Ammutaanhan kirjailijoitakin

"Kulttuurivihkot" on jopa verkossa. Tosin vain viime vuosilta.

Tapio Onnela on liitänyt kommentteihin kirjoitukseeni Derkkula II linkit Matti Rossin haastetteluun, ja vielä erikseen erinomaisen ja itse koetun selostuksen vihreän liikkeen varhaisvaiheesta 1980-luvulta.

Rossin haastattelu löytyy myös Googlella: "Rossi Kulttuurivihkot". Tätä juttua hämmentyneenä lukiessani löysin saman lehden eri numerosta ruotsalaisen Jan Myrdalin haastattelun. Hänkin on mielestään edelleen oikeassa. Toinen tähdentää Stalinia, toiselle Mao on viisauden lähde. Molemmat puheena olevat vanhukset ovat herättäneet huomiota yli-ihmisinä, jotka eivät anna toisten ihmisten tunteiden rajoittaa toimintaansa eivätkä ilmaisuaan.

Kuten näin:

”Keskustelun?” Rossi naurahtaa ironisesti.

”Se on avutonta kommunistijahtia, jossa jahtaajat kärkkyvät palkintoja. On kiinnostava aseurata mitä kukin saa. Suuressa taskussaon paljon jaettavaa.

= = =

Kylävaara-ressukasta voin vain todeta, että jolle on lusikalla annettu,siltä ei voi kauhalla ottaa. Kommunistijahdissa vaaditaan meidän aikanamme enemmän tietoa, taitoa ja tyyliä kuin 1930-luvulla.

Jahtaajien taustapiruista JuttaZilliacus tuo mieleen paroni von Münchhausenin itsestään soivan metsästystorven.Ben Zyskowicz taas on vakiinnuttanut asemansa julkisuudessa hieman infantiilina mutta seksiin menevänä ekshibitionistina, joka kehuu saavansa orgasmin joka kerran kun Sinikka Sokka päästää suustaan taistelulaulun.

Mieleen tulevat sellaiset kirjailijat kuin Brasillach, joka tosiaan ammuttiin Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen, sekä Drieu La Rochelle ja Celine Ranskassa ja Norjassa Hamsun, joka lähetti Nobel-palkintonsa lahjaksi ihailemalleen Goebbelsille.

Brasillachin kohtaloon vaikutti kenties se, että hän oli ahkera ilmiantaja.

Matti Rossin ilmiantokirje unkarilaisesta kirjailijasta löytyy Agricola.utu -historiaportaalin keskustelupalstalta.

Kunnioitettakoon mielipiteen vapautta. Mutta se joka kutsuu Neuvostoliittoa fasistiseksi ja imperialistiseksi ei esitä mielipidettä. Väite on valhe missä tahansa ja tässä maassa se on provokaatio.

Kulttuurivihkojen haastattelun mukaan tuosta kirjeestä saa kukin ajatella mitä haluaa.

Kiitos tästä luvasta.

Vuodesta 1918 vuoteen 1944 oli niin sanotulla valkoisella Suomella vihamieliset suhteet Neuvostoliittoon; sen politiikka perustui vihalle, valheille ja avoimille provokaatioille. Vuonna 1941 Suomesta tuli Hitlerin liittolainen. Vuoden 1944 aselepo toi Suomeen demokratian. Siitä lähtien ovat suhteemme Neuvostoliittoon perustuneet ystävyyteen ja keskinäiseen yhteisymmärrykseen mikä on koitunut molemmille maille eduksi. Tietenkään Suomen vanha valkoinen kaarti ei pidä tästä. Se tekee kaikkensa myrkyttääkseen maittemme välisiä suhteita. Mikä tahansa provokaatio kelpaa, porvarillisissa lehdissä julkaistaan mitä uskomattomimpia valheita. Neuvostoliiton halventaminen on jokapäiväistä huvia. Tätä taustaa vasten hra Kissin käytöstä on pidettävä vastuuttomana ja typeränä. Hänen olisi syytä tuntea tämä maa, sen historia ja kansa paremmin, jos hän aikoo kirjoittaa siitä." (1975 - cc. Unkarin suurlähettilälle)

Rossin Stalinin ja Myrdahlin Maon hallituksen siunauksellisuudesta vallitsee eri mielipiteitä. Molemmista on uutta tietoa. Olen silmäillyt esimerkiksi Kemppisiä parin Neuvostoliiton teloitettujen hautausmaan luetteloista. Noita listoja ja hautakiviä on vaikea pitää väärennykseni tai valheita, varsinkin kun tiedot täsmäävät suvun vanhastaan tietämään. Pietarin suomalaisseudulla sosialismia levitettiin työntämällä lapset ja vanhat naiset avantoon. Vankempi väki siirrettiin kaivamaan Stalinin kanavaa työurakoin, joista ei voinut selvitä hengissä. Osa sai junakyydin ilman pilettiä Krasnojarskiin ja Kolymaan. Paluulippua ei annettu, mutta ei sille olisi ollut käyttöäkään.

Minulla on käsityksiä näistä kirjailijoista ja Linkolasta, joka aikoinaan kehotti ampumaan vuorineuvoksia, koska he ovat vastuussa luonnon monimuotoisuuden vaarantamisesta.

Nuo käsitykset eivät kuulu tähän yhteyteen. Olen myös aivan oikeasti tuominnut niin paljon ihmisiä tuomarin viroissani, että olen menettänyt tyystin mielenkiintoni tuohon ikävään tehtävään. En liioin halua setviä sitä, että Rossin mukaan unkarilaiselle ei aiheutunut mitään haitallisia seuraamuksia tuosta kirjeestä, kun taas toisaalta aivan vastakkaistakin tietoa on liikkeellä.

Se ei ole niin kovin tärkeää. Tärkeää on oma-aloitteinen ilmiantaminen.

Kulttuurivihkojen hätkähdyttävä suvaitsevaisuus, jota se siis osoittaa itseään ja omiaan kohtaan, antaa kuitenkin aiheen huomautukseen. Rossi esittää itsensä haastattelussa erittäin sympaattisessa valossa. Hän antaa ymmärtää olevansa mainio ihminen ja ihmeellinen taiteilija.

Kirjailijoita ei kannata uskoa.

Esimerkkejä on lukemattomiin. Taito kirjoittaa hyvin ja vakuuttavasti ei ole yhteydessä esitgettyjen asioiden todenperäisyyteen.

Totuuden kertominen tai merkittävän asian esiin ottaminen ei ennakoi lainkaan sitä, että asianomainen kirjoittaja osaisi esittää asiansa tai perustella sitä.

Tämä on mielestäni aivan triviaali lause. Ihmesatu voi olla paljon parempaa tekstiä kuin uusi tieteellinen artikkeli. Useimmiten onkin.

Kirjailijoilla on kuitenkin taipumus esittäytyä totuudenpuhujina ja vaatia lukijoilta kuuliaisuutta. Tätä kannattaa varoa.

Todellinen suvaitsemattomuus on tällä vuosituhannella noussut nopeasti. Sen pahin edistäjä on liberalismi eli hyvää tarkoittava typeryys. Esimerkiksi Eurooppa hankki ja rahoitti islamilaiset terroristit pääkaupunkeihinsa 1980-luvulta alkaen, ja esimerkiksi Ranska pitää republikaanisen perinteen kulmakivenä sitä, ettei koululaisten, vankien tai ylimalkaan minkään joukon etnistä tai uskonnollista taustaa saa selvittää tai tilastoida. Niinpä kukaan ei tiedä, onko Pariisin seudulle 3 miljoonaa vai 6 miljoonaa islamin yhteisöihin kuuluvaa, ja mikä osa heistä on maassa syntyneitä ja mikä maahan muuttaneita.

Liberaali perinne ja humaani asenne kukoistivat myös 1930-luvulla. Englannin Chamberlain kertoi, että Hitler on suuri herrasmies. Churchill, joka ei ollut herrasmies, ei uskonut.

Oli hyvä että Rossi sai kääntäjänä palkinnon Suomen valtiolta, jota hän ei näytä edelleenkään hyväksyvän.

Näin osoitettiin, ettei palkitsija ole vaipunut samalle tasolle kuin palkittu.

Demokratian suurenmoisuus on äkkiä kerrottu. Nähtävästi pysyvästi sekä vasemmalla että oikealla on 10 prosenttia ihmisiä, jotka ovat valmiita kuristamaan isoäitinsä, jos joku sanoo aatteen vaativan sitä tai kertoo, että jutun teosta voisi myydä voitolla sensaatiolehtiin.

Me 80 prosenttia olemme kokemuksen mukaan valmiita marssimaan jommankumman ääriryhmän tahdissa, tai vuoroon kummankin.

Demokraattiset järjestelmät luovat jarruja tuollaiselle.

Tämän hetken vauraissa teollisuusmaissa paha demokratian vihollinen on poliitikkojen ja kansalaisten huono mittasuhteiden taju ja hyvien asioiden - kuten ympäristön ja terveyden - ympärillä rehottava paranoidinen psykoottisuus.