Asian vierestä

Kuvassa on hugenottien risti. Yleistä historiaa ei ole syytä kerrata. Pärttylinyö ja Nantes'in edikti löytyvät mm. Wikipediasta.

Kommentit olivat niin hyviä ja mahdollisuus kirjoittaa menneisyyden kauhuist antaa aiheen muutamaan lyhyeen kommenttiin.

Max Weberin Protestantismin etiikka on iskeytynyt mieliin lähtemättömästi. Weber oli merkittävä mies, ajoi keltaisella avoautolla ja poltteli sikaria, mutta kuoli. Se oli vuosi 1920.

Niinkin kävi, että luin kerran kauan sitten Wirtschaft und Gesellschaftin, ja on sitä tullut hullumpaakin luettua. Tietysti Weber, kuten ajan tapa oli, yritti selittää liian paljon.

Protestantismin etiikka kapitalismin "henkenä" on mainio oivallus, mutta siitä paha, ettei se todellisuudessa selitä paljon mitään, ei sitäkään, mikä oli syy ja mikä seuraus.

Suomessa tuo kirja käsitetään mielellään väärin, koska Weber kirjoittaa kyllä hyvin selvästi kalvinismista, joka on hänen teesinsä kannalta kovin toisenlainen uskonto kuin esimerkiksi luterilaisuus.

Kalvinismi on kahden eurooppalaisen menestystarinan tausta, Sveitsin ja Hollannin.

Kalvinismiin liittyy muuan usein mainittu tavara, rannekello. Tai siis kello. Kun Sveitsissä ruvettiin oikeasti julmiksi, kultasepät menettivät toimeentulonsa, sillä korujen käyttäminen oli syntiä. Niin sitten keskityttiin käyttämään taitoja mekaanisiin laitteisiin, ja se tauti jatkuu edelleen.

Kellon käyttäminen ei ole syntiä, vaan pikemmin päin vastoin.

Reformoidun kirkon käytännöllinen piirre näyttäisi olevan tämä: se antaa uskovilleen kohtuullisella ponnistuksella hyvän omantunnon, ja uskonnolla tuntuisi olevan selvä vaihtokurssi maallisen menestyksen kanssa. Luterilaisessa maassa vaurauteen suhtaudutaan vieläkin epäluuloisesti ja evankeliumista muistetaan tosi köyhyys. Sveitsissä ehkä ei.

Reformoituja seutuja ei liioin kovinkaan usein kuvailla sydämellisten ihmisten asuinsijoiksi. Yhteisöllisyyden luomisessa ovat siis onnistuneet hyvin ne, jotka eivät ole siihen pyrkineet.

Olen juuri lukemassa muutaman muun kirjan ohella tarinoita fennomaanien liiketoimista. Meillä on Suomessa ollut tätä sveitsiläishenkeä myös. Vanha H.G. Paloheimo - Riihimäen iso kiho, kartanoiden, lasitehtaan, sahojen, tiilitehtaan ynnä muun hallitsija, oli pappi. Hänen konttoripäällikkönsä oli pappi.

Minun mielestäni on hiukan erikoista, että vihitty pappi ryhtyy keinotteluakaan kaihtamattomaksi liikemieheksi. Aikalaiset ajattelivat ehkä toisin.

Mielenkiintoinen on myös pohjoisen lestadiolaisten suhtautuminen työhön ja toimeen. Siitähän ei pääse yli eikä ympäri, että he ovat lähes järjestään esimerkin ihmisiä eli ahkeraa ja kunniallista väkeä. Heitä on mielenkiintoisen paljon teknisillä aloilla, myös TKK:ssa, etenkin sähköosastolla.

Itse olen, kuten lukijani ovat aikoja sitten huomanneet, piilo-körttiläinen. Heränneen kansan hengellisellä ja aineellisella niukkuudella ei voi olla maailmassa pärjäämättä. En aio tullut kaapista tämän suuntautuneisuuteni kanssa, koska Etelä-Pohjanmaan körttiläisten äärioikeistolaisuus on minulle kova paikka ja mahdoton samaistumisen kohde. Kyllähän asia on niin, että siellä tämäm uskonnollinen suuntaus ja IKL menivät aika pitkälle päällekkäin, eikä se taipumus ole mitenkään lopullisesti kadonnut.

Ja se on jotenkin kalvinilainen taipumus.

Minulla ei ole aavistustakaan Antti Tuurin uskonnollisista ajatuksista. Luultavasti hänellä itselläänkään ei ole. Mutta hän on juuri samalla tavalla körttiläinen. Mukavuus on näennäistä ja ilmaisun niukkuus syvällistä, mutta pohjalla on pelottava määrä kiihkeyttä ja rajuuutta.

Tämä ei sovi kalvinilaisuuteen eikä kapitalismin henkeen - mutta olette kai käsittäneet, että eräässä mielessä puukkojunkkarius ja körttiläisyys ovat saman asian kaksi ilmenemismuotoa?

Juhani Juhaninpoika Jukola, vähästä suuttuva, äkkiä nokkaansa ottava ja sitten vihassa hillitön äärimmäisyyksien mies leikkelee vanhemmilla päivillään takistaan liepeet pois. Kivi sanoo aivan suoraan, että Juhanista tulee viimeisen patologisen purkauksen (Jumalan kiroaminen heinien kastelemisesta) jälkeen körttiläinen ison talon isäntä.

"Mutta tuostapa kohtauksesta, Vehkalan kolkolla niitulla, huomattiin aina jotain muutosta Juhanin luonnossa ja käytöksessä. Ilmausipa hänen päähänsä ympyrjäinen patalakki, hänen takkinsa kaulus kohosi pystyyn, sen liepeet katkaistiin ja jäljelle jätettiin ainoastaan lyhykäiset »körtit», niinkuin on heränneitten miesten vaatteenparsi yhdessä ja toisessa tienoossa Suomenmaassa. Käyskeli hän puettuna näin ja käyskeli kirkossa useammin kuin ennen."