Näppis

Keskustelu menee mielenkiintoiseksi.

Paperin kulutus kasvaa. Painopaperin kulutus kasvaa. Lukeminen vähenee. Outo yhtälö.

Olen kyllä kirjoja vastaan, mutta en yhtä paljon kuin Anu, joka on viime aikoina imuroinut niitä. Hän tosin ei mainitse, mitä mieltä hän on ihmisistä, jotka täyttävät seinäpinnan toisensa jälkeen kirjoilla. Arvaan silti.

Kommentoijat huomauttavat oikein, että tekstiä voi lukea näytöltä ja että painettujen kirjojen ääressä nyyhkiminen on naurettavaa.

Mutta kirjoissa on kaksi eri puolta, lukeminen ja kirjoittaminen. Lukeminen on helppoa, kirjoittaminen vaikeaa.

Ehkä tämä sujuu teknisesti nyt vähän helpommin, kun pyysin pojilta toisen näppiksen. Entinen Logitech oli epämääräinen, tämä HP:n halvin malli parempi. En tiennyt ennen kuin mittasin, että näissä on eroja. "Normaalikokoinen näppäimistö" ei ole välttämättä totta. Ja näppäimen korkeus ja painalluksen pituus vaihtelevat niin paljon.

En ole kirjoittanut flyygelitasoisella näppäimistöllä sen jälkeen kun vein IBM-pallokoneen johonkin, ja sekin oli huonompi kuin Olivetin sähkökirjoituskone, jossa jollain oudolla tavalla tunsi, mitä näppäintä painoi.

Sanokaa että tämä on nostalgiaa, mutta kuvittelisin, että 90-luvun alun IBM:n peltisen, paukkuvat näppäimistöt olivat parempia, ja vakuuttakaa minulle, ettei turmelus johdu peleistä ja erilaisten turhien multimedianäpyttimien kytkemisestä kirjaimistoon.

Se toinen kysymykseni verkkokirjoista liittyy kyllä oikeastaan kirjoittamiseen: miksi kirjaroviot näyttävät niin kauheilta?

Natsit polttivat 1933 juutalaisten kirjoja ja muita kansalle vieraita opuksia.

Neuvostoliitossa rajua tekstiä ei painettu lainkaan, vaan monistettiin tai lyötiin hiilipaperilla kopioita (samizdat). Bradburyn Fahhrenheitissä kirjat poltetaan järjestelmällisesti, mutta pieni joukko tekee vastarintaa opettelemalla kirjoja ulkoa.

Tätä minä pelkään. Kustantajat ja kirjakauppiaat ovat ehkä lyhytnäköisyydessään tekemässä pahaa tuhoa. He eivät ymmärrä, että tekijänoikeus ja kirjabisnes oli romantiikan aikakauden ja varhaisindustrialismin muoti, joka on nyt ohi. Ammattilaisiin ja liikemiehiin tässä asiassa ei voi turvata.

Olen ollut viisi tai kymmenen vuotta julkisesti sitä mieltä, että tekijänoikeus ja suuri osa immateriaalioikeutta olisi ajateltava uudelleen ja kirjoitettava laeiksi aivan toisin kuin tähän asti. "Merten vapaus" olisi ulotettava kirjallisuuteen hyvin paljon nykyistä laajemmin. Amerikkalaisten "commons" on ihan hyvä nimitys. Sen suomalaiset käyttäjät eivät kyllä hoksaa, että se tarkoittaa oikeastaan yhteislaidunta.

Ehkä se on tässä. Tarvitsemme kaikki laidunmaan, vaikka kiistäisimme sellaisen ajatuksen jyrkästi. Teollisuus syöttää meille vaihtogeenistä soijarehua ja nimittää sitä kirjallisuudeksi ja välillä journalismiksi.'

Vanhat ihmiset ovat pelokkaita. Jos kirja ei ole hyllyssä se voi kadota.

Satun itse olemaan vanha, mutta en pelkää tuota. En myöskään pelkää että kirjat, kuvat ja musiikki katoavat kovalevyiltäni. Minulla on kamat poltettuna DVD:lle ja lisäksi kolme ulkoista kovalevyä (LaCie) à 120 - 500 Gb.

Jos ydinräjähdystä seuraava pulssi tuhoaa tavaran, siinä menee paperikin.

Eli ei minulla siis ole näitä uhittelevia ajatuksia vastaan muuta kuin tämä konfutselainen ajatus: kirjoja (tekstejä) on kohdeltava kunnioittavasti silloinkin kun ne eivät ansaitse kunnioitustas.

Ihan hyvä näppis.