21. toukokuuta 2007

Sanomalehtien turmiollisuudesta

Sanomalehdistö on luistanut samaan kaaoksen maailmaan, jossa Internetin väitetään pitelevän valtikkaa.

On epäselvää, kuka kirjoittaa kenelle, milloin, miksi ja mistä.

Muutamia avoimia asioita siis.

Yleissivistyksen aikakaudella lehdissä oli esimerkiksi lehtoritaso tai opettajataso. Kirjoittajille tehtiin selväksi, että panematta nimeään julki he kirjoittavat tietyille ihmisille, joilla oli tunnetut tiedot ja käsitykset maailmasta. Kirjoittajat olivat sellaisia henkilöitä kuin Juhani Aho tai Eino Leino. Briteissä kehitys on vanhempaa. Siellä oli 1700-luvulla sangen monta kirjoittajaa, joista osa kirjoitti tilapäistekstejä sellaisilla menestyksellä, että tilapää on edelleen tarpeen. Juttuja julkaistaan ja luetaan.

Kun kuuntelee tarkoin saamaansa sättimistä, saa tietää paljon sättijästä. Kun lukee, mistä esimerkiksi blogeja ja verkkokirjoittelua syytetään, saa tietää tarkoin syyttelijän maailmankuvan, jossa aiheellinen pelko omasta alamittaisuudesta näyttää vallitsevan.

Yleissivistys oli ennen kova juttu. En ole sivistyneisyyden kannattaja. Ellei se kestä kainaloista pitelemättä, kaatukoon. Ja kestää se. Ne huonon yleissivistyksen merkit, joita joskus luetellaan lehdistä ja radiosta, ovat johdonmukaisen epäjohdonmukaisia.

Epäilen sivistyneitä henkilöitä. Panin tuohon Friedellin kuvan, koska hän kirjoitti kabareetaiteilijan ja kahvilassaistujan koulutuksella Uuden ajan kulttuurihistorian, joten yleissivystystä voi luonnehtia hyväksi. Ehkä se jopa johtui siitä, että juutalaisia ei haluttu päästää suurina joukkoina yliopistoon. Siellä he olisivat laatineet väitöskirjoja, joita kukaan ei olisi lukenut ja jotka olisi ajat sitten unohdettu.

Vaikein yleissivistyksen muoto on tällä hetkellä luonnontiede. Puoskarinkirjoja ilmestyy melkein yhtä paljon kuin keittokirjoja. Niillä luodaan lukijalle harha, että hän ymmärtää jotain, mitä hän ei todellisuudessa ymmärrä.

Fysiikka on ehkä hitusen väistynyt biologian tieltä.

Tätä nykyä tieteellinen biologinen perustelu on hyvä merkki yrityksestä justifioida taikausko. jos lauseeseen onnistuu vielä sekoittamaan sanan "genomi", menesetys on melkein sillä taattu.

Biologis-fysikaalis-matemaattinen argumentaatio on sodan jatkamista toisin keinoin.

28 kommenttia:

  1. Luonnontiede on vaikeaa, se on ilmeisesti aina ollut. Mutta sanomalehtien kuten muidenkin ns. vakavasti otettavien julkaisujen pitäisi osata ainakin tällaiset perusasiat:

    - Ydinvoimala tehoa ei ilmoiteta megavattitunteina.
    - Jonkin muinaisen tapahtuman aikaa ei ilmoiteta valovuosina.

    Viimeistään heinäkuussa saamme taas ihmetellä mätäkuun juttuja, joissa tavallistakin höynäytettävämmät kesätoimittajat ottavat todesta kaiken, mikä vähänkin kuulostaa tieteelliseltä, vaivautumatta edes googleamaan avainsanoja.

    Ikävä kyllä lainsäädännössäkin tehdään samaa. Viime kesänähän yritettiin uusia sähköisen viestinnän tietosuojalakia käyttämällä edellisen version pohjalta saatuja lausuntoja uudempaa versiota kannattavina lausuntoina. Lehdistö oli tilanteesta ihan pihalla.

    Terve järki tuntuu muutenkin puuttuvan: Jos erään suurimman kuolleisuutta aiheuttavan tautiryhmän, sydän- ja verisuonitautien osuutta kuolleisuudesta saadaan pienennettyä, hetken päästä ollaan ihmeissään, kun syöpäkuolleisuus lisääntyy. Jotenkin ajattelun taustalla oleva logiikka muistuttaa jatkuvan kasvun harhaa.

    Sanomalehtiinkin on iskenyt kvartaalitalous. Eikä kyseessä ole vanhan ajan kvartaalitalous, jossa neljännes oli neljännesvuosisata.

    VastaaPoista
  2. Perinteistä mediaa pitää odottaa. Netistä saa heti. Mutta sivistymisen kanssa voi olla heikkoa - tarvittaisiin parempaa viitoitusta. Siinä voisi olla tilaisuus mediataloille. Nehän ovat tottuneet siivilöimään olennaista sivuilleen. Vai tulevatko sellaiset mediatalot, joka elävät vain internetissä. Miksei niitä ole jo?

    VastaaPoista
  3. Minusta sivistys on hieno juttu.
    Hakkaa jalkapallon ja kaikki muut pelit joissa on säännöt mennen tullen.
    Konttoristi Rissanen sen minulle sanoi: "Ei ole mitään järjeä osallistua peliin, jossa on säännöt, sen voittaminen on pelkkää matematiikkaa".

    Kansteri Raivion poika Perttu on puolestaan opettanut minulle mitä todellinen sivistys on "Sivistys on sitä, että osaa soittaa haitaria, mutta ei soita!"

    Ja tämä on oiva kohta saada ryyniä keskusteluun, siteeraten itseään.
    "Koko päivän oli Larios kadulla hanuristi, mustalaisen näköinen mies, joka, jos kuka, olisi tarvinnut moran palkeisiinsa. Niin huonoa katusoittajaa en ole ikinä kuullut, enkä niin arvaamatonta. Hän osasi soittaa yhden valssin, mutta noin 15 000 tavalla väärin."

    VastaaPoista
  4. Mainioita nämä sinun ilmauksesi: "En ole sivistyneisyyden kannattaja. Ellei se kestä kainaloista pitelemättä, kaatukoon." Tähän joutava muistelo nuoruusvuosilta: Hetan baarin pihalla valomerkin jälkeen umpikänninen paikkakuntalainen korsto meinasi kaatua selälleen. Otin tyhmänä kaatujan vastaan ja nostin kohteliaasti pystyyn. Sen jälkeen se sitten etsikin että "kuka v-u töni mua!?" Parikymmentä äijää hyökkäsi kaverin kimppuun, mutta onneksi saatiin revittyä hänet taksiin ja eikun karkuun ja kämpille. Ehkä sama yleissivistyksen kanssa? Ei kannata nostella tai yleissivistys -- tai sen kaverit -- vetää turpaan?
    ;-)

    VastaaPoista
  5. Egon Friedellillä tuntui olleen
    huomattavan suuria vaikeuksia pääs-
    tä edes ylioppilaaksi saati saada
    hyvyksytyksi väitöskirjaansa.Syynä
    anti-semitismi vaiko villi ja vapaa
    luonne vaiko molemmat?
    Ad catulus: eilisessä blogissa
    kysyit oliko Churchillillä eturau-
    hasvaivoja? En osaa sanoa,mutta
    melko kattavan luettelon hänen kär-
    mistään vaivoista saa hänen henki-
    lääkärinsä Lord Moranin muistelois-
    ta "Winston Churchill:struggle
    for survival 1940-65". Useita sy-
    dänkohtauksia,kolme keuhkokuumetta,
    kaksi halvausta,yksi vatsaleikkaus
    ym. Kirjasta ilmenee myös monia
    muita mielenkintoisia seikkoja ja
    kuvauksia Rooseveltistä,Stalinista
    (possun syöntiä Kremlissä) ja WC:n
    suhtautumisesta heihin.Kirja ilmes-
    tyi 1966,uusintajulkaisu taitaa ol-
    la kaksiosainen.
    Ad kemppinen: Humbold's Giftistä
    on jäänyt mieleeni hauska fraasi:
    'He looked like a million dollars:
    green and wrinkled' ,jota käytän
    omanani aina kun vain voin.
    Tämäkin Churchill-juttu on melko
    hyvin tunnettu,mutta tulkoon taas
    kerrotuksi.
    Winston laski laulellen vesiä
    Alahuoneen pisuaarin ääressä,kun
    yht'äkkiä Labourin puoluejohtaja
    Attlee astui sisään."Jaaha,minun
    lienee parasta poistua samantien",
    totesi Churchill."Miten niin",ih-
    metteli Attlee."No koska joka kerta
    nähdessäsi jotain suurta haluat he-
    ti sosialisoida sen!"
    Tämäkin puoli WC:n retoriikasta on
    syytä muistaa.
    Hyvää päivänjatkoa etenkin tämän
    blogin seuraajille!
    Tampereella klo 12.04

    VastaaPoista
  6. "Vaikein yleissivistyksen muoto on tällä hetkellä luonnontiede."
    Näyttäisi pitävän paikkaansa:
    http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/EUevocref.html
    Pelottava seuraus voisi olla esim. se, että jossain EU-kansanäänestyksessä enemmistö sanoisi: "Uskomme,että antibiootit tehoaa viruksiin - nyt heti tänne lähikauppaan myytäväksi.."

    VastaaPoista
  7. Helkkari soikoon, mikähän se minuakin riivaa, kun pitää tänne jatkuvasti kirjoitella.

    Nyt on tuota luppoaikaa hetki, kun piti varata tämä keskipäivä taisteluun sairaalahallinnon kanssa, että saisi noita faijan sairaalamaksuja pudotettua tuosta vajaasta 5000 €/kk alemmaksi.

    Monimutkaista.

    Pitäisiköhän uskaltautua vastarintaan ja puolustaa hiukan tuota sivistys zydeemiä?


    Tosin en oikein minäkään tiedä mitä sen pitäisi pitää sisällään.

    Jonkinlaista jonglöörausta tiedoilla ja taidoilla ja epämääräisiksi käyviä käytösnormeja vai mitä?

    Onko viisaus sivistystä, kai se on myös sitä.

    Minusta on aika lohduttavaa, esimerkiksi vaikka tällä palstalla kuokkiessa huomata, että on muita minua huomattavasti fiksumpia ihmisiä. Nimittäin jos niin ei olisi, niin aika lohduttomalta näyttäisi ihmiskunnan tulevaisuus.

    Nyt on siinä mielessä aika levollinen olo kaikesta moderoimisesta huolimatta.

    Tämän päivän Ilta Sanomissa sivulla 18 kerrotaan ihmis-iPodista; Prinssi Charlesin vaimon, Cornwallin herttuattaren Camillan veljenpoika Derek Paravicini on sokea, autistinen 27-vuotias, joka 2-vuotiaasta on soitellut pianoa ja on jutun mukaan erityisen lahjakas alallaan.

    Yleissivistyksen merkit pöydälläni;
    lakupatukka " neekerinnaamoilla "
    Afrikantähti peli, pudonnut lattialle takanani olevasta kirjahyllystä,nostin pöydälle.
    Aku Ankka
    iMac
    Earl Grey-teetä siivilöissä 2kpl
    Teemuki
    Suomi Ruotsi Suomi sanakirja
    Applelta saamani mainoskynä
    Leica
    Tallink pelikortit
    Yrjö Jylhän Runoja (faijan kirja joululta 1946)
    Harrods Heritage Honey and Oat (sukulaisilta Englannista) hyviä
    Jimm's PC Store korttimaksutosite 31.40€
    StarkTex juotin
    Nokian kommunisti
    kolmet silmälasit
    Kynttilä
    Lego ukko joita saa patteriostoksen lisänä
    Ilta Sanomat
    joku sotilaallinen rintarossi, siinä lukee;Pohjoisrintama-Die Nordfront 1941- 42,Suomen ja Saksan liput ja hakaristi,jonka sakaroissa lukee;Kiestinki,Salla,Petsamo,Uhtua (kaikenlaisia sellaisia ajelehtii vähän jokapaikassa)
    jotakin pikkusälää;lyijykyniä,äidin kello,joka ei toimi yms
    pölyä perkuleesti (kirjoitus näkyy selvästi)

    Asia meinas unohtua;
    Niin siis se yleissivistys, minulla sitä on oikeasti aika ohuelti; omasta mielestäni siis.

    En oikein ehdi kuuntelemaan radiota silloin, kun sieltä tulee tuo kello 12.00 aikamerkki. Eikö se vielä tule ykköseltä?
    Sitä välillä kaipaan, siis sitä oikeaa ja siis Turun tuomiokirkon kellon lyöntejä,ne kellonlyönnit on minulla iPodissakin.

    Sanot epäileväsi sivistyneitä henkilöitä, minulla on aika usein taas sellainen Maxwell Smart olo. Epäilen kaikkia ja kaikkea. Onneksi se menee välillä ohi. Selvempiä hetkiä on aina puuskittain.

    Tilasin tuon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian 1-3 yhdestä divarista, on se uudempi painos. Olen ainakin sitä vanhempaa joskus lukenut.

    Päätin hommata sen opuksen ihan tämän palstan yllyttämänä ja lukea kesällä paremmalla ajalla.

    vähän sivistystä :)

    Ei se välttämättä onnistu.

    Osaat kyllä valita sanat; vaikein yleissivistyksen muoto on tällä hetkellä luonnontiede. Olenko ainoa, jota tuo nauratti? Naurattaa edelleen.

    mutta ehkä ymmärsin sen väärin.


    Luin sitä Bellowia viime yön, kun ei uni tullut. On se aikamoinen työ kääntää se kaikki, ei onnistu ihan keneltä vain, ei esimerkiksi minulta, vaikka varaisin siihen koko päiväisesti muutaman seuraavan vuoden.

    Olisi mukavaa kuulla enemmänkin juttua aiheen tiimoilta.

    Kuka se sanoi, että pulinat pois?

    Faija tuhlasi elämänsä kaikenlaiseen typerään, oli varmaan pakko, niin kuin useimmilla meillä.
    Paska juttu.

    Faija tunsi tuon Jyrinkosken.

    Sanoi kerran, kun olin jotakin kymmenen: " Se Y on sellainen homofiilari. " En bonjannut mistä oli kyse ja kun herra mustissaan, tuli kouluumme lausumaan - kätteli myös minua ohimennessään - minä jotenkin käsitin että kyse oli siitä lausumisesta.

    Ai jaa?

    Eipä silti, kun äiti ei halunnut kertoa, mistä se meetvursti tehdään, niin kutsui sitä poronmakkaraksi, miksi minäkin sitä sitten pitkään luulin kun pidin hevosista.

    Faija osasi Kalevalan ulkoa ja kaikki Jylhän runot ja paljon muuta.

    Kesän alussa minut ja broidi pakotettiin böndelle, ei mielellään menty, kun siellä sai olla koko kesän ja kaverit jäi Helsinkiin.
    Kerrankin faija tuli sinne viikkoa ennen mutsia, oltiin isovanhempien hoivissa ja isoäiti kehotti meitä sen viikon lopulla pysyttelemään vähän kauempana, kun tuo E on vähän pahan tuulinen.
    E oli faija ja se oli ryypiskellyt koko viikon jossakin kavereidensa kanssa ja palaili ihmistenilmoille, ennen kuin vaimonsa ehtisi paikalle.

    Soturin tie

    Kun olin nuori huimapää
    ja etsin mainetöitä,
    näin monta linnaa jyhkeää,
    ne tahdoin kaikki hävittää
    ja johdin rynnäköitä.

    Kun olen mies,ja varjoineen
    mua muurit uhkaa tiellä,
    niin itse reunaan jyrkänteen
    rakennan oman linnakkeen,
    yöt päivät raadan siellä.

    Kun vanhenen ja harmenen,
    niin linna on myös mulla;
    ma naapuriksi kotkien
    jään torniin,suljen portit sen
    taas huimapäitten tulla!


    Minusta kyllä tuntuu, että ihmiset yliarvioivat kokemuksen merkityksen.
    En siis väitä, etteikö kokemuksella olisi merkitystä.

    mutta yksin se ei oikein riitä.

    VastaaPoista
  8. Soturin tie oli mainio. Siispä reunaan jyrkänteen... :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos frank finatralle päivän ensimmäisistä nauruista! (Ne voivat joskus jäädä myös päivän viimeisiksi.)

    *
    Mitä sivistykseen ja peleihin tulee, niin istuin kerran ravintolan pöydässä perin luonnontieteellisen, 'sivistyneen' ja loogisen ihmisen kanssa.

    Koska tiesin, ettei hänen kanssaan kannattanut ryhtyä väittelemään, koska miehellä ei ollut lainkaan paradoksien ja paralogioitten tajua (vaan ainoastaan 'luonnontieteellistä järkeä'), kehitin salamannopeasti taskussani ja eri pöydällä olleista pikkuesineistä kaksi vastakkain olevaa muodostelmaa, jota aloin kutsua 'Pantteri-peliksi'.

    Tuttavani luuli sitä tammipeliksi tai jopa shakin irvikuvaksi, mutta minä sanoin, että 'tässä pelissä ei ole sääntöjä' ja tein ensimmäisen siirron.

    'Sinun vuorosi', jatkoin. Siinä oli 'huippusivistynyt' äimän käkenä, mutta siirsi sitten jotain ns. nappulaansa.

    Peli eteni nopeasti siihen pisteeseen, että viimein 'söin' vastustajan ensimmäisen 'nappulan'.

    Tämä kysyi, että millä oikeudella. Vastasin, että tässä pelissä pelaajilla on just ne oikeudet, joita he haluavat itsellään olevan.
    Hän söi heti perään minun 'nappulani'.

    Sitten lisäsin hiukan arvoituksellisesti, että 'kuten huomaat - jos me haluamme pelata tätä peliä ilman 'virallisia' sääntöjä, meidän on pakko luoda - jottemme tuhoaisi toista heti tai ajautuisi kaaokseen - sellainen säännöstö, joka tekee pelistä mielekkään'.

    'Silti meillä ei tarvitse olla 'virallisisa' sääntöjä. Luuletko, että sellainen peli on mahdollinen?'

    Tyyppi suivaantui lopulta ja lopetti pelaamisen mielettömänä.

    Jatkoin, että tällaista peliä pelataan joka päivä tuolla yhteiskunnan puolella.

    Sääntöjä löytyy joka lähtöön tuhottoman paljon, eikä kukaan lopulta tiedä, mikä sääntö on tärkeämpi kuin toinen, ja jos joku luulee tietävänsä, mikään ei takaa, että hän itsekään noudattaisi sitä - ainakaan tiukan paikan tullen.

    Sitä on 'Pantteri-peli'. Sitä on sivistys. Yritys luoda järjestystä kaaokseen.
    Mutta ei ikäänkuin ennalta valmiiksi annettujen argumenttien ja kaavojen määräämänä vaan 'luovimalla ja luomalla'.
    *
    Paras innovaatio on täydellinen yllätys...

    VastaaPoista
  10. Ad Rasanen et Alii:

    Olemme käyneet ystäväni Mäntylän kanssa peli-teemasta hyviä keskusteluja, koska hän kerran mainitsi pokeria koskevan kirjan ja sanoi, että siinä on olennainen tieto teoreettisesti tietojenkäsittelytieteestä, jonka professori hän on.

    Olimme yksimielisiä siitä, että shakki ei ole peli, koska muistikapasiteetin rajoissa se on optimoitavissa. Se on siis lähempänä algoritmeja tai matematiikkaa.

    Pokeri on peli, koska siinä on säännöt, ja lisäksi pelin kulkuun voi vaikuttaaa strategioilla, esimerkiksi pudottamalla vahingossa pistoolin (cal. .45) housun liitingistä lattialle.

    Arvelemme, että kun nyt tietokone voittaa shakissa kaikki suurmestarit, sellaista konetta ei ole eikä ehkä tule, joka pärjäisi Go-pelissä (jota en tunne - keskustelukumppanini tuntee).

    VastaaPoista
  11. Luulenpa, että Kemppinen piruilee väittäessään luonnontieteitä vaikeaksi.

    Tosin kun eilen katsoin ohjelmaa kaunotar ja nörtti, mykistyin muutamaa parikymppistä kaunotarta kuunnellessa. Luulin, että vastaamisista venkoilevat kyllä tietävät vaan eivät vain tahdo joutua huomion kohteeksi - mutta nuo eivät todellakaan tienneet mitään eivätkä osanneet päätellä mitään.

    Kouluajoilta muistelen, että lykkäsin vastaamiset sitten kokeisiin, kun tunneilla tietäminen ei ollut in vielä 70 luvulla. Hiukan huolestuttaa, kun saman ikäluokan mielestä työelämässäkään tietäminen ei ole in. Pitäis vain osata pelata fudista, juoda kaljaa ja jutella mukavia. Noh... menee se elämä näinkin.

    VastaaPoista
  12. "Olimme yksimielisiä siitä, että shakki ei ole peli
    ...sellaista konetta ei ole eikä ehkä tule, joka pärjäisi Go-pelissä"

    Jaa'a. Eipä taida olla go:ssa sen enempää sattumaa kuin shakissakaan -> ei ole peli sekään. Vai onko peliä ainoastaan sellainen, jota ei (vielä) voida "ratkaista"? Mustahan ei voi voittaa, mikä on matemaattisesti osoitettavissa.

    Siinä tapauksessa laskisin vielä shakinkin peliksi. Eihän vielä olla ratkaistu edes sitä, päättyykö se tasapeliin vai valkoisen voittoon.

    VastaaPoista
  13. "Sivistys on sitä, mitä jää jäljelle, kun on unohtanut oppimansa." Lähdettä en tähän hätään muista/tavoita.

    VastaaPoista
  14. Räsäselle.
    Kun poikani oli oppinut shakin säännöt, aloimme palata "mat" peliä. (lausutaan "maat")
    Säännöistä oleellisin oli näyttää syvästi miettivältä ja ankaran harkitsevalta.
    Kun kävimme syömässä ulkona aloimme pelata tätä pöydässämme. Saatoimme keskustella ja perustella ankarasti aiheesta, "voiko kolme kuningattaren gambiitin avata ruskealla apinalla" tai "saako vihreä seebra ylittää avoveden jos torni on piiritetty". Sopivassa tilanteessa poika sitten saattoi syödä minun "valkoisen vuoren" tai minä "juoda häen kuningattarensa"

    VastaaPoista
  15. ad PJ

    te olette jotenkin yhdistäneet Ginin ja shakin. Mielenkiintoista.
    Ehkä pääsemme joskus samaan pöytään syömään kunnon pihvit (beefeater)

    VastaaPoista
  16. Ad rauno rasanen:
    Vitsit/jutut eivät tietenkään
    olleet omiani,mutta jos onnistuin
    naurattamaan,niin hyvä niin.Se ei
    ole ihan pikku juttu sekään.Tana.
    Osuit oikeaan ,kun totesit,että
    "sääntöjä löytyy joka lähtöön" ja
    usein toimitaan "luovimalla ja luo-
    malla".
    Periaatteessa kaikki on niin har-
    vinaisen selvää:seuraa vain sään-
    töjä.Yhtä tyhjä ja tyhmä on Paasi-
    kiven sanomaksi väitetty sanonta:
    "Tosiasioiden tunnustaminen on kai-
    ken viisauden alku." Siis MITKÄ
    tosiasiat ja MISSÄ suhteessa/voi-
    makkuudessa toisiinsa verrattuna?

    Mutta ei Jussi P. mikään tyhme-
    liini ollut.Päinvastoin.Kävi läpi
    niin monia historian vaiheita,että
    osasi puhua valikoidusti puhdasta
    p-kaa,jos ja kun oli tarve.Oppipoi-
    ka UKK teki samoin.Ja kukapa teki
    ensimmäisen ehdotuksen turv.poliit.
    sopimuksesta Suomen ja NL:n välil-
    lä? Marski tiätysti,Tampereen mur-
    teella ilmaistuna.
    Mitään ihmisen tekemää ei pidä
    ottaa turhan vakavasti.Mukaan luki-
    en Suomen historia.
    sano Lauri Huuskonen/ff

    VastaaPoista
  17. "Vaikein yleissivistyksen muoto on tällä hetkellä luonnontiede. Puoskarinkirjoja ilmestyy melkein yhtä paljon kuin keittokirjoja."

    Näin lienee, mutta yhtä suuri ongelma ellei suurempikin ongelma ole pseudotieteiden piilomarkkinointi, joka tapahtuu sanomalehtien kautta.

    Ainakin oululainen sivistyksen valo(?), Kaleva, julkaisee silloin tällöin juttuja horoskoopista ja astrologiasta, vyöhyketerapian taivaallisuudesta numerologiaan asti. Samoja oireita en ainakaan muista Hesarilla.

    Ikävintä on, että usein kyseisissä jutuissa kyseistä huuhaata käsitellään ja siitä kirjoitetaan kuin oikeasta tieteestä.

    Sitä ei tietenkään vahingossakaan mainita, että pseudotieteelliset opit ovat usein vanhoja käsityksiä, jotka oikean tieteen piirissä on aikoja sitten hylätty tutkimusaineiston perusteella.

    Sivistys?

    Olisiko se oikea sivistys sellaista hiljaista sydämessä olevaa sivistystä? Josta ei kannata kauheasti kailottaa ja jonka voimalla ei pullistella.

    Oikea sivistys on tietoa,suvaitsevaisuutta, nöyryyttä ja elämän hiljaista ymmärtämistä.

    Ei egomaniaa.

    Petja-perhana, oletko samaa mieltä??

    VastaaPoista
  18. Wikipediassa lukee, että koiran genomi selvitettiin vuoden 2005 lopulla. Tutkimusrotuna toimi bokseri, joka on sisäsiittoinen koirarotu.

    Sisäsiittoisuudesta ei ole selitystä, mutta googlettamalla löytyi sellainenkin haku että; "sisäsiittoinen paska komeissa kulisseissa."

    Tuosta Friedellin kuvasta; Onkos kaverilla kädessään bongi, ei se ainakaan onki ole?

    Cutty Sark -laiva vaurioitui vakavasti tulipalossa tänään.
    - Kun menetämme aluksen alkuperäiset rakenteet, menetämme laivanrakentajien käden jäljen. Menetämme historiaa, Cutty Sark -säätiön toimitusjohtaja Doughty sanoi.

    Eli siitä pääsin luikertelemaan itse asiaan, eli kuuluvatko rakenteet sivistykseen?

    Westminster on alue City of Westminsterissä, Lontoossa.
    Siellä sijaitsee Westminsterin palatsi ja Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti.

    Englannin hallitus on sijainnut siellä jo lähes tuhat vuotta.

    VastaaPoista
  19. OK

    Illman tuskailee, miten laajasti hänen on pengottava nettiä Kurosen ilmiannon perusteella. Parasta, mitä Kuronen ja Vanhanen voisivat tehdä, on vetää tutkintapyyntönsä pois. Mutta Illman voisi vaatia Kurosta täsmentämään, mitkä viestit ovat loukkaavia - ei niin, että virkamiehet selvittäkööt, onko internetissä jotain Kurosta loukkaavaa.

    VastaaPoista
  20. Sanomalehdistö on luistanut samaan kaaoksen maailmaan, jossa Internetin väitetään pitelevän valtikkaa.

    On epäselvää, kuka kirjoittaa kenelle, milloin, miksi ja mistä.


    Hyvin Kemppinen kirjoitat! Lisää transparenssia, näkymättömiä käsiä ei pidä 2000-luvulla hyväksyä.

    Yhdenkin ruandalaisen sotarikollisen löytyminen Porvoosta on koitumassa Valtakunnan päälehdelle taivaanlahjaksi.

    Maallikkona ihmettelen miksi Afrikassa tapahtunutta rikosta aletaan käsitellä suomalaisessa oikeusistuimessa eikä esim. Haagissa?

    Ilmeisesti on saatu kauan kaivattu oma kansanmurhajuttu, ja voidaan rintaan rummuttamalla osoittaa että kukaan ei ole missään turvassa (paitsi Sveitsissä sotien jälkeen).

    VastaaPoista
  21. Terveiset nimimerkki jussille,
    jolla tuntuu olevan menossa jotain
    henk. koht. merkittävää.Korni il-
    maisu, mutta minkäs teet.
    terv. frank finatra/lauri huuskonen

    VastaaPoista
  22. Heikki Rönkölle/teille kaikille:
    Ruandan kahdeksansataa tuhatta
    kuollutta.Entäs sitten? Bosnia-H:
    Mitä välii? Montako mielenosoitusta
    Suomessa satojentuhansien siviili-
    en kuoleman vuoksi ( kuolleet soti-
    laat olivat myös ihmisiä) ? Ei ai-
    nuttakaan.
    Summa summarum:jos meikäläisiä ka-
    toaisi tai kuolisi vaikkapa 700000
    henkeä,niin muu Eurooppa ei sitä
    noteeraisi.Eikä muuten olisi syytä-
    kään.
    Miljoonienkin ihmisten kuolemalla
    ei ole muille mitään merkitystä.
    Näinhän mekin juuri suhtaudumme
    Darfurin tilanteeseen.

    VastaaPoista
  23. apropos

    Kalske moittii (eilisen) hesarissa puolustusasianajajien laskutusta pörssijutuissa. sadat tuhannet eurot kun tulevat hävinneen valtion maksettavaksi - viiden tonnin kuukausipalkkaiset syyttäjät ovat syyttäneet (suotta?).

    Vanha kansanviisaus taitaa mennä niin, että markan seppä voi aiheuttaa tuhannen tappion tms. Pitäisikö syyttäjien palkkoja kohottaa, että saataisiin pätevämpiä niistä viroista kamppailemaan?

    Todella huolestuttavaa, että puolustusasianajaja voi yhdestä jutusta saada saman kuin korkeimman oikeuden presidentti puolessatoista vuodessa. Jossakin on vikaa. Aloittaisin tutkimaan korkeimman oikeuden presidentin palkkauksesta.

    On kai huomiotava sekin, että puolustusasianajaja käyttää toimistonsa väkeä selvittelyihin jne. Kun reagointiaikaa on vähän, on käytettävä apulaisia. Mahdollisesti työmäärä yhdessä korkean profiilin jutussa on kuitenkin enemmän, kuin korkeimman oikeuden presidentin puolentoistavuoden työmäärä?

    VastaaPoista
  24. ad kemppinen

    kemppinen kirjoitti

    "Olimme yksimielisiä siitä, että shakki ei ole peli, koska muistikapasiteetin rajoissa se on optimoitavissa. Se on siis lähempänä algoritmeja tai matematiikkaa.
    Pokeri on peli, koska siinä on säännöt, ja lisäksi pelin kulkuun voi vaikuttaaa strategioilla, esimerkiksi pudottamalla vahingossa pistoolin (cal. .45) housun liitingistä lattialle.'

    *
    RR
    Lienet aivan oikeassa tämän Mäntylän kanssa siitä, mitä tulee shakkiin ja pokeriin, joita molempia on tullut pelailtua nuoremmapana.

    Pokerin ja 'Pantteripelin' ero tosin on siinä, että ainakaan 'jotenkuten' virallisessa pokeripelissä et voi uhata toisen henkeä, mutta voit kyllä uhata sellaisella riskipanostuksella, jossa sinun voittaessasi vastapeluri saattaa menettää koko omaisuutensa, minkä jälkeen hän ehkä kävelee suoraan ulos 25:nnen kerroksen ikkunasta.

    Mutta sehän on kokonaan hänen valintansa, koska säännöt sallivat psykologisen uhkapelin.

    *
    'Pantteripelin' idea sen sijaan on lopulta varsin 'yhteisöllinen'. Se on tavallaan joukkuepeliä, joka ei välttämättä pääty koskaan.

    Olennaista on, että peli jatkuu, eli että pelaajien pyrkimyksenä ei olekaan voittaa vaan yrittää jatkaa peliä niin kauan kuin mahdollista.

    Tällaisiakin pelityyppejä toki tunnetaan, mutta niissä on aina selkeät säännöt. 'P-pelissä' säännöt sen sijaan luodaan koko ajan uusien - joko yhden pelaajan päätöksen tai yhteisen sopimuksen kautta.

    Tottumaton 'P-pelaaja' joutuu oppimaan, että mikäli juuri hänen siirtonsa johtivat pelin loppumiseen, hän on pelin niin sanottu häviäjä.

    Siis: tuskinpä tätä kuvitteellista peliä pystytään pelaamaan loputtomiin, elleivät pelaajat ole valmiita yrittämään yhteistyötä vastapelurin kanssa.

    Vaikeustasoja on - kuten edellä jo sivuttiin kaksi:

    1) Vaikein taso on tilanne, jossa pelaajat eivät saa keskustella keskenään säännöistä.
    Tämä osoittautuu kuitenkin lähes aina ylivoimaiseksi vaatimukseksi: peli päättyy vääjäämättä ja ehkä hyvinkin nopeasti, koska vastustajan seuraavaa sääntömuutosta ja sitä seuraavaa siirtoa on hyvin vaikea arvioida, ja ennenpitkää pelaajat eivät voi välttyä syömästä (kaikkia) vastustajiensa nappuloita.

    Voittaja on se, jonka viimeinen nappula syödään, sillä hän ei aiheuttanut pelin päättymistä!

    2) Toisessa - hiukan helpommassa - vaihtoehdossa peli saattaa kestää todella pitkään, mutta ei luultavasti loputtomiin, mikäli tasapelin vaihtoehto kielletään: esim. toistuvien siirtojen mahdollisuutta rajoitetaan, eli henkilö saa käyttää samaa siirtoa vain rajatun määrän - varsinkin loppupelin aikana.

    Tässä vaihtoehdossa pelaajat saavat joka tapauksessa sopia siirroistaan keskenään.

    Huomautan, että 'P-peliin' voidaan kehittää moniakin sääntövariaatioita, mutta jos pelin ideaalina periaatteena pidetään jatkuvuutta - ei siis pelin loppumista - ei edes tasapeliin, tässä lienee aikamoinen haaste pelin kehittäjille.

    Jos pelistä halutaan löytää voittaja, niin sellaiseksi voitaisiin julistaa se, jonka katsotaan parhaiten kyenneen sääntömuutoksilla estäneen sen loppumisen.

    PS. P-pelissä sääntöjen muoto ja määrä lienee ymmärtääkseni loputon, ja siinä käytetyt strategiat palvelevat siis pelin jatkumista, ei sen lopettamista omaan voittoon tähdäten.

    Joku kysyy nyt, että mikä ihmeen peli se tällainen muka on?

    Vastaan samaan tapaan kuin aiemmassa kommentissani: se on peli, jota pelataan 'tuolla' yhteiskunnan puolella - glokaalisti - kaiken aikaa.

    Jos nimittäin joku voittaa makrotasolla lopullisesti, hän voittaa niin kovalla hinnalla, ettei koskaan tule saamaan sitä voittoaan, jota niin kovin havitteli, koska joutui tuhoamaan pelissään oman voittonsa edellytykset.

    Tämä Al Goren esittämä kärjistys dokumenttielokuvassaan 'Epämiellyttävä totuus' motivoi loppujen lopuksi myös tätä pelkästään abstraktilla tasolla kuvaamaani Pantteri-peliä.

    'Show must go on', mutta pelin sääntöjen on muututtava - eikä vain sääntöjen vaan jopa itse pelissä käytettävien sääntöjen luomisen osalta, jotta itse peli voisi jatkua reaaliaiakaisesti päivitettynä mahdollisimman pitkään.

    Kaikki tähänastiset pelimme ovat makrotasolla olleet lopulta jonkunasteisia nollasummapelejä.

    Itse en hehkuta edes mitään win-win-pelin mahdollisuutta vaan yksinomaan sitä, että kyettäisiin kehittämään peli (ja siten myös uusi käsitys pelistä), joka kykenisi takaamaan oman jatkuvuutensa ilman mitään voittopyrkimyksiä - edes win-win tasolla.

    Onhan aivan sama voittaako yksi vai voittavatko useat tilanteessa, jossa koko perinteinen pelaamisen talouspoliittinen/-tieteellinen paradigma/idea on totaalisti muuttumassa - tai jo muuttunut - äärimmäisen kyseenalaiseksi ja itsensä kumoavaksi suhteessa itse pelivälineen eli maapallon kestokykyyn.

    (Esitettäköön edellinen eräänlaisena huomautuksena vaikka Pekka Himaselle...)

    VastaaPoista
  25. Olin jo sulkemassa konetta, kun tämä asia jäi painamaan minua

    "Puoskarinkirjoja ilmestyy melkein yhtä paljon kuin keittokirjoja. Niillä luodaan lukijalle harha, että hän ymmärtää jotain, mitä hän ei todellisuudessa ymmärrä."

    Alteraatiostressi.
    Kun maailman tieto lisääntyy, menettävät ihmiset hallinnan. Puoskarikirjat ja yksinkertaitaistaminen typeryyteen asti, sitten antavat illuusion asioiden hallinnasta.
    Mutta ihan oikeassti, sitä lukee päivittäin jostakin mediasta, kuinka joku siteerattu asiantuntija selittää miten asiat ovat, mutta kun katselee matkan päästä, hän kertoo vain sen, miten asioiden tulisi olla asiantuntijan näkökulmasta, hänen asiantuntemuksensa näkökulmasta, kun häneltä puuttuu tieto oman näkökulmansa ulkopuolelta. Aerodynamiikan asiantuntijat selittävät mehiläiselle, miksi tämä ei kykene lentämään.

    Asiantuntemus edellyttää niin suurta asiantuntemusta asiasta, ettei asiantuntija voi olla kovin monen asiantuntija, näin sitten tietää kaiken, suhteellisen ei mistään, kun oman kaiken suhdetta ympäröivään todellisuuteen ei voi määrittää, sen merkitys jää marginaaliseksi silloinkin kun se on merkittävää.

    Olen kiusannut ajatuksella, että korkeakouluihin pääsemistä pitäisi vaikeuttaa, niin että pitäisi opetella ensin joku kunnon ammatti, joka antaa perspektiiviä siihen korkeakoulun opetukseen. Jos vaikka osaisi muurata uunin, edes jonkinlaisen, ennen kuin lähtee opiskelemaan vaikkapa lutakkotiedettä, voisi lutakkotiede rikastua kummasti.

    Jotenkin tuli mieleeni Esa Rauhala. Minä vähän pelkään sitä miestä.

    VastaaPoista
  26. Kalsketta ajatellen -

    Tuollainen Nikkarisen erikoinen kelpaisi kai Suomessakin:

    Brittein saarilla:

    District Judges (Magistrates' Courts)
    Salary wef 1 November 2007: £98,900 = 145 134 euroa =
    12 000 euroa kuussa

    Lord Chief Justice (korkeimman pressa)
    Salary wef 1 November 2007: £230,400 = 338 107 euroa =
    28 175 euroa kuussa

    Lisää hunajaa ks tuolta

    VastaaPoista
  27. Nii

    ja sit sanotaan, että briteistä tulee tuomareita, kun ovat ensin hankkineet rahansa asianajajina - ett noi "korvaukset" on vain menetetystä vapaa-ajasta.

    Kansallislauluksi pitäisi kohottaa nälkämaan marssi.

    VastaaPoista
  28. Ad heh heh

    Sun tarttee sit hakee tonne Englantiin. Voisit vaihtaa kossun vishyyn - eiku Whissyyn...

    VastaaPoista