MIT Technology Review on hyvä lähde tietotekniikkaan meille, joilla uteliaisuus korvaa asiantuntemuksen.
On valitettu että verkko on täynnä roinaa. Onhan se niinnii'. Mutta juuri nyt, kukn sanomalehdistö ja osa aikakauslehdistöä etsii kuolinkouristuksessa elintilaa, verkosta löytää asiaa, jos etsii tosissaan.
Ehkä yliopistojen verkkopaikkojen suosiminen on kotiinpäin vetämistä, ehkä ei.
MIT on kumminkin yksi niistä noin kymmenestä tutkimusyliopistosta, jonka nimen lausuttua voi rauhassa nielaista. Massachusetts Institute of Technology.
Nyt syötteeni ilmoitti, että käsialan eli kirjoituksen tulkitseminen askarruttaa edelleen.
Muuan toinen syöte johti sinänsä kavahdettavaan itseapukauppiaaseen, joka sano pelottavasti: työpöytäsi ja ympäristösi kertoo sinusta ikävän paljon. Siitä näkee, millainen käsitys sinulal on itsestäsi ja mitkä peloistasi ovat päällimmäisiä.
En viitsi kieltää, ettei olisi tullut hiukan siivotuksi ja skannatuksi erilaisia laskuja ja kuitteja. Laskin kuitenkin, että pöydälläni oli erilaisissa kupeissa ja lisksi hujan hajan 72 kynää.
Määrää voidaan pitää suurena.
Yksi Rami saattaa olla viimeinen ihminen maailmassa, joka kirjoittaa kaiken terällä ja juoksevalla musteella. Rotringin "kalligrafiset" kynät ovat hyviä ja halpoja.
Omat täytekynäni kuivuvat laatikossa. Geeli-rolleri antaa saman kirjoitustuntuman ja on viisitoista kertaa vaivattomampi käyttää. Lisäksi niitä voi kavaltaa työpaikalta.
Varoituksen sana: etenkin rolleri on varma tapa tuhota valkoinen paita tai pikkutakki.
Älä pidä kyniä rintataskussa!
Amerikassa ja englanissa on edelleen pitkäkäsi, longhand. Luultavasti näinä aikoina hipsivät manan majoille viimeist kirjailijat ja tiedemiehet, jotka kirjoittavat myös tuhatsivuisen tutkimuksen ensimmäiset versiot käsin eli kynällä.
Syy on selvä. Kun oli itse nuori ja etevä, jotkut vanhemmat kollegat suorastaan paheksuivat sitä, että osasin kirjoittaa koneella. Sellainen ei oikeastaa ollut parempien brittiläisten seuratapojen mukaista. Korkeimmassa oikeudessa saattoi iltapäivisin kuulla tomuisista huoneista puhetta ja pauketta, kun joku arvovaltaisista oikeusneuvoksista saneli "lappua" konekirjoittajattarelle.
Asinajaja Heikki Borenius, aikoinaan esimieheni ja sangen mielenkiintoinen ja etevä henkilö, saneli inlaagoja joka päivä rouva Niemiselle, jolla ei siis ollut etunimeä. Tai oli se Aune, mutta sitä ei käytetty. Rouva Niemisen kirjoituskoneessa oli Remingtonin näppäinsijoittelu, vaikka muu maailma oli siirtynyt sopeutettuun Underwoodiin. Siinä missä meillä on A, Remingtonissa oli X.
Asianajaja HB (äänetään hoobee) kirjotti sitten marginaalit ja ja liuskojen kääntöpuolet täyteen huomautuksia, muutoksia, oikaisuja ja parannuksia, ja rouva Nieminen kirjoitti taas, kunnes oli aika tarttua viralliseen paperiin nro 2 ja sijoittaa kalkkeeripaperit paikoilleen.
Tämä on filosofinen kysymys, mutta eräät epäilevät, ettei kirjoituksen vaivattomuus ole hyväksi tekstin laadulle. Jos taas kirjoittaa kirjallisuutta musteella sidottuihin kirjoihin mallia Bell Labs (saa suomesta), voi olla, että tulee miettineeksi, mitä kirjoittaa.
Niin tai näin, käsialan tunnistus ei tiettävästi onistu, ja nuoretkin tohtorit istuvat Valtionarkistossa näpyttelemässä läppäriin menneisyyden merkkihenkilöiden kirjeenvaihtoa tai muistiinpanoja.
Tätä ihmettelen mutta kukaan ei ole suostunut selittämään. Ne 1800-luvun ihmiset, joiden papereita olen itse pöyhinyt, ja lisäksi kaikki kopistit ja käräjäkirjurit, kirjoittivat järkyttävän tasaista, säännönmukaista ja kaunista käsialaa.
Karvas epäilyni on, ettei OCR-järjestelmän puuttuminen johtuisi kuitenkin vain markkinoiden suppeudesta.
Ja nyt MIT Technololy Review vetää esiin kynällä kirjoitetut tunnarit eräänlaisina "biotunnisteina".
Tunnen jollain lailla keskusrikospoliisin tekniikkapuolen väkeä. Siellä on johtajana sellainen Himberg, joka osaa asiansa.
Aikoinaan poliisin tutkijat kertoivat minulle - juoksin siellä erinäisissä asioissa omin nokkini - ettei poliisin käsialantutkimus ole mitään sukua naistenlehtien grafologialle. Aikoinaan kävi ilmi, että tämä etenin saksalaisten ja sveitsiläisten suosima grafologia, jonka uranuurtaja Suomessa oli Leo Pennanen, ei taida olla tiede eikä edes projektiivinen testi, vaan lähinnä intuitiivista arvailua.
Se tieto oli pettymys. Vasemmalle kallistuvaa tekstiä kirjoittajat eivät olekaan himomurhaajia, kuten olin luullut luettuani aikoinani alan kirjallisuutta.
Poliisi tutkii esimerkiksi väärennetyksi epäiltyjä allekirjoituksia mikroskoopilla, kemiallisesti ja nykyisin hienoin fysikaalisin keinoin. Tulos on käytännössä varma, jos vain vertailumateriaalia on riittävästi. Olen ollut oikeudenkäynneissä, joissa poliisi on pitänyt "jokseenkin varmana", ettei vekseliä ole allekirjoittanut henkilö, jonka nimi siinä lukee, vaan päin vastoin henkilö X, joka on syytettynä väärennyksestä.
Sekin on mennyttä aikaa. Ei nykyisin pääse pelkällä allekirjoituksella edes vankilaan. Tai jaa - ehkä joku vielä väärentää esimerkiksi tädin testamentin.
Kesiajalla ja uuden ajan alussa hallitsijoilla ja mahtimiehillä oli erikoisia allekirjoittajia. Ruhtinaan oma kirjoitustaito saattoi olla... kouliintumista vailla. Siksi asiakirjan allekirjoitti ammattilainen.
Sitä perua ovat seteleitten pohjakuvioina vielä esiintyvät kiehkurat ja girlandit, jotka olivat esimerkiksi 1600-luvun allekirjoituksissa erikoisen runsaita. Kirjuri varmensi allekirjoituksen näin väärentämistä vastaan. Siihen tarvitaa kovan tason ammattilainen, että pystyy vetäisemää yhdellä vedolla sata silmukkaa ja lenkkiä. Alan tutkijoiden mukaan kuninkaallisten kanslioiden kirjurit tunnistivat allekirijoituksesta jopa sen, kuka naapumaan keisarillisen kanslian kirjureista oli laatinut allekirjoituksen.
Luultavasti komea allekirjoitus katosi vanhan yhteiskunnan myötä. Yhdysvaltain itsenisyysjulistuksessa kaikkein hienoin nimmari on kaikkein vähäpätöisimmän miehen. Sellainen oli aikoinaan tavallista. Olen tuntenut nimismiehiä, joiden allekirjoittama kalastuskortti oli todellinen taideteos.
Mannerheim, joka todellakan ei käyttänyt etunimiä eikä niiden alkukirjaimia allekirjoituksissaan, oli vanhan Wulffin myyjiltä kuulemani mukaan kranttu täytekynistä, ja hänen kirjoituksensa tunnusomaisuus johtui siitä, että hän piti kirjoittaessaan kynää pystyssä etusormen ja keskisormen välissä.
Ratsuväen kadonnutta perinnettä tai aatelismiehen kotkotuksia? En tiedä.
Paljon on maailmassa riipustettu rivejä musteella. Ja kirjurien käsialat ovat nautittavia. Vahinko vain että monet tyylit ovat sitten jo monimutkaisempi juttu, eikä pelkästään kiemuroiden selvittely aina riitä. Työtunteja kuluu.
VastaaPoistaEn ole juuri tehnyt muistiinpanoja arkistossa läppärillä. Välttelen jopa kopioiden ottamista, vaikka useampisivuisessa kirjaamisessa on ajankäytöllinen ongelma.
Läppärille kirjoitettu ei mene muistin kautta. Kopio arkiston dokumentista on vain kopio, pahimmassa tapauksessa tuhat kopiota. Amerikan arkistoista kopioimani tuhannet ovat tätäkin kirjoittaessa vasemman silmäni näköetäisyydellä. On ne sentään luettu, mutta ei haltuun otettu.
Käsin kirjoittamalla asia syöpyy päähän. Oikeastaan ne ei tiedoksi tarkoitetut tiedon sirpaleet järjestyvät ensimmäisen kerran muistiinpanoja kynällä kirjoitettaessa.
Erityisen tarkka olen kahdesta asiasta. Mapin kylki ja nimi kirjoitetaan siniseen vihkoon ISOLLA. Sieltä sen löytää tarpeen vaatiessa ja on helppo palata jäljilleen, jos on tarvis.
Toinen tärkeä asia on sitaatti. Kun kyse on suorasta lainauksesta, sitaattimerkintä on kirjaimellinen. Mitään ei muuteta. Se on vanhaa kirjurityötä. Oikein valittu sitaatti kertoo historiasta enemmän kuin useimmat historioitsijan latteudet, joiden kirjoittamisesta tulee helposti ammatti.
So long boys, niin pitkiä poikia.
VastaaPoistaKekkosesta voidaan olla montaa mieltä. Nykyajan mahtimiehet voisivat (melkein kaikki) ottaa esimerkkiä allekirjoituksesta, joka horjui vasta vallasta luopumisen aikaan. Nimestä saa selvän ja nimikirjoitus on kirjoituksen näköinen.
VastaaPoistaNämä nykyiset nimikirjoituksen virkaa toimittavat syheröt eivät ole edes entisaikojen puumerkkien veroisia. Voiko niitä edes sanoa kirjoitukseksi? Minusta ei. Ovatko ne juridisesti päteviä? Valitettavasti tuntuu, että ovat.
Ja voiko niitä väärentää? Viitsiikö niitä väärentää?
Opetelkaa kirjoittamaan nimenne, isot miehet!
Ad Sedis:
VastaaPoistaHear, hear!
Tämä on hyvin tärkeä asia nuoremmille tieteenharjoittajille.
Noin asia minustakin on.
Myös sitaatin merkityksestä olen samaa mieltä. Kauhistun kun luen "Niin muuttuu maailma, Eskoseni." Pitää olla "Niin muuttuu mailma, Eskoni."
Ad Anonyymi:
VastaaPoistaNäin joskus alkuperäisiä. Kekkonen toden totta kirjoitti päiväkirjaansa kynällä.
Samoin tietysti Paasikivi, jolla oli se erikoinen sovellettu ja salattu pikakirjoitusversio.
Erikoista kyllä, presidetti Relander kirjoitti (Jutikkalan julkaisemat) päiväkirjansa 20-luvulla koneella.
Sitaatin pitäisi olla aina joko alkukielellä tai sitten samalla kielellä kuin leipäteksti.
VastaaPoistaTotaalisen pelleltä vaikuttaa, jos laittaa vaikkapa Homeros tai Machiavelli sitaatin englanniksi suomenkielisen tekstin sisään.
Eräälle firmalle huomautin, että heidän tunnuslauseensa, Leonardo da Vinci sitaatti, oli väärin, paitsi englanniksi, niin väärin käännetty niin että sen merkitys muuttui, niin he pitivät sitä vain hyvänä, kun näin se kuvasi paremmin heidän toimintaansa.
Minusta heidän toimintansa vaikuttaa arveluttavalta.
Kemppinen kirjoitti:" - - joilla uteliaisuus korvaa asiantuntemuksen.
VastaaPoistaHyvä sanonta varsinkin käännettynä - tunnemme kaikki spesialisteja, joilla asiantuntemus on jo ammoin korvannut uteliaisuuden. Kuka heittikään: "Hän on lakannut ajattelemasta - hän on asiantuntija, hän TIETÄÄ".
Kemppinen kirjoitti:" - - työpöytäsi ja ympäristösi kertoo sinusta ikävän paljon. Siitä näkee, millainen käsitys sinulal on itsestäsi ja mitkä peloistasi ovat päällimmäisiä."
Niin, papereiden paljous paljastaa oman tärkeyden. Päällimmäiset pelot ovat pöydän pinossa alimpana. Kunhan marlowemaisesti ei ole pulloa ala- ja asetta ylälaatikossa.
Kemppinen kirjoitti:"Yksi Rami saattaa olla viimeinen ihminen maailmassa, joka kirjoittaa kaiken terällä ja juoksevalla musteella."
Aikanaan aivan virastoportaan yläpäässä ihmettelin, miksi eräiden nimmarit kopioituivat muita painavampina. Aito muste!
Kemppinen kirjoitti: "Korkeimmassa oikeudessa saattoi iltapäivisin kuulla tomuisista huoneista puhetta ja pauketta, kun joku arvovaltaisista oikeusneuvoksista saneli "lappua" konekirjoittajattarelle."
KKO:n useista päätöksistä saanee parhaan kuvan laput sil... siis käsillä.
Alioikeuksissakin ja asianajomaailmassa vielä sanellaan. Olen tätä yrittänyt elvyttää yrityspuolellekin, mutta monien assistenttien (sihteerien) mielestä se on ihmisarvoa alentavaa. Ihmettelen miksi, kyllä minä suhisevine ässinenikin ihan mielelläni yhä sanelisin.
Kemppinen kirjoitti:"Asianajaja HB (äänetään hoobee) kirjotti sitten marginaalit ja ja liuskojen kääntöpuolet täyteen huomautuksia, muutoksia, oikaisuja ja parannuksia, ja rouva Nieminen kirjoitti taas, kunnes oli aika tarttua viralliseen paperiin nro 2 ja sijoittaa kalkkeeripaperit paikoilleen."
Ditto. Ainoa jotenkin onnistunut nuoruuden aforismini: "Hyvin kirjoitettu on selkeästi ajateltu. Selkeän ajatuksen löytää kirjoittamalla huonosti."
Kemppinen kirjoitti:"--ei poliisin käsialantutkimus ole mitään sukua naistenlehtien grafologialle"
Oikeudellista käsialavertailusta on muistaakseni kirjoitettukin suomeksi ainakin Defensorissa.
Kemppinen kirjoitti:"Yhdysvaltain itsenisyysjulistuksessa kaikkein hienoin nimmari on kaikkein vähäpätöisimmän miehen. Sellainen oli aikoinaan tavallista. Olen tuntenut nimismiehiä, joiden allekirjoittama kalastuskortti oli todellinen taideteos."
Hiljainen vertaus ontuu: en ainakaan itse koskaan ole tuntenut vähäpätöistä nimismiestä, kalastuskorttiin en asiaa harrastamatomana ota kantaa. Itsenäisyysjulistuksen arvojen harrastuksesta en tohdi lausua.
Kemppinen kirjoitti:"Siihen tarvitaa kovan tason ammattilainen, että pystyy vetäisemää yhdellä vedolla sata silmukkaa ja lenkkiä. Alan tutkijoiden mukaan kuninkaallisten kanslioiden kirjurit tunnistivat allekirijoituksesta jopa sen, kuka naapumaan keisarillisen kanslian kirjureista oli laatinut allekirjoituksen."
Tässä ei kai blogissa juuri sanotun valossa ole yllättävää. Vaikeampaa kai oli kertoa kuka allekirjoitetun päätöksen oli tosiasiassa tehnyt, ainakin jos puhutaan tästä meitä lähimpänä olleesta keisarillisesta kansliasta.
Kemppinen kirjoitti:"Ratsuväen kadonnutta perinnettä tai aatelismiehen kotkotuksia? En tiedä."
Kouluissa osoitettu harrastuneisuus voisi viitata siihen, että jospa ratsastavan paronin kirjoitus saattoi olla... kouliintumista vailla?
Kynä miehen tekee.
VastaaPoistaRanskassa, joka on kulttuurin ihme maa on hyvin tavallista, että ihan tuikitavalliset yliopisto opiskelijat käyttävät täytemustekynää. Minä myös. Liukuu hyvin ja ei rasita loputtomissa dictee luennoissa. Aivan, meille ala-asteelta tuttu "open sanelu" on edelleen metodina korkeakoulutuksen ylemmilläkin asteilla.
Toisaalta jos ei omat kiemurat ole kelvollisia esim. työhakemuksen tekoon (tietenkin käsinkirjoitettuna kirjeenä, herranen aika!) niin voi pistäytyä yliopisto-alueella lähes joka kulmasta löytyvässä copy-shopissa, jossa voi monisteiden ohella käyttää meistä pohjoisen urbaaneista innovatiiviselta palvelulta tuntuvaa tekstaajaa. Omat lappuset ja eurot vaan kehiin ja madame kaunokirjoittaa salonkikelpoisen kirjeen. Testattu on ja töitä tuli.
Ad Henrik:
VastaaPoistaNäin on. UCLA:ssa kaverit kertoivat, että jopa facultyn bileissä saattaa tippua turpaan täytekynän käyttämisestä. Se on etenkin Irvinen ja Riversiden campuksilla sietämätön ranskalainen ylimielisyyden osoitus.
Mauttomana pidetään myös rannekelloa, jossa on viisarit, paitsi jos kysmyksessä on Rolex. Tosi mies (professori) käyttää Timexiä.
Siitä yllätyin, kun Berkeleyn puolella muuan 1930-luvulla Euroopassa syntynyt kollega sanoi että skandinaavit tuntee silmälasien kehyksistä. Ne ovat nimittäin luonnottoman pienet ja usein soikeat, elliptiset.
Alin katsella uutisista ja uutiskuvista.
Pitää jumalauta paikkansa.
En ole ostanut uusia pokia. Ovat mokomat kalliita.
Mutta toistan: Dupuis'n tai vastaava täytekynä, ja koko Kalifornia tietää. Mont Blanc nyt vidaan pannan yleisen snobismin tiliin.
Parhaat New Yorkista ja Friscosta löytääni täytekynät ovat muuten japanilaisia. Namiki.
Pojilla on vääntämistä sekä katakanassa että klassisessa.
Olen itse käyttänyt koko yliopistourani ajan vain mustekynää. Mustekynä on ainoa oikea kynä luentomuistiinpanojen tekemiseen. Sillä syntyy myös tyylikkäimpiä piirroksia luentopapereiden kulmiin. Ranskalaiset ovat näemmä oivaltaneet tämän. Vive la France!
VastaaPoistaNo, tentteihin sentään olen aina vastannut lyijykynällä. Frankofiilisessä Puolassa (jossa tentit ovat kyllä enimmäkseen suullisia) opiskelijat käyttävät kirjallisissakin tenteissä mustekynää ja jos sattuu virheitä, niin suttaavat kylmästi väärän sanan yli ja kirjoittavat oikean yläpuolelle. Kun opiskelin ranskalaista filologiaa Jagiellonian yliopistossa Krakovassa, olin ainoa joka kirjoitti tenttivastauksensa lyijykynällä. Professori sanoi kokeen palauttaessaan: "Vous êtes très excentrique!"
Pahinta oli, kun musta muste oli päässyt loppumaan (eikä sitä aina ole saanut kirjakaupoistakaan) ja on ollut pakko käyttää sinistä. Eihän sinisellä musteella voi kirjoittaa, saati piirtää. Musteen tulee mustaa, kuten kahvinkin.
Minä keräsin teininä kyniä ja kirjoitusvälineitä, mutta minun ollessa sukuloimassa äitini heitti ne menemään. Jäi vain muutaman muutama kynä jotka olivat mukanani ja yksi lasinen imupaperiteline, jota äitini luul tuhkakupiksi.
VastaaPoistaMinulla on aivan hirvittävä käsiala, mutta erittäin mutkikas nimikirjoitus, jossa nimenomaan ei lue mitään.
Tarkistin aikoinani poliisilaitokselta, että pitääkö allekirjoituksessa lukea jotakin. Kaveri oikein mietti asiaa, soitti jonnekin ja sanoi, ettei tarvitse. Näin sitten harjoittelin sarjan kiharoita, jotka tekevät allekirjoituksen virkaa. Otin tämän tehdäkseni kun myöhäisteininä selvisi että äitini oli yrittänyt väärentää nimeni päästäkseen kiinni minulle tuleviin rahalähetyksiin.
ad blind
VastaaPoistaen tunne, enkä tiedä nimeäsi. Veikkaan että olet kolmeviisi. Arvelet siinä kinthaalla kuka mikäkin on. Mikä kenenkin painoarvo on. Jollakin on liian suuri, toisilla pienen pieni. Dont worry. Be happy. Kirjoitusten oikomiset ovat maailman huolista pienimpiä.
Aika kultaa muistot, mutta korkin veikkoja en ole lakannut kunnioittamasta. Heillä ei ole tarvetta näyttää kenellekään yhtään mitään. Voivat keskittyä itse asiaan. Ja asiasieppoja siellä on. Niitä jotka ehtymättömällä vimmalla etsivät, kuinka tämä oikein ratkaistaisiin. Rukkaskäsimiehiä löytyy sitten alempaa.
Anonyymi:
VastaaPoistaKyllä, tätä ikäluokkaa.
Samaa mieltä KKO:sta, viittasin vain, että varsinkin vanhempien ratkaisujen juoni aukeaisi paremmin, jos olisi tilaisuus olla perillä ratkaisuneuvotteluista, siis myös lapuista.
ad blind
VastaaPoistakyllä. Ratkaisuneuvottelut ja kierrolla kertynyt tavara oli paikoitellen varsin kiintoistaa. Niistähän ei voi kirjoittaa sen enempää. Mutta jos olet hollilla, ilmoittaudu tok. Minulla meni 2 viikkoa ilmoittautumisesta kun huomasin olevani joukossa mukana esittelijänplanttuna. Whole a different ballgame than in HO. Päeveekään en vaehtaisi pois.