20. marraskuuta 2007

Likaiset jalat

Rikas veljeni kyselee aina meiltä lähtiessään kenkälusikkaa. Kun ei ole. Olen miettinyt tätä asiaa joitakin vuosikymmeniä.

Sitten kuulin jutun tästä asianajajasta, joka keksi menestymättömyytensä syyn. Hänellä oli samanlainen Bossin puku kuin muillakin, mutta hän sai vihiä, että toisilla oli tapana riisua se maata mennessään.

Ehkä todella hyvänpäiväisiin kenkiin tarvitaan kenkälusikka. Olen nähnyt sellaisia kenkiä näyteikkunoissa. O.J. Simpsonille meinasi käydä hyvin höperösti Guccin kenkien takia.

Nyt olisi kenkälusikka. Ostin sen samalla kun uudet hämäyskengät (Ecco). Minusta on hauskaa käyttää lenkkareita tumman puvun kanssa, mutta juoni onnistuu vain, jos kengät ovat mustat.

Ne ovat vain Lenitan puheita, että meillä muka kenkiä katsottaisi. Ei kyllä katsota. Tuskin ihmistäkään. Äidinisäni kulki aamutohveleissa kesät talvet sisällä ja ulkona, ja varakkaana ja arvostettuna henkilönä kuoli. Syksystä kevääseen hänellä oli päässään etäisesti mannerheim-tyylinen karvalakki, joka oli aitoa sähkökania. Apteekkarilla olin nähnyt pushkin-hatun, joka kuului olevan kriminkoipea, mutta apteekkarit ovatkin asia erikseen.

En tiedä, milloin meillä Suomessa alettiin riisua kengät kylään tullessa. Se on kieltämättä naurettava tapa, mutta kaikki tekevät sen. Itse tein sen kerran tummassa puvussa, ja sitä pidettiin kuitenkin liioitteluna.

Isoisä-vainaa ei kenkiä riisunut. Kun hänellä oli päiväunen aika – siihen maailman aikaan puhuttiin tupluurista – hän viikkasi sanomalehden vuoteen päiväpeitolle ja asettui siihen kuin Lenin tai Stalin katafalkille.

Miksi ihmiset eivät riisu sukkasilleen töihin tullessaan? Töissä on kuitenkin yleensä siivottu paremmin kuin kotona. – En tiedä. Turha kysyä naisilta, kun heillä on usein sisäkengät kassissa. Turha kysyä professori K:lta, joka käyttää edelleen kalosseja. Miksi Englannin armeija käytti kaameita kenkäruojuja ja säärystimiä? Varmaan siksi että saappaat viittaavat ratsastamiseen ja siten korkeampiin henkilöihin. Saksassa rasvanahkainen saapas levisi kapitulantti-aliupseereilta miehistölle ja ennen pitkää siitä tuli hitlerismin tunnus. En tosin muista yhtään kuvaa Hitleristä ratsailla.

Tämä kaikki liittyy tavalla tai toisella hämmästykseen. Luistelija kertoi eilen urheiluruudussa, ettei nykyisin käytetä pikaluistimessa lainkaan sukkaa, koska se olisi millli liikaa hölskymisvaraa. Mikä ettei. Kun mennään kaarteessa kuuttakymmentä, se on tarkkaa peliä.

Todellinen kirjoituksen aihe on hämmästely – mitä ihmisistä jää muistoon. Olen edelleen siivonnut tietokoneeni arkistoja korkeimman oikeuden päätöksistä vuodesta 1980. Kieltämättä nousee mieleen kaikenlaista – mutta päällimmäisenä se, että toisista ihmisistä muistaa vain yleisen keljumaisuuden ja toisista hymyn ja leppeän katseen. Se ammattitaito ja juridiikka, jonka kukin hallitsi, on ajat sitten kadonnut. Lait ovat muuttuneet ja ajattelu- ja kirjoitustapa ovat toisia.

Eräästä Otavan aikojen johtajasta muistan lähinnä sen, että hän oli mielikseen saita eli natku. Osasin silloin laskea kirjojen kustannuksia sen verran että tiesin tuollaiset kymmenen prosentin alaspäin pyöristämiset turhiksi ja lähinnä kai yritykseksi kunnostautua esimies-omistajien silmissä. Muistan päällikön, joka nautti naisten nöyrryttämisestä ja erään toimittajan, joka oli vanhan kansa kopeloija - vähän väliä jonkun tisseissä kiinni. Muistan 90-vuotiaan vahtimestarin, joka tanssi pikkujouluissa.

Muistan koulusta koulukiusaajien kauhun, Hämäläisen pojan, joka nosti pahana pidetyn tappelusnkarin seinälle vaikka polkupyörineen ja sanoi lempeällä äänellä, että annetaan me noiden pienempien olla.

Neljäkymmentä täyttänyt poikani, dosentti, muistaa J. Donnerista edelleen ensimmäisenä sen, että siinä oli mies joka ei antanut lapsella Jaffaa lantringiksi esile otetusta pullosta. Muistan sen kauhistuneen liikkeen, kun lapsi tuli keittiöstä lasin kanssa ja katsoi vetoavasti, kivahduksen: Ei!

En oikein raaskisi mainita asiasta, koska mies tuntuu oppineen maailmassa jotain, siis tämä kirjailija.

Muistan kun käveli Mauno Koiviston perässä ennen kuin tunsin häntä lähemmin ja seurasin, miten hän selviytyy auenneesta kengännauhasta. Hän silminnähden mietti, voiko tas. presidentti pyllistellä keskellä Aleksia. Meni muistaakseni kengännauhan liehuen Smolnaan. Tärkeintä ei ollut päämäärä vaan liike.

Muistan miten Markus-setä osoitti vastanmielisyyttään lapsia kohtaan ollessaan maakunnassa esiintymässä. Hän oli kurin ja järjestyksen miehiä ja se lällättely lastentunnilla oli ihan feikkiä.

Muistan sävelradion Stif Framåtin, joka oli ihmisistä ystävällisimpiä ja avuliampia. Muista kun Jukka Kajava kiisti jyrkästi, että hän olisi ollut kokelaana kelju; tarkistin asian kirjasta ja kyllä hän oli meillä koksuna joulun aikaan 1962.

Muistan miten aina vihaamani vääpeli kertoi kotiuttamismatkan saattajana aika suoraan, millaista oli kumarrella itseään kaksikymmentä vuotta nuoremmille upseerin koltiaisille kaiken sen jälkeen, mitä oli nähnyt sodassa ja rauhassa. Obuhovin tykitkin oli viety kantamalla Syvärille ja tuotu kantaen takaisin.

Muistan tädin, joka varoitti minua junasa 1957, kun olin yksin matkalla vartionjohtajapäiville, panemast koskaan sormea hauen kitaan suomustusvaiheessa. Joku oli pannut ja kuollut verenmyrkytykseen. Se oli olympiavaunu, II luokka.

Siitä kenkälusikasta muuten vielä – luen Paloheimo-yhtiön historiaa (kirj. J. Yrjänä) selvittääkseni Boreniuksen toimiston menneitä ylitsekäymisiä. Kyllä siellä pappa-Borenius muhoilee oikein valokuvassa. Tähän mennessä lukemani perusteella olen saanut sen käsityksen, että osaava juristi oli yhtymälle hyvinkin tarpeellinen.

Sahateollisuus oli vähän väliä sellaisessa saumassa, ettei siinä aina oikein auttanut edes kenkälusikka.

23 kommenttia:

  1. Olipas muistoja ja muistamisia.

    Mutta Herra Prevert (?) muisti myös ja tarkemmin ja tärkeimpiä asioitakin:


    "Muistathan, Barbara,
    kuinka satoi Brestissä, päivällä,
    ja kävelit, hymyilit,
    säteilit, kiilsit, kimmelsit
    sateessa.

    Muistathan, Barbara,
    kuinka satoi Brestissä, päivällä,
    kun kuljit jossain kadulla,
    hymyilit,
    ja hymyilin kai itsekin.

    Muistathan, Barbara,
    en ollut kuullut sinusta,
    et ollut kuullut minusta,
    muistathan,
    muistathan, kun juuri sinä päivänä,
    et unohda,
    mies seisoi siellä sateen suojassa
    ja huusi nimeäsi näin:
    Barbara!


    Ja juoksit häntä kohti sateessa
    säteilit, kiilsit, kimmelsit,
    kun syöksyit hänen syliinsä.

    Muistathan, Barbara?

    Ja älä tykkää huonoa,
    kun tungen elämääsi, tunteisiin.
    Ei rakkaus ole kenenkään,
    vaan jokaisen, joka lahjoittaa ja saa.

    Muistathan, Barbara,
    ethän unohda,
    siis viisas onnellinen sade,
    kasvosi onnelliset,
    onnellinen kaupunki!

    Kun satoi merellä
    ja rannassa
    ja valtamerilaivalla.
    Oi, Barbara!
    On sota törkeää,
    en tiedä, mihin päädyit
    siinä rautaterässateessa,
    ja verisateessa,
    ja mies joka sulki sinut syliinsä
    ja rakasti,
    on kuollut, kadonnut - tai vielä hengissä?

    Voi, Barbara –
    taas sataa Brestissä
    kuin aina ennenkin,
    vain eri tavalla.
    Nyt sade pyyhkii merta ja on
    niin hirveää ja ankeaa.
    Ei se ole myrskykään,
    ei rautaa, terästä,
    vain pilvet paisuvat
    kuin koirat kuolevat
    ja katoavat pois,
    pois Brestin rannasta
    ja mätänevät, kun
    poissa on Brest,
    josta ei mitään jää.

    suom. J ?


    Mutta ei tämä soi kuten laulussa....toisaalta tässä sota on sotaa ilman naamioita ja viittoja...


    "Todellinen kirjoituksen aihe on hämmästely – mitä ihmisistä jää muistoon."

    Vastaus ja lopuksi herra saloa ja tämähän myös soi:

    "Mitä jää
    se on roskaa, roskaa vaan

    ja elämä kaukana jatkaa kulkuaan
    Mitä jää
    kun korit pengotaan
    se on roskaa, roskaa

    roskaa vaan.."

    VastaaPoista
  2. A. Hitler hevosen selässä: http://www.hitlerresearch.org/index13_files/Page404.html

    VastaaPoista
  3. Jos olisin ryhtyhyt kirjastovirkailijaksi olisin voinut lukea kaikki kirjat ja heitellä kommentteja pitkin päivää, mutta nyt pitää lähteä "verstaalle", vaikka on pimeää.

    Likaisista jaloista muistan likaiset kädet, mutta olivatko ne Kainin, ja ääni Esaun? Tätä sanallista läntistä perinnettä pitäisi maalaisjärjellä elvyttää, eikä jättää kirjanoppineille, sillä jokainen voi kasvaa filosofiksi, kuten palestiinalainen intellektuelli Eduard Said kirjoittaa.

    Muiden kannalta lapsenusko voi yhä osoittautua vaaralliseksi jos "ankat" onnistuvat toteuttamaan paratiisimaisen "linnansa" maanpäällä.

    Britti Boyes sai kommentistaan ryöpyn niskaansa. Tukholman syndrooman tartuttama Alpo Rusi turvautui "sielunpaimeneensa" saatuaan Supon niskaansa.

    Mutta miksi ei ole kysytty, kenen käsi vilahti Seppo Nevalan kainalon alta? Tai Matti Mannisen?

    VastaaPoista
  4. Ecco-kenkien valmistusmaa on muuttunut Tanskasta Portugalin kautta Slovakiaan. Materiaalin ja tyon laatu on laskenut samaan aikaan niin, etta uusimpia suutari ei ota edes korjattavaksi, mutta hinta on pysynyt samana.

    Vanhasta tottumuksesta ostan niita vielakin, eli kuka muka sanoi ettei kauppa kannata?

    VastaaPoista
  5. Kengittä olo on keskuslämmityksen ja pikkuporvarillistumisen satoa.

    Kenkälusikka on taas kapine, joka säästää kenkää. Ei toki niin, ettei olisi hyviä kenkiä, jotka saa jalkaan ilmankin, mutta ei sen kenkän tarvitse kovin kaksinen olla, että sen saa jalkaan mukavammin ja pienemällä vastuksella, kun käyttää lusikkaa.

    Minä en ole koskaan pitänyt paljain jaloin olosta. Ikävää sellainen.

    Itselläni on kotona sisäloaferit, tai sitten, tähän vuoden aikaan, kotisukat, punaiset ja paksut.

    VastaaPoista
  6. Vänrikki Koskelan esikuva on kuulemma Nilsiästä. Savosta. Kokkonen.

    VastaaPoista
  7. Myös japanissa otetaan kengät poissa sisälle tultaessa. Se on hieno tapa japanilaisille, mutta naurettava suomalaisille, niinkö?

    VastaaPoista
  8. Olen aiemminkin uskaltanut mainita, että hyvin istuvia ja melko laadukkaita kenkiä kohtuulliseen hintaan saa Left-nimellä Espan liikkeestä tai muutamista Stockmann-tavarataloista kuten Helsingin keskustasta ja Espoo Tapiolasta. Kenkälusikka on tarpeen!

    Vaikka töissä on siivottu kotoa paremmin, täällä luotetaan myös sen päivittäiseen toistumiseen tulevaisuudessakin. Onhan kotikin vieraita varten hyvin siivottu, mutta ero on tassä futuurissa ja frekvenssissa - ja meillä konttaa usein sylilapsiakin.
    En kyllä ymmärrä miksi muut kuin lapset tai potilaat kulkisiva sukkasin. Pidän aina kyläillessä sisäkenkiä mukanani, vakiopaikoissa on nimikkojalkineet odottamassakin. Niitä on hyvä teettää varastoon.

    VastaaPoista
  9. Meillä kaikki riisuvat kenkänsä sisään tullessaan. Ai miksi?
    No siksi,että muuten saisin lapioida kilokaupalla kuraa bileitten jälkeen.

    Kuten itsekin ensin toteat, herroja ei välttämättä erota narreista vaatteiden perusteella. Sukkasillaan kaikki ovat tasa-arvoisia - jäävät nuo piilokorotkin pois :)

    VastaaPoista
  10. Olen visiin istunut olympiavaunussa viimeksi Kotkan ja Kouvolan välillä. Kakara-ajoilta on muistikuva pehmeistä istuttavista, mutta yleensä matkustettiin perse hellänä puupenkeillä. Jo Hyvinkäällä piti istuessa vaihtaa kankulta kankulle. Rautavaran laulamassa laulussa ihmisestä jää jäljelle tarina ja tarinasta olkihattu vain.

    VastaaPoista
  11. Äitini (85v) juuri kertoi, että Karjalassa oli tapana ottaa jalkineet pois sisälle tultaessa ja ettei länsi-suomalaiset sitä taitoa osanneet.
    Syy poisottoon oli, ettei lattia naarmuunu kivien saapuessa sisään kengänkoloissa ja se, että mattojen hapsut kuluivat nopeasti, jos niiden päällä kengillä käveli.

    Uskallanko sanoa, mutta eikös aikoinaan puhuttu, että ja jos Markus-setä nykyisin eläisi, olisi pedofiilin paikkana vankila...Toivottavasti joku oikaisee mikäli kyseessä on vain julkinen juoru.

    VastaaPoista
  12. Ihmisten muistamisesta... niin, kaippa heistä ensin muistaa jonkin tapahtuman, sitten enemmän. Ja lopuksi liikaa?

    Olin töissä eräässä keskisuomalaisessa paperitehtaassa kun palopäällikkömme kärähti rattijuopumuksesta. Ikävä juttu. Enemmän meitä pänni hänen Saabinsa takaikkunassa ollut tarra: "Kun otat älä aja, kun ajat älä ota." No, äkkiäkös sen päälle oli liimattu "Kun palaa älä aja, kun ajat älä pala."

    VastaaPoista
  13. Pitää ottaa tuo Paloheimoja käsittelevä kirjasarja lukulistalle.

    Mutta onko Suomessa enään muita globaalisesti menestyviä vanhoja perheyrityksiä kuin Herlinin Kone?
    Painiiko Erkon Sanoma samassa sarjassa?

    VastaaPoista
  14. Juhan kommenttiin vielä jatkoa sen verran, että jos kenkiä ei otettaisi pois, kura ei edes olisi siististi siinä ulko-oven läheisyydessä vaan etsiytyisi yllättävän pian jokseenkin jokaiseen kämpännurkkaan.

    VastaaPoista
  15. Ad Mikko I:

    Ja sitten se tunnetuin versio:
    "Kun en aja, otan."

    VastaaPoista
  16. "Mitäs rikas huolii", oli edesmenneellä akateemikolla tapana sanoa huitaisten kädellään laajan kaaren ilmaan. Mies jonka perheessä varmasti oli myös kenkälusikka.

    Päivän blogin ansiosta tunnen itseni rikkaaksi, ensimmäisen kerran elämässäni, onhan talossamme kenkälusikoita kaikkialla missä on kenkiäkin, aina käden ulottuvilla. Kengät ovat huolella hoidettuja ja vahattuja nahkakenkiä, joiden kantakappia ei ole survottu pilalle nauhoja avaamatta.

    Ruotsalaiset miehet, riippumatta yhteiskuntaluokasta, arvostavat ja hoitavat kenkiään. Niitä kiillotetaan usein ja puolipohjataan toisenkin kerran. Heti alkuun hankitaan kaksi paria Lloyd-merkkisiä, niin kyllä kestävät, kun saavat levätä joka toinen päivä. Riisuttaessa kengät jalasta työnnetään niihin heti lämpimänä kenkätuki, joka säilyttää kengän muodon. Myös puusta valmistettuja kenkätukia on talossa useampi pari.

    Kylään mennessä kulkevat sisäkengät mukana kangaspussissa, niin ei tarvitse sukkasillaan hiipiä muiden kuin joulutonttujen. Vaikka sukat ovat harvemmin Lenitan inhoamia valkoisia tennissukkia. Saan väristyksiä muistellessani Lenitaa Pukevassa saarnaamassa suomalaisesta sukkakulttuurista miesten asusteosastolla.

    Kyllähän Suomessakin sisäkenkiä käytetään; kun näkee jatkuvan ihmisvirran kulkevan Mannerheimintietä valkoista puolityhjää muovipussia roikottaen, tietää oopperan esityksen olevan siltä päivältä ohi. Ruotsissa saa usein kankaisen kenkäpussin kaupan päälle ostaessaan kengät.

    90-vuotias appiukko ei vielä ikänsä puolesta katso voivansa alkaa käyttää ruudullisesta vanutetusta villasta valmistettuja, nilkkaan ulottuvia vetoketjulla suljettavia aamutossuja, ne kun on tarkoitettu vanhuksille.

    VastaaPoista
  17. Ad Sattuma:

    Perheyhtiöistä on kirja "Omistaminen ammattina".

    SanomaWSOY on suurempi kuin käsitetään, mutta Kone on todella suuri ja siitä erikoinen, että sillä on mm. USA:ssa aidosti suuri markkinaosuus. Pelkästään Yhdysvaltain konttoreita on muistaakseni 77. Toiminta Kiinassa on hyvin laajaa.

    Erinäisten järjstelyjen jälkeen Cargotek on yhden veljeksen hallinnassa ja Kone äänillä laskien Antti H:n.

    Myönnän julkisesti olevani jossain määrin tekemisissä firman kanssa ja arvostavani mm. sitä monien firmojen jo unohtamaa perheyhtiön ideaa, että rahat investoidaan tuotantoon.

    VastaaPoista
  18. "Oi muistatko vielä sen wirreenin

    VastaaPoista
  19. kompromissi: sukat pois
    (Einstein)

    VastaaPoista
  20. ad JK:
    "Sahateollisuus oli vähän väliä sellaisessa saumassa, ettei siinä aina oikein auttanut edes kenkälusikka."

    Eipä muuten ole häävin kadehdittava osa tuo "sauma" - kuitupuuta vahtaavan metsäteollisuuden, puun jalostusarvoa eritavoin nostavan pk-teollisuuden ja jyrkän linjan luonnonsuojelijoiden välissä
    - jos kohta, ulkopolitiikan ilmapuntarinakin saa toimia.

    VastaaPoista
  21. Niissä Aasian kulttuureissa, joissa on tapana istuskella, nukkua ja syödä lattialla, kenkien riisuminen on osa hygieniaa. Virastoissa ja kauppaliikkeissä asioidaan kengät jalassa.

    Sahateollisuus on tunnollisesti noudattanut oppia, jonka mukaan laskusuhdanteen aikana investoidaan uuteen nousukauteen.

    Kyröskoskella kapearaiteisen radan päässä on kuulemma Suomen vanhin koskaan palamaton saha. Siellä sahanhoitaja on tunnollisesti voidellut kaikki laakerit, eikä puupöly ole päässyt syttymään. Uusintainvestoinnit on tehty pikkuhiljaa eikä puhtaalta pöydältä, joka sekin olisi hygienistä. Asioiden siistimiseen taitava juristi on paikallaan.

    VastaaPoista
  22. Jukka totesi:
    En tiedä, milloin meillä Suomessa alettiin riisua kengät kylään tullessa. Se on kieltämättä naurettava tapa, mutta kaikki tekevät sen. Itse tein sen kerran tummassa puvussa, ja sitä pidettiin kuitenkin liioitteluna

    Tätä tapaa noudetataan yllättäen myös monin paikoin Tanskassa. Siellä harrastetaan sellaisia poskettoman hienoja lautalattioita, joita ei ole millään lakalla tms. turmeltu. Tuntuvat äärimmäisen miellyttäviltä jalalle. Suomipoika moisia nähdessään oitis ottaa kengät jalasta ja hatunkin pois päästä. Kenkien poistelua suurempi ongelma on, että monet tällaisten lattiaihmeiden omistajat eivät uskalla tarjoilla punaviiniä, kahvia tai muuta värillistä juomaa, koska pelkäävät kömpelöiden vieraiden hölväävän sitä permannolle.

    VastaaPoista
  23. Monet nuoret miehet laittavat nahkakengät jalkaansa ensimmäistä kertaa mennessään armeijaan. Kulkeneet lenkkareissa koko elämänsä siihen asti. Siellä on sitten kintut kipeinä ja rakot jaloissa.

    Vaarini käytti kesät talvet flanellisia jälkärättejä nahkasaappaitten kanssa. Ei silloin maalla joka kerta kenkiä riisuttu tupaan tultaessa ja terveenä oltiin.

    Mies puku päällä ilman kenkiä on vastenmielinen näky.

    VastaaPoista