Puhetaide

Ainan kun herään vuoteelta "keskittymästä" siihen, että auki jääneessä televisiossa joku puhuu järkyttävän selkeästi englantia, meneillään on jokin brittijuttu.

Television katsominen silmät kiinni on hyvä harrastus.

Näyttelijöistä ei koskaan tiedä. Suomessa he eivät aina ammatistaan huolimatta osaa puhua. Sen valitettavasti tulee panneeksi merkille.

On merkillisiä poikkeuksia. Ellen nyt aivan erehdy, Matti Pellopää luki munoin radiossa Nalle Puhia ja oli parempi kuin kukaan. Parempi jopa kuin Jaakko Pakkasvirta, jonka sadunluennassa oli jotain veikistelevää.

Tämä tuli siitä, että katsoin vahingossa jotain kummaa televisio-ohjelmaa, jossa dialogi oli mahdottoman hyvä ja näyttelijät aivan erinomaisia. Jouduin selvittelemään netistä, että kysymyksessä oli jokin "Tahdon asia" ja nähtävästi uusinta.

Johanna Hartikainen -niminen naishenkilö osaa kirjoittaa.

Kokonaisuudesta en tiedä enkä taida välittääkään. Mutta hyvä dialogi on harvinaisuus. Suomessa.

Blogin kuva on tarkoitettu johtamaan harhaan. Tuollaisia erittäin käytännöllisiä paperipinteitä saa nykyisin joka paikasta. Toin niitä aikoinani Amerikasta, koska innostuihin niihin.

Televisiota ajatellen tuollaista voi pitää nenässä, jos pyykkipojat ovat hukassa.

Olin unohtanut, että ihmisen - omaisen - voi herättää päättäväisesti mutta väkivaltaa käyttämättä nipistämällä hänen nenänsä kiinni. Minuun ei tehoaisi, koska nukun niin kuin Homer Simpson. Tyttäreni siirtyi kerran lomamatkalla patiolle vuoteineen, koska kuorsaamisellakin on rajansa. Tiesin kyllä entuudestakin, että hän on viisas tyttö.

Harva se ilta olen hengellisenä harjoituksena katsonut yhden tai korkeintaan kaksi Simpsonsia, kun niitä kerran oli Anttilassa, siis varhaisia satseja, joihin liittyy tunteellisia muistoja. Näyttävät ne enimmäkseen olleen silloin ja nykyisin kahta enemmän pilailua jokseenkin turvallisilla asioilla ja pohjaltaan julistavat Amerikan suuruutta.

Matt Groeningin nimi muuten äänetään grenig. En ollut tiennyt.

Tänään tuli kaikkein voimakkaimmin mieleen jäänyt jakso eli se, jossa Homerin kauluspaita värjäytyy pesukoneessa vaaleanpunaiseksi ja hän joutuu luonnolliseti mielisairaalaan, kun rikollisuudesta ei ilmene merkkejä.

Ja mielisairaalassa on muurari Leon Kompowsky New Jerseystä. Hän väittää olevansa Michael Jackson ja laulaa Michaelin äänellä.

Uusimman tutkimuksen mukaan "imitaattori" olisi ollut todellisuudessa Michael Jackson samalla tavalla kuin Lisan ihana varaopettaja lienee ollut oikeasta Dustin Hoffman.

Tämän arvelun olen saanut päähäni: Simpsons ja useat muut television suursarjat ovat oikeastaan kuunnelmia. Kuva ei tuo niihin paljonkaan lisää.

Ja siitä pääsen hankkeeseemme. Nyt Yhdysvalloissa on virallinen paperi, joka antaisi kirjastoilla oikeuden käsitellä orpoja teoksia. Ne ovat luultavasti suojattuja teoksia, joiden tekijöitä tai näiden perillisiä ei löydy niin sitten mistään.

Yritän vehkeillä siihen suuntaan, että Yle saisi saman oikeuden - esittää äänitearkiston aarteita peruskorvauksesta ja riskeeramatta huippukorvauksia.

Toivoisin kokevani vielä sen päivän, että Simpsonsien sijasta voisi kuunnella iltaisin Kalle-Kustaa Korkkia ja Kankkulan kaivolla ohjelmaa sekä ehkä hiukan Helismaan hupailuja.

Kankkulan kaivolla oli poikavuosieni huippu. En usko että se naurattaisi nuoria, koska siinä oikeastaan parodioidaan vanhoja iltamia ja tekotärkeitä radioreporttereita.

Kuulemani mukaan nämä ja monet, monet ohjelmat ovat jäissä tekijänoikeussyistä.

Haluan tekijänoikeuslakiin pykälän, jonka mukaan voittoa tavoittelemattomat laitokset, kuten kirjastot ja Yle saisivat esittää ja kopioida ns. kulttuuriperintöön kuuluvaa aineistoa. Korvausta vastaan siis.

Kyllä se niin on, että Elävä arkisto on muotopuoli ilman Kalle-Kustaa Korkkia ja Pekka Lipposta.