailee suurten tunteitten perään.
Oikein itseänikin tuppaa moinen asenteellisuus välillä naurattamaan...(ehkä muitakin).
Ei se kirjaelämys aivan (ensi-)rakkauteen verrattavaa ollut mutta silti aika vahvasti jotakin sinne päin. Ja koko elämänhän tuo tunne näyttää kestäneen - ensirakkauden tapaan.
Oikeat asiat pysyy ja paranoo, niin kuin viilimainoksessa aikoinaan sanottiin.
Inhorealistisia ja harmaita muistoja Oulusta. Totta kaikki; kait. Luultavasti ei kuitenkaan suoria lainauksia Toisista kengistä, jonka ostin joululahjaksi vaimolleni, joka piti kovin kirjasta, joka sai sen kaivatun Finlandiansa.
VastaaPoistaJa ansaitun? Vai oliko kyseinen palkinto nurkkapatriotisti-toimittajan epätoivoinen yritys kohottaa takapajuisen ja kulttuurivihamielisen kaupungin armeijanharmaata kulttuuri-imagoa.
Siinäpäs; kas kysymys.
Paikkakuntalaiselle tämä "oululainen rienapoikaperinne" alkaa aiheuttamaan vatsanväänteitä ja pyrkii nousemaan jo kurkusta ulos vatsahapon kera. Ja korvista veren mukana.
Sillä onko mitään kirotumpaa, kuin kuunnella jo sata vuotta sitten puhkilaulettua lastenlorua ravintolassa, jonne arjenväsyttämä mies luuli tulleensa rauhoittumaan/hiljentymään ja juomaan ansaitun, pehmeän ja kylmän oluen elämän janoonsa???
Sama kuin Kemppiseltä joku katutaiteilija tulisi vääntämään piipun pois suusta, juuri kun mies valmistautuu vetämään rauhoittavat ensihenkoset rankan työpäivän jälkeen.
Kerjääminen ja kaupustelu on kielletty kaupungeissa jo ajat sitten. Miksi se sitten sallitaan tyhjänpäivän hoilottajille? Kysyn ma.
...yksi HEEERRRAAA JAAA KUUUNINGAS MUURijainen maasta!
Ja AINA epävireisesti.. tana..
Mutta siitä huolimatta rauhaisaa viikonloppua kaikille!!
Armeijassa sujuvat hyvin vain ne juhlat, joissa voidaan katsoa yhdessä eteenpäin.
VastaaPoistaAd Catulux:
VastaaPoistaEi niitä esityksiä ollut tuohon aikaan - en ollut koskaan nähnyt sellaista laulussa eivätkä sävelmätkään olleet rikki.
Toptta: Väisäsen miljöö hätkähdytti kovasti, koska muistin joka ainoan paikan.
Olen vielä kahden vaiheilla palkintokirjasta. Se on joka tapauksessa tavattoman hyvin kirjoitettu ja lisäksi hauska. Mietin onko se muutakin - ja täytyisikö se olla.
Kaisu Mikkolan valinnasta en keksi pahaa sanottavaa.
Ad Rauno Rasanen:
VastaaPoistaOlisi hauska yrittää hahmotella ikäryhmien isoja kirjoja. Kukahan tämän Wilsonin keksi suomennuttaa?
Otava, suom. Kristiina Kivivuori, runot Tuomas Anhava - vastaus taitaa olla Heikki Reenpää, tai Erkki.
Mikään Wilsonin myöhemmässä, valtavassa tuotannossa ei kiinnosta. Ks. W-pedia.
Colin Wilsonin "Sivullisen ongelma" mainitaan tässä blogissa jo ainakin toisen kerran. Niinpä ärsytettynä piti kaivaa opus kirjahyllystä. Luetulta näyttää. Alleviivauksia ja marginaalimerkintöjä on enemmän kuin yhdessäkään kurssikirjassani. Wilsonin kautta tuo Camuskin löytyi.Sartre ja moni muu. Camusiin tuo nimimerkkinikin viittaa. En vain kehdannut kirjoittaa sitä ihan oikein. Oi voi niitä suloisen elämäntuskan täyttämiä aikoja.
VastaaPoistaTiernapojat on hieno sävellys, josta olen varastanut osia kahteen omaan työhöni "Karavaanin jaloissa" ja "Boabdill"
VastaaPoistaOn ollut vuosia tarkoitus vuosien ajan tehdä tiernapojat verkkoon, mutta aikaisemmin ei ole ollut teknologiaa, niin nyt ei ole aikaa.
Jos laulaisi Herodeksen barokkiaarian hengessä, murjaanien kuninkaan canto hondon tapaan ja knihdin joko puheäänellä tai contratenorina.
Kemppinen kirjoitti mm.
VastaaPoista'Mikään Wilsonin myöhemmässä, valtavassa tuotannossa ei kiinnosta. Ks. W-pedia.'
Kävin itsekin läpi wikipedian tiedot ja mitä olen vuosien varrella seurannut suomennoksia, ei Wilsonin 'peak experience-okkultismi' oikein pure meikäläiseen, vaikka - kuten kirjoitin - niitä suuria tunteita tässä tavallaan yhä haikailenkin.
Raja esteettisen ja ns. mystisen elämyksen välillä lienee veteen piirretty, mutta tämän eron haluan kuitenkin pitää voimassa.
Emmehän voi olla varmoja, missä määrin karismaattinen mystikko on kosketuksissa 'perimmäiseen todellisuuteen' ja missä määrin hän yksinkertaisesti ja ihan oikeasti on 'vain' sekaisin päästään - siis mielenterveydeltään vakavasti järkkynyt.
Jopa Nietzschen Zarathustraa lukiessa ei aina tiedä, onko mies dionyysisessa uhossaan kliinisesti arvioiden jo hullu, tekeytyykö hän luovuuden nimissä ja hengessä tietoisesti hullummaksi kuin onkaan vai molempia.
Luultavasti molempia mutta silti yhä 'kontrolloidusti'.
Wilsonille Nietzschen dionyysisuus edustanee peak-experiencen erästä esimerkkitapausta joskaan ei 'lopputulokseltaan' kovin positiivisessa mielessä.
Mystikko Nietzsche ei kuitenkaan ole. Eräänlainen esteettisen elämyksen Ikaros kylläkin.
Tiernapojat on tosiaan hieno sävellys. Itse pidän varsinkin siitä: " Keisari aleksanteri Suomenmaan HÄN! pois ottaapi orjuuden HÄN! pois ottaapi tyrannin, hän kääntää kaataa kaikki vihollisten maat..."
VastaaPoistaTäyttä metallia!
Ad Jukka
VastaaPoistaVoi, voi. Mainitse Raksilan pojista vielä Paavo Rintala ja Tuomo Mannermaa, niin blogi on täydellinen.
RR: "opa Nietzschen Zarathustraa lukiessa ei aina tiedä, onko mies dionyysisessa uhossaan kliinisesti arvioiden jo hullu, tekeytyykö hän luovuuden nimissä ja hengessä tietoisesti hullummaksi kuin onkaan vai molempia.
VastaaPoistaLuultavasti molempia mutta silti yhä 'kontrolloidusti'."
Tämä kommentti on osoitus siitä, ettei RR:n herkkyys nähdä asioita hieman syvemmältä ole olemassa. Minä taidan ymmärtää näitä eroja mitkä hän kylläkin jollain lailla on näkevinään tai epäilevinään. Nämä ovat molemmat väärät ja epäillys on varsinkin väärä. Nyt haaste on vain se, että pitäisi pienillä roomalaisilla kirjaimilla (=merkeillä) ja välilyönneillä, boldaamisella, kursivoimisella jne pyrkiä selittämään mieluiten aika lyhyesti ja nasevasti ettei tule tulkintavirheitä: SELLAISTA ASIAA, JOSSA JO SEN NÄKEMINEN ON TAIDETTA.
RR siis näkee taiteen. Näkee eron feikin ja aidon. Minäkin. Jos minun pitäisi erottaa hyvä viini huonosta, sen osaan ilman, että minua on siihen koulutettu. Sama koskee estetiikkaa sellaisenaan: uskon, että näen feikit hyvin nopeasti vaikka en aina edes osaa sanoa mistä sen näen. Näen vain. Näen kullan ja katinkullan erot vaikka molemmat kiiltävät.
Näkeminen tulee siis "ensin" aivan kuten useimmat filosofit sen sanovat: ensin pitää olla vuorella näkemässä ja siinä yhteydessä aivot mieltää sen mitä näkevät. Molemmat ovat vaikeita tehtäviä ja pedagoginen haaste.
Tuntematta sen enemmän Sivullisen ongelmaa näen silti vaaran, että auktoriteetit vailla riittävän syvää näkemystä päättävät mitä muut saavat nähdä. Värisokeat johtajat kiistävät värejä, joita muut näkevät. Käyttävät stilistisesti loistavaa kieltä (=oma taitonsa, oma genre) ja näin kansa kaatuu ja ryhtyy palvoamaan johtajiaan. Taiteilija tai tässä mystikko ei aina ole kumpikaan vaan pelkästään ihminen, jonka sielua polttamalla saa aina vain terävämmän katseen. Tästä ei pääse poispäin, taaksepäin. Se on samanlainen kahle kuin se, että ihminen tietää mikä tuoli ON: kun represaatio on selvä ja merkki kiistämätön, sen poispäinoppiminen on mahdottomuus. Se kiilaa ennen muiden toivomusta. Tämän ymmärsi mm semiootikko Katz ja saman aikakauden kognitiotutkijat. Ensin on ensin ja se jälki tulee mieleen ennen kuin järki saa tilanteen uudellenarvioida. Tämä on seikka mihin brandi-mainonta nojaa ja sen takia lapsia indoktrinoidaan yhä nuorempana vaikka heidän kulutus alkaa vasta monta vuotta myöhemmin. Jälkeä, skeemaa, ei saa pois. Jack Mezirow (transformative learning) on väärässä: poisoppiminen ei ole mahdollista (!) jos on aikainen skeema.
Tämä kohta on nykyään myös revidoitu oppikirjoista mutta kun minä luin ensimmäisen kerran aikuiskasvatuksen teorioita 2002 sen kirjan versiossa oli vielä jopa kuviona ns. poisoppiminen (Merriam & Caffarella muistaakseni) ja sen jälkeen ns. uuden tiedon oppiminen
ja sen problematiikka.
Minä sanoisin, että olisi mukavaa, jos intelligentia ei heti haukkusi ihmisten kykyä olla vain luonnostaan terävämpiä/näkevämpiä jollain kädenheitolla mystiikaksi tai valheeksi. Se on yhtä loukkaavaa kuin se, että nuoret 22-vuotiaat itseään täynnä olevat pennut tulevat ja sepittävät miten maailmantalous toimii - jota moni seniori silti joutuu kuuntelemaan.
Tai kuinka psykologian prof. LK-J kertoi miten hänen tutkimuksiaan piut paut välitetään jossain koululaitoksen osastolla missä nyt vaan ollaan päätetty jotain joka on kaikkia tutkimuksia vastaisia. Pännii kun tietää: pännii niin julmetusti kun kukaan ei vaan viitsi kuunnella. Lyövät vain ovet kiinni päin naamaa ja siinä sitten ollaan.
Ad Jarvelainen: ja Aimo Myllylä -vainaja. (Vankeinhidon koulutuskeskus).
VastaaPoistaTiesin kyllä Myllylän, joka kirjoitti ja puhui samaa kieltä Tuomo Mannermaan kanssa. Samaa poikaporukkaa.
VastaaPoistaTämäpä mainiota keskustelua välillä Rauno Rasanen ja homo garrulus.
VastaaPoistaSe mikä on ensin, on todella merkittävää kuten ensivaikutelma. Esimerkiksi jos ja kun on joutunut kokemaan petoksen - oli se minkälainen tahansa, niin se tulee myöhemmissä kanssakäymisissä aina ensin. Siitä ei opi pois millään.
homo garrulus
VastaaPoistaKiitos 'tiedo(i)sta'. En tosin tullut siitä hullua hurskaammaksi kuten sanonta kuuluu :/
Onko kukaan muuten ehtinyt vertailla noita Wilson-suomennoksia? Hyllystäni löytyvän tuoreen käännöksen nimi "Sivullinen ihminen" (jotenkin on koetettu pitää ero Camusiin) ainakin on kömpelömpi.
VastaaPoistaKaunis kirjoitus, sillä sillalla olen kävellyt ja katsonut kun jäät uivat.
VastaaPoista(Blogivaeltaja)
Kun tarkemmin muistelen, vaha tuoksuu sieraimissani.
VastaaPoista(Blogivaeltaja)
Tämä on todella kaunis kirjoitus.
VastaaPoistaPitäisi saada nämä kommentoijat takaisin myös.
(Blogivaeltaja)