En ole varma, toimiiko vajaat 200 vuotta käytössä ollut tapa ohjailla ihmisiä ja heidän yhtiöitään enää lainsäädännöllä, jonka toteutumisesta itsenäiset ja riippumattomat tuomioistuimet ovat vastuussa.
Olisi tyhmää ja liian omahyväistä käyttää otsikkoa "juridiikan loppu". Näitä loppuja ja tuhoja esiintyy kirjallisuudessa jatkuvasti. Esimerkiksi ihan hauskankin kirjan ("Trust") kirjoittanut F. Fukyama munasi itsensä kirjalla "The End of History and the Last Man".
Kirjallisuuskin on tiemmä kirjoitettu loppuun ja kuollut, etenkin kertomus.
Normijärjestelmän tai muun kuvauksen täytyy olla kuvattavaansa rikkaampi.
Tätä ei vanha lainoppi ollut. Se tyytyi leikkimään sokkoa toisten sokkojen kanssa turvallisesti neljänseinän sisällä. Vanhalla lainopilla tarkoitan sitä perinnettä, joka alkoi katkeilla Simo Zitting, Matti Ylöstalon ja muutamien muiden ruotsalaisten ja tanskalaisten vaikutteiden herättäminä varhaisista kirjoista.
Toinen, tätä selvempi katkos, oli vuoden 1970 vaiheilla, kun toisaalta Wittgenstein ja toisaalta Marx ymmärtäjinään saivat sijan juridiikassa väitöskirjatasolla. Normien suhde todellisuuteen ja lainsäätäjän käyttäytymisen selittäminen, myöhemmin myös lainkäyttäjän toiminnan selittäminen, tulivat kuvaan.
Sen jälkeen iski sukupolviteoria. Professoreina on suuri määrä 1970-luvulla oppinsa saaneita, ja vaikka 70-luvusta voi sanoa paljon hyvääkin, kyllä ajattelu meni silloin vähäksi aikaa muodista. Ajattelulla tarkoitan jotain muuta kuin toisten ihmisten ajatusten kehittelyä.
Nyt rikosoikeus toimii kohtuullisesti siltä osin kuin se kohdistuu alhaisoon. Järjestelmän omien pahojen piirteiden (järjestäytynyt rikollisuus) seurausten selvittämisessä se on vähävoimainen.
Sviilioikeus on luistanut näkymättömiin isompien elinkeinonharjoittajien itse ja keskenään, tuomioistuinten näkymättömissä harjoittamaan riitojen ratkaisumenettelyyn. Kun esimerkiksi Nokia ja Siemens sopivat jotain, ei siitä kyllä Helsingin käräjäoikeuteen mennä. Eikä Berliinin.
Suurimmissa vaikeuksissa ovat pakosta monikansalliset alat, joista pahin on tekijän- ja patenttioikeus lähi-ilmiöineen, ja hiukan laajemin tietoverkoissa tehdyt oikeustoimet, jota on ehditty nimittää jopa "verkkokauppaoikeudeksi".
Todellisen mutkikkuuden ja kansainvälisen riidanratkaisun ontumisen lisäksi digitaalinen toimintaympäristö on perinteiselle juridiikalle mahdoton alue siksi, että ajattelun perinteiset tukipilarit ovat poissa. Ei ole "esinettä", joka olisi ymmärrettävillä parametreilla määriteltävissä. Bittivirta joka ilmenee esimerkiksi listaiskelmänä, ei ole mitään sukua kiintokuutiometrille sahatavaraa, koska viimeksi mainittu on aina jossain paikassa kartalla, ensin mainittu ei. Lankut ja klapit ovat samoja metsässä, laivassa ja sopimuksen kohteina. Bittivanukas on eri asia talletusalustalla (levy) ja kaupankäynnissä.
Ihmisen henkilötietoja suojataan aiheellisesti, mutta toisaalta niitä myydään. Jotkut myyvät toisten yksityisyyttä erittäin hyvällä menestyksellä.
Vakiintuneella lainopilla ei ole välineitä käsitellä kauppaa, jonka kohteena on osa jonkun elävän ihmisen sisäreittä.
Wittgenstein ja Marx ovat kuolleet. Dworkin, jota Suomessa luetaan hartaasti, on hyödyllinen henkilö, ja on niitä muitakin. Mutta vähän.
Esimerkki: Cardozo-yliopiston professori ja Harvardin investointipankkitoiminnan professori ovat julkaisseet hyvän pienen kirjan patenteista (Jaffe-Lerner, Innovation and Its Discontents. How our Broken Patent System is Endangering Inovation and Progress, And What To Do About It.
Kirjan keskeinen väite on, ettei digitaalisen ja bioteknisen maailman valuminen reisille johdu edes yrittäjien ahneudesta vaan amerikkalaisen lainsäätäjän täydellisestä epäonnistumisesta patenttijärjestelmää "parannettaessa" 1980-luvulla.
Meille ajetaan samaa parannusta kuin käärmettä pyssyyn.
Koko maassa vain muutama ihminen ymmärtää edes kielen tasolla, mistä tässä on kysymys.
Oma ratkaisuehdotukseni: irrottautua kuvitteellisiksi kuluneista käsiteyhteyksistä ja tunnustaa, että esimerkiksi tekijänoikeus ei ole enää keskeisiltä osiltan siviilioikeutta. Tämä tarkoittaa käytännössä irrottautumista "opetusministeriön mallista" digitaalisten teosten osalta.
Teos ei ole enää teos.
Myös tietotekniikalle ja biotekniikalle on kirjoitettava kummallekin uusi laki, jonka voi kansaninvälisten sopimusten takia keinotella tekijänoikeuslain ja patenttilain osaksi.
Työhön on ryhdyttävä heti.
Se innovaatiotoiminta, jota tänä päivänä levitetään suomalaisäänin Australiassa, kaatuu olemattomaan infraansa kuin lähtölaukauksen kajahtamisesta sydänhalvauksen saanut pikajuoksija.
Sosialismi on voittanut immateriaalioikeuksissa. Siitä vallinnee gnuksimielisyys.
VastaaPoistaBittijonot voi tehdä jäljitettäviksi teoksiksi klapien ja kirjojen tapaan. Eiköhän niillekin jokin google ole kehitettävissä.
VastaaPoistaIdea on kuitenkin muotoa ja toteuttamistapaa tärkeämpi. Ideoitahan ei ole koskaan suojattu. Alkaisimmeko
maksaa Platonille korvauksia?
Parasta on päättää itse teostensa ja keksintöjensä suojaamisesta. Peli on menetetty, jos liian varhain joudutaan julkisuuteen.
"Työhön on ryhdyttävä heti."
VastaaPoistaEntäpä jos ryhdytäkään?
Nyt vasta on alettu tiedostamaan hieman laajemmin, että jossain on mätää. Olen hieman skeptinen sen suhteen, kuinka nopeasti tähän ehditään reagoimaan. Varmaan ainakin seuraavat kymmenen vuotta mennään ilman merkittäviä immateriaalioikeusuudistuksia.
Sitten saattaa olla jo myöhäistä.
Jotenkin tunnen itseni jankuttajaksi.
VastaaPoistaLain tehtävä ei ole tuottaa oikeutta, vaan järjestystä.
Mutta kuuluisaa lakimiestä lainatakseni "Mitä on tehtävä?"
Kuinka sattuikaan, juuri luin aiheesta Historian loppu/Fukuyama.
VastaaPoistaNäin munaus siis saadaan tuotteistettua(lyhennetty versio):
i
Tiivistä alustava teesisi amerikkalaisessa politiikkaan erikoistuneessa lehdessä.
ii
Kehitä niin yksinkertainen käsite, että siitä saavat tolkkua poliitikot ja tv:n keskusteluohjelmien vetäjät.
iii
Kun olet saanut kaikki puhumaan provokatiivisesta uudesta ideastasi, korjaa voittosi laajentamalla artikkelisi bestselleriksi.
(Francis Wheen:
Kuinka humpuuki valloitti maailman. Nykyajan harhojen lyhyt historia, s. 86-87.)
Ei tarvitse olla samaa mieltä Fukuyaman perusväittämän kanssa (en ole minäkään) kyetäkseen myöntämään, että "Historian loppu ja viimeinen ihminen" on sekä intellektuaalisesti että retorisesti hieno teos ;-).
VastaaPoista*
Ajat kieltämättä erinomaisen tärkeää asiaa kirjoittaessasi tekijänoikeuksista sellaiseen, mitä ei tavallaan ole ollut olemassakaan - ei ainakaan Valistuksen jälkeiselle ihmiselle.
"Objektin" määrittäminen alkaa lakitieteessäkin (onko tämä oikea termi?) olla yhtä hankala tehtävä kuin kvanttifysiikassa.
Varmaa on enää vain se, että "jotain on", mutta tuon "jonkin" kategorisointi havaintoon vetoamalla epäonnistuu tai jää erittäin vajaaksi.
Kantin maltillinen konstruktivismi ei kuitenkaan voi meitä objektien oivaltamisessa enää auttaa, koska teknologian kehityksen myötä olemme - paradoksaalista kyllä - "palaamassa" ikuisten, tajunnasta riippumattomien ideoiden todellisuuteen.
Metafyysinen paradigma, jonka perusteella/puitteissa objektien ontologinen status ymmärretään ja selitetään, näyttää siis kääntyvän Humesta ja Kantista takaisin Platoniin.
*
Ikuiset ideat eivät kuitenkaan voi luonteensa vuoksi olla kenenkään yksityisomaisuutta.
Tämänkään takia Platonin "kommunismi" ei erityisemmin ihmetytä minua.
*
(Okei, okei - aion ihan kohta puoliin lukea Harry Frankfurtin "On Bullshit".)
Postauksen keskeisen aiheen vierestä:
VastaaPoista"Kirjallisuuskin on tiemmä kirjoitettu loppuun ja kuollut, etenkin kertomus."
Mun mielestä tämä on illuusio, joka johtuu siitä, että kirjallisuus ja muut "ammattitaiteilijoiden" skenet ovat pitäneet kertomusta ja kertomista yksinomaisuutenaan. Nyt kun kertomus, tarinat ja taidot, tiedot sekä työkalut niiden tekemiseen ovat materialisoituneet kiltojen ulkopuolelle, niin heti ollaan muka hätää kärsimässä ja maailmanloppua näkemässä.
Kaipaisinkin Suomeen enemmän laadukasta "soveltavaa" kirjallisuutta tai oikeammin, kirjoittamista. Ei kirjallisuuslehtiä vaan kirjoittamislehtiä. Jenkkiyliopistoista voi olla montaa eri mieltä, mutta väitän että ns. luovan kirjoittamisen "tieteenalassa" on jotain hyvin oivaltavaa.
Heh heh, yli 30 vuoden kokemuksella Tampereen yliopistosta totean, että nyt vasta minulle tuli eteen 1970-luvun oikea kuvaus. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Great!
VastaaPoistaSepä on muuttunut oikeustieteeksi jos olikin aikaisemmin lainoppia. Pannaan toki tiedekuntajako uusiksi: yhteiskuntatieteellinen, jossa olisi laitoksia nykyisille valtiotieteilijöille, hallintotieteilijöille ja oikeustieteilijöille.
VastaaPoistaAd Byrd:
VastaaPoistaPainokkaasti: kyllä. Ja juuri se asia on laiminlyöty.
Bittijonon "merkitseminen" nykyistä DRM:ää paremmilla keinoilla voisi toimia, jos uhkana olisi oikeuden menetys. Tekijän olisi osoitettava oikeutensa.
Ad Mr. Zombie:
VastaaPoistaTRIPS syntyi käsittämättömän nopeasti, kun amerikkalaiset suuryhtiöt käsittävät, missä raha liikkuu ja käy pyydykseen.
Patenteista ja tekijänoikeuksista on tullut investontipankkejakin kiinnostavia sijoitusvälineitä. Tämä ilmiö saattaa vauhdittaa yllättävästi kehitystä.
Ad V Said:
VastaaPoistaYritin olla ivallinen. Postmodernismi saarnasi kertomuksen kuolemaa, ja se on käsitykseni mukaan paremmassa mallissa kuin koskaan.
Mainitsemasi folkloren eli kansanperinteen valtava uudistuminen (YouTube, blogit jne.) on ehkä osa tätä tekstin rahvaanomaistumista, jota on ilolla tervehdittävä.
Ad Anonymous 2:
VastaaPoistaOlen aikoinani kirjoittanut paljonkin näistä nimityksistä. "Oikeustiede" herätti 1960-luvulla käyttöön tullessaan aiheellisesti naurua. Ennen lainopin kandidaattia lisensaatin tutkinnon nimi oli lakitiedetten kandidaatti ja sitä ennen molempain oikeuksien kandidaatti. Ne molemmat oikeudet olivat siviilioikeus ja kanoninen oikeus - tutkinnon nimike oli käytössä Suomessa vielä 1920-luvulla.
Nykyisin jotkut korostavat "oikeustieteellä" teoreettisesti pätevää tutkimusta ja taas "lainopilla" oikeudellista käsityötä, joka on tuomareiden ja asianajajien arkipäivää - ihan vaativaa monissa tapauksissa.
Kaikkihan nuo vallan, lainsäädäntövallan ja soveltamisen ympärillä häärivät kuka mitenkin. Yhteiskunnasta on perimmiltään kysymys. Korkealentoisempi olkoon filosofiaa aina sopivasti väritettynä. Nuo kolme opiskelevat samoja aineitakin - tulisi synergiaa. Luonnonoikeus olkoon mytologiaa.
VastaaPoistaJos nyt jatkan tällä postmodernismin sivuraiteella niin eikö postmodernismi julistanut nimenomaan _suurten_ kertomusten kuolemaa? Tai en tiedä voiko postmodernismi julistaa, ehkä se pikemminkin jutustelee.
VastaaPoistaYouTubet, blogit sun muut ovat arkipäiväisyydessään nimenomaan postmodernia kamaa.
Laura Soinne on toki kirjoittanut muutakin kuin Varjojen linnan prinssit. MM neljä romaania, useita seuranäytelmiä, joita vieläkin kylillä näytellään.
VastaaPoistaLea Riihimäki/Einari Vuorelan seura
Merkitsemisessä on juuri se ongelma, että oivaltava plagiantti oikoo tekijänoikeudelliset jälkiloukut ja tekee omansa - paneepa tiedostolle vielä vanhemman päiväyksenkin ja sijoittaa internetiin feikkipäivättyyn serveriin todisteeksi aikaisemmasta toteutuksesta. Jos kuitenkin toimittais digimaailman ehdoilla.
VastaaPoistaKryptaa tai kuole.