Tärvätyn ajan tutkimus

Jan Blomstedt taisi tehdä eilen rataennätyksen. En usko, että hän oli käyttänyt sanomalehden koko sivun juttukokonaisuuden kirjoittamiseen Proustin romaanisarjan viimeisestä niteestä "Jälleenlöydetty aika" kymmentä minuuttia enempää.

Kirjan lehteilemiseen oli selvästi mennyt enemmän aikaa, ehkä viisitoista minuuttia.

Sanomalehtien kirjallisuusjuttuja lukiessa tulee välillä mielee teekkarien vappulehden Matkahuolto Oy:lle keksimä mainoslause: "Matkalla välttää huonompikin ruoka."

Muutoin en näet ymmärrä, että niin hyvin asioita tunteva kirjoittaja onnistuisi synnyttämän niin toisaikaisen kirjoituksen romaanista, jota moni edesvastuullinen henkilö on pitänyt hyvänä.

Suomennoksen historia, jota Blomstedt ei näytä tuntevan, on kytketty väkinäisesti "Vanhan valtaajien" sukupolveen.

Totuus on toisin päin. 1968 opiskelijaliike ja 1970 politisoituminen jättivät Proustin ja hänen suomentajansa sivuraiteelle vuosikymmeniksi. Vähän sama kohtalo oli Camus'lla, jota toki luettiin mutta luettiin huonosti. Katso julkaisutiedot, "Rutto", "Putoaminen".

Suomennoksessa oli se ongelma, että edellisen polven olisi pitänyt tehdä se, mutta urakka oli liian valtava - Mannerkorpi, Holappa. Lisäksi oli monta miestä ja joukko naisia, jotka mielestään yksin oliva siihen toimeen kykeneviä.

Suomennoksen aloitus oli aivan kohtuullinen. Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen käänsivät pois tiehensä, mutta ainakin minä olen siinä uskossa, että he eivät halunneet ryhtyä isoon urakkaan.

Proustin kääntäminen on erikoisen hohdokasta, koska se on niin epätavallisen vaikeaa. Uusia käännöksiä ilmestyy silloin tällöin. Viimeksi epäonnisui uusi englanninnos. Siitä oli jonkin verran jupinaa The New York Review of Booksissa.

Tässäkin tilanne on ikeä. Annikki Suni suomensi niin hyvin, että oikeastaan hänen pitäisi suomentaa koko satsi, mutta se ajaus on epärealistinen, koska hyvälle kääntäjälle on tähdellisempääkin tekemistä, ja lisäki Tuomikosken käännös on monin kohdin aivan lukukelpoinen.

Tähän olemassa olevaan suomennokseen nähden minulla on hiukan tunto kipeänä. Olin panemassa sitä alkuun Otavassa 1970-luvulla ja osallistuin myös edintointiin. Suomentaja oli vaimoni sisar.

Nyt kaikki ovat kuolleet. Suomennos meni vaivalloiseksi muiden syiden ohella siinä samassa kun kirjallinen johtaja, muuan tunnettu runoilija, lähti Otavasta ovet paukkuen 1980-luvun alussa. Mistä se puoletaan johtui, sitä en koskaan saanut tietää enkä ehkä välitäkään. Suomentaja oli Proustista saatavan rahan varassa eli tosi köyhä.

Hän käänsi istuen yöpaidassa sohvalla, kuulakärkikynällä kouuvihkoon, sitten toisen kerran käsin ja sen jälkeen useaan kertaan koneella. Sanoisin että hullun touhua, mutta suomentaja oli hitusen hullu, ja suomennoshanke oli farssi, kunnes se muuttui murhenäytelmäksi.

Kuulemani mukaan kustantaja teki sankarillisesti töitä lähinnä viimeisen niteen valmiiksi saamiseksi. Se työ taisi sattua samaan aikaan kuin eräät suomentajan perhettä kohdanneet onnettomuudet.

Jos kirjoittaminen ja suomentaminen ja arvosteleminen on jollekulle helppoa, olisi hienotunteista pitää siitä suhteellisen pientä ääntä. Niin moni kuitenkin repii tekstin hohtimilla omasta nahastaan.

Tilanne on kokonaisuutena arvioiden pohjaton. Proust nimittäin on niin hyvä kirjailija, ettei mikään vaivannäkö ole liikaa.

Jan Blomstedt tietää erinomaisen hyvin, miten asia on - Proustin ison romaanin pintakerroksista yksi on herrasväen satiiria, mutta se ei ole mitenkään keskeinen piirre.

Toinen pintakerros on nostalgiaa, tätä Jean Renoirin mieleen tuovaa menneisyyden nurkkien kolistelemista. Sekään ei ole tärkeää. Pikkupojan kuvitelmat Normandiassa ja nuoren miehen sekoilut Pariisissa eivät riitä pitämään mielenkiintoa yllä.

Filosofinen kerros on yksi näkökulma - lähinnä Henri Bergson, mutta on siinä muutakin, kuten puoli surrealismia ja koko eksistentialismi, vaikka Proust ehti todellisuudessa kuolla ennen kuin näistä kummastakaan kuultiin mitään.

Yksi näkökulma on poliittinen. Proust tuli luoneeksi muotokuva myös poliittisista nilviäisistä, jotka olivat sitten vallassa Vichyn aikana Saksan valloitettua maan. (Proust oli siis kuollut 1922). Hän sai jollain ihmeellisellä tavalla paperille sen Ranskan, joka katosi Verdunin ja Ypres'n hautoihin ja taisteluhautoihin.

Hänen romaaninsa nimi voisi olla sama kuin Zolan, "La débâcle" eli turpaan tuli. Tai sama kuin Balzacin, Comédie humaine - ihmiskunnan naurettavuudesta (oikeastaan ihmisen näytelmä).

Mutta romaanin kova sydän on kirjoittajan kyky nähdä ihmisiä sellaisinaan. Oman, ehkä liioitellut astmansa takia, hän oli sivullinen huomioitsija, eli lähes jäävitön todistaja, joka toteutti suvereenisti sen saman kuin esimerkiksi G. Simenon vuosikymmeniä myöhemmin - ihmiset nähtynä kaikessa surkeudessaan välimatkan päästä mutta ei välinpitämättömästi, raadollisina mutta ei raatomaisina. Yön armeijat.

Proust toteutti sen, mihin vain taide pystyy, ja minkä edessä yhteiskunatiede rikkoo raivostuneena mittanauhansa ja yhteiskuntafilosofia vapisee voimattomana kalosseissaan. Hän kuvaa sen taustan, jolta tunteet, tiedot, oivallukset ja asenteet nousevat.

Hänen ihmisensä ovat platformeja. Hänen ihmisensä ovat metron sisäänkäyntejä - koristeltuja, likaisia, valkoisten ja sinisten kaakelien silaamia, mahtipontisesti tai arkisesti nimettyjä kohtia, joista käy kulku tunneleihin ja niiden maanalaiseen todellisuuteen.

Dostojevski oli kirjoittanut ihmisiä kuin kaivoja tai kuin Nevan seisovaa vettä. Proust kirjoitti tunnelien verkostot.

Kun olin nuori, Boul' Mich'in asemalla hydraulinen peltiovi katkaisi pääsyn perrongille, kun juna tuli. Se oli kuin esihistoriallinen taiseluväline Sommen tai Chemin-des-Damesin kentiltä. Portin korvalla istui jalaton tai muuten mutiloitu mies, suuren sodan veternaai, joka nipsautti lippuja erikoisvalmisteisilla pihdeillä. Helvettiin pääsi joko ensimmäisessä tai toisessa luokassa.


Kannattaako Proustia lukea eli nähdä se suuri vaiva? Mielestäni ei. Klassikkoja ei pidä lukea ainakaan niin kauan kuin Korkeajännityssarjakin ilmestyy. Ja Akun Ankan taskukirjat.

Brittiläinen lehtimies sanoi de Bottonin kirjast, jossa kumminkin yllytetään ihmisiä lukemaan Proustia:

"If you had to extract a good idea from Alain de Botton, it would be that literature and philosophy can offer ordinary people a richer, more complete understanding of their own experience. This has not been a fashionable line for a long time, which helps to account for the freshness of How Proust Can Change Your Life ".