Derkkula

DDR kuoli vitutukseen.

Asioista käytetään niin paljon turhan vaikeita nimityksiä. ”Kulutustavaroiden laatu” kuulostaa epäselvältä, kun puhe on vessapaperin saamisesta ja hehkulamppujen huonoudesta. Ne Länsi-Berliinin näyteikkunat vaikuttivat silti vähemmän kuin ajatus elämästä, joka olisi oikeasti järjestynyttä.

DDR oli kumminkin Preussin perillinen. Hitlerin valtakunta oli olemassa 12 vuotta ja täysi rähinä oli päällä vain Anschlussista 1938 kevääseen 1945.

Berliini oli Preussin pääkaupunki, ja kysymys oli jokseenkin viheliäisen ja vähän tunnetun Brandenburgin odottamattomasta noususta Saksan lukemattomien valtioiden keskeltä. Hohnezollernit olivat entisiä maantierosvoja ja ainakin kaksi viimeistä valtaistuinniekkaa vielä vallan yksinkertaista väkeä. Mutta siinä oli ollut roisto Bismarck kanslerina.

Saksan keisarikunta (1871) keksi itselleen menneisyyden Berliiniin. Vaihtoehtoja olisi ollut: Reininmaa (Köln), Hessen, Baden, Baijeri jne. Kemia teollisuus (värit, lääkkeet) oli Baijerissa ja metalli Reinin varrella. Sähkö syntyi Berliinin (Siemens, AEG). Maa oli täynnä hyvä pieniä yliopistoja, sellaisia kuin Göttingen, Heidelberg jne. Berliini hallitsi.

DDR:n suuri poika oli Hegel. Marx syntyi Preussin kansalaisena ja opiskeli Bonnissa ja Berliinissä. Kirjallisuus oli kuitenkin kotoisin muualta. Preussilainen Heine kirjoitti maanpaossa. Goethe oli kasvanut Frankfurtin vapaakaupungissa ja kukoisti Elsassissa ja Weimarissa, josta Schiller oli kotoisin.

DDR kaatoi Neuvostoliiton. Venäjällä ei ollut eikä ole kansalaisyhteiskuntaa eikä käsitystä edustuksellisuudesta eikä oikeuksista. Saksassa oli. Vain Saksa kykeni keksimään Stasin, joka ei todellakaan ollut sattumanvarainen terroriorganisaatio. Ordnung muss sein. Järjestys se olla pitää.

Poliitikot vannoivat DDR:n kuntoisuutta vielä viikkoa ennen muurin kaatumista. DDR oli joutunut väärään seuraan ja kukistui merkittävän vähän vastarintaa tehden, kun virikkeet olivat lähteneet liikkeelle perinteisesti hullusta Puolasta ja vanhastaan hyvin omituisesta Unkarista.

Selvittämätön asia on muun muassa Ranskan ja Ruotsin sitkeä ja kauan kestänyt reaalisosialismin puolustus. Mukana oli myös maolaisuutta, jonka kannattajien ei ehkä tee mieli lukea nyt ilmestyneitä, nähtävästi sangen uskottavia yhteenvetoja Maosta ja hänen toimistaan ja toiminnastaan. Selvitetty on se, että meillä Suomessa mm. Biermannin tapaus 1970-luvulla hoidettiin kaikin puolin virallisen DDR:n toivomusten mukaisesti.

Meillä kovin monesta ei tuntunut oudolta uskoa, että valtio (puolue) ei voi erehtyä ja joka sellaista luulee, on väärän tietoisuuden vallassa.

Saksalaisilla tietenkin oli ja on edelleen erikoinen taito sekoittaa toisiinsa laatu ja määrä.

Meillä on osittain tieteessä ja osittain taiteessa vielä vallassa sukupolvi, jonka henkinen kotimaa oli Derkkula. Muistan niitä keskusteluja. Peruskoulun, urheilun, yhteiskuntatieteen ja yhteisöllisyyden mallit oli noudettava sieltä ja sieltä ne saatiin. Jokin osa hullunkurisesta Ruotsin apinoinnistamme näkyy lainsäädännössä ja hallinnossa. Jokin osa siitä on DDR:stä apinoitua.

Rähmällään olo pitää paikkansa. Mutta harva oli rähmällään itään. Usea oli heittäytynyt pitkin pituuttaan Mekkaan päin. Ilmansuunta sattuu olemaan sama kuin Itä-Berliinin.

Olihan meillä viides kolonna. Kirkko piti yhteyksiä Itä-Saksaan, jonka kirkko oli henkisesti vahvempi kuin moni tietää. Mutta kovin monet omaksuivat valtio-uskonnon. Kun on valtion palveluksessa, ei tarvitse käyttää järkeä eikä omaatuntoa.

Sääli. Omatunto – huono omatunto – on arvokas osa kristillistä perintöämme. Länsi-Saksa ponnisteli tosissaan huonon omantunnon kanssa monta vuosikymmentä. Itä-Saksassa sanottiin, että minäs sille ihminen mahtaa.

Seurasin adjutantin väitöskirjan esittelyä ja jäin miettimään, että Kekkosen suuri puute oli huono Saksan tuntemus ja yleinen vastanmielisyys koko maata kohtaan. Molempia. Televisiossa sanottiin, että Kekkonen oli isänmaallinen mies. Mutta mikä oli hänen isänmaansa?