3. joulukuuta 2007

Karhila

Kun keskustelimme Kyösti Karhilan kanssa ilmasodan kaikkein merkillisimmistä tapauksista, kävi ilmi, että hän oli ollut itse mukana tai paikalla.

Nissisen Messerschimittin päälle putosi kahta kilometriä ylempää lakipartiossa lentänyt oma kone, jonka LaGG oli yllättänyt.

Katajaisen pakkolasku kaasu täysillä kentän pintaan oli johtunut muun muassa bensiinimyrkytyksestä. Siinä kävi niin, että lentäjä säilyi hengissä.

”Olin paikalla”, Karhila kertoi, ja täsmensi, minkä Lappeenrannan lentokentän vieren omakotitalon kivijalkaan lentäjä oli pysähtynyt – lentokone oli siinä vaiheessa jo aivan päreinä.

Olin harmissani ja häpeissäni, kun viikonlopun Aristoteleen kantapää, molemmat lähetykset, jäi kuulematta. Olin jotenkin siinä uskossa, että se tulisi ensi viikolla.

Pari päivän päästä se nyt kumminkin on Ylen ykkösen verkko-osoitteessa kuultavana, kuten sarjan muutkin ohjelmat.

Toinen jututettava oli isäni.

Herrat ovat jokseenkin tarkkaan saman ikäisiä ja taisivat olla molemmat niitä 20-vuotiaita luutnantteja vuonna 1941.

Karhilan kanssa haluan tehdä lisä ohjelmia, koska oikeastaan vasta nyt käsitin, miten huimasti hän tietää lentämisestä. Hän näet hakeutui silloisen Aeron, nykyisen Finnairin palvelukseen heti sodan jälkeen, ja jatkoi niin kauan kuin sai eli lensi Convairit, Caravellet ja DC-kasit ja oli hakemassa kaikkia mainittuja tehtailta.

Tilanne on tietysti poikkeuksellinen, mutta siinä istui tuolissa mies, joka oli aloittanut lentämisen Smolikilla ja vastaavilla suunnilleen mopon moottorista ja kangaspuista kootuilla välineillä 1939-1940 Kauhavalla ja tosiaan kulkenut monien taistelukoneiden kautta siviili-ilmailun potkurikoneisiin ja näihin, jotka edelleen lentävät.

Muutosta voi sanoa tapahtuneen. Alkujaan esimerkiksi Kanarian saarille lennettäessä yövyttiin Nizzassa.

Keskustelun teki erikoisen nautinnolliseksi oma hämmästyneisyyteni. Karhilan muutamia kuukausia sitten ilmestynyt sotamuistelma perustuu päiväkirjoihin ja heijastelee siis tavattoman nuoren henkilön tuntoja. Mutta radio-ohjelmassa tapaamani herrasmies oli täysin vapaa siitä ”lentäjähengestä”, joka on mielestäni ajoittain hiukan rasittava – siis tämä ”räkänä taivaalle” ja ”henki pois, Rose-Marie” –meininki.

Toden sanoakseni pidän ilmasotakirjallisuuttamme keskimäärin varsin kehnona, vaikka tietysti seassa on ilahduttavia poikkeuksia. Alan kirjallisuuden yllä leijuu Joppe Karhusen henki – hän oli ritari ja eversti ja ties mitä, mutta kirjoittaa hän ei osannut. Ja sanoakseni vielä todemmin, tietysti ilmavoimissa oli sisäisiä jännitteitä ja luonnollisesti suuren näkyvyyden saaneet henkilöt olivat monissa tapauksissa aika erikoisia ja vaivalloisia ihmisiä.

Niistä poikkeuksista tulee tietysti ensimmäisenä mieleen Heimo Lampi, joka oli korkeimman oikeuden jäsen ja sitten hovioikeuden presidentti. Hänet tunsin. Hänessä oli sellaista todellisuudentajua ja nöyryyttä, jota tosiaankaan ei tavallisesti liitetä hävittäjä-ässiin.

Ja Karhilassa on paljon samaa vaatimattomuutta, vaikka hän taitaa olla pudotustilastosas hävittäjälentäjien 10 parhaan joukossa.

Karhila oli sitä mieltä, että vaikka taito ja varovaisuus merkitsivät hyvin paljon, hyvä tai huono onni merkitsivät vielä enemmän. Kävimme ennen ja jälkeen ohjelman läpi erinäisiä tapauksia, jotka tuntuvat todistavan, että kun onni kääntää selkänsä, silloin ei auta mikään.

Tosin en raatsinut kysyä herroilta Mannerheim-ristin ritari Tauno Iisalon kaputista sodan jälkeen. Kun Junkers Ju-88 kampesi nousussa vasemmalle ja lapakulmat olivat juuttuneet väärään asentoon – eikö silloin olisi pitänyt yrittää mahalaskua suoraan eteen?

Silloin tällöin lento-onnettomuudet johtuvat tänäkin päivänä siitä, että moottorin vikuroidessa yritetään kääntyä takaisin. Siinä voi käydä huonosti.

Jostain kumman syystä isäni, jolta kynttilä ei yleensä ole päässyt polttamaan vakkaa, on hänkin aina puhunut vaimennetusti sotalennoistaan ja varonut korostamasta omaa rooliaan. Tähtärille sellainen tietysti sopiikin.

Sain kuitenkin herrat sen verran riehaantumaan, että isä kertoi sen tapauksen, kun kolmen maan ilmatorjunta yritti heidät tiputtaa Lapissa lokakuussa -44. Kemissä oli nimittäin varusmiehiä asialla niin että omakin IT tulitti vielä laskuvaiheessa, mutta tietysti ohi.

Ja Karhila puolestaan tunnusti hiukan keräilleensä Stormovikeja eli IL-2 –maataistelukoneita, joita oli eräänä päivänä tullut pudotetuksi kuusi kappaletta. ”Kun Messerschmitissä oli niin hyvät tykit, ja kun tiesi, mihin kohtaan ampui.”

Sävy kiteytyi hyvin – mutta en tiedä, tuliko tämä lause ulos:” Opetin itseni unohtamaan ihmisen, joka ohjasi viholliskonetta, ja tuijotin vain punaisia tähtiä. Niitä minä ammuin.”

10 kommenttia:

  1. Tossa kirjahyllyssä on PC-peli IL2 Sturmovik.
    Oikeastaan sitä kai pitäisi kutsua lentosimulaattoriksi.
    Kyseistä peliä on asiantuntijoiden taholta kehuttu realistisuudeltaan ehkä parhaaksi tuon alan pc-peliksi.

    Itsekin tuli hankittua pelin mukana kallis joystick, jossa on erillinen kaasukahva. Polkimet jäivät hankkimatta. Hmm, pitäisikö ostaa itselle joululahja?
    On muuten pirun vaikea peli realistic-asetuksilla.

    VastaaPoista
  2. Täytyy kuunnella podcast sitten, olen niissä keskusteluistanne nautiskellut muutenkin.

    Luin hiljattain hiukan aihetta sivuavan kirjan, Risto Niku: Kalevan kuolemanlento. Tuo sukulaismies on muissakin kirjoissaan luonut kiintoisaa ajankuvaa, kun aiheina olivat mm. Ritavuoren murha ja kapteeni Belovin ampuminen.

    Tästä kirjasta löysin uutta tietoa välirauhan ajasta ja näistä lentäjien puuhista niin siviili- kuin armeijapuoleltakin. Ei sillä, minua on helppo valistaa, koska olen niin huterasti perehtynyt maamme oloihin 1900-luvun alkupuoliskolla.

    Näköjään vääpeli "Illu" Juutilainen oli lähetetty Brewsterillä tutkimaan Aeron koneen putoamispaikkaa, vaikka se oli vaarallisesti Viron aluevesillä ja paikalla oli jo punalaivaston sukellusvene.

    VastaaPoista
  3. Kuuntelen Aristoteleen kantapään perjantai-iltaisin alkaessani siivouksen tai muun rutiinin. Kun työnä on tarkkaan lukea ja korjata omia ja muiden tekstejä, ohjelma on varsin sopiva siirtymäriitti, yleensä yritän lauantaina pitää vähän vapaata palkkatyöstä. Esteen sattuessa ohjelmia jää mukavasti varastoon, joka tapauksessa perjantai on hyvä hetki ladata musiikkipuhelimeen viikon podcasting-sato. Yle on kehittänyt tätä palveluaan niin, että vähintään parin kuukauden välein siellä sotkeudutaan omaan näppäryyteen ja podcastingit jäävät päivittymättä, tämä on käynyt Aristoteleen kantapäällekin aika äskettäin. Olen kai jo vakiokääkän maineessa, kun eivät enää vastaa virheilmoituksiini ja kyselyihini, Jukka Kemppisellä lienee tässäkin enemmän painoarvoa. Mikä vihjeenä todettakoon.

    VastaaPoista
  4. Onko tietoa kirjattiinko Nissisen päälle pudonneen koneen pudottajalle yksi vai kaksi ilmavoittoa?

    Nämä ilmailumiesten jutut ovat kiinnostavia luettavia oli niissä ripaus poikakirjamaisuutta tai ei. Ihan aina ei ole tarvis kuulla aivan tarkkaa totuuttaa, hyvä tarinakin riittää.

    Luin taannoin Chuck Yaegerin muistelukset, eikä ollut lainkaan paha. Ukko on kokenut paljon ennenkuin pääsi Bell X-1:n sauvaan. Jäi esimerkiksi vangiksi WW II:ssa koki aikamoisen pakomatkan. Hyvä opus, ja vielä parempi, koska sain sen äijältä itseltään.

    Kovia taistelulentäjiä nämä jenkit mielestään olivat, vaikka pudotuksissa jäävätkin paljon suomalaisista jälkeen. Oliko syynä, että meillä samat lentäjät olivat useammin taivaalla? Eivätkä jenkit saaneet Brewstereistä kaikkea irti. Mitähän mieltä meikäläiset ässät asiasta ovat?

    VastaaPoista
  5. Tuttuja linkkejä taas jakeluun, koska näköjään jokaisessa äijänrutjakkeessa asuu se pieni poika.
    Hasse Windin luennot
    Torsti Talgrenin muistiinpanot

    Donnerwetter! Airfix kello viidessä!

    VastaaPoista
  6. Muistan kyllä hyvinkin Suamen sisällissorankin, käytiin sitä Hyvinkäälläkin, mutta loppu-tuloksesta tietoakaan ollu,, Pojaat, kato- tykää leikkiäki

    VastaaPoista
  7. Sitten oli tuo muuan Kurt Kuhlmey ja hänen Gefechtsverband...

    VastaaPoista
  8. Karhila on ylennetty luutnantiksi 14.03.1943 Vänrikiksi hänet on ylennetty kesällä -41. Käsittääkseni Karhila ei ole lentänyt juurikaan ennen vuotta 1940.

    VastaaPoista
  9. Jorma Sarvanto on pudottanut kuusi DB-3 -konetta yhtenä päivänä, olikohan vielä noin viiden minuutin aikana. Pudotustilastoihin pääsi vain sellaiset pudotukset, jotka joku voi todistaa. Siis sen näki joku tai romu löytyi maasta. IL-2 -koneita Karhila on tilastojen mukaan pudottanut yhteensä neljä kappaletta.

    VastaaPoista
  10. Ad Häjy:
    tsekkaa tilastot. Ne eivät ole aivan yksinkertaisia. Wikipedian artikkelissa on huomattavasti suurempi pudotusten määrä kuin Virtualpilots-haastattelussa.

    Muistelmateoksessa, jonka kokosi entinen ilmavoimien komentaja Nikunen, on yksityiskohtaiset tiedot.

    VastaaPoista