8. marraskuuta 2007

Toisarvoisia asioita

Joukko kansanedustajia oli kutsunut joukon järjestöjen edustajia ja jostain syystä minut vakuuttamaan, että he ovat oikeassa eräissä tekijänoikeutta sivuavissa mielipiteissään.

Valitettavasti en osaa arvostaa sellaisia tilaisuuksia enkä pidä siitä, että minut huiputetaan paikalle, kun puheaikaa olisi annettu hyvin vaikeasti asiasta (opetusministeriö - kauppa- ja teollisuusministeriö) kokonaista kaksi minuuttia.

Enpä puhunut enkä jakanut apolodeja.

Samoja mielipiteitä ja perusteluja olen kuunnellut yli kolmekymmentä vuotta. Katse tiukasti menneisyydessä. Ei sanaakaan tutkimuksesta ei tuotteiden tai palvelujen kehittämisestä.

Vanhoja tuttuja, kuten Liedestä, oli hauska tavata - sateessa, tilaisuuden jälkeen.

Blogin kirjoittaminen tuntuu joskus lumeen kusemiselta.

Silti sanon vielä kerran, että eilisessä ennäytskommentoidussa kirjoituksessani ei puhuttu Tehyn lakosta vaan Tehyn lakkorajoista. Ne ovat kaksi aivan eri asia. Jos se olisi minun hyväksymisestäni kiinni, hyväksyisin riemumielin Tehyn lakon. Naisvaltaisille matalapalkka-aloille olisi saatava palkkoihin merkittäviä parannuksia.

Työtaistelu ei ole kuitenkaan sama asia kuin terrorismi. Hengenvaaran aiheuttavat asiat on rajattava lakon ulkopuolelle.

Tämän olen toistanut nyt monta kertaa.

Palaan asiaan. Tänään ei tee yhtään mieli kirjoittaa asioista. Päivän uutinen tuli yllättäen. En tiedä, mitä ajatella. Pelkään kauaskantoisia seurauksia. Pyydän ettei kukaan vetäisi minua tilille henkirikokseen viittaavista kielikuvistani. Olen yksi niistä, jotka ajattelivat, ettei Suomessa voi tapahtua tällaista. Jos ajattelimme ollenkaan.

34 kommenttia:

  1. 'Jos sanat voisivat olla kyyneleitä, minä itkisin tämän lätäkön joeksi.'/RR

    VastaaPoista
  2. Päivän uutinen ei voinut tulla yllättäen. Tarvitsee vain hieman vilkaista nuorten keskustelufoorumeita ja niitä montaa yhden eri asian vihaa, joita foorumeilla on äärimmäisyyksiin asti havaittavissa.
    "Joku pitäisi tappaa", "niskalaukaus tälle ja tuolle", ja tätä samaa rataa löytyy.

    Toinen vaara-alue on tunne-elämän köyhtyminen, joka on syy ja seuraus eri "yhteisöllisyydestä", kuten facebook, irq ja vastaavat.
    Nämä porukat ovat vaarallisinta ainesta kaikkeen.
    Ei ystäviä, työkiireet, työpaikanvaihdokset, asiakkaat vaihtuvat, lasten koulukaverit vaihtuvat. Menoksi vaan. Kirjoja ei lueta, tavataan ja ryypätään, ei osata puhua, delegoida pohtivasti. Kaikki selviää pikauutisista, eikä mininnkään ehditä paneutua. Ei ole aikaa luoda ystävyyssuhteita kuin puolisoon, vuodeksi.
    Nämä sitten istuvat kuvaystäviensä kanssa facebookissa ja tekevät mitä ihmeellisempiä toimintoja. Sydäntä voidaan purkaa tappouhkauksia latelemalla ja haukkumalla muita, tai kirjoittaa sen mitä voisi sanoa, jos viitsisi.

    Kun jotain tapahtuu, saapuvat paikalle osanottajat. Osanottajat ovat pahinta kastia maailmassa. Mielestäni. SPR:n mummot, hullun kiilto silmissään lentävät luutineen paikalle osanottajiksi. Joo, me otamme osaa, kertokaa lisää. Voi kuinka kamalaa, ihanaa, kertokaa lisää.

    Joku SPR:n mummo puhui televisiossa "asiantuntijoistamme". Juuri näin. Asiantuntijoita ja robotteja on olemassa vain Aku Ankassa, otan osaa. Ihanaa.

    Otan osaa siihenkin, että kirkot avattiin. Mutta...otan osaa, mutta viimeksikin papeilla oli tappelua ylityökorvauksista vastaavassa tilanteessa. Otan osaa, mitäs teille tänään laitetaan.

    Vain kahden minuutin takiako? Montako kuoli englantilaisten ensimmäisessä massataistelussa I Maailmansodassa taistelun ensimmäisen minuutin aikana? 24.000?

    Teinkin juuri äsken runon. Humahti helposti. Tässä ja copyright on sitten mulla.

    On Jouluaaton aattoilta 1918. Näin olivat sopineet tapaamisensa yliopiston juhlasalissa vuosiluokka 1913. Tavataan uudelleen, silloin.
    Hän seisoo ja odottaa. Jouluaaton sointujen takaa hän kuulee luokan saapuvan. Iloiset ilmeet, juhlan odotus. Me olemme tänään sitä, mitä te olette huomenna.
    Hän kuvittelee muistoissaan sisään astuvat usvakasvot, nyökkää mielessään jokaiselle, hymyilee, ja tietää.
    Ketään ei tullut. Usvakasvot, muistot, hävisivät Joulutaian myötä.
    Hän, professori, ottaa askeleen, toisenkin. Hakkaa irti kivitaulut, kunnian taulut. Siinä usvakasvojen nimet.
    Nostaa taulut hellävarovaisin ottein, juhlallisin mielin, juhlasalin lämpöön.
    Hän, professori, jaksaa takaisin paikalleen. Hän pitää puheen, jonka kirjoitti alkujen ajassa, piti lupauksensa. Usvakasvot vastaavat, Te olette huomenna sitä, mitä me olemme tänään, eikä mikään muutu.

    VastaaPoista
  3. http://www.youtube.com/watch?v=Jorf-2o5YfU

    VastaaPoista
  4. Snellman muuten juuri ehdotti telkkarissa, että netti ainakin päiväksi kiinni. Kuulemma syy moiseen.

    Pirkko Lahti tavallaan yhtyy mielipiteeseen. Netissä roikkuminen on vaaran merkki. Oijoi.

    Taitavat Snellman ja Lahti samalla kertoa, että netti on heille yhtä vieras kuin juuri tapahtunut surmatyö.

    Täytyiskö siis olla nettiin joku lupa tai alaikäraja? Elokuvissa on ja lisäksi ennakkosensuuri. En kannata. Telkkariuutisissakaan ei ole. Palkkasotilaaksikin voi lähteä.

    Nuorille pitäis saada jakeluun, ettei porukasta kannata sulkea sitä kummallistakaan kaveria vaan koettaa ottaa joukkoon entistä lujemmin.

    VastaaPoista
  5. Vieraantuminen.
    Nykyiset peruskasvatus periaatteet lähtevät vieraannuttamisesta.

    Tämäkin kriisi-inisijä televisiouutisissa, kriisin ammattilainen, lähti vieraannuttamisesta ja ajatuksesta että hyvä ihminen on epäihminen. Hyvää tarkoittaen hän löi ihmiseen pahan leiman, ja mikä pahinta, tarkoittamattaan, vieraantuneena.

    Kirjoitin tähän niin paljon, että katson paremmaksi siirtää lopus omalle puolelleni Ihmiskuntaan.

    VastaaPoista
  6. Hieno pätkä Tarkovskilta, kiitos. Jotenkin häiritsee se valtava tekopyhyys johon jarmomkin kai yritti viitata. Näemmekö tänään iltapäivälehtien lööppejä, joissa ilmoitettaisiin lehden jäävän tänään ilmestymättä, sillä emme halua tehdä rahaa toisten syvällä surulla ja ahdingolla, vaan kunnioitamme vainajien muistoa tällä hiljentymisen muodolla joka on meille mahdollinen. Ei tietenkään, vaan painokoneet jylistävät uusia ennätyssuuria painoksia jotka suoltavat makaaberin typerää horinaa, tulosta tuottaen. Elämme yhteiskunnassa, jossa atavistinen saalistusvietti on korotettu hyveeksi ja kaiken mittapuuksi. Sitä kutsutaan kilpailuksi ja se on virallinen valtiouskonto. Kilpailu, suorittaminen ja alistaminen on pyhä kolminaisuutemme. Alista tai tule alistetuksi. Viesteistä päätellen nuori ihminen oli sisäistänyt tämän valtiouskonnon luita ja ytimiä myöten hyvin ikävin seurauksin. Eivätkä nuoret usko tekopyhää loitsuamista jostain muista jaloista päämääristä, vaan katsovat toteutuvia käytäntöjä avoimin mielin. Sitä toteutuvaa piilo-opetussunnitelmaa he tarkkailevat aikansa. Valitettavasti virallinen vastareaktio tulee olemaan lisääntyvä kuri ja kontrolli ammolleen avautuvassa arvotyhjiössä. Näinhän Yhdysvalloissakin on käynyt, ja se on johtava valtio monessakin mielessä. Arvoja ei voida liimata päälle. Ne rakentuvat aidossa yhteisöllisessä kanssakäymisessä. Se ei voi olla määräilyä ja komentamista, kuria ja kontrollia. Tai jos on, niin sen mukaisia ovat arvotkin.

    Juuri siksi Kemppisen Blogi on niin arvokas. Kaikessa suhteettomuudessaankin siihen on sisältynyt aidon vuorovaikutuksen elementtejä, ja Blogistikin on pannut itsenä alttiiksi silloin tällöin.

    VastaaPoista
  7. Mikä siinä on että lainoppineet ovat kovin useasti valmiita riemumielin hyväksymään kaikkea yhteiskunnassa yleisesti kannatettavaa ja inhimillistä. Mutta kun eí lain takia voi. Eikö se mennytkään niin että mikä ei ole oikein ei voi olla lakikaan?

    VastaaPoista
  8. Jukka kirjoitti: Hengenvaaran aiheuttavat asiat on rajattava lakon ulkopuolelle.

    Valitettavasti tästä seuraa se, että kyseisellä alalla ei enää ole realistisia mahdollisuuksia työtaisteluun, millä taas on edelleen monia haitallisia pitkän aikavälin seurauksia.

    Yksi ratkaisu tässä voisi olla, joka toimisi tämänhetkisessä sairaanhoitajien palkkakiistassa: sairaanhoitajien palkan määrittelee eduskunta ja vastaavasti kansanedustajilta kielletään minkäänlaisen yksityisen terveydenhuoltopalvelun ostaminen koko loppuelämäksi.

    VastaaPoista
  9. http://www.youtube.com/watch?v=uUiDDWi8k1o&eurl=http://www.hilavitkutin.com/videoblogi/page/3/

    VastaaPoista
  10. Anonyymille:

    Näemmekö tänään iltapäivälehtien lööppejä, joissa ilmoitettaisiin lehden jäävän tänään ilmestymättä, sillä emme halua tehdä rahaa toisten syvällä surulla ja ahdingolla, vaan kunnioitamme vainajien muistoa tällä hiljentymisen muodolla joka on meille mahdollinen.

    Hyvin sanottu. Tähän ei voi enempää lisätä, muuta kuin nettiuutisten lööpit ja tapahtuvat keskustelut.

    Meissä ihmisissä on se vika, että haluamme, kieroutuneesta syystä, katsella esimerkiksi Prinsessa Dianan kuolonkolarin viime hetken valokuvia. Idiootit näitä lehtiä ostavat, kiinnostuneina katselevat ja voivottelevat työpaikan kahvipöydässä että seiskaa lukevat. Heidän syy tällaisten tapahtumien laajaan menekkiin. Hävetkää. Ihanaa, kuinka kamalaa.

    VastaaPoista
  11. hienoja kommentteja

    Kiitos mm. jarmom

    Jos tapaamme Bulevardilla, tarjoan sulle sikarin ja irlantilaisen oluen.

    En tosin liiku Bulevardilla, mutta eihän tästä ole matkaa sinne kuin kymmenisen kilometriä.

    VastaaPoista
  12. ad utupää

    Putosin juuri sukupolvien väliseen kuiluun. Toivottavasti joulupukki ei ainakaan tule Suomesta tänä vuonna. Aivan kräppiä tuo filmi vaikka teknisesti oivallinen.

    VastaaPoista
  13. Koulusta taitaa puuttua yksi tärkeä oppiaine ja se on IHMISSUHDETAIDOT.
    Sen vois aloittaa melko alhaalta jo.

    Ihan tietoista opettelua muun muassa itsehillintään, toisten huomioon ottamiseen ja empatian rakenteluun. Ei se uskontotuntien, mitä-tahdot-itsellesi-tee-se-muille riitä. Tulevaisuuden menestystekijöitä ovat juuri sosiaaliset taidot. Harvassa ovat tukkijätkät ja majakan vahdit.

    Sellaisella oppitunnilla vois ehkä löytyä myös ne kaverit, jotka paskat välittää toisten elämästä JA TOIMITTAA AJOISSA HOITOON.

    Biologiassa ja terveysopissa kyllä opetetaan, kaikenlaista heteistä ja emeistä, mutta ei huomattavasti tärkeämpiä juttuja kuten vuorovaikutusta ja toisen huomioon ottamista.

    Käytöspelejä vaikka. Jos mä teen nyt näin, niin miltä toisesta tuntuu ja milloin se toisen tunne pitäis JOTENKIN ottaa huomioon omaa käytöstä muuttavana tekijänä.

    Murrosiän hormoonikylvyt tekevät varmaan joistakin nuorista hetkeksi hirviöitä, mikä kuuluu kasvamiseen. Muttei nyt ihan NOIN hirveitä tarttis mennä tekeen.

    Ja onko ammunta kaupunkilaiskollille semmoinen harrastus, että aseet saa viedä kotiin. Eikö niitä voi säilyttää siellä harrastuspaikalla. Seuran jäsenys pakolliseksi joo. Ja aseet seuran kaappiin.

    Missä täällä pääkaupunkiseudulla oikein saa laillisesti ampua laukauksia ampumaratojen ulkopuolella. Kysyn vaan. Ja tarviiko saada. No metsämiehet erikseen. Mut siihen pitää vaatia metsästyskortti ja seuran jäsenyys.

    VastaaPoista
  14. rauno rasaselle:

    Sopii kiitos. Muistaakseni olit tupakansavuvastainen. Enkä pituuttasi tiedä, joten tunnistamisongelmaan on helppo ratkaisu. Jos olet lyhykäinen, niin tottumuksen puutteessa tuo 10 kilsan matka pakokaasuissa voi olla vaikeaa. Laita se suodatinsuppilo päähän ja leikkaa sukkahousuista se jalkaterä vielä päälle, niin tunnistan sinut helposti.

    Vielä tuohon virtuaalimaailmassa elämiseen. Kummasti tämä yhteiskunta on muuttunut hyväksyvämmäksi. Ennen vanhaan virtuaalimaailmassa viihtyviä kutsuttiin mielikuvitusmaailmassa eläviksi hyväntahtoisiksi kylähulluiksi...

    VastaaPoista
  15. anonyymille

    Snellman muuten juuri ehdotti telkkarissa, että netti ainakin päiväksi kiinni. Kuulemma syy moiseen.

    Ei ole syy vaan seuraus.

    VastaaPoista
  16. Anonyymi sanoi...

    Just noin. Taidat(;)) olla 'Isä' kuten esim. catulux.

    Teitä hoomoilasena luen...

    VastaaPoista
  17. ad jarmom

    Snellman vain tasoittaa kilpailua paperin eduksi.

    Paljon ON netissä sairasta tai siis "mielenkiintoista" tavaraa. Etsin Sturmgeistia ja tuli vastaan monta "älyllisesti haastavaa" esitystä. Hirvittää, mitä salaustaitoiset hupelot viestivät.

    ad rauno

    En ole Isä enkä isä mutta eri syystä kuin Catullus.

    VastaaPoista
  18. Rablee; rauhaa isiltä. Pax vaan.

    Jarmom analysoi kohtalaisen hyvin.

    Mitäs meille jää, kun meiltä viedään turvallinen arki? Tuhkaa, tuhkaa vaan...

    Mutta ihmiseläin nousee tuhkasta yhä ja alati aina samanmoisena; eikä missään nimessä muuttuneena.

    Ja kaikesta kivusta ja surusta huolimatta lienee kuitenkin niin, että samanlaisia tragedioita on sattunut läpi historian. Ei uutta auringon alla. Uutta vain nykysuomessa.

    Tietoverkko ja uutisten eteneminen valonnopeudella kohottaa nämä tragediat kymmenenteen potenssiin ja nostaa ne monessa tapauksessa yli äyräitten. (missään tapauksessa en halua vähätellä sitä kärsimyksen määrää, jota menehtyneiden omaiset kantavat tällä hetkellä.)

    Tätä yhteistä suurta surua täydentää erilaiset riitit, kynttilän sytykset etc, joilla haetaan sitä edesmennyttä yhteisöllisyyttä ja kaipuuta parempaan aikaan, jolloin asiat olivat selkeitä ja suoria.

    Aikaa, jolloin kaikki oli paremmin.

    Ja sellaista ei liene koskaan ollutkaan; sen on myöntänyt kapitalistinenkin tiedemies ja myös Salomon saarnaaja...

    VastaaPoista
  19. Vai tuollein kansanedustus laitos hoitaa "kuulemisen" niiden henkilöiden osalta, joiden mielipiteet ei oikein täsmää kansanedustajien kanssa. Mitäs jos opettelisit pika ääneenlukua esim. 1000 sanaa minuutissa ja yllättäisit ne ensi kerralla kaikki ? Alkaisi Suomen maassa oikeus toteutumaan.

    VastaaPoista
  20. uskallan suomalaisena suomalaisessa blogissa sanoa ettei jokela uutinen ole yllätys

    VastaaPoista
  21. "Joukko kansanedustajia oli kutsunut joukon järjestöjen edustajia ja jostain syystä minut vakuuttamaan, että he ovat oikeassa eräissä tekijänoikeutta sivuavissa mielipiteissään.

    Valitettavasti en osaa arvostaa sellaisia tilaisuuksia enkä pidä siitä, että minut huiputetaan paikalle, kun puheaikaa olisi annettu hyvin vaikeasti asiasta (opetusministeriö - kauppa- ja teollisuusministeriö) kokonaista kaksi minuuttia.

    Enpä puhunut enkä jakanut apolodeja."

    Olin paikalla. Sinut oli kyllä kutsuttu paikalle kertomaan näkemyksesi siitä, miksi tekijänoikeusasiat pitäisi siirtää opetusministeriöstä kauppa-ja teollisuusministeriöön. Pari kertaa olet asiasta täällä blogissasikin kirjoittanut.

    Puheaikaa ja aikaa oli liian vähän, mutta myötäjuoksijaksi sinua ei sinne kutsuttu

    VastaaPoista
  22. Omatekoiset videot katseltuani tulee mieleen lähinnä yhden miehen baader meinhof, Löytyi myös joku video maaliskuulta (!), jossa hän aprikoi, että vielä saattais olla tsäännssejä pelastua jos vain joku tulis ja pelastais. Kaveri on miettint mustia masentuneena ja pakkomielteen omaisesti pitkään. Aliaksia ja bäckuppeja näyttää olevan huima määrä.

    VastaaPoista
  23. ad JK

    Katsottuani juuri vapaasti netistä saatavilla olevan videon 20 henkilön teloituksesta niskalaukauksin ja yhden teloituksen elävältä polttamalla NIIN tämä kotimikro vaikuttaa aika raaistavalta viihdelaitteelta. Osoitetta en anna. Enkä ole hautomassa joukkomurhaa.

    Mutta voisin kuvitella, että joku murkkujengi ihmettelee tällaisia videopätkiä ekaks uteliaisuuttaan ja sitten ihan vaan sen vuoksi kun ne tietää että se on aikuisten mielestä inhaa ja omasta mielestä kamalaa.

    Teot sinänsä ovat (missä aivot) aikuisten tekemiä. Pieni pää täällä Suomessakin voi mallioppia, ennen kuin kypsyttä ja harkintaa kertyy.

    Millaisiin käyttörajoituksiin sinä olisit valmis? Olisiko hyvä, että sähkömaailmaan vain oikeasti todennetusti ja ikärajat käyttöön.

    Eli runkoverkkoon kansalliset kirjautumisportaalit vahvoin tunnistamisin. Lapsille ja kouluikäisille vain tietty pelikenttä (esim oman koulun intra + sertifioidut sisällöntuottajat, jotka ovat sitoutuneet vastuuseen, ettei raaistavaa kamaa jaeta) ja aikuisille rajaton.

    Voitaisiin sisältöportaalejakin rakentaa ajan oloon ikälaskurin varaan.

    Tämä rajoittaisi tosin anonyymien sananvapautta ja siis sananvapautta ihan oikeasti.

    VastaaPoista
  24. Koulusta taitaa puuttua yksi tärkeä oppiaine ja se on IHMISSUHDETAIDOT.
    ...
    Ihan tietoista opettelua muun muassa itsehillintään, toisten huomioon ottamiseen ja empatian rakenteluun

    Taitaisi päätyä empatian teeskentelemisen tietoiseen opetteluun. Ja sellainen yleinen kaksinaismoralismi olisi kauheata katsottavaa ja koettavaa.

    VastaaPoista
  25. ad timo

    Autojakin sai ajaa liikenteessä aluksi ilman ajolupaa, vaikka on on kyse vapaasta liikkuvuudesta. Tietoliikenteessä vastaava kehitys lienee alkanut. Kriminalisointeja on jo.

    VastaaPoista
  26. Jos sisältörajoille on tarve, sen varaan voisi rakentaa kaupallisen palvelun. Eli koneet ja ohjelmat meiltä, niin lapsenne eivät pääse päästelemään netissä ihan miten vaan.

    VastaaPoista
  27. ad empatian teeskentely

    Muksu on tabula rasa kotonakin. Ensin.

    VastaaPoista
  28. ad anon.

    käytös näyttää sosiaaliryhmän.
    annos yläluokkaisuutta antaisi mahdollisuuksia menestykseen myös alempien sosiaaliryhmien jäsenille.

    VastaaPoista
  29. Muksu on tabula rasa kotonakin. Ensin.

    Erona se, että koti (tai lastentarha) on luonnollinen paikka oppia tuollaista, kun taas koulussa se alkaisi olla pakotettua jo alaluokillakin.

    VastaaPoista
  30. Ad Prospero:

    Vedän hiukan sanojani takaisin. Kyllä tilaisuuteen vaikutti Jokelan tapahtumien seuraaminen televisiosta - ainakaan itse en ollut kuullut koko asiasta aikaisemmin.

    Sellaisessa tilanteessa ei halua tai suoraan sanoen voi siirtyä puhumaan juoksevista asioista, kun haluaisi itse juosta - pakoon.

    VastaaPoista
  31. ei koti kovin luonnollinen ole, jos olet siellä yksin jne.

    VastaaPoista
  32. Ymmärrän. Näin jälkikäteen minustakin tuntuu hämmästyttävältä, suorastaan tunnottomalta, että ihmiset pystyivät siirtämääm uutisoinnin synnyttämän tunnetilan sivuun ja puhumaan keskittyneesti tekijänoikeuksista. Olihan tilanne skitsofreeninen.

    VastaaPoista
  33. ei koti kovin luonnollinen ole, jos olet siellä yksin jne.

    Juuri niin, mutta kaikkea vanhemmuutta ei voi ulkoistaa koululle.

    VastaaPoista
  34. Noh, olemme jossakin määrin eri mieltä, mikä on sallittua. Ei toki kaikkea koululle. Mutta jos istutan muksuni kouluun työpäiväksi, odotan hänen saavan sieltä jotakin olennaista kaikkien vuosilukujen ja kasvinosien nimitysten lisäksi.

    VastaaPoista