Sopimaton totuus

Otamme siis kantaa helposti arvioitaviin asioihin ja käännämme sivua, kun vastaan tulee vaikeita kysymyksiä.

Esimerkiksi: tupakka ei aiheuta ilmastonmuutoksia ja sen aiheuttamat päästöt ovat vähäisiä, raskaat hiukkasen mukaan lukien.

No. Totta puhuen tämä on pelkkää härnäämistä mutta se johdattelee aiheeseemme.

Saatte pitää härnäämisen hyvänänne. Kai tätä kannattaa joskus lukea. Panin merkille, että sinänsä pienessä Supon papereiden salassapitoa koskevassa asiassa tässä blogissa esitettiin elokuussa tuoreeltaan tulkinta, johon eri asiantuntijat ja laitokset ovat nyt kovan äheltämisen jälkeen päätyneet. - Voisi julkistaakin mutta kun se sattuu olemaan kiellettyä.

Eli takaisin oikeiden asioiden pariin. - Kuvan DVD on hankittavissa, mutta myös YLE esittää ansiokkaasti samantapaista aineistoa.

Mielialailmastossa olemme jälleen samanlaisessa kuolemanhurmiossa kuin barokki ja 1300-luku.
Oma kuviteltu kuolema on iso teema, jolla voi myydä mitä tahansa, esimerkiksi elokuvia ja sairaaloita tai poliittisia puolueita.

On se kieltämättä saatanaa, että sitä tulee vanhaksi ja kuolee. Asianomaiselle itselleen kuolema näyttäytyy aina ennenaikaisena.

Mutta ei se ole iso asia.

Isoja asioita ovat ilmastonmuutos, väestöräjähdys ja ympäristökatastrofit.

Vierastin hyvin kauan näitä aiheita, koska niistä jankuttivat eniten hupsut, jollaisten kanssa en välittänyt olla tekemisissä. Ja kuten olen toistellut, en suostu pitämään ihmisiä pahoina ja eläimiä hyvinä, kaupunkeja kauhistuksena ja saloseutuja ihanteina. Pidän monimuotoisuudesta.

Ilmastonmuutos ja nimenomaan sen ihmistekoisuus tuntui hiukan epäuskottavalta vielä joitakin vuosia sitten.

Nyt se tuntuu täysin uskottavalta ja on asia, jolle voi tehdä jotain.

Epäilen että erilaiset vaarat ja onnettomuudet, rikokset ja riskit ovat osa media aika harjoittamaan tietoista kusetusta.

Puhutaan pendolinojen ovista ja rähköjunien ajojohdoista, kun pitäisi puhua raideliikenteestä ja joukkoliikenteestä. Puhutaan ydinjätteen loppuvarastoinnista, kun pitäisi puhua Suomenlahden öljyliikenteestä ja Koiviston (Primorzkin) uudesta öljysatamasta. Puhutaan kampamaneetista kun pitäisi puhua Suomen, Ruotsin ja Puolan maanviljelyksen vaikutuksista Itämereen ja etenkin Pietarin jätevesistä.

Oikaiskoon minua jokin, mutta Wikipedian Global waming -artikkeli graafeineen näyttäisi olevan erittäin hyvä suppea yhteenveto.

Ystäväni kertoi aamulla terveisiä Alpeilta. Loma oli tuottanut hyviä valokuvia perhosista. Sveitsin ja Itävallan alppijäätiköiden sulamista hän kuvaili kauhistuttavaksi. Vauhti on ilmeisesti metri - kaksi paksuudesta yhdessä vuodessa. Siten artikkeleissa lainatut oppineiden laitosten arviot voivat olla ylioptimistisia.

Puhuimme myös mielisairauksista, koska ystäväni on alan miehiä, tosin sieltä hoitopuolelta. En muistanut kertoa hänelle eilisen blogipostauksen kommenttien mieleen palauttamaa vitsiä moraalisesta aksioomasta.

Cambrdigessa Wittgenstein oli tapansa mukaan ikävä, kun maanmies Itävallasta, Karl Popper, piti luentoa. W. ampui ongelman toisensa jälkeen alas filosofiaan kuulumattomana ja hypisteli tapansa mukaan neuroottisesti takan työkaluja. Popper siirtyi moraalifilosofiaan ja ryhtyi käsittelemään eettisiä sääntöjä. W. keskeytti taas ja sanoi että mainitkaa edes yksi keskustelun arvoinen eettinen sääntö. Popper sanoi:" Sellainen sääntö, ettei pidä uhkailla kutsuttua luennoitsijaa hiilihangolla." - Wittgenstein suuttui ja poistui.

Tarina on tunnettu mutta esitetään yleensä ilman kulttuurista taustaa. Musil kirjoitti sen niin kauniisti käsitelleessään oikeassa olemisen vimmaa. Se juuri on Wittgensteinin ja oli monenkin terävän ajattelijan mielisairauden lähempi luonne.

Anekdootti on hiukan julma. Wittgenstein joutui lopettamaan ylpeän vaikenemisen kautensa eli kansankoulun opettajan toimensa syrjäseudulla, kun hän kävi toistuvasti tyhminä pitämiinsä oppilaisiin käsiksi eli siis pieksi toisten lapsia, ja sen jälkeen valehteli kansakouluntarkastajalle, ettei mitään sellaista muka ollut tapahtunut.

Mistä ei ilkeä puhua, siitä on vaiettava.

(Lähde: Taschner, R.: Musil, Gödel, Wittgenstein und das Unendliche (2002).)


En ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen kuin ystäväni, lääkiksen proffa, sanoi sen kauniisti: biodiversiteetti eli elämän monimuotoisuus on yhtä totta alpeilla kuin ihmisen päässä eli persoonallisuudessa.

Kulttuurissamme on jotain, mikä pyrkii tuhoamaan molemmat. Kauppa ja teollisuus hoitelevat ympäristön. Merkittävä osa lääketiedettä katsoo asiakseen normalisoida eli vakioida ihmisen mielen.

Ja kuitenkin: hulluus, se se on moraalinen postulaatti. Hulluuteen olisi pyrittävä. Millaiseen hulluuteen, sen käsittäminen on ihmisen elinikäinen tehtävä.

Arvelevuus tieteellisten, taiteellisten ja poliittisten "tosiasioiden" edessä on hyvä lähtökohta, kun siihen liittyy jokin määrä suopeutta ja ymmärtämystä monimuotoisuutta kohtaan.