Ohjeita Pekkariselle

Ohjeita ministeri Pekkariselle

Tekijänoikeus on siirrettävä kauppa- ja teollisuusministeriöön.

Tänään heitetty ajatus perinteisen tekijänoikeuden pitämisestä opetusministeriössä on passeli, mutta voi aiheuttaa sekaannusta.

Perustelin kantaani aikoja sitten. Tekijöiden ymmärrettävä vastahanka osoittaa ongelman sijainnin.

Turha kuvitella, että laki voisi sanottavasti tukea tai sortaa näissä asioissa. Tekijät ja esittäjät ovat tiukasti elämysteollisuuden nenärenkaassa ja puheet itsenäisestä ja luovasta taitelijasta ovat turhaa romantiikkaa. Asiat järjestellään sopimuksilla, ei lailla.

Itsenäinen ja iloinen taide ja tiede eivät työllistä lakimiehiä.

Lehdessä luki, että asiantuntija säilyttäisi tekijänoikeuden opetusministeriössä. Asiantuntija osoittautuu professori Oeschiksi. Tässä on toinen asiantuntija, professori, joka on eri mieltä.

Taiteen alojen liikevaihtoa on vaikea määritellä. Jopa Ruotsissa, jossa vientitulot alan työntekijää kohti ovat huomattavat, itse ala on edelleen pieni verrattuna elämysteollisuuden ykköseen eli matkailuelinkeinoon.

Tekniikka se on se ongelma – ei sitä osaa laskea, mikä on Suomessakin tekijänoikeuden osuus tieto- ja tietoliikennetoiminnasta.

Väitän varmana kannastani, että erilaisen informaation kanssa pelaaminen, sen tuottaminen, ostaminen, välittäminen, on kansantaloudessa avainasemassa.

Tekninen koulutuksemme oli sodan jälkeen pitkään viheliäisen huonoa ja insinöörit kiinnostuneempia kisailemaan opisto- ja korkeakoulututkinnoista kuin tekemään tärkeää työtä. Onneksi oli muutamia ”oman pesän likaajia” kuten Uolevi Raade ja Erkki Laurila. Kun maailma kääntyi saranoillaan noin vuonna 1991, koulutus oli taas tyydyttävällä tollalla. Nyt ainakin teollisuudessa väitetään, etteivät oppilaitokset pärjää. Korkeakoulujen yhdensuuntaistamishanke herättää lähinnä turhanaikaista räksyttämisen halua.

Edellinen tekniikan rappio oli lähinnä maalaisliiton syytä. Puolue puhui äänestäjien suulla. Oikeistolle teknisesti koulutetut oli liian vähäpätöinen joukko. Juristit jylläsivät. Muistaakseni jopa tullilaboratorion johtajan virkaan vaadittiin oikeudellinen tutkinto.

Nyt eräillä puolueilla olisi sauma. Näyttäisi siltä, että vanhalla vasemmistolla on enemmän kuin tarpeeksi työtä vanhan teollisuuden pitämiseksi maassa ja ylimalkaan hengissä. Uusi teknologia ja palvelualat ovat poliittisesti kiinnostavaa riistaa, kuten viimeksi kokoomus sai todeta.

Osaamisen kehittäminen on valtiovallan hyvin tärkeä tehtävä. Yksi osa on patenttijärjestelmä ja tavaramerkkien suoja. Mitä kasvukykyisempi ala, sitä hankalammin patentit ja tavaramerkit kietoutuvat tekijänoikeuteen.

Oikeudellisten ja muiden suojakeinojen yhdensuuntaistaminen onnistuu parhaiten yhdestä ministeriöstä ja yhdestä virastosta, joka on kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen kuuluva patentti- ja rekisterihallitus.

Opetusministeriöllä olisi perinteitä ja osaamista mutta ei voimavaroja eikö juurikaan kokemusta kansainvälisestä toiminnasta.

Jokseenkin jokainen tekijän tienaama penni tulee teoksen käyttämisestä. Tekijän elinkeino on riippuvainen tuotannon eli tavaranvalmistuksen ja palvelujen tarjonnan kohtaloista. Tekijälle siunautuva ropo on prosentuaalinen osuus järjestön, valmistajan tai tuottajan liikevaihdosta tai liiketulosta.

Jotkut tekijät ajattelevat, että valtion pitäisi elättää heitä. Ajatus ei ole tästä maailmasta.

Tekijä ja kauppias istuvat samassa veneessä juuri samalla tavalla kuin tehdas ja tehtaantyöläinen. Epäluulot ovat aiheellisia, mutta nollasummapeli on lopetettava.

Mainitakseni nimeltä yhden syntisen Gramex r.y. näyttää suosivan tätä nollasummapeliä jossa siis jokainen killinki yritetään saada naapurin lompakosta eli esimerkiksi radio- ja verkkotoiminnasta.

Olisi haavittava rahaa yleisöltä, ei liikekumppaneilta.

Tulojen jakaminen on iso asia, edellyttäen että on jotain jaettavaa.

Soisin ministerityöryhmän miettivän sitäkin, olisiko liikenneministeriöltä lohkaistava oikeudellisia asioita kauppaministeriölle. Tämä ei ole hyvä järjestely.

Ongelmalla on kaksi pääjuurta.

Oikeudellinen järjestelmä on ajateltu tavaran tuotannon ehdoilla. Nykyisin merkittävä osa toiminnasta jää tavarantuotannon sääntöjen tavoittamattomiin.

On pohdittava palvelujen erikoispiirteitä.

Siltä varalta, että lukijoissani olisi oppineita henkilöitä, selvennän tarkoittavani tässä logistiikkaketjun kytkeytymistä tavaran hallintaan. Palvelujen arvoketju – arvoverkko – on hyvin epäselvä ja yrittämistä masentava.

Ajatelkaa tyypillistä palvelutoimintaa – sairaanhoitajien työtä sairaalassa. Rinnastuuko se tehdastyöhön ja jos niin miten laajalti?

Ongelman toinen pääjuuri on monopoli. Gramex on ongelma siksi ettei sillä ole kilpailijaa. Sille ei ole vaihtoehtoa.

Markkinahäiriöiden oikaiseminen voisi olla valtion asia, ja nimenomaan kauppa- ja teollisuusministeriön.

Tekijänoikeusjärjestöjen määräävän markkina-aseman käytöstä ja väärinkäytöstä on käyty oikeutta vähän väliä. Se on hankala kysymys. Mutta se on tyypillisesti kauppapoliittinen, kilpailuun liittyvä kysymys.

Nähdäkseni tässä on niin kovat paikat, ettei ole aikaa miellyttää äänestäjiä eikä tekijöitä.

Onneksi valtioneuvoston tehtävä ei olekaan miellyttää kansalaisia.

Mutta olkaa ystävällisiä ja varokaa tekemästä vanhoja virheitä uudelleen ja kun kerrankin muuttaisitte asioita ettekä vain asioitten nimiä!