Saksa - lopullinen vastaus

Muuan hiukan kahelin maineessa oleva nero keksi oman kellon. Hän on maailman kuuluisimpia tietojenkäsittelyn tutkijoita ja kehittäjiä. En viitsi sanoa nimeä.

Hänen vuorokaudessan oli 28 tuntia.

Omankellonsa mukaan eläen hän veti siis toisten viikon kuudessa päivässä ja varmisti samalla sen, että oli riittävän harvoin opiskelijoiden häirittävissä tai ylimalkaan tekemisissä toisten kalifornialaisten kanssa. Jämptinä miehenä hän nousi joka aamu samaan aikaan, kuudelta, eikä ottaut kuuleviin korviinsa raivostuneiden tuttavien, alaisten tai esimieste vastaväitteitä.

Hän eli oman kellonsa mukaan.

Alaskassa kokeiltiin vanhoina hyvinä kylmän sodan aikoina oikeilla koehenkilöillä valppautta ja vuorokausirytmiä. Viulut maksoi merivoimat, U.S. Navy, joka toimitti koehenkilöille myös komeat rannekellot. Ne olivat joka suhteessa ongelmattoman oloisia, mutta tuntiviisari kiersi kaksi kierrostaan 21 tunnissa.

Kokeilut suoritettiin Pohjois-Alaskassa keskikesällä tai sydäntalvella ja kestivät muutaman viikon kerrallaan.

Olen pohtinut, mistähän tuollaisia hyödyllisiä kelloja saisi. Nythän käy ilmi, ettei se Einsteinin kehuma taskukello (luultavasti Omega tai Zenith), jonka käynti hidastuu avaruusaluksessa valon nopeuden lähestyessä, olekaan niin ainutlaatuinen ajatus.

F. Braudel kehitti tutkimuksissaan kolme aikaa - melkein muuttumaton kallioiden aika, hidas aika jonka kuluessa ilmasto heiluu, rämeet kasvavat, meret tulvivat ja joet saattavat kääntää kulkuaan, ja sitten tämä mitätön aika, joka tikittää triviaaleissa kelloissa, konjunktuuri, kuten hän halveksivasti sitä nimitti. Kuninkaita kuolee, valtakuntia kukistuu - entä sitten.

Braudelin oivallus oli huikea ja hän teki siitä suurissa kirjoissaan täyttä totta.

Kun tämä on pahainen blogi ja kirjoittaja kurja historian tohtori Jutikkalan jälkeisessä Suomessa, sallittaneen hypoteesi: jospa kansakuntien ja maakuntien kellot käyvät eri aikaa?

Minusta tuntuisi hyvin luonnolliselta ajatella, että Suomi on noin 200 vuotta Venäjää edellä ja noin 100 vuotta Saksaa jäljessä.

Derkku-keskustelumme kannalta Saksassa oli enimmäkseen järkiperäinen byrokratia heti Napoleonista päästyä ja yhä suurempi joukko kiinnostuneita kansalaisia, esimerkiksi kauppiaita, opettajia ja lehtimiehiä, vuoden 1830 aikoihin. Heillä oli myös aivan järkevä koulu- ja korkeakoulualaitos ja ennen vuosisadan puoliväliä teollistuminen, kauppa, liikenne ja pankkitoiminta olivat vauhdissa.

Ranska oli osittain edellä, osittain perässä.

Muuan kommentoija ihmetteli, kun esittelin viikolla Saksan ja Ranskan vuosituhantisina vihollisina. Yhteen lauseeseen ei mahdu kovin paljon asiaa. Arvellen lukijoiden tietävän, että Saksa-niminen valtio on yhtä uusi keksintö kuin Italia, tarkoitin saksaa puhuvia maita, kuten Habsburgien valtakuntaa, jonka nimi oli jossain vaiheessa Itävalta-Unkari ja jossain toisessa vaiheessa Pyhä Roomalainen keisarikunta. Kun Ranskan Valois-kuninkaat alkoivat pullistella, heillä oli rajan takana sekä "Itävallassa" että Espanjassa ja lisäksi Italiassa saksaa puhuvia keisareita, joiden kanssa piti sotia vähän väliä. Saksan maiden (länder) pikkukruhtinaat liittoutuivat useinkin parhaiden maksavien kanssa.

Espanan perimyssodassa 1600-luvun lopulla otettiin yhteen oikein tosissaan, saati sitten keskiajalla.

Vartio Reinillä on runo 1840-luvulta suurten ruoppaustöiden jälkeen, ja kissanhännänveto Elsassista ja Lothringenistä on sekin myöhäistä perua.

Me elilmme karhun ja aarnikotkan välissä, eikä se ollut koskaa helppo sauma. "Saksa" ei tosin yrittänyt valloittaa Suomea ennen kuin 1918, jolloin se sattui onnistumaankin, ja tavallaan 1941. Mutta tämä oli syrjäinen rintama.

Mutta tänäkin päivänä meillä on ehkä maailman viimeinen hegeliläinen yliopisto Helsigissä ja kaikesta Ranskan ja italian harrastuksesta huolimatta sohvamme ja yöastiamme ovat kovin saksalaista tyyliä.

Mutta olimme jäljessä, koska ei meillä ollut sellaisia määriä rahaa. Metalliteollisuutemmekin syntyi 1900-luvun puolivälissä (osittain Venäjän ison teollisuuden takia) ja leipälajimme metsäteollisuus tuli tavaksi ehkä siksi, että se on helppoa. Muutama parempi konepaja ja ruukki oli ollut tsaarin aikana.

Kun meillä ei kuitenkaan ollut maassa yhtään kaupunkia, toisin kuin Saksassa, jossa vapaakaupungit sulautivat keisarikuntaan vasta runsaat sata vuotta sitten, eikä meistä ollut hyökkäyssotiin sen jälkeen kun Kaarle XII otti perinpohjaisesti päihinsä, kansan, elinkeinotoiminnan ja mentaliteetin erilaisuus oli selvä asia. Ei meillä ollut todellisuudessa koskaan ollut ruhtinaskuntiakaan, ja maakunnat olivat vähän sellaista kansakoulujuttua.

Venäjä on vaikea nähdä tsaarin aikana ja kommunismin kultaisena muuna kuin köyhien ihmisten merenä, josta erottuu pienehkö nomenklatuura - aatelisia, rikkaita, virkailijoita, taitelijoitakin. Mutta "kansan ystävien" ponnistuksista huolimatta kansa oli apaattista ja sitä oli niin paljon, ettei sen henkeä voinut sähköistää.

Suomi on ollut liikkeiden maa. Milloin on intoiltu raittiudesta, milloin itsenäisyydestä, milloin osuuskaupoista, milloin bingosta.

Kun Saksa oli saavutettavissa oleva kilpailija, DDR oli tietysti taivaan lahja suomalaisille. Neuvostoliitossa ei todella ollut paljon jäljittelemistä, kun taas Saksassa oli.

Ilmeinen kumppanimme Ruotsi oli vieroitettu meistä venäläisten toimesta ns. sortokauden aikana, ja itse keksimme syvästi tarpeettoman kieliriidan, joka teki tyhjäksi sinänsä hyvän ajatuksen valtioliitosta. Suomesta olisi tullut hyvä siirtomaa Ruotsille. Itse asiassa Suomesta tuli hyvä siirtomaa Ruotsille, ja se oli sitä 1990-luvulle asti.

Sitten tapahtui jotain, mitä en osaa selittää. Aloimme oikeasti pärjätä kaikessa muussa paitsi kulttuurissa, ja siinäkin joskus. Kun Nokia aikakausi on nyt painumassa mailleen ainakin suomalaisia ajatellen eikä vanhaa esikukvaamme DDR:ää enää ole, on keksittävä jotain uutta.

Ehkä me pärjäisimme opetus-, hoito- ja hoivatehtävissä. Otettaisiin miljoona - pari miljooaa pakolaista ja alettaisiin opettaa heille hyödyllisiä taitoja.

Luullakseni tuttavani Tuomioja ja Halonen ja Lipponen ja kaikki ajattelivat jotain tällaista kannattaessaan kovasti harppisaksaa ja kääntäessään nuoruutensa päivinä ja vieläkin kylmää kylkeä Yhdysvalloille.

Me olemme sellaisia itämeren silakoita eli murtoveden sillejä, joita muusikko ja musiikin opettaja F. Busoni Helsingissä asuessaan vertasi Sibeliukselle suomalaisiin naisiin.

Kohtuuton ja virhellinen vertaus. Mutta kyllä savusilakka sopisi vaakunaeläimeksemme paljon paremmin kuin jellona.