Erään hupsun muisto

Koulukirjoissa kerrottiin ennen, miten marsalkka Suvorovin arkku ei mahtunut kirkon ovesta ja papit ärjyivät kantajia takaisin. Nämä karjuivat, että Suvorov ei peräydy, nostivat ruumisarkun suorille käsille ja toivat sisään. Saattoivat siinä hiukan pihtipielet rutista. Ja papit.

Suvorov muistetaan, jos lainkaan, Napoleonin Italian armeijan voittajana.

Aikalaiset pitivät häntä luultavasti aiheellisesti enemmän kuin hiukan hulluna. Stalinin aikana hänet ympäröitiin silmittömällä kultilla. Siitä huolimatta hän ehkä oli yksi kaikkien aikojen nerokkaimmista sotapäälliköistä.

Hänen sotaliikkeitään pidetään lievästi sanottuna omituisina. Mutta jos hän olisi ollut kiinalainen, hänen monista sotaretkistään olisi kirjoitettu Harvard Business Schoolissa kasa väitöskirjoja.

Suvorov, jota pahat kielet ovat panetelleet suomalaissyntyiseksi ja jopa kieltämme ymmärtäneeksi, tallusteli ainakin pariin otteeseen Itä-Suomessa musikan kamppeissa ja kirjoitti Haminasta, että tästä kurjasta maasta hän ei keksi mitään hyvää sanottavaa.

Hänen muistomerkkinsä on Lappeenrannan Linnoitus, jota oli tietysti rakennettu myös aikaisemmin ja myöhemmin, Taavetin linnoituskaupunki, Kyminlinna sellaisena kuin se nyt vilahtaa auton ikkunoista, sekä neljä kanavaa Saimaalla.

Hän joutui suunnittelemaan linnoitusvyöhykkeet valloitettuun Itä-Suomeen Ruotsin varalta. Ruotsin pahoja aikeita ei tarvinnut epäillä. Niitähän oli.

Saamaansa tehtävää Suvorov piti karkotuksena ja rangaistuksena.

Olen joskus ajatellut, että samanlaisia mietteitä saattoi olla Andrei Ždanovilla 1945, kun hänet komennettiin Helsinkiin johtamaan ns. Liittoutuneiden valvontakomissiota. Tehtävä oli kyllä niin vaatimaton, että vain tietty suomalainen hulluus estää näkemästä sitä. Ja se ajatus, että hänen tehtävänään olisi ollut panna pystyyn vallankaappaus, ei saa tukea tosiasioista. Hänhän suvaiisi kuolla sydänkohtaukseen 1948.

Suvorovin komennossa oli rakennustöissä 1791-1792 40 000 sotilasta ja vankia.

Linnoitustyöt ennakoivat melankolisesti ensimmäisen maailmansodan "patteritöitä", joista äidinisälläni oli hurjia juttuja. Niitäkään Helsingin suojaksi erittäin suurella rahalla ja taidolla rakennettuja linnoituksia ei koskaan tarvittu. Edes punakaarti ei hoksannut puolustautua niissä saksalaisten edetessä Kirkkonummelta Espoon läpi rautatietä pitkin.

Isoisän porukassa eräs mies menetti peukalonsa vedonlyönnin vuoksi. Vedon hän tosin voitti, koska ei tosiaan liikauttanut lihastakaan koko työpäivän aikana, mutta kun hän oli sattunut asettumaan nojaamaan rautakankeen, kinnas peukaloineen jäätyi kiinni.

Epäilen että alkoholilla oli vaikutusta asiaan.

Isoisä oli kokenut mies. Ennen näitä Helsingin Mosapakan ja Buutbyyn patteritöitä hän oli ollut Muurmannin radalla ja tienannut vallan hurjast, kun heidän porukkansa veti ratakiskot järven jäälle. Työ kävi sutjakasti, eivätkä rakentajat tietenkään olleet runoilijainkin myöhäiseksi todistaman Lapin kesän viimein koitettua tavoitettavissa.

Suvorovista olisi kiusallisen paljon kirjoja Kansalliskirjaston Slavicassa. Suomeksi on Kauko Rekola kirjoittanut hänestä vuonna 1989.

Niin - Suvorov oli generalissimus. Seuraava sen tittelin käyttäjä olikin sitten Stalin.