9. elokuuta 2007

Ekstra

Niin Martti kuin muutkin. Ja Heikki.

Tänään illalla tulee televisiosta D. Aronofskyn elokuva Requiem for a Dream. Katsoin kerran kehotettuna hänen kertomuksensa paranoidisesta matemaatikosta Pi. Se teki suunnattoman vaikutuksen. Todella jotain erilaista.

7 kommenttia:

  1. Ja päivällä tulee loistokomedia.
    Katarine Hepburn, joka on elokuvan historian upein nainen, joka ansaitsee jo yhden Oscarin lyötyään John Waynen tajuttomaksi, siivellä menee sitten joku Gary Grant, joka on melkein yhtä komea kuin minä, mutta naurattaa enemmän.

    VastaaPoista
  2. unelmien sielunmessu hyvä elokuva ja vielä sellainen hyvä elokuva, että kun sen kerran katsoo, ei näe tarvetta katsoa sitä toista kertaa. sopii tämän päivän kiireisille ihmisille.

    VastaaPoista
  3. Requiem for a Dream on erinomainen elokuva, suosittelen katsomaan. Ei ole syytä näyttää nuoremmille perheenjäsenille, tosin.

    VastaaPoista
  4. Googletin "paranoidinen" ja lukaisin jänniä juttuja. Annettiin mm. ymmärtää että paranoidinen skitsofrenia voi olla ominaisempaa joistakin kulttuureista tulevilla.

    Sattumoisin lehdessä oli ikäänkuin muistona äskeisestä poliittisesta psykiatriasta kuva entisen Solovetskin oikaisulaitoksen tiloissa valmistetusta suuresta puurististä jota pystytetiin Moskovan lähistöllä Stalinin vainon uhreille.

    Kokeilen josko jaksan valvoa yli puolen yön tuon leffan parissa. Ennuste ei ole kovin lupaava.

    VastaaPoista
  5. "Pi" on mainio, mutta "Requiem" oli minusta vähän ärsyttävä, päätäsärkevän hektinen ja osoitteleva uusi versio 70-lukuisesta ankeilusta "Panic in Needle Park".

    VastaaPoista
  6. Hätä ei lue lakia eli Bringing Up Baby on kaikkien aikojen parhaita komedioita, jollaisia ei valitettavasti enää tehdä, kuten ei hyviä komedioita ylipäänsäkin. Muistaako joku nähneensä jonkin tällä vuosisadalla tehdyn hyvän komedian?

    Tuon Howard Hawksin ohjaaman mestariteoksen pääosissa ovat muuten Katharine Hepburn ja Cary Grant.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista