Siinä voi olla perää, että englannin kieli vastustaa läpinäkymätöntä politiikkaa historiallisista syistä.
Locken ja muiden empiristen edeltäjä oli Shakespeare, jonka perässä tulivat Elisabethin ajan muut näytelmäkirjailijat ja sitten Swift.
Englantia äidinkielenään puhuva tietää, että oppineet hupsut ovat näytelmän naurettavia henkilöitä, jotka tietävät kaiken mutta eivät ymmärrä mitään.
Tai sitten he ovat pyörryksiinpuhujia, joiden Uuden Ajan kieli on tarkoitettu turruttamaan kuulijan tarkkaavaisuus siksi aikaa, joka puhujalta menee kuulijan lompakon varastamiseen.
Valitettavasti tuo hupsujen kieli on kovin perinteistä etenkin saksana ja venäjänä. Se on sama kieltä, johon poliitikot harjaantuvat myös meillä hyvin nopeasti. Asioita ei ole, mutta lauseet kootaan Lego-palikoista, joiden järjestystä voi vaihdella.
Kielellä ja havainnolla ei ole yhteyttä. Kieli ja kokemus eivät kosketa toisiaan.
Tästä syytän runouden modernisteja. He keksivät ja toteuttivat rähmällään olon ennen kuin muut intellektuellit. Ei ihme, että meille kävi samalla tavalla kuin Saksalle. Runous muuttui seitinohueksi ja yhdentekeväksi. Poikkeus on sitten Saarikoski, joka myös huonoiksi mainituissa kirjoissaan antoi muotoja kokemuksille.
Tuo sana "muoto" ärsyttää. Suomea kirjoittaen se tuo melkein väkisin mieleen sanan "form". Muoto ja sisältö. Muodottomien miesten kieltä. Marxismin-leninismin kielen tuli olla muodollisesti virheetöntä ja sisältöä vailla.
Englanniksi muoto on myös "shape". The Shape of Things to Come (H.G.Wells).
Siinä on lähellä toinen kääntymätön sana: suhde, suhteellisuus. Meille se on relaatio, relativity. Englanniksi se voi olla myös proportion, sense of proportions. Relaatio vallitsee matkan ja ajan välillä. Proportshuuni vallitseee Alvar Aallon tarjoiluvaunussa, joka on kallis, ja siinä luostarin puutarhassa, jossa olen kälynyt Fiesolessa katsomassa Firenzeä kaukaa.
Mietin tätä kovin kun käsitin Sir John Eliot Gardinerin musiikin mittasuhteiden tajun ja taidon väittää tuo taju toisille. Tuloksena oli että kaikista säveltäjistä Brahms löysi muotonsa. Brahmsia ei ole vältämättä pidetty oikesuhtaisuuden mestarina. Jo Herman Hesse arveli "Arosudessa", että Brahms ei päässyt taivaassaan, koska hänen soitinnuksensa oli liian raskas.
Raskas soitinnus tarkoittaa jotain yliopistollista. Aines ei ole järjellisissä mittasuhteissa asiaan. Se menee kuin - teknisesti suurenmoinen, musiikillisesti ihailtava - John Coltranen villiintynyt saksofonisoolo, yli kaikkien äyräiden. Mississippi on kaunis, paitsi jos se on jo kellarissamme.
Britti ja amerikkalainen kirjoittavat parhaimmillaan niin kuin esimerkiksi Joseph Conrad (joka ei ollut oikeastaan kumpaakaan, vaan ranskaksi ajatteleva puolalainen). Se mikä oli silmien edessä, nähtävissä, kerrottiin selkeästi ja konstailematta. Mutta kun kysymyksessä oli todella suuri kirjaiija, hän oli koko ajan tietoinen myös siitä, mitä hänen selkänsä takana tapahtui.
Orwell oli samanlainen, kunnes päätyi kirjoittamaan "Eläinten vallankumouksen" ja "1984", jotka eivät kumpikaan ole erikoisen onnistuneita kirjoja. Orwellin esseet ovat onnistuneita, ja yksi niiden pysyvä aihe on arvovaltaisten tahojen harjoittaman kielenkäytön puhkominen.
Tällä kohdin on muistutettava, että ranskalaiset osasivat tämän asian Montaignesta alkaen, mutta se pääsi jotenkin unohtumaan heiltä, kun heidän kielestään alkoi tulla kovin usein hurmaantunutta tanssia kokovartalopeilin edessä.
Saisimmekohan Suomeen vielä joskus pitävää kieltä? En oikein jaksa toivoa. Sellaiselle ei näy markkinoita.
Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa parempi, totesivat siat ja alkoivat juopotella ja röyhytellä sikareja.
VastaaPoistaKyllä olis orwellille töitä!
VastaaPoistaJärjestelmä on täydellinen silloin kun sanoilla on virallisesti määritelty sisältö. Silloin ihmisillä on samat aatteet ja samat vaatteet (nykypolitiikka sekä Matin ja Jyrkin kilpaa vihertävät solmiot?)
Myytti on pysyvä siksi koska sitä ei voi todistaa. Absoluutin valta on Sanassa.
Tony Blair on sanonut, että emme enää elä myyttien aikaa vaan kaikki on ihmisjärjellä ja siihen perustavilla tieteillä perusteltavissa. Vai sanoiko Tarja Halonen?
Älyn markkinoilla ei ole luottoa.
VastaaPoistaItse kasvoin keskellä solmuun avautuvia sananselittäjiä.
Luin itse niitä "alkuperäisteoksia" eivätkä ne olleet yleensä keskeiseltä anniltaan vaikeita, "selitysopukset" sen sijaan kyllä.
Puhumattakaan selitysopuksia kahlanneista selittäjistä, ymmärtäjistä, tulkitsijoista ja niiden avulla opettaneista.
Käytännöllisesti katsoen kaikki heistä avautuivat solmuun, ja voi sitä hämmennyksen määrää, kun lopulta solmussa kaikki näytti niin ristiriitaiselta. Se ei ollut ihme, kun tuhannet aivot kaivelivat kaiken mahdollisen esiin keskeneräisistä teksteistä.
Yliopistossa Suomessa ei tentitty alkuperäisteoksia, sillä niihin professoreiden taidot eivät riittäneet.
Tentittiin jälkimmäisiä. Niille yhteistä on se, että niitä ei voi oikeastaan suomentaa. Niiden kieli on sumeaa logiikkaa: suomentaja tuskailee kun kirjailija ei halua sanoa asiaansa selvästi, ainoastaan epäselvästi. Syykin on selvä: ei halua ottaa kantaa. Tästä on kokemustakin, vaikka suosiolla jätän kovimmat kokemukset muille.
Toinen vitsi on siinä, että selitysopusten oma kieli vanhenee kovin nopeasti.
Ne teokset, joita ne selittävät, eivät vanhene samalla lailla, vaikka ymmärtämisvaikeuksia tietysti on. Kieli kun on muuttunut monet kerran, ennen kuin se nykylukijan käsiin on käynyt. [Juuri tämän vuoksi historioiden tutkija on aina kuin vieraalla maalla.]
Koska olen selittänyt näin pitkään, en enää muista mistä aloin ja minne olin menossa, mutta luotan siihen, ettei siitä kukaan ole kiinnostunut.
Ad Sedis:
VastaaPoistaOn kiinnostunut.
Kaksi kokemusta. Luin kerran Weberin Wirtschaft und Gesellschaftin, joka siis on keskeneräinen, ja Musiksoziologien päälle.
Sen jälkeen saksalaiset ja suomalaiset Weberin selitysteokset ovat käyneet hermoille.
Ei sillä, eivät näyttäneet olevan Weberilläkään kaikki kuvakortit pakassa, mutta lukeminen oli tavallaan hauskaa - niin kuin olisi syönyt spagettia lusikalla.
Toiseksi erinäiset oikeustieteelliset teokset. Miellyttyäni Larenz-vainaan velvoiteoikeuden selityseen otin ja selvitin, mitä se oikein on se pandektioikeus, ja siellä yksikin Dernburg kirjoitti aivan käsitettävästi ja hänen edellään sellainen Windscheid. Von Savigny, joka oli eläässä myös poliitikko, oli jo pelkkää vaniljaa.
Kollegat ovat kirjoittaneet oppihistorioita nyt mainittujen herrojen ympäriltä, ja näitä suomalaisten esityksiä lukiessa ei yksikään silmä jää kuivaksi.
Lopuksi: erikoisen sympaattinen ajatus on minusta lukea Spinozaa ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudassa. Vaikka sitten englanniksi (löytyy Gutenbergista).
Luen nykyään aika vähän, luvut ovat suurentuneet.
VastaaPoistaJa alkukielellä en oikeastaan muuta kuin blogeja ja kiinteistövälityksen ilmoituksia.
"All'interno di un nuovo e prestigioso complesso residenziale, turistico e alberghiero, in via di costruzione. Si tratta di ville tri-quadri e penta familiari di prestigio in una zona vicinissima alla citta...
Ja sitten toisinaan jotakin ääneen, ei siksi että ymmärtäisin, vaan siksi etten ymmärrä, eikä siksi että ymmärtäisin, vaan siksi että ymmärtäisin. Ymmärrättekös?
Minä olen sen sanonut; jos kaikki ymmärtävät samoin sen mitä sanon, olen ilmaissut itseni huonosti tai väärälle yleisölle.
Miten tai millä hakusanalla taikka kääntäjällä löytäisi Shakespearen näytelmiä kirjoitettuna tarinan muotoon kartomakirjallisuudeksi: Siis: Hamlet: Ollako vai eikä olla -> Ollako vai eikö olla, lausahti Hamlet pääkallo kädessään.
VastaaPoistaTämä varmaan saa konossöörit raivon partaalle, mutta näytelmiä on vähän hankala lukea kässäreinä enkä oikein aina edes pysy kärryillä.
Ad Antti Kortelainen:
VastaaPoistaNo Fear Shakespeare - alkuteksti ja nykyenglanti.
www.nfs.sparknotes.com/
Ei muuten kannata kakistella. Shakespearen englanti on erittäin vaikeaa ja useimmat, jotka väittävät lukevansa sitä, valehtelevat.
Suomennos ei aina auta, koska henkilöiden kanssa voi joutua suureen hämmennykseen.
Tässä ja muissa klassikoissa suosittelen aina paria sarjaa, joista toinen on keltakantinen, ohuita niteitä - amerikkalaisia approbaturin suorittajille tarkoitettuja lyhyitä yhteenvetoja vaikeista kirjoista. ("English minor" on vain yleissivistävä tutkinto.)
Shakespearen tarioista löytyy sitten monien erinomaisten kirjailijoiden tekemiä lyhennelmiä ja yhteenvetoja, jotka joskus on ihan suotta otsikoitu "lapsille" tarkoitetuiksi.
Varsinkin tuolla lauseet kootaan Lego-palikoista
VastaaPoistaMyös runogeneraattoreita löytyy. Seitinohuellakin tyylillä
Randomilla sain tällaisen runon:
Moving swiftly the dejected solitary sloth exchanged in the bushes,
For the health of her claw hung in the balance
Crushed by the evil paw he laughs at the keen panda.
Winky, the precise little lover smiled with a cherib grin
Quickly, the sloth clawed at the door--she knew her love awaited behind
"Descend!" snaps Michael Jackson, the keeper of cows
With a youthful squawk and a magnanimous conceive we pressed onward
Taste my fist or my other parts, feel the pleasure as I cream you
Baaing out in frustration, the caribou stabbed violently.
Muistan kuulleni tangogeneraattorista, vaan se ei nyt osunut hakuun.
VastaaPoistaMutta Toi oli aika kiva
Minä en sano ymmärtäväni.
VastaaPoistaMutta kun joku lukee ääneen tämän hyvin, silmät kostuvat.
What’s he that wishes so?
My cousin Westmoreland? No, my fair cousin:
If we are mark’d to die, we are enow
To do our country loss; and if to live,
The fewer men, the greater share of honour...
Se on jotenkin...
Macbethissä on myös kohtauksia, jotka ääneen luettuna menevät raspina luuta vasten.
Be innocent of the knowledge, dearest chuck,
Till thou applaud the deed. Come, seeling night,
Scarf up the tender eye of pitiful day;
And with thy bloody and invisible hand
Cancel and tear to pieces that great bond
Which keeps me pale! Light thickens; and the crow
Makes wing to the rooky wood:
Good things of day begin to droop and drowse;
While night's black agents to their preys do rouse.
Thou marvell'st at my words: but hold thee still;
Things bad begun make strong themselves by ill.
So, prithee, go with me.
No nyt rupes itkettämään vaikka vain vilkaisin.